• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Ratapäiviä 2005?

Niinpä, yhdistyksen tarkoituksena ei ole kerätä rahaa --> ratapäivät varaa jokin muu taho ja kerää tietysti rahat omaan taskuun!

En tiedä miksi tuollaisen mielipiteen olet muodostanut, mutta sen verran minäkin tiedän, ettei ne rahat mihinkään taskuun jää.
Pienellä porukalla ollaan käyty vähän virkistäymässä, vaatimattomasti pari kertaa vuodessa. Ongelmaksi alkaa vaan tulla mielikuvituksen puute; mitä kaikkea sillä rahamäärällä (ratapäivistä ja rengaskaupoista) tekee.
Viruhotellista meinasi viimeksi tulla lähtö kesken orgioiden, kun eräs sankari kävi keittiöstä päivälliseksi tarkoitetun _ kähveltämässä.
Kuusamon Tropicissa tuli kallis lasku, kun eräs sankari (RR-piireistäkin tuttu..) kippasi shampanja-lasinsa porealtaaseen..
Saa nähdä mihin tänä vuonna kauden aloitusta juhlimaan ja viime kauden ylijäämiä tuhlaamaan.
Tuo on yhdistykseen kuulumisen pieniä etuja, yhdistys kun ei saa tuottaa voittoa ;) hehe...

Ehkäpä juuri tuosta syystä (mistä tahansa yhdistyksestä nyt puhutaankin) jäseneksi ei huvita liittyä, jos asuu paljon kauempana missä yhdistys toimii. Ei pääse hauskanpitoon mukaan, ei ehdi yms.

Ilmeisesti ko. yhdistys liittyy kuitenkin jollain tavalla moottoripyöräilyyn? Mielenkiintoista...
 
Viime kesänä varasimme Alastaron radan kahdeksi tunniksi arki-iltana, hinta yht. 280 euroa + alv eli 341 euroa. Viikonlopputunti olisi ollut 170 euroa + alv, mutta ne oli varattu lähes täyteen jo maaliskuun lopussa. Perimme kolmeen ryhmään jaetulta joukolta 2x20 minuutin sessiosta 10 euroa/pyörä ja saimme kulut peittoon.

Ratojen hinnat poikkeavat melko paljon ja Alastaro lienee kallein ( monien mielestä kuitenkin turvallisin ). Ehkä tulee varattua muutama tunti tulevanakin kesänä...  
thumbs-up.gif
Alastarolla tuli tällöin käytyä ja hienosti meni!
Siitä SUURI KIITOS ja kumarrus kap57:lle!!
 
Niinpä, yhdistyksen tarkoituksena ei ole kerätä rahaa --> ratapäivät varaa jokin muu taho ja kerää tietysti rahat omaan taskuun!
Tuon väittämän allekirjoitan täysin!
Ainakin erään suomalaisen yhdistyksen, joka järjestää maksullisia ratapäiviä, touhussa on rahastamisen maku!

Alussa hinta oli ok, mutta nyt kun yksi vaivainen pieni ajo maksaa 50-60 €, niin se alkaa jo olla aika kallista.

Onneksi on mahdollisuus muidenkin varata ratoja!
Tuollainen pienestä ajosta rahastaminen on myös mielestämme ylimitoitettua. Myös meidän tapahtumissa on joskus käynyt niin, että henkilö on joutunut maksamaan pienestä ajostaan etukäteen 60 euroa. Hinta on sisältänyt kolmen päivän ajoharjoittelun Motoparkissa. Henkilö on sitten lämmittelykierroksella kaatunut ja rikkonut pyöränsä. Tuntihinta ajolle on siis muodostunut todella korkeaksi. Tästä syystä yhdistys on säännöissään evännyt osallistumisen ajoharjoitteluun samalla kaudella kahdesti tapahtumissamme kaatuneilta henkilöiltä.

Ahveniston osalta ajoharjoittelun hinta on ollut 15 euroa illalta (4 tuntia)

Yhdistyksessä olisi tarvetta kunnon kustannuslaskennan hallitsijalle ja ainakin nimimerkit Jyri ja Gixxer1000 vaikuttavat sellaisilta. Voisimme maksaa hyvän korvauksen jahka herroista jompi kumpi kertoisi seuraavaan yhtälöön ratkaisun.

