• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Talvipuusilmät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Anatooli
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Anatooli

New member
Tämä aihe ei liity varsinaisesti moottoripyöräilyyn, mutta asennevammaisista ja puusilmistä on aina haittaa.

Jouduin tänään kiilatuksi tiellä jossa on keskikoroke ja kaksi kaistaa suuntaansa. Rajoitus oli 50kmh. Ajoin vasenta kaistaa ja heppu prkl väkisin lähti tulemaan toiselta kaistalta eteen.

Noh, painoi pakettiautollaan vaan kohti vasenta kaistaa, en ehtinyt jarruttaa, siirryin ajamaan noin 70% keskikorokkeen päällä. Niin mentiin sitten pari sataa metriä ja matka tuntui ikuisuudelta. Onneksi tuli lisä ryhmittymiskaista vasemmalle ja pääsi takaisin tielle.

Kyljet kolkkas. Noin ajossa se tuntui pahalta ja en uskaltanu jarruttaakaan kun ajattelin, että heittää poikittain. Hyvin nelivedolla ajaa keskikoroketta...

Noh, käännyttiin sitte molemmat sivutielle ja ajattelin, että nyt meni kylki ihan pskaks. Olin aivan raivoissani. Jostain kuitenkin löysin järjen äänen ja en vetäny heppua turpaan.

Vahingolle ei voi mitään, turha niistä on hermostua, mutta mielestäni kaverin teko oli tahallinen! Halus tunkea mun kaistalle ja jatkoi vaan tunkemista, vaikka kaverin oma oikea kaista olisi ollut tyhjä. Tasan näki, että auto on vieressä ja silti jatkoi mun painamista syvemmälle keskikorokkeeseen.

Autosta pomppas tietysti kuuskymppinen lippalakkipelle. Ensimmäinen sanoma oli: "Sä ajoit varmaan ylinopeutta...". Se olis halunnu, että mä maksan sen kyljen. Pakko oli soittaa poliisille, soitin Lahden laitoksen vaihteeseen. Pyysivät soittamaan 112:een, siinä vaiheessa heppu sanoi, että halvemmalla päästään jos ei soiteta poliisia.

No, ei sitten soitettu. Mulla oli kiire toisaalle. Nyt jälkikäteistarkastelussa jää hivenen vaivaamaan, että jos se ryhtyy veivaamaan? Sillä oli vaimo "todistajana" autossa. Vielä enemmän mua vaivaa, että oliko sillä kortti ja/tai oliko se kännissä. Oli olemukseltaan vähän sen oloinen, että vois olla useamminkin kännissä.

Miten tämä moottoripyöräilyyn liittyy? No tietysti niin, että useimmat motoristit autoilevat talvisin. Korostan kuitenkin, että isomman oikeus, kiusanteko ja jumalallinen oikesssa olo aiheuttaa ruumiita. Monikohan motoristi on kuollut kun pappa on päättänyt opettaa "nuorta kaaharia"? Nykyinen mielipideilmasto on myös vaarallinen, lähdetään useimmiten siitä, että jos ajoit ylinopeutta olet automaattina syyllinen.

Olkaa idiootteja ja kiusantekijöitä, mutta ajakaa aina alle sallitun.

Ps. Positiivista oli, että heppu näytti vilkkua, tosin kohdalla ei enää mitään ehtinyt tekmään. Tarkastin auton, ja huomasin että mulle ei tullut juuri mitään vahinkoja, kiitos pehmeämuovisten lokasuojanreunojen. Vahailuhommiin pitää ryhtyä.
 
Ne on tuttuja tarinoita, kun ensin ollaan yhtä mieltä, ja sitten myöhemmin ihan toista.. ja jos hänellä oli vielä todistaja mukana, joka komppaa hänen tarinaansa, niin olet vaikeassa asemassa. Mikään ei tietenkään estä heitä muuttamasta tarinaansa jo vaikka ihan samantien, jos on joku keskivertoa k*sipäisempi pariskunta kyseessä.
 
Komppaan Pechaa. Jos ei allekirjoitettu vahinkolappuja selityksineen, niin olet naapurin hyvän toivon varassa. Kolaritilanteessa on tasan kaksi vaihtoehtoa (jos ei makaa paareilla): Allekirjoitettu tunnustus tai poliisit paikalle.

