Tassa olisi taas vahan ylamaan kuulumisia. Lukekaa jos jaksatte, kommentoikaa jos viitsitte.
...
Tiistai 26.7.
...
...hurautin Melvichiin. Kun pysäytin postilaatikolle niin keskittymiseni herpaantui hetkeksi. Eturengas putosi katukiveykseltä enkä ehtinyt korjaamaan asentoani tarpeeksi nopeasti. Sain jalan alas, mutta pyörä oli jo liian kallellaan ja kaatui tielle. Laitoin kädellä vaihteen vapaalle ja sammutin moottorin. Joku mies käveli avukseni ja nostimme yhdessä pyörän ylös. Vilkku oli murskaantunut ja jarrukahva taipunut komealle kaarelle. Laitoin kirjeen postilaatikkoon ja ajelin kämpille. Kyllä harmitti, mutta tilanne tapahtui taas kerran niin nopeasti, ettei siinä oikeasti ehtinyt kissaa sanoa. En itse asiassa edes oikein ehtinyt tajuta mitä tapahtui ennen kuin pyörä oli maassa. Toimin vaiston varassa. Saattaa hyvin olla, että varoessani kipeää selkääni en ottanut horjahdusta vastaan riittävällä voimalla. No, myöhäistä katua nyt.
...
Keskiviikko 3.8.
...
Puin ajokamppeet ja heitin jo valmiiksi pakatut laukut pyörän kyytiin. Lähdin omasta pihasta liikkeelle klo 12.10. Sää oli kylmä, tuulinen ja tihkusateinen. Thursossa pysähdyin paikalliseen prätkäliikkeeseen ”Altermotive Motorcycles”:iin kysymään edellisellä viikolla tilaamiani vilkkua ja jarrukahvaa. Epävarman oloinen poika tiskin takana sanoi luulevansa osien saapuvan iltapäivällä. Niinpä niin, minä totesin, ja jatkoin matkaa. Tästä minua oli varoitettukin: Skotlanti ei välttämättä tunne mitään muun maailman aikatauluja.
Saavuin Gills Bayn satamaan klo 13.10, eli hyvissä ajoin ennen lautan lähtöä. Lautta, nimeltään ”Pentalina” oli rakennettu Isossa-Britanniassa vuonna 1972. Se oli kuulemma aikaisemmin toiminut Skyen saaren yhteysliikenteessä. Laiva kuten satamakin olivat todella rähjäisen näköiset. Noin tunnin kestävän ylityksen hinta on kuitenkin kova (21 puntaa), mutta lähes puolet edullisempi kuin Scrabster – Stromness lautan. Varasin siis paluumatkan samalta lautalta seuraavana päivänä. Lautta oli koko ajan muutaman asteen vasemmalle kallellaan, kun se täristen lähti liikkeelle klo 13.45. Satamassa oli yksi hylje ihan laivan vieressä ja matkalla näin vielä toisenkin hylkeen. Sää muuttui jopa aurinkoiseksi, mutta tuuli oli edelleen melko kova.
Ajoin lautasta StMargaret’s Hopen satamaan kolmen aikaan, nollasin trippimittarin ja ajoin Orkneylle. Ensin ajoin pääsaaren eteläkärkeen. Eteläkärjessä olevan lauttarannan parkkipaikalla käännyin ympäri ja lähdin takaisinpäin. Yhtään sen enempää ajattelematta ajoin oikeaa kaistaa. Ensimmäisessä mutkassa vastaantuleva traktori vaihtoi sujuvasti hänkin oikealle kaistalle ja ohitimme toisemme mannermaiseen tyyliin. Kaksi sekuntia myöhemmin tajusin erehdykseni ja vaihdoin vikkelästi vasemmalle ajokaistalle. Ajoin Churchill-esteiden yli ja siitä pääsaaren itäkärkeen. Kyläkaupalla tankkasin, ostin paikallisen sanomalehden ja söin voileivän. Ajoin Kirkwalliin, jossa etsin ja löysin varaamani b&b-majoituksen. Pienet nokoset olivat paikallaan. Torkkujen jälkeen keitin herätäkseni kupillisen kahvia. Huoneesta oli komeat näkymät Kirkwallin satamaan.
