Kolme päivää Alastarolla. Oli onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta kuitenkin enemmän posin puolelle jäätiin:
Perjantaina MC Muoviluodin päivät. Ajatuksena oli ns. pääpäivä kun ennuste oli perjantaille paras. Myös eniten ajoaikaa tarjolla kun ajettiin kolmessa ryhmässä. Mukana ekaa kertaa 2x Gopro ja Qstarzin GPS, uudet karheat jalkatapit sekä lähes uusi Rosso III etunen. Lähtökuopat oli hyvät, mutta parin setin aikana jo aikaisemmin temppuillut Robby Moton kaasukapula jatkoi temppuiluaan vaarallisesti. Ei onneksi sentäs hirttänyt, vaan päinvastoin yhtäkkiä saattoi ilmestyä senttitolkulla klappia. Vika korjautui aina ylemmästä kaapelista vetäisemällä, mutta oli kohtuu perseestä ajaa. Rupesin kahden setin jälkeen rukkaamaan tuota kuntoon, mutta harmillisesti tuosta pitää purkaa ruiskurungot irti että vaijereihin pääsee käsiksi ja kurkkujen klemmarien irrottamiseks pitää ottaa sivukatteet pois.
Sain onneks Soikkelilta teknistä tukee asian kanssa kun meinas oma ymmärrys ja hermot loppua ton kanssa (tästä iso kiitos). Vaijerit oli todella tiukalla ja lähtivät vähän hassussa kulmassa kapulalta. Saatiin ne aseteltua paremmin mutta kaapelit oli jo aika kärsineen näköiset, toivottavasti saan takuusta uudet. On myös aika nihkeesti mitoitettu noiden pituus vaikke ne on ton pyörän oma sarja. Sentti lisää tekis ihmeitä. Päädyttiin laittamaan rungon stoppareihin parit rengaspainot rajottamaan ohjausta ettei käy vahinkoja. Pääsin päivän viimeselle setille ja täräytin heti kaks sekkaa enkoista pois. Päivän paras tässä vaiheessa 2:34,06.
Lauantaina homma jatkui .ORGin päivillä. Uusilla voimilla ja edellisen päivän vuoristoradasta selvinneenä linjojen hakemista. Onneks olin päntänny niitä viime kerran jälkeen, nyt paketti oli paremmin kasassa. Sain pitkin päivää paranneltua tuloksia, eka 2:33,83 ja sitten 2:33,58. Kerkesin ajamaan neljä settiä, sen jälkeen liputtamaan ja sen jälkeen sitten satoikin vettä. Tässä vaiheessa vaihdoin myös kuluneen takasen lähes uuteen Rosso III:n.
Sunnuntaina jälleen uudella tarmolla ja luotolla ajamaan, olihan sentäs lähes lappukumit alla ja hyvää harjottelua edelliseltä päivältä. Läksin reilusti muun porukan jälkeen ja sain ajettua monta kierrosta omaa ajoo. Heti kärkeen hyvä syöttö päällä ja täräytin viikonlopun pohjat 2:31,80. Sain ajettua kolme settiä joissa sain toistettua 2:33 -alkuisia aikoja useamman kerran, mutta harmillisesti tuli useamman kerran ohitettavia jolloin oma ajo katkesi. Menohaluja olisi ollut enemmänkin ja 2:29,xx häämötti, mutta sade heitti kapuloita rattaisiin ja läksin kotia.
Loppukaneettina alkoi linja pitämään paremmin (mutta on vielä tehtävää), jarrukahvan kanssa tulemaan sinuiks ja uskaltaa vähän liruttaa sitä mutkiin. Paikattavaa jää vielä paljon: osakaasulla ajelun karsimista, jarrumerkkien reilua siirtämistä melkein joka paikassa sekä pään tuomista alemmaks että korkkiruuvi korjaantuu suoremmaks. Seuraavalla kerralla jahtaamme 2:30 alitusta.
Tossa enkkakierros: