Schuberth C2 visiiriasiaa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja juukeli
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

juukeli

New member
Hakusessa olisi uusi vakiovisiiri huurtumisenestokäsittelyllä otsikon mukaiseen pottaan. Olen nyt kolmesta eri paikasta ko. visiirin tilannut, ja jokaisesta on tullut pinlock-versio vaikka nettisivuilla on myyty vakiovisiiriä (tuotekoodia myöten). Kahdessa ensimmäisessä oli toisella puolen reikä sisäkalvon kiinnitystä varten --> täysin käyttökelvoton visiiri ilman pinlock -kalvoa. Viimeisessä on sitten pinnit molemmin puolin, joten tuo ei ainakaan vuoda.

Onkohan tässä pinlock-valmiissa visiirissä nyt huurtumisenestokalvoa ollenkaan kuten vakiovisiirissä? Pussia en ole vielä avannut jos joudun tämän TAAS palauttamaan.
 
Pinlock-visiirissä ei ole huurteenestokalvoa, paitsi se pinlock-kalvo tietysti.
 
Paitsi että on.
Olen kaksi pinlock-visiiria tilannut Saksasta C2:een ja molemmat on tehty siitä alkuperäisestä kalvotetusta visiiristä. Epäilen että niitä visiireitä ei tee kukaan muu kuin herra suupertti.  Tosin tänä vuonna en niitä ole etsiskellyt.

Sillä kalvotetullahan ei tee sateella mitään sillä sen jälkeen kun se kastuu niin se huurtuu.  Pinlcokin kanssa se kyllä toimii mutta toimisi varmaan paremmin ilman sitä kalvoa.
 
Aika jännää, niissä kappaleissa jotka olen myynyt ja jotka ovat suomen maahantuojalta Duellilta tulleet, ei ole pinlock-visiirissä ollut huurteenestokalvoa. Schuberth ei muuten valmista ainakaan kaikkia visiirejä itse vaan teettää ne alihankintana.
 
Noh, avasin pussin, enkä kyllä osaa nähdä muuta eroa vakiovisiiriin kuin nuo pinnit. Sellainen jännä saumahan tossa menee molemmilla puoilla aivan kuin vakiovisiirissä, olisiko se sitten rajana tolle huurtumisenestokalvolle...? Eli taitaapa olla etten jaksa enää veivata asian kanssa ja pidän tämän.

On kyllä uskomattoman hankalaa ollut tämän visiirin hankinta.
nixweiss.gif
 
Hakusessa olisi uusi vakiovisiiri huurtumisenestokäsittelyllä otsikon mukaiseen pottaan. Olen nyt kolmesta eri paikasta ko. visiirin tilannut, ja jokaisesta on tullut pinlock-versio vaikka nettisivuilla on myyty vakiovisiiriä (tuotekoodia myöten). Kahdessa ensimmäisessä oli toisella puolen reikä sisäkalvon kiinnitystä varten --> täysin käyttökelvoton visiiri ilman pinlock -kalvoa. Viimeisessä on sitten pinnit molemmin puolin, joten tuo ei ainakaan vuoda.

Onkohan tässä pinlock-valmiissa visiirissä nyt huurtumisenestokalvoa ollenkaan kuten vakiovisiirissä? Pussia en ole vielä avannut jos joudun tämän TAAS palauttamaan.
Muuta en tiedä kalvoista kuin omat kokemukset. Alkuperäinen visiiri oli ns. huurtumisen estokalvolla ? Se kuitenkin huurtui parin kuukauden käytön jälkeen hankalilla keleilla ja kylminä aamuina. Tilasin Pinlock visiirin Loiusilta ja sen jälkeen on nyt menty 1,5 vuotta ilman huurtumis onelmia. Huurtumista tulee paikalla ollessa pinlocin ulkopuolelle.
 
Täsmälleen samanlaiset kokemukset. Ei huurtumisongelmia Pinlock-visiireillä, joilla nyt takana 20 000 km. Sen sijaan alkuperäinen huurtuu käsittelystä huolimatta. Hyllyssä on kolme C2:ta, joista kahteen on vaihdettu takuuseen alkuperäinen visiiri. Sisäpuolen kalvo meni molemmissa rikki (lähes samaan aikaan) ja irtosi pikkusormen kynnen kokoisina paloina. Pinlock-visiirit ovat olleet ok.
 
Kyllä mulla on vahva luulo että ne on kaikki niitä kalvotettuja varsinkin jos niissä on samat merkinnät kuin alkuperäisessä.  Ainakin noissa mun visiireissä on täsmälleen samat merkinnät visiirissä ja pakkauspussissa kuin oli alkuperäisessä ja kaikki samat lappuset ja lippuset ja ohjeet.  

Sen kalvon olemassaolon huomaa viimeistään siinä vaiheessa kun se alkaa irtoamaan. Sitähän ei saisi kastella, se kyllä lukee niissä hoito-ohjeissa mutta kukapa nyt ohjeita lukisi.  Kertakaikkiaan surkea viritelmä se kalvo.  Pinlock on ainoa joka toimii.
 