Seitsemän maissa lähdin ajelemaan ympäri pääsaarta. Kävin länsirannalla Skara Braen lähellä aaltoja katsomassa, sitten pohjoiskärjessä pällistelemässä ja sen jälkeen muinaismuistoja Brodgarin ympyrää ja Stennessin kiviä ihmettelemässä. Tuuli todella kovaa ja aina välillä satoi. Ilta pimeni kun ajoin Scapa Flown pohjoisrantaa takaisin Kirkwalliin Shetlannin lauttaa vastaan. Liikennettä oli vähän, mutta onnistuin silti hermostuttamaan yhtä autoilijaa. Olin juuri pysähtynyt erään kyläkaupan pihaan aikomuksenani ostaa nappiparisto pyörässäni olevaan Louisin digitaalikelloon, kun punainen kaksipaikkainen urheiluauto ilmestyi viereeni. Kuljettaja halusi tankkaamaan, mutta olin hieman hänen tiellään. Näytin miehelle kädellä merkin peruuttaa, jotta minä voisin lykkiä pyöräni pois edestä. Nostin pyörän sivuseisontatuelta ja rullasin taaksepäin, kun auto ajoi eteenpäin vierelläni ja kiilasi minua seinän väliin. Vasen peilini oli melkein jo seinässä kiinni joten en voinut kallistaa enkä kääntää pyörää enempää. Rullasin vielä puoli metriä taaksepäin, jolloin auto yritti yhä eteenpäin ajaen kiilata bensapumpulle. Silloin äänenvaimentimeni kulma osui auton takalokasuojaan kuorien siihen noin 30 senttiä pitkän syvän naarmun. Punainen maalisuikale lähti oikein saparolla irti. Sain pidettyä pyöräni pystyssä. En kuitenkaan jäänyt odottamaan, että kuski nousisi autosta toteamaan vahingon laadun, sillä pitkät keskustelut eivät nyt vaan sopineet aikatauluuni, vaan päätin sen sijaan poistua paikalta. Siihen ei mennyt kauan, sillä en ollut vielä ehtinyt edes riisua kypärääni. Loppuillan tarkkailin peileistä mahdollisia lähestyviä punaisia urheiluautoja.
Kävin paikalliseen tapaan pubissa yhdellä, vaikka olinkin pyörällä liikkeellä. Olut on täällä yleensä 3,8–4,0-prosenttista, toisin kuin kotona, joten eiköhän sitä yhden tuopin uskalla ottaa. Keskiviikkoilta ei ollut kaupungissa mitenkään vilkas, eikä sateinen ja tuulinen sääkään tainnut houkutella lomalaisia liikkeelle. Yhdeltätoista K saapui Shetlannista. Menin lauttaa vastaan ja ajoimme kolmisen kilometriä majoitukseen. Suihkun jälkeen uni maittoi. Trippimittariin tuli muutamassa tunnissa 170 kilometriä. Orkneyn tiet ovat varsin hyväkuntoisia, mutta petollisia: pitkien suorien jälkeen tulee yllättävän jyrkkiä mutkia. Tietä on vaikea lukea, sillä maasto on voittopuoleisesti aukeaa laidunta ja kesantoa. Päällyste on yleensä hyvässä kunnossa ja tie tasainen, mutta mutaa, lantaa ja muita maataloustuotteita on siellä täällä.
Tiistai 9.8.
...
Tein hienot eväät ja pakkasin makuupussin sekä hammasharjan. Sää oli melko lämmin, mutta sateinen. Sade jatkui edelleen kun lähdimme liikkeelle. Minä sulloin sadetakkini sisään pahvilaatikon, jonka K halusi postittaa Suomeen. Postissa meni oma aikansa, sillä laatikko ylitti tavallisen postipaketin enimmäispainon. Ajoimme Thursoon sateessa. K kyllästyi oman sadeasunsa vuotoihin ja menimme ostamaan hänelle kunnon sadeasun. Tankkasimme ja jatkoimme A9:ää etelään. Sade vaihtui sakeaan, märkään sumuun. Näkyvyys oli välillä vaarallisen huono, vain joitain kymmeniä metrejä.
Ajoin edellä. Minua väsytti ja ajaminen tuntui jostain syystä puuduttavalta. Kädet lukkiutuvat kyynärpäistä suoriksi ja ohjaaminen tapahtuu hartioilla. Silmät jäävät tuijottamaan edellä ajavan auton perää eikä peileihin tule katseltua tarpeeksi. Takapuoli puutuu ja jalkoja väsyttää. Joskus ajaminen on tällaista, mutta onneksi vain harvoin. Vähän ennen Invernessiä päätin pitää eväs- ja tankkaustauon sopivan taukopaikan ilmestyessä. Opasteet huoltoasemalle olivat hyvät, mutta oikealle kääntyvä risteys tuli silti yllättäen. En nähnyt vastaantulevaa isoa LandCruiseria ennen kuin vasta viime hetkellä. En tiedä miksi – ehkä se vain katosi taustana olevaa ruohikkoista rinnettä vasten. En taida vieläkään olla tottunut siihen, että täällä ei pidetä ajovaloja päällä edes sateella tai sumussa. Vaistonvaraisen ohjausliikkeen ansiosta en kääntänyt pyörääni auton eteen, vaan Toyota porhalsi ohitseni alle metrin päästä. En edes ehtinyt säikähtää, mutta jälkeenpäin totesin itsekseni, että taisipa olla hengenlähtö todella lähellä, lähempänä kuin ehkä koskaan aikaisemmin moottoripyörän satulassa.
