• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Tallipaikka Tuusulasta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Pultti
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Katselmuksen ajankohdaksi ehdotan lauantaita, puolenpäivän maissa.
Pidetäänkö tosta ajankohdasta kiinni?
Jees, siinähän se on!
Mulle sopii aika vallan mainiosti. Mites tonne löytää parhaiten? Vai kokoonnutaanko paikkaan X ensinnä?
Joo, kokoonnutaan Hyrylän shellille lauantaina klo 12 tasan.

Terv. MadMan
 
damn.. olen autoton kyseisenä lauantaina puolen päivän aikaan.. joten vaikeampi päästä paikalle..
 
Vuokrasopimus allekirjoitettu, toiminta voi alkaa. Viimeistään kuun vaihteessa saadaan roudata kamat sisään, katselmoitavissa mesta on välittömästi. Katselmuksen ajankohdaksi ehdotan lauantaita, puolenpäivän maissa. Ellei porukalla sitten ole mahdollista tulla jo aiemmin.

Vuokrasin koko mestan, eli talon ja hallin. Tilaa siis on, joten porukkaa vaan messiin, etten joudu yksin maksamaan koko hoitoa! Nyt luulis pelkän talvisäilönnänkin onnistuvan. Hintaa vaikka 100€ per talvi?
sisältääkö 100€ talvisäilytys ropaamis mahdollisuuden? miettinyt mitään hälytinsysteemiä, vai onko tuo niin korvessa, että sinne ei kukaan löydä?
 
sisältääkö 100€ talvisäilytys ropaamis mahdollisuuden? miettinyt mitään hälytinsysteemiä, vai onko tuo niin korvessa, että sinne ei kukaan löydä?
Ei sisällä. Jos haluaa ropata, on hinta alustavasti 50€/kk. Hälyttimiä ei oo mietitty. Kyllä sinne joku saattaa löytää, muttei kyllä satunnaiset hörhöt ainakaan. Naapureitakin on, että ehkä hälyttävät poliisit, jos huomaavat epäilyttävää liikettä, ehkä eivät.
 
Ilmaantu odottamattomia ongelmia auton kaa. Et varmaankaan en pääse tuonne katselmukseen huomenissa jollei auto tee mitään ihme parantumista!
 
Ilmaantu odottamattomia ongelmia auton kaa. Et varmaankaan en pääse tuonne katselmukseen huomenissa jollei auto tee mitään ihme parantumista!
Mä oon Hyrylän nurkilla joka päivä autoprojektin parissa, joten jos joku haluaa tulla paikalle katsomana tallia, onnistuu se soittamalla mulle.

Mites nwohbm, vieläkö talli kiinnostaa? Vielä muutama hyvä tyyppi pitäis saada messiin, sana kiertämään!

Ja eka vuokra maksetaan muutaman päivän sisään, joten hopoti hopoti.

Soittakaa!
050-5243319
 
mopo lähti kaverin talliin lauantaina kaatumisen kera, eli pikkusen enemmän hommia on talveksi sitten tällä kertaa... Jos joku vielä Järvenpäässä ajelee niin kattaa varoa, pohjoisväylän ja sipoontien risteys on aivan jumalattoman liukas. Siinä tuli kontattua...
 
Mikäs on tällä hetkellä osuuden kuukausihinta? Kuinkamonta varmaa osallistujaa nyt on? Saako oman nurkan Hallista vai talosta? Missäpäin hyrylää ko. kiinteistö sijaitsee?

Tällähetkellä oma moottoripyörä ja minicrossi on säilössä kaverin tallilla hyrylässä, mutta siellä käyminen on aina frendin aikatauluista kiinni. Onnistuuko tuolla tarvittaessa vaikka auton öljynvaihto?

Saako jokainen osakas oman avaimen, jotta pääse puuhastelemaan aina kun on tarvetta?

Jos hinta osuu kohdilleen, meikäläinen voisi olla todella kiinnostunut.
 
Tällä hetkellä 7 osallistujaa, jolloin hinta on about 75€, jos säki tuut. Tosin sinne pitää investoida jonkun verran, jotta saadaan tarpeelliset kamat ostettua. Varmaan satanen tai pari per pää tällä porukalla, riippuen tietysti todella paljon siitä mitä kamaa kukakin saa hommattua edukkaasti tai jo omistaa.

Koko ton talon vois vuokrata jollekin 250€:lla, sisältäen sähköt. Sen jälkeen tosta tallista ei jäis enää niin pahaa hintaa per nuppi.

Oman "nurkan" saa kyllä, sinne yritetään hommata edukkaita hyllyjä jostakin, jotta kukin saa omat kamansa siististi talteen. Työtilat on sitten yhteiset.

Autoon voi tehdä öljynvaihdon tai vaikka peltihommia. Sisään mahtuu kerralla varmaan parikin autoa. Täys ropaustalli se on ja hintakin varmasti asettuu kohdalleen kun saadaan lisää porukkaa osallistumaan kustannuksiin.
 
Tuon talon vuokraamisesta sen verta, et varmatenkin ollut jonkun bändin treenikämppänä aikasemmin, jos noista kuvista jotain voi päätellä. Onko siitä tullut naapureiden kans erimielisyyttä? Meinaan toihan olis jollekkin bändille oiva kämppä!
 
Eli tämmöistä puutavaraa olisi sitten käytettävissä:

142-4245_IMG.jpg

142-4246_IMG.jpg

Lisäksi löytyi tämmöisiä työtasoja jotka varmaankin saadaan edullisesti:

142-4247_IMG.jpg
 
Tuon talon vuokraamisesta sen verta, et varmatenkin ollut jonkun bändin treenikämppänä aikasemmin, jos noista kuvista jotain voi päätellä. Onko siitä tullut naapureiden kans erimielisyyttä? Meinaan toihan olis jollekkin bändille oiva kämppä!
Joo, bändikämppänä se on ollu, mut vuokranmaksussa on ollu puutteita, sen takia saivat lähteä. Kosteus ei varmaan tee soittimille hyvää, mutta muuten oiva kämppä.

Puutavara näyttää hyvältä. Kysäisepä huvikses millä hintaa nuo työtasot lähtis, kun joudat.
 
Tänään tallilla pienet talkoot kuudelta. Tallipaikasta kiinnostuneet voi tulla kattelemaan. Paikallelöytämistietoja puhelimitse.

050-5243319
 
Pitänee varmaan tota infoa kehitellä vuokralaisten kesken.
Yks frendi oli löytäny hyllyjä 5€ hintaan tuolta Järvenpään kierrätyskeskuksesta. Olivat ihmeen tukevia ja hyvän olosia tohon hintaan. Kuhan varo tikkuja
smile_org.gif
 
Infoa on nyttemmin siis kehitelty ja tallilaisilla on oma keskustelufoorumi, jossa ajatuksia ja tietoa vaihdetaan. Tallihomma on muutenkin pyörähtänyt ihan kivasti käyntiin ja vielä olisi tilaa parille joviaalille tyypille. Kustannukset ois kymmenen hengen porukalla n. 65 euroa ja meitä on nyt kahdeksan. Vielä on paljon talkoiltavaa ja tekemistä ja ostamistakin jonkun verran, mutta hiton hyvään alkuun ollaan mun mielestä päästy.

Vielä hetken aikaa on siis mahdollisuus päästä mukaan porukkaan!

Jarkko
050-5243319
 
Back
Ylös