Lipun hinta 60 euroa/kolme päivää.
Radan kapasiteetti n. 40 pyörää kerralla
Kolme ryhmää
Radan vuokra 3660 euroa/vrk viikonlopulta
Ambulanssi 70 euroa/h (rata varattu arkisin 9 ja viikonloppuisin 6 h) Lisäksi kilometrit ja lähtöraha
Järkkäreiden majoitus + ruokailu (n. 20 henkeä)
Kärryn kuljettajalle kilometrikorvaukset (á 0,44 euroa/km)

Tässä siis tapahtuman kulut. Lisäksi varauslistojen teosta ja ylläpidosta pitää maksaa mp-foorumille + mainosajasta.

Odottaisin ystävällisesti vastausta ko henkilöiltä siihen, kuinka paljon yhdistykselle jää tuosta a) myyntikatetta b) voittoa c) käyttökatetta.

Ystävällisin terveisin

Moottoripyöräilyn tuki ry

Jukka Relander
toiminnanjohtaja
Miksi Moottoripyöräilyn tuki ry:n toiminnanjohtaja yrittää puolustella tässä asiassa? Kirjoittelee pitkän sepustuksen, että miksi jokin ratapäivä maksaa mitä maksaa! Ei kai kukaan ole nimennyt tätä yhdistystä ylirahastajaksi...

--> taitaa omatunto kolkuttaa!
BUAHAHAHAAAA
 
Puolustella? Ei siinä mitään puolustusta ollut, emmekä ole missään kohden väittäneet tämän yhdistyksen olevan epäilyksen alla. Mistä kohden sait sellaisen kuvan?

Laitoin vain samaan polkuun kun eräässä toisessa kysyttiin rata-ajon kustannuksia. Tuossahan nuo voi laskea erään radan osalta ketä kiinnostaa.

Meitä lähinnä kiinnostaa tuollainen outo kommentti. Mistäköhän yhdistyksestä tuossa on kyse ja kenen taskuista? Vai onko sekin taas joku fiktiivinen?

"Niinpä, yhdistyksen tarkoituksena ei ole kerätä rahaa --> ratapäivät varaa jokin muu taho ja kerää tietysti rahat omaan taskuun!"

Moottoripyöräilyn tuki ry

Jukka Relander
Toiminnanjohtaja
 
Miksi Moottoripyöräilyn tuki ry:n toiminnanjohtaja yrittää puolustella tässä asiassa? Kirjoittelee pitkän sepustuksen, että miksi jokin ratapäivä maksaa mitä maksaa! Ei kai kukaan ole nimennyt tätä yhdistystä ylirahastajaksi...

--> taitaa omatunto kolkuttaa!
BUAHAHAHAAAA
Puolustella? Ei siinä mitään puolustusta ollut, emmekä ole missään kohden väittäneet tämän yhdistyksen olevan epäilyksen alla. Mistä kohden sait sellaisen kuvan?

Meitä lähinnä kiinnostaa tuollainen outo kommentti. Mistäköhän yhdistyksestä tuossa on kyse ja kenen taskuista? Vai onko sekin taas joku fiktiivinen?
Ei kyse ole mistään fiktiivisestä yhdistyksestä, ihan oikeasta sellaisesta. Enkä ollut ainoana paikalla...

Itse en paljasta yhdistyksen nimeä, eikä se ole edes tarpeen, ainakaan moottoripyöräilyn tuki ry ei tee sillä tiedolla mitään. Paljastus aiheuttaisi taas harmaita hiuksia ja ihmeellisiä kommentteja tänne, en ainakaan itse halua noiden asioiden kiistelevän täällä... aika turhaa kuitenkin.

Sitten toiseen aiheeseen!

Kap57:lle lämpimät kiitokset viimekesäisestä, kerrassaan hienotunteisesti ja erinomaisesti hoidettu ajoharjoittelutilaisuus! Juuri tuollaisia katumotoristi tarvitseekin, kuin hoitamasi tilaisuus oli viime kesänä!

Hinta oli kohdallaan ja onneksi kulut peittyivät! Siinä oli todellista talkoohenkeä mukana, ja vilpitöntä rehellisyyttä kaikella tavalla mukana. Autan ensi kesänä ilman muuta, mikäli jotain minulle sopivaa hommaa asian tiimoilta löytyy.
 
Ei kyse ole mistään fiktiivisestä yhdistyksestä, ihan oikeasta sellaisesta. Enkä ollut ainoana paikalla...