Kuten aina näissä tilanteissa, vaaratilanteeseen johtava tilanne kehittyy verrattain hitaasti: aikaa tehdä oikeat havainnot, johtopäätökset ja toimenpiteet on useita sekunteja, ehkä jopa kymmeniä sekunteja. Mutta varsinainen vaaratilanne tuleekin sitten todella äkkiä. Aikaa havainnoida ja reagoida on huomattavasti vähemmän. Tässä tilanteessa aikaa siitä, kun havaitsin vastaantulevan auton siihen kun se oli jo ohittanut minut kului arviolta 2,5–3 sekuntia.
Eväät taukopaikalla maistuivat kuitenkin todella hyviltä. Tomaatti-cheddarvoileipä, lammas-sinappivoileipä, sipsejä, teetä ja hunajaa, vettä ja luumuja. Pilvipeite repeili ja tie kuivui. Rasvasimme K:n pyörän ketjut ja jatkoimme matkaa. Invernessistä käännyimme lounaaseen kohti Fort Williamia Loch Nessin pohjoisrantaa pitkin. Pysähdyimme taukopaikalla ottamaan kuvia ja arvioimaan tilannetta. Telttailu ei tuntunut hyvältä ajatukselta, koska sade saattoi jatkua minä hetkenä hyvänsä. Soitin muutamiin majoitusliikkeisiin, mutta kaikkialla tuntui olevan täyttä. Jatkoimme matkaa. Taas satoi ja alkoi hämärtyä. Fort Williamissa soittelin edelleen puoleen tusinaan majoitusvaihtoehtoon, mutta aivan kuten tien varressa tiheässä olevat ”No Vacancies”-kyltit antoivat olettaa, myöskään puhelimitse ei meinannut vapaita vuodepaikkoja löytyä. Glencoen kylästä, 14 mailia Fort Williamista etelään, kuitenkin viimein tärppäsi.
Oli jo pimeää kun saavuimme perille klo 21.40. Seuraava yllätys oli vuorossa, kun avasin kypärän visiirin. Mäkäräiset kävivät päälle kuin yleinen syyttäjä. Silmiä ei todellakaan tehnyt mieli pitää auki, mutta suljettuja silmäluomiakin purtiin. Kun kypärän otti kokonaan pois paljastuivat myös korvat ja niska verenimijöille. Maksoimme kahdeksan punnan maksun mitään kyselemättä – sen verran kiire oli päästä pois mäkäräisten armoilta. Majoitus oli vanha kivinavetta, jonka toiseen päätyyn oli tukkilaiskämppä-tyyliin rakennettu kolmeen kerrokseen makuualkovit yhteensä kahdelletoista. Muita asukkaita oli kuusi: isä ja poika moottoripyörällä Tanskasta, kaksi hollantilasmiestä (tai saattoivat he olla Saksastakin) sekä englantilainen pariskunta. Hieman tilanteen saamiin käänteisiin pettyneinä nautimme niukan mutta maittavan iltapalan (sipsejä, luumuja, omena sekä siideriä tai olutta) ja kiipesimme kolmannen kerroksen parvelle nukkumaan.
Keskiviikko 10.8.
Kännykkäni herätti minut kymmentä yli kuusi. K:kin heräsi. Pakkasimme makuupussit ja kiipesimme alas parvelta yrittäen olla herättämättä muita. Aamutoimiin ja pakkaamisiin meni tasan tunti ja lähdimme liikkeelle yhdessä kymmentä yli seitsemän. Parin kilometrin jälkeen tiemme erosivat: K jatkoi etelään, minä käännyin takaisin pohjoiseen. Sateisena alkanut aamu kuivui vähitellen ja aurinkokin näyttäytyi. Liikennettä ei ollut paljon, joten minä käänsin kahvaa. Jotkut paikalliset autoilijat, ilmeisesti duunareita työmatkallaan, menivät kuitenkin mutkatietä sellaista vauhtia, että oli vaikeuksia pysyä perässä. Glencoesta Fort Williamiin tie oli vielä märkä ja siten liukas. Fort Augustuksen jälkeen tie kuitenkin kuivui nopeasti ja liikennekin oheni entisestään.
