Ruotsi ottaa ainakin ihmiset vastaan, joten sieltä kautta pääsee Saksaan. Mutta mahtavatko he ottaa vastaan. Tietoa ei tunnu mistään löytyvän. Norjaan mielii omakin mieli kesällä, mutta vaikuttaa siltä, että eivät ole ottamassa ketään vastaan kesällä.
Ja tosiaan Suomesta kaikki suomalaiset ovat vapaita lähtemään.
Tuossa alla tämän hetken määräykset Saksan maahantulosta.
Saksaan saavat matkustaa esimerkiksi
Saksan kansalaiset
Saksan kaksoiskansalaiset, jotka asuvat pysyvästi Saksassa
Saksan oleskeluluvan haltijat
Saksassa pysyvästi asuvat
Työhön liittyvistä syistä matkustavat (mm. työmatkalaiset naapurimaista ja tietyt ammatinharjoittajat kuten EU-parlamentaarikot ja tietyt kausityöntekijät)
Opiskeluun, kouluun tai varhaiskasvatukseen liittyvistä syistä. Mikäli on välttämätöntä, että toinen henkilö saattaa alaikäisen koululaisen kouluun, tämän henkilön matkustaminen sallitaan ainoastaan tästä syystä.
Saksalaisten lasten huoltaja saa matkustaa ja asettua lasten kanssa Saksaan, ja alaikäisten lasten huoltajuuteen liittyvät matkat ovat niin ikään sallittuja esim. lapsen noutamiseksi tai tuomiseksi Saksaan.
Maahantulo Saksassa asuvien perheenjäsenten hoitamiseksi on sallittu.
Puolison synnytys on perusteltu maahantulosyy.
Puolison, lasten, lastenlasten, vanhempien, isovanhempien tai sisarusten hautajaiset on perusteltu maahantulosyy.
Aviopuolisot ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävät saavat tulla maahan jatkaakseen yhteiselämää kumppaninsa kanssa tai vieraillakseen kumppaninsa luona. Avioliitto tai rekisteröity parisuhde on pätevä syy maahantulolle, mutta maahantuloon ja maassa oleskeluun liittyvät lain säännökset pätevät tässäkin tapauksessa.
Lisäksi maahan saa saapua, mikäli viranomaiset katsovat, että maahantulolle on muu hyväksyttävä syy. Saksan viranomaiset arvioivat ja päättävät yksittäisen matkustajan maahanpääsystä.