Takajarru vinkuu?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Vklnuppi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Vklnuppi

New member
Mikähän tuossa on kun takajarru vinkuu jarruttaessa. Palat on uudet, oiskohan alle 500km ajetut ja ajattelinkin alkuun, että poistuu "sisäänajon" myötä. Vinkumista tulee siis vain hiljaisessa vauhdissa kun kevyesti jarruttaa ennen pysähtymistä. Tai sitten suuremmissa nopeuksissa sitä ei kuule :D

Vaihdon yhteydessä putsasin satulat erittäin hyvin kaikesta töhnästä/pölystä päällisin puolin, mutten purkanut osiin. Uusien asennuksessa en käyttänyt öljyjä tai mitään tahnoja, koska näin ohjeistettiin.

Vanhoillakin paloilla mielestäni vinkui, mutten noin pahasti. Palat on Ducatin OEM-palat. Mitään värinäpeltejä tms. tuolla ei ollut eikä osakaavion mukaan kuulukaan.

Pieni juttu, mutta kuitenkin vähän ärsyttää. Muuten ei tunnu laahavan tai olevan ongelmia. Purkki Bräkleeniä päälle ja kädet ristiin ?
 
Kyllä toi siltä haiskahtaa, että palat jää vähä laahaamaan. Liikkuiko männät hyvin ja tasaisesti? Liukutappiin (-tappeihin) ja palojen takapuolelle vois koittaa laittaa ohuen kerroksen kuparitahnaa.
 
Joskus kuullu semmosen kikan että palan massapinnan "johtavaan" reunaan kun viilaa viisteen pitäs auttaa vihellykseen
 
Kyllä toi siltä haiskahtaa, että palat jää vähä laahaamaan. Liikkuiko männät hyvin ja tasaisesti? Liukutappiin (-tappeihin) ja palojen takapuolelle vois koittaa laittaa ohuen kerroksen kuparitahnaa.

Kyllä ne mun mielestä ihan hyvin liikkui (mitä nyt noista ymmärrän) ja päällisin puolin kaikki näytti "uudelta". Pistin uuden liukutappi-sarjankin samalla ja muistaakseni siihen laitoin keraamista tahnaa, koska se oli aivan he**etin tiukka paketti saada läpi.

Vinkuu siis poljinta painaessa pienessä vauhdissa, kun päästää polkimen ylös niin lakkaa vinkumasta :dunno:

Kai se tarvitsee sitten sadepäivänä ottaa pois ja tarkistaa männät jne. uudestaan ja kokeilla tuota kuparitahnaa. Mulle vaan on sanottu, että kaikki rasvat pitäisi pitää pois jarruista, koska ei ne siellä kuitenkaan lämmön takia kauaa pysy ja keräävät vain jarrupölyä.

Joskus kuullu semmosen kikan että palan massapinnan "johtavaan" reunaan kun viilaa viisteen pitäs auttaa vihellykseen

Mä itseasiassa tein tuon vanhasta muistista :D En tiedä mikä taika siinä on ja alan ammattilainen kyllä sanoi, ettei sellaista tarvitse nykyään enää tehdä. Tiedä sitten mikä niissä paloissa on muuttunut. Jos tuon nyt purkaa uusiksi niin kaippa niihinkin voisi viilata vielä vähän rajumman loivennuksen. Nyt lähinnä otin terävän kulman pois.

Ensi talvena oli tarkoitus käydä nuo kaikki satulat läpi ja vaihtaa tiivisteet.
 
Ei kai takajarrua saa sorateiden ulkopuolella niin lämpiäksi, ainakaan Suomessa, että edes margariini sulaisi :D Olettaen että kyse ei ole mistään pitkäkeula-customista tai muuten laite missä kaikki paino on takarenkaan päällä, niin suosittelisin muutoinkin käyttämään etujarrua, hätäpaikassa saa mopon pysähtymään. Ei tietty auta kitinään muuten kuin että ei tarvi kuunnella :dunno: Ainiin, paitsi yhdistelmäjarrut :tyhmäminä:
 
Mikähän tuossa on kun takajarru vinkuu jarruttaessa. Palat on uudet, oiskohan alle 500km ajetut ja ajattelinkin alkuun, että poistuu "sisäänajon" myötä. Vinkumista tulee siis vain hiljaisessa vauhdissa kun kevyesti jarruttaa ennen pysähtymistä. Tai sitten suuremmissa nopeuksissa sitä ei kuule :D

Vaihdon yhteydessä putsasin satulat erittäin hyvin kaikesta töhnästä/pölystä päällisin puolin, mutten purkanut osiin. Uusien asennuksessa en käyttänyt öljyjä tai mitään tahnoja, koska näin ohjeistettiin.