Kateissa ollut ajofiilis palasi. Käytin konetta poikkeuksellisen kovilla kierroksilla, 5000 – 6000 tuhannessa, kun yleensä kruisailen siinä 4000 kierroksen paikkeilla. Mutkista lähteminen ei juuri ole sen vikkelämpää kovemmilla tehoilla, mutta se kuulostaa paremmalta. Avautuvat sillat ja näköalapaikat seurasivat toisiaan. Urqhart, sitten Inverness. Tämä tie, A82 Fort Williamista Invernessiin on aivan varmasti yksi Euroopan kauneimpia, vaihtelevimpiä ja viihdyttävimpiä teitä. Maisemat ovat sanoinkuvaamattoman upeat, tie on mutkainen ja kumpuileva sekä hyvässä kunnossa. Mutkia on todellakin riittävästi, mutta ohituspaikkoja vastaavasti vähän. Tie lienee parhaimmillaan juuri näin: aamutuimaan keskellä viikkoa, jolloin liikennettä on vähän. Nytkin muutama rekka tukki tietä, mutta niistä selvittiin aika nopeasti.
Invernessistä pohjoiseen on pätkä isompaa tietä, jossa jyrkimmät mutkat ovat liikenneympyröissä. Tislaamoja on tämän tien (A9) varressa useampia. Alness, Brora ja monet muut pikkukylät rauhoittavat vauhtia aina välillä, ohitusteitä kun ei ole. Tankkasin ja söin pika-aamiaisen: tuoremehu, kanavoileipä, kinkkupasteija ja Red Bull. A9 pieneni ja osuus ennen Helmsdalea oli jälleen hauskaa mutkittelua. Tie Helmsdalesta Melvichiin onkin sitten pelkkä kärrypolku, joka koostuu yhdestä ajokaistasta väistämispaikkoineen. 40 mailin eli n. 60 kilometrin matkalla vastaan tuli 13 autoa, joten aika rauhassa sitäkin tietä sai kurvailla. Pysähdyin Forsinardin kohdalla hakemaan vajasta 17-millisen hylsyn, jatkovarren ja räikkäavaimen öljynvaihtoa varten.
Torstai 11.8.
...
Sen jälkeen nukuin pari tuntia ja herättyäni laitoin pyörään uudet öljyt ja filtterin. Kaikki sujui oikein hyvin, kunnes käynnistin koneen. Uudet öljyt roiskuivat pitkin autotallin lattiaa. Kirosin huonoa asennustani ja pyyhin pahimmat öljyt. Epäilin filtterin kannen jääneen liian löysälle, koska koneen ollessa sammutettu ei öljyä tullut yhtään tippaa. Kiristin filtteripultin ja käynnistin uudelleen. Sama sotku toistui: öljy tulvi lattialle. Töihin lähtöön ei ollut enää kuin kymmenisen minuuttia, joten jätin siivoamisen tuonnemmaksi. Kolme litraa eli kahdenkymmenen punnan edestä moottoripyöräöljyä oli betonilattialla.
...
Perjantai 12.8.
...
Kämpillä avasin pyörän öljynsuodatinpultin, jolloin vuodon syyksi paljastui kuten arvelinkin huolimaton asennukseni: öljynsuodattimen kannen kuminen O-rengas oli lipsahtanut pois paikaltaan. Nyt se oli puristunut käyttökelvottomaksi. Edellinen öljynvaihtaja tamperelaisessa merkkihuollossa oli laittanut paikalle liian ison O-renkaan: se oli litistynyt parista kohtaa eikä tahtonut mahtua uraansa. Kahdeksansataa euroa maksanut huolto on osoittautunut monessa kohtaa ala-arvoiseksi. Jos olisi paikka ja ennen kaikkea aikaa tehdä huollot itse, niin varmasti tekisin. Säästyisi ryöstöhinnoilta ja monelta murheelta.
...
Lauantai 13.8.
...
Kyselin parissa liikkeessä, mutta niin suuria o-renkaita kuten minä tarvitsin ei ollut saatavilla. Autotarvikeliikkeessä ystävällinen myyjä kuitenkin osasi neuvoa, kuinka pikaliimalla voi pienemmistä o-renkaista liimata kokoon yhden suuremman. Ostin neljä pientä rengasta varmistaakseni materiaalin riittävyyden.
...
Laitoin prätkän öljyfiltterin paikalleen, lisäsin öljyt ja kävin pienellä ajelulla. Juttelin tienhaaraan evästauolle pysähtyneen englantilaismotoristin kanssa. Hän oli lomareissulla Kentistä pienellä Yamaha-endurolla ja paisteli makkaraa kaasukeittimellä.
...
Tammoisia taalta.
Edit: Poistettu "syyttomien" nimia...
