mek
New member
Ruotsin Lapin ympäri, elokuu 2025
4.8.2025 Hotel Vindelngallerian, Vindeln
Kolme viikkoa oli hirmuhelteitä, 30 kahta puolta. Vain pari kertaa on satanut koko hellejaksolla, mutta kun oli reissun aika, niin tulihan sitä tietysti vettäkin. Vaimo aloitti työt tänään kesäloman jälkeen, lähdin yhtä matkaa reissuun vähän ennen puolta kahdeksaa. Alkumatkasta paistoi aurinko ja oli oikein mukavaa keliä, lämpö nousi kohta vähän päälle 20. Liikennettä ei ollut liikaa, muutamia moottoripyöriä tuli vastaan. Ajelin ensin rantatietä Kalajoelle, jossa kävin pyörähtämässä vanhalla Plassilla, sitten keskustassa, jossa tankkasin ABC:llä halpaa bensaa (1,59). Kylältä köröttelin Tapion Tuvalle munkkikahville. Viereiseen pöytään tuli neljä muuta motoristia, joista yksi oli CanAmilla. Niitä harvemmin nykyään näkee. Koukkasin hiekkasärkkien kautta ja sitten kohti Kokkolaa. Meren puolella alkoi näkyä tummia pilviä. Koska kiirettä ei ollut, ajoin 7 sillan tien kautta Pietarsaareen. Taka-ajatuksena myös se, että jos sataa, niin ei tarvitse kuorma-autojen kuravesisuihkussa ajaa. Vanhalla rantatiellä ei paljon liikennettä ollutkaan. Uudenkaarlepyyn kautta takaisin kasitielle.
Pysähdyin vielä Oravaisten ABC:llä. Pilvet alkoivat olla sen verran tummia, että 23 asteen lämmöstä huolimatta räppänät kiinni ja Gore-hanskat käteen. 10 km ennen Vaasaa taivas aukesi ja tuli kova sadekuuro. Pahin kuuro loppui kaupungilla, eikä satamassa satanut enää lainkaan. Olin satamassa 12.30 ja olivat juuri purkamassa laivaa. Melko täyteen tuli laiva, pääasiassa lomalaisia. Muutama rekkakin, ja lähes parikymmentä moottoripyörää. Ajettiin ylähyllylle rekkojen viereen. Jätin takin ja selkäsuojan pyörän päälle ja sitaisin pyörän kiinni. Kannella vaihdoin sortsit ja tennarit jalkaan ja vein kassin, ajohousut ja -saappaat matkatavarasäilytykseen. Olin etukäteen ostanut lipun buffetiin, joten sinne seuraavaksi. Jonoa ja täyttä oli sielläkin, mutta sain sentään oman pöydän. Kun kaikki olivat kalaosaston jonossa alkuun, niin menin suoraan lihapuolelle, tosin lämpimissä ruuissa oli lohtakin. Ihan ok ja monipuolinen buffet. Varsinkin jälkiruokaosasto, johon tein persouttani kolme kierrosta. Vähän ennen kolmea kyllästyin istumaan ravintolassa. Kiertelin vähän aikaa laivassa ja menin sitten käytävään sohvalle makaamaan. Ei tullut uni, joten kävin vielä kannella ihmettelemässä kaunista ja melko tyyntä säätä. Laiva oli ajallaan satamassa klo 16 Ruotsin aikaa. Kolme varttia ennen pyysin matkavaravaraston auki ja vaihdoin siellä kamppeet. Vähän aikaa piti odottaa autokannen oven avautumista. Tällä kertaa ei ollut mitään kommelluksia kenelläkään, vaan kaikki pyörät olivat pysyneet pystyssä. Purkua piti odottaa vartti, sitten puolipilvisessä reilun 20 asteen säässä matkaan. Ajelin pikku hiljaa suoraan Vindelniin, jossa ensin tankkasin, sitten hotelliin. Perillä olin puoli kuuden jälkeen. Ajoa tuli tälle päivälle 425 km. Respa oli miehittämätön, mutta avain löytyi nimellä kirjekuoresta tiskiltä. Kamat huoneeseen, nopea suihku ja sitten ICA:sta kana-wrap ja smoothie iltapalaksi. Nyt on todella kaunis ja tyyni ilta, mutta yöllä pitäisi tulla Etelä-Ruotsiin kova myrsky Englannista. Saa nähdä, millainen myräkkä täällä. Kävin kääntämässä pyörän parkkipaikalla niin, ettei ainakaan kaadu jos tulee myrsky. Vindelngallerian on vähän kulahtanut, mutta aivan siisti hotelli. Alakerrassa olisi erillinen, maksullinen kuntosali ja siellä kai sauna, mutta eipä tuota tällä kelillä kaipaa.