Vanhoillakin paloilla mielestäni vinkui, mutten noin pahasti. Palat on Ducatin OEM-palat. Mitään värinäpeltejä tms. tuolla ei ollut eikä osakaavion mukaan kuulukaan.

Pieni juttu, mutta kuitenkin vähän ärsyttää. Muuten ei tunnu laahavan tai olevan ongelmia. Purkki Bräkleeniä päälle ja kädet ristiin ?

Toiset palamateriaalit on turhan herkkiä ihan olemattomillekin epäpuhtauksille. Koskee myös kotiloita.

Voi noita koittaa putsailla, hivasta paperilla.... seistä yhdellä jalalla toinen käsi nyrkissä jne.
mutta helpoin tapa tahtoo olla kokeilla erilaisia paloja kyseisen vaivan (vinkunan) iskiessä päälle.

Vinkuna ja herkkyys sille tahtoo olla yleensä useamman pikkuasian summa, mutta siinä vaiheessa kun
on pää märkänä useaan otteeseen jo "tehty kaikki voitava"..... ongelma poistuu ja pysyy poissa
vaihtamalla erilaiset palat.

Aika monta kertaa tuohon on vaan saanut sitten lopulta "alistua" :D.
Yhtä usein joutunut toteamaan.... että olis vaan taas heti pitäny…. :D.
 
Minä ostin Wingiin yhtenä vuonna keskihintaiset takajarrupalat Storm Motorista ja vingutin niitä yhden kesän. Sitten seuraavaksi kesäksi Motarista Hondan omat jarrupalat, jotka ei vingu. Sitä en aluksi edes tajunnut, että se oli oma mopedi, jonka jarrut vinkuin liikennevaloihin rauhallisesti pysähtyessä.
 
Bone, korvatulpat!

Tota mun SXC:tä ei tohi maantiesiirtymiä ajaa ilman, kun luulee että lohkot räjähtää justiinsa :D

Tulpat peittää monet ikävät vinkumiset ja kalinat.
 
Bone, korvatulpat!

Tota mun SXC:tä ei tohi maantiesiirtymiä ajaa ilman, kun luulee että lohkot räjähtää justiinsa :D

Tulpat peittää monet ikävät vinkumiset ja kalinat.

Tulppia on veneissä, koneissa.... ja.... nohh, taidan jättää sanomatta:grin:.
Miestä kun aletaan tulppaamaan, kannattaa poistua paikalta selkä edellä ja välillä
taakseen vilkuillen... ettei vaan sattuis mitään :grin:.

Sitä paitsi.... mitä niitä korvatulppia enää....

Palstan ylimmän tietämyksen ja absoluuttisen totuuden mukaan olen
ollut jo yli 40v pahasti kuuloni vammauttanut, ellen peräti umpikuuro.
Se täytyy toki myötää, että tuo "selektiivinen kuulo" vaan nostaa päätään
vuosien saatossa :grin:.
 
Tohon sun kuuroutumiseen: jos totean, että miehet ovat keskimäärin pidempiä kuin naiset, ei se muutu miksikään, vaikka eteeni tuotaisiin hollantilainen naislentopalloilija, jonka tisseihin mun nenä hautautuisi.

Kuulon suojaaminen on fiksua. Sä oot onnistunut siinä ilman tulppia.
 
Tuota..... Eikös juuri tuosta ole kyse? Kuulon suojaamisesta kokonaisvaltaisesti
merkittävillä tavoilla.

Rantapyssyn putken tuntumassa ei kannata ammuntojen aikana viettää juuri aikaa
paremmillakaan tulpilla. Siinä sattuu aika laakista ja pahasti :D.

"Alaan ja asiaan liittyen" aletaan onneksi asiantuntijoidenkin suunnalta hiljakseen nostaa esille
ihmisten arjessa käyttäytymiseen liittyviä asioita..... jotka jäävät petollisesti huomaamatta.

