Ruotsikätköily 2017

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Go-Za
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
No onneksi ei paljon puutu, ja on koko talvi aikaa tehdä niitä lisää :) . Pitääkö mun sitten ottaa tavoitteeksi edes 50 kätköä ennen ensi kevättä :)-
Nyt on henkilökohtaisesti asettamani pääsyvaatimus täytetty ja kotonakin saatu varovaista nyökyttelyä aiheelle :)

Ja, kyllä tuo 50 kätköä on ihan hyvä tavoite. Tosin Etelä-Suomi alkaa olemaan aika hyvin "miinoitettu".
 
Hyvältä näyttää, en noita seutuja olekaan vielä päässyt koluamaan. Montas päivää nyt meinasit suunnitella?
 
Joskus tullut käytyä tuolla Ölandin saarella ja tikattiin kaikki saaren asfalttitiet läpi.
 
Ensimmäinen reittisuunnitelma (Päivä yksi). Aika paljon jää kyllä pois siitä mitä ajattelin, mutta onpahan jotain mistä alottaa.
Ja tässä päivä kaksi.

Hienoa että alkaa tulla reittisuunnitelmia.

On ollut aika vaiherikas viikko ja vaimon kanssa riidelty mun ens vuoden moporeissuista. Tuli nimittäin sellainen kuningasajatus mieleen että lähtisinkin ens kesänä prätkällä työmatkalle Englantiin kotilon sijaan ja olisin sitten saanu ajella 3 viikkoa iltaisin ja viikonloppuisin saarella ristiinrastiin. Vaimo sitten torppas tän ajatuksen uhkaamalla avioerolla joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää mopon vuokraaminen Englannissa. No, onhan se parempi kuin olla ajamatta 3 viikkoa.

No, lopputulos on sitten se, että ilmoitin just äsken että lähenkin tälle Ruotsinreissulle (ja kesäkuussa on vielä se Mchuurteen jutausreissu). Jos olisin saanu luvan lähteä Englantiin mopolla niin tää Ruotsinreissu olis jääny kyllä väliin.
 
No niin, päivä ykköstä on muokattu ja se alkaa kelpaamaan mulle. Tossa olis yks mielenkiintoinen kohde matkan varrella josta voisi kätkön tehdä. Varmaa tietoa ei tosin ole onko paikka auki silloin kun ajetaan siitä ohi, mutta ainakin pihaa voisi käydä ihailemassa. Julitas Gård kyseessä.
 
Käytiin tuolla nopeasti katsomassa kesällä 2015, mutta varsinaisella alueella ei sitten kuitenkaan, kun ei viitsitty maksaa sisäänpääsyä pikaisen pyrähdyksen vuoksi. Väkeä oli silloin vaikka huru mycket, perheet tulivat selkeästi viettämään päivää piknik-korien kanssa. Ihan hauska olisi kyllä tosiaan tällä kertaa tutustuakin paikkaan.
 
No niin, päivä ykköstä on muokattu ja se alkaa kelpaamaan mulle. Tossa olis yks mielenkiintoinen kohde matkan varrella josta voisi kätkön tehdä. Varmaa tietoa ei tosin ole onko paikka auki silloin kun ajetaan siitä ohi, mutta ainakin pihaa voisi käydä ihailemassa. Julitas Gård kyseessä.

En tunne noita teitä ensinkään, mutta äkkipäiten ajatellen vaikuttaa parahultaiselta ajopäivältä. Ei mikään iso urakka ja ehtii jossain poikkeamaankin, mutta kumminkin ajamista riittää päiväksi.

Aika askeettisen on Google kehitellyt tuosta reitin katselun sivusta. Ei street-viewtä, ei aika-arvioita eikä juuri muutakaan :rant:

Kiinnitin huomiota, että Tukholman päässä reitti menee Bromman kautta. Siinä on ihan vieressä Beckomberga, jossa oli aikanaan Ruotsin suurin mielisairaala (Beckis lempinimeltään). Pinta-alaltaan se oli suurinpiirtein vanhan kaupungin kokoinen ja siellä touhusi about kolmetuhatta hullua. Puolet potilaita ja puolet sai liksaa. Minäkin hulluttelin siellä yhteensä puolisen vuotta. En vaan muista sainko palkkaa :grin:
 
En tunne noita teitä ensinkään, mutta äkkipäiten ajatellen vaikuttaa parahultaiselta ajopäivältä. Ei mikään iso urakka ja ehtii jossain poikkeamaankin, mutta kumminkin ajamista riittää päiväksi.
Se tais olla 380km, mutta kannattaa muistaa että laivasta pääsee ulos ennen klo 10.00 eli ajoissa alkaa ajorupeama.
Aika askeettisen on Google kehitellyt tuosta reitin katselun sivusta. Ei street-viewtä, ei aika-arvioita eikä juuri muutakaan.
Se onkin Google Driven My Maps sovelluksella tehty reitti.Simppeliä koska se imasee Tyrellä tehdyn GPX:n ja se on siinä! Reitin pituuden sentään näyttää kun klikkaa reittiviivaa jossain kohtaa.
Kiinnitin huomiota, että Tukholman päässä reitti menee Bromman kautta. Siinä on ihan vieressä Beckomberga, jossa oli aikanaan Ruotsin suurin mielisairaala (Beckis lempinimeltään). Pinta-alaltaan se oli suurinpiirtein vanhan kaupungin kokoinen ja siellä touhusi about kolmetuhatta hullua. Puolet potilaita ja puolet sai liksaa. Minäkin hulluttelin siellä yhteensä puolisen vuotta. En vaan muista sainko palkkaa :grin:
Ja ei muuta kuin kätköä tekemään!

Päivä 3 vois näyttää tältä. (Torpön saarelta lautalla ajaminen ei näköjään Tyren mielestä onnistu... Lauttamatka maksaa 20,-)
 
Viimeksi muokattu:
Päivä 3 piteni hieman ja päivä 4 näyttää nyt tältä. Sitä on vieläkin varaa lyhentää ja 3. päivää varaa pidentää.
 
Back
Ylös