Itse en paljasta yhdistyksen nimeä, eikä se ole edes tarpeen, ainakaan moottoripyöräilyn tuki ry ei tee sillä tiedolla mitään. Paljastus aiheuttaisi taas harmaita hiuksia ja ihmeellisiä kommentteja tänne, en ainakaan itse halua noiden asioiden kiistelevän täällä... aika turhaa kuitenkin.
Kysymys oli osoitettu nimimerkille gixer1000. Tosin hänen profiilinsa alta ei löydy nimitietoja, joten jos olet sama henkilö, usealla nimimerkillä, niin sitten asia on eri.

Tuohon, tässä viestiketjussa olevaan yksittäiseen kommenttiin, kiinnostaisi saada vastaus.

"Niinpä, yhdistyksen tarkoituksena ei ole kerätä rahaa --> ratapäivät varaa jokin muu taho ja kerää tietysti rahat omaan taskuun!"

Tuon on siis kirjoittanut nimimerkki gixer1000 ja kiinnostaisi vaan tietää mistä yhdistyksestä ja kenen taskuista hän kirjoittaa.
Tuota on näköjään kysynyt joku muukin, mutta jostain syystä nimimerkki gixer1000 ei tähän kysymykseen halua vastata, joten antaa asian siis olla. Oudoksuttaa vain tuollainen nimimerkkien suojasta vihjailu. Toisaalta sen ymmärtää ettei tuollaisia kirjoitteleva omaa nimeään tuo julki.

Moottoripyöräilyn tuki ry

Jukka Relander
Toiminnanjohtaja
 
Viime kesänä varasimme Alastaron radan kahdeksi tunniksi arki-iltana, hinta yht. 280 euroa + alv eli 341 euroa. Viikonlopputunti olisi ollut 170 euroa + alv, mutta ne oli varattu lähes täyteen jo maaliskuun lopussa. Perimme kolmeen ryhmään jaetulta joukolta 2x20 minuutin sessiosta 10 euroa/pyörä ja saimme kulut peittoon.

Ratojen hinnat poikkeavat melko paljon ja Alastaro lienee kallein ( monien mielestä kuitenkin turvallisin ). Ehkä tulee varattua muutama tunti tulevanakin kesänä...  
thumbs-up.gif
Käväisin Alastaron weppisivulla ja kauhistuin; koko kesä näytti olevan jo tässä vaiheessa varattu  
sad_orig.gif
. Onneksi sivusto koski vielä vuotta 2004, huh huh...
Hinta kyllä on tosiaan noussut 14 euroa/tunti arkipäivältä  
confused_orig.gif
 
Kap57:lle[/b] lämpimät kiitokset viimekesäisestä, kerrassaan hienotunteisesti ja erinomaisesti hoidettu ajoharjoittelutilaisuus! Juuri tuollaisia katumotoristi tarvitseekin, kuin hoitamasi tilaisuus oli viime kesänä!

Hinta oli kohdallaan ja onneksi kulut peittyivät! Siinä oli todellista talkoohenkeä mukana, ja vilpitöntä rehellisyyttä kaikella tavalla mukana. Autan ensi kesänä ilman muuta, mikäli jotain minulle sopivaa hommaa asian tiimoilta löytyy.
Tässä kohdassa olen samaa mieltä --> ei ole mitään järkeä puhua nimistä, se aiheuttaisi vain turhaa keskustelua!

ps. Ei ole mitään muita nimimerkkejä...
 
Viime kesänä varasimme Alastaron radan kahdeksi tunniksi arki-iltana, hinta yht. 280 euroa + alv eli 341 euroa. Viikonlopputunti olisi ollut 170 euroa + alv, mutta ne oli varattu lähes täyteen jo maaliskuun lopussa. Perimme kolmeen ryhmään jaetulta joukolta 2x20 minuutin sessiosta 10 euroa/pyörä ja saimme kulut peittoon.

Ratojen hinnat poikkeavat melko paljon ja Alastaro lienee kallein ( monien mielestä kuitenkin turvallisin ). Ehkä tulee varattua muutama tunti tulevanakin kesänä...  
thumbs-up.gif
Käväisin Alastaron weppisivulla ja kauhistuin; koko kesä näytti olevan jo tässä vaiheessa varattu  
sad_orig.gif
. Onneksi sivusto koski vielä vuotta 2004, huh huh...
Hinta kyllä on tosiaan noussut 14 euroa/tunti arkipäivältä  
confused_orig.gif

Sivut on mitä on...
Pelkästään kilpailuista kalenteri täyttyy aika nopsaan, joten kanttaahan tuonne soittaa jos haaveilee varaavansa 'omia' aikoja, eikä tyydy vain 'vapaan' vuoron kurvailuun, jossa sitten joku nelipyöräinen vetää joka toisen mutkan täyteen lekasoraa ja joka toisesta löytyy peräöljyt . . samanhan + talikkokädessämies ja lantaalavalta - voi kokea kadulla.
 