Mutta totta töriset. Ei vara venettä kaada ja jos se on joltain pois, se on jokaisen omasta pussista
tavalla tai toisella.
 
Ei kai takajarrua saa sorateiden ulkopuolella niin lämpiäksi, ainakaan Suomessa, että edes margariini sulaisi :D Olettaen että kyse ei ole mistään pitkäkeula-customista tai muuten laite missä kaikki paino on takarenkaan päällä, niin suosittelisin muutoinkin käyttämään etujarrua, hätäpaikassa saa mopon pysähtymään. Ei tietty auta kitinään muuten kuin että ei tarvi kuunnella :dunno: Ainiin, paitsi yhdistelmäjarrut :tyhmäminä:

Niin se taitaa kyllä olla. Autohommista vaan jäänyt päälle tuo ajatusmaailma, muttei ole koskaan tullut koitettua moposta paljonko ne takana lämpiää (normi ajossa). Ei tuolla takasella paljon muuta tee, kuin pysäyttää viimeiset vauhdit siististi + soratiet. On se pysähtymisero melkoinen etujarruihin verrattuna :D Sorateiden kasvattina kesti kyllä jonkin aikaa aloitellessa oppia käyttämään etujarrua, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Nykyään jarrutan molemmilla.

Palat on tosiaan Ducatin alkuperäisvaraosa, joten suhtaudun skeptisesti että syy voisi olla niissä. Ehkä mä sitten vaan puran ne ja silpaisen vaikka tuota keraamista tahnaa niiden taakse, kuparitahnaa ei ole hyllyssä kuin sprayna.
 
Kevyellä laahailulla rupavat jotkut palat vinkumaan. Hio palat ja levyt hienohkolla hiomapaperilla äläkä sen jälkeen ikinä jarruta vain keveästi laahaten :p
 
Aina kun meinaat takajarrua käyttää niin vaihde vapaalle ja kierrokset sinne punaviivan yli.... :smoking:
-Ei kukaan kuule että takajarru vinkuu.... :)-
 
Kevyellä laahailulla rupavat jotkut palat vinkumaan. Hio palat ja levyt hienohkolla hiomapaperilla äläkä sen jälkeen ikinä jarruta vain keveästi laahaten :p

Sisäänajon jälkeen koitin kyllä rääkätäkin niitä, muttei parantunut :D

Aina kun meinaat takajarrua käyttää niin vaihde vapaalle ja kierrokset sinne punaviivan yli.... :smoking:
-Ei kukaan kuule että takajarru vinkuu.... :)-

Ei tuota oikeastaan nytkään itse kuule :D Muut ehkä, en tiedä kun en ole kysynyt.

Kokeilepa piruuttas muita kuin alkup. paloja ?

Mä koitan noita kikkakolmosia ensin (tahna ja rajumpi viiste) ja jos ei auta niin sitten uusia paloja. Kohtalaisen piukea paketti saada liukutappi kaikkien osien läpi kerralla (palat, jousisokka, satula) :D
 
Mulla vinkui aikoinaan Harrikassa takajarru palojen vaihdon jälkeen. Viikkoa kauempaa en jaksanut kuunnella ja hain kitinänvaimennuslevyt, jotka liimasin palojen taakse. Ei laulaneet jarrupalat enää. Esim. täältä.
 
Enpä tiennyt että tuommosiakin myydään. Eipä mennyt tämäkään päivä elettyä elämää hukkaan :thumbup:
 
Olen muuten joskus asentanut tuollaiset johonkin laitteeseeni, mutta en muista mihin ja mikä lopputulos oli :D Sen kuitenkin muistan, että kun palat vaihdoin niin nuo oli menneet aika hurjan näköisiksi :D

Nyt on sitten tehty kaikki kikkakolmoset jarruihin ja ilmattu samalla taas kerran (joka on joka kerta yhtä pärseestä tuon kanssa). Vielä kun sade taukoaisi niin pääsisi koittamaan, todennäköisesti ensi vuonna sitten...

Pitää ostaa seuraavalla Motonet reissulla tuollaiset levytkin valmiiksi hyllyyn.
 
Ei muuten auttaneet mitkään kikat, mutta samapa tuo kun on sen verta pientä ja poistuu kun kesken jarrutuksen päästää ylös ja jatkaa jarrutusta.

Ensi kerralla sitten toiset palat ja nuo värilevyt taakse.
 
Back
Ylös