Visiirin sisäpuolinen kalvo pitäisi puhdistaa kostutetulla mikrokuituliinalla ohjekirjan mukaan. Olen itse ihan pessyt sen juoksevan veden alla ilman puhdistusaineita mutta niinpä onkin alkanut nyt kolmantena vuotena hieman kostealla kelillä jostain kohti huurtumaan. Eka visiiri meni kolmeen kuukauteen harmaaksi ja vaihtoivat takuuseen, tämä taas on kestänyt ihan hyvin muuten. Ja kyllä nää molemmat on ollut ihan huurtenestokalvollisia malleja. Ei ole mulla kokemusta pinlockista mutta voi olla että sellaisen hommaan tai sit toinen kypärä.
 
Taitaa olla kalvoton toi visiiri. Huurtui heti ekoihin liikennevaloihin pysähtyessä vajaan 20 asteen kuivassa kelissä. En muista vakiovisiirin huurtuneen kuin oikeasti kostealla säällä. Kai se pitää sitä pinlock -kalvoa vakavasti harkita jos alkaa toi huurtuminen häiritsemään.
 
Moro,

Samaa ihmettelin minäkin uuden Suupertin C2 visiirin kanssa kunnes luin täältä kanssa motoristien kommentteja.

Ostin kesäkuussa naarmuuntuneen visiirin tilalle uuden orggis visiirin, jossa oli pin-lock nastat: Kysyin myyjältä mitä eroa siinä on verrattuna alkuperäiseen potassa kiinni olleeseen. Vastaus oli että aivan sama lisänä on ainoastaan nastat. Mutta näin ei käytännössä, kalvo/käsittely puuttuu, -sillä uusi huurtuu todella helposti jopa heinäkuun helteillä, sadesäästä puhumattakaan, aivan kuin kuoma "juukelilla"

Pitänee ostaa vielä yksi visiiri ilman nastoja ja huurtumisenestolla.  
sad_orig.gif
 
Aika erikoista jos siinä visiirissä on pinlockin nastat valmiina mutta ei itse pinlockia.  Tosin se pinlockhan maksaa yleensä parisenkymppiä.  Kukas erkki sen sitten jälkeenpäin tietää mikä pinlock siihen sopii?

Sen huurtumisenestokalvon olemassaolon voi kyllä helposti todeta.  Sen reuna näkyy siinä likellä sitä kirkkaan osuuden päättymistä ja kun hönkäilee siihen niin raja tulee selvästi näkyviin.  Jos siinä on se kalvo niin kalvon kohdalle ei synny huurua tai jos syntyy niin häipyy paljon nopeammin kuin siitä kalvottomasta kohdasta.
 
Noita pinlock -ready -malleja on siis ainakin kahta erilaista, osassa pinni toisella ja reikä toisella puolen --> ei käytettävissä ilman sisäkalvoa koska vuotaa. Nyt sain ton missä pinnit molemmin puolin.

Kuvan moottoripalvelun mukaan ei noita kalvollisia enää mistään saa, kuulemma ollut ongelmia sen kalvon pysymisen kanssa. Sain sitten lopulta sisäkalvon sopuhintaan hyvitykseksi säädöstä, eiköhän homma tästä selkene.

Harmi silti, olin aivan tyytyväinen tuohon vakiovisiiriin huurtumisenestokäsittelyineen niin kauan kun se oli naarmuton.
 
Alkuvuodesta tuli tilattua tuolta visiiri silloiseen C2:een ja se oli ihan alkup. kalvollinen malli.

Se kypärä tuli tosin myytyä ja tilalle hankittua saman valmistajan R1 malli, siinäkin vakiona samanlainen kalvollinen visiiri. Siinä tuo kalvo pysyi reilu kuukausi, eli ensimmäisen reilun sadekuuron sattuessa kohdalle niin kalvo rupesi repsottamaan alalaidasta. Noh.. tuo tuli vaihdettua takuuseen ja vaikka nyt on tullut reilu 500 sateessa ajettua kilometriä lisää, niin tuon visiirin kohdalla kalvo taas on pysynyt.

Joten aika lailla arpapeliä tuntuu olevan tuon kalvon pysymisen suhteen. Seuraavaksi pitänee sitten kokeilla sitä pinlock mallia.
 
Noita pinlock -ready -malleja on siis ainakin kahta erilaista, osassa pinni toisella ja reikä toisella puolen --> ei käytettävissä ilman sisäkalvoa koska vuotaa. Nyt sain ton missä pinnit molemmin puolin.

Kuvan moottoripalvelun mukaan ei noita kalvollisia enää mistään saa, kuulemma ollut ongelmia sen kalvon pysymisen kanssa. Sain sitten lopulta sisäkalvon sopuhintaan hyvitykseksi säädöstä, eiköhän homma tästä selkene.