GTi-lehden ratapäivillä ja muutenkin automiesten hommissa on yleensä ollut alastarolla kiihdyttäminen mukana. Lisäksi Alastarolla on kadunmiehille kesän mittaan ihan kiihdytyspäiviä, aika harvoin nimittäin mp-kerhot/yhteisöt järjestävät kiihdytystä rata-ajan kalleuden tähden - ei haluta tuhlata kallista rata-aikaa ajotaidon kehittämisen kannalta hyödyttömään hommaan.
Kiitoksia tiedosta. Täytyy sitten kai ruveta seurailemaan noita autopuolen juttuja.

kap57: Jos tulevana kesänä tuonne Alastarolle järjestelet jotain ajotapahtumaa niin voisin ottaa osaa. Siis mikäli otetaan mukaan.
smile_org.gif
Niin ja mikäli tapahtuma sattuu osumaan aikaan ennen 11.7. Intti alkaa silloin.
 
Millois tulee tietoon Orgin ajoharjoitteluvuorot??
kesä tekee tuloaan.. kohta lähdettävä pienelle ajolenkille eikä päivistä tietoakaan:(
 
Onko peraa huhuissa, joita on kantautunut tanne bosniaan asti, etta pitaisko ensi kesana olla radalla nahkapuku?

Texeilla ei paasisi enaa ollenkaan todistamaan, kuinka voi kurvailla selka suorana ja helvetin hitaalla vauhdilla. Lahes kaikkia fysiikan lakia uhmaten, kauhun hiki otsalla valuen.
 
Onko peraa huhuissa, joita on kantautunut tanne bosniaan asti, etta pitaisko ensi kesana olla radalla nahkapuku?
Kuinka paljon nahkaa on nahkapuvussa? Eli, miten suuri osa sen painosta on oltava nahkaa ja mikä muita materiaaleja?

sanoi:
Texeilla ei paasisi enaa ollenkaan todistamaan, kuinka voi kurvailla selka suorana ja helvetin hitaalla vauhdilla. Lahes kaikkia fysiikan lakia uhmaten, kauhun hiki otsalla valuen.
Viime kesänä ne näyttivät pääsiassa kyllä olevan laahauspalamiehiä...
wink.gif
 
Itseasiassa toi "varma tietolahde" ei paljastanu enempaa. Mut jos joku nahkapukupakko olis tulossa, niin tietais vain hankkia valmiiksi. Ei menis ajopaivia hukkaan, kunhan paasee takaisin suomeen. Tosin jos viimekesaiset sateet uusiutuvat, niin parasta varmaan siirtya veneilyyn.
 
Säännöthän määrää ratapäivän järjestäjä. En ainakaan minä ole kuullut mistään nahkapukupakosta, enkä oikein jaksa uskoa että sellaista olisi kaavailtu ainakaan Motorgin tai Moottoripyöräilyn Tuki ry:n järjestämille ajoharjoitteluipäiville.

Jos itse ensi kesänä rata-ajoharjoittelupäiviä järjestän, niin nahkapukupakkoa ei tule olemaan, ellei tieliikennelaki tai muu vaikutusvaltainen taho (vakuutusyhtiö) sitä ala vaatimaan. Näin tuskin tapahtuu.

Nahkapuku on tietenkin suositeltavin asuste turvallisuutensa vuoksi.
 
Kun ratapäivät 2005 alkaa pikkuhiljaa varmistumaan, jaksaisko joku ystävällinen ja ahkera kaveri tehdä niistä jonkunlaisen koosteen (ellei sellaista ole) jonnekkin?

Muutamat rata-ajot jäi viime kesänä väliin kun jälkikäteen kuuli jostain MC Hevonvitun järjestämästä ratapäivästä josta oli ollut ilmotus Juupajoen halpahallin ilmotustaululla.
 
jep, helpottaisi kummasti duunien ja menojen sovittamista etukäteen. Jos tälle kaudelle saisi hiukan useamman kuin yhden ratakeikan sopimaan kalenteriin....
wink.gif
 
Eipä ole lista kovinkaan kattava.. mp tuella joku 40 ratapäivää ja tuossa listassa kymmenkunta
wink.gif
 
Back
Ylös