Harmi silti, olin aivan tyytyväinen tuohon vakiovisiiriin huurtumisenestokäsittelyineen niin kauan kun se oli naarmuton.
Edelleen kiinnostaa että onko siinä visiirissä kuitenkin myös se alkuperäinen huurtumiseestokalvo vai olisiko nykyään myynnissä myös kalvottomia.
Kokeilitko sisäpinnan huurtumista hönkäilemällä siihen kirkkaan osuuden rajakohtaan?

Se alkuperäinen kalvohan ei ole mikään erillinen teipin tapainen joka voitaisiin siihen jälkeenpäin liimata vaan luultavasti se on osa valmistusprosessia ja sen poisjättäminen muuttaisi prosessia ja olisi luultavasti kalliimpi toimepide kuin mitä se kalvo maksaa.

Kalvon olemassaolohan ei sinällään tunnu heikentävän pinlockin toimintaa, saattaa jopa parantaa sitä, mutta se hieman rajoittaa visiirin sisäpinnan puhdistamista koska sitä ei saisi kastella.
 
Tässä visiirissä jossa noi pinnit molemmin puolin ei ole huurteenestokäsittelyä, koska se huurtuu todella herkästi. Niitä kahta aiempaa joissa oli reikä toisella puolen en sitten testannutkaan, joten en tiedä oliko niissä. Jokatapauksessa käyttökelvottomia ilman sisäkalvoa tuon reiän takia. Tokihan siihen olisi voinut laittaa teippiä, mutta virittelyksi menee...
 
Schuberth Visiiri kirkas huurtumaton C2,Con.

Ootko Duellilta kokeillu? Lupaavat ainakin sellaista.

Mun R1:ssä huurteenestokalvo oli paketista otettaessa viallinen. Kaupassa en huomannu, kun oli se suojakalvo ulkopuolella. Kotona sitten putsailin mikrokuituliinalla. Hiki päässä hinkkasin, kun paska ei irronnu. Kynnellä pikku rapsutus ja kalvoa lähti 3mm alueelta. Sitten aloin kattoon niin samanlaisia kuplia useita visiirissä. Duellilta sanoivat, että takuuseen menee ja ongelmia ollut em. kalvon kanssa.
 
Voi kele!

Pinlockia olen yrittänyt ährätä paikalleen ja ei vaan tunnu menevän. Jos kalvo ei ole jo pilalla niin kohta on... Visiiri on taivutettu pöytää vasten suoraksi asti ja ne pinnit on oikeassa asennossa, mutta eipä vaan silti kalvo taivu paikalleen. Näyttää olevan melkein 5mm liikaa pituutta tuolla.

Oisko hyviä vinkkejä asennukseen...?
withstupid.gif
 
Moro,

Samaa ihmettelin minäkin uuden Suupertin C2 visiirin kanssa kunnes luin täältä kanssa motoristien kommentteja.

Ostin kesäkuussa naarmuuntuneen visiirin tilalle uuden orggis visiirin, jossa oli pin-lock nastat: Kysyin myyjältä mitä eroa siinä on verrattuna alkuperäiseen potassa kiinni olleeseen. Vastaus oli että aivan sama lisänä on ainoastaan nastat. Mutta näin ei käytännössä, kalvo/käsittely puuttuu, -sillä uusi huurtuu todella helposti jopa heinäkuun helteillä, sadesäästä puhumattakaan, aivan kuin kuoma "juukelilla"

Pitänee ostaa vielä yksi visiiri ilman nastoja ja huurtumisenestolla.  
sad_orig.gif
Kannattaa kyllä mieluummin ostaa siihen visiiriin se puuttuva pinlock-kalvo ja asentaa paikalleen. Sitten toimii hienosti eikä huurru.

Niitä saa mm. shopista tilaamalla.

siis: www.reliatec.com

SCVIS-PF  Schuberth: C2 & Concept kirkas PINLOCK-visiirin kalvo ( 511-700-26) (SH.36.20 €) .ORG!-tarjous 29.90 €

Postituskulut n.5,-
nouto veloitukseton

t. Pekka
 
Voi kele!

Pinlockia olen yrittänyt ährätä paikalleen ja ei vaan tunnu menevän. Jos kalvo ei ole jo pilalla niin kohta on... Visiiri on taivutettu pöytää vasten suoraksi asti ja ne pinnit on oikeassa asennossa, mutta eipä vaan silti kalvo taivu paikalleen. Näyttää olevan melkein 5mm liikaa pituutta tuolla.

Oisko hyviä vinkkejä asennukseen...?  
withstupid.gif
Kyseessä on melko varmasti väärä pinlock kalvo. Kalvo löytyy erikseen C2 ja C3-malleille. Kyseessä on ilmeisesti C3:n kalvo.
Kts. edellisessä viestissä oleva tuotekoodi.
 
Back
Ylös