Toivotaan, että sun kanssa törttöilleellä on omatunto.
 
AINA poliisi paikalle, ei tarvitse jälkeenpäin etsiä maksajaa kolarille, tuo "tulee halvemmaksi meille kun ei soiteta poliisia" kommentti tarkoittaa että se tulee halvemmaksi kolarin aiheuttajalle, ei sinulle,
mulla oli pari kuukautta sitten peräänajo tapaus ja kyllä se vitutti niin paljon että tuli käyttäydyttyä ehkä vähän "töykeästi" peräänajajaa kohtaan, mutta mielestäni kolari tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa - vedät kolarin aiheuttajaa turpaan ja pöllit sen rahat korjauskustannuksiin tai sitten soittaa ne poliisit, itse soitin poliisit,
ps, IFillä on vissiin halpoja vuokra-autoja, autoni oli korjaamolla viisi päivää ja tuolta ajalta IF maksoi minulle 50e  
nixweiss.gif
 
^ Mä sain kyllä ifiltä kuukausi sitten sen normi keskeytysturvan maksun 35e/pv, mitenkähän sulle noin vähän
nixweiss.gif
 
Aina samantien vahinkoilmoituslomakkeeseen tapahtumaselostus ja molempien allekirjoitus. Muuten menee varmasti veivaamiseksi.
 
Jos kaveri ei suostu sovinnolla paperien tekoon niin poliisit paikalle. Jos poliisit sanoo että sopikaa keskenänne niin kannattaa valittaa niskaa tai tai vaikka pikkusormea. Poliisien lienee aina pakko tulla jos voidaan olettaa että fyysisiä vammoja on syntynyt.
 
Aina samantien vahinkoilmoituslomakkeeseen tapahtumaselostus ja molempien allekirjoitus. Muuten menee varmasti veivaamiseksi.
Niillä allekirjoituksilla ei ole yhtään mitään merkitystä kun asiasta aletaan riitelemään oikeusasteissa
noh, mieluummin olisi silti tuollainen paperi mukana, kuin pelkästään sana sanaa vastaan.

Jos on tullut omiin damagea, niin silloin on kyllä aina syytä kutsua polliisit paikalle.
 
No, ei sitten soitettu. Mulla oli kiire toisaalle. Nyt jälkikäteistarkastelussa jää hivenen vaivaamaan, että jos se ryhtyy veivaamaan? Sillä oli vaimo "todistajana" autossa. Vielä enemmän mua vaivaa, että oliko sillä kortti ja/tai oliko se kännissä. Oli olemukseltaan vähän sen oloinen, että vois olla useamminkin kännissä.
Käteen män. Ihmettelisin suuresti, jos papparainen ei rupeaisi veivaamaan.

Jos oikein hyvin käy niin makselet sen papparaisen autoon muutakin kuin kyljen naarmut. Sehän voi väittää mitä tahansa, soittanut luultavatsi jo laitokselle kuinka joku sekopää kiilasi hänet keskikaiteeseen.

Polizai jos olisi käynyt paikalla niin nehän olis pistäny pillin huuleen sille ja vähänkään jos neula olis värähtäny niin se olis ollu selvä peli sun kannalta. Luultavasti oli vaikutuksen alaisena, koska ei halunnut poliisia paikalle. Tästä kielii jo selkeästi se asia, että ehdotti tätä itse; ei ole puhtaat pöönit keittimessä.
 
Kohta sulle varmaan tulee kutsu kuulusteluun, aiheena vahinkopaikalta pakeneminen
biggrin.gif
.

Tulee mieleen yksi vuosien takainen härdelli.
Iso edustussedan seilaili miten sattuu kolmella kaistalla,
kääntyi hätäisesti suoraan menevältä kaistalta, kilkkasi seuraavassa mutkassa ulkokaarteen kanttariin jne.

Vähän oli pakko ajaa perässä ja vilautella valoja.
Kaveri ajoikin sivuun pysäköidyn auton perään
aika tiukkaan, joten piruillessa pysäytin itse ihan takapuskuriin.

Kävin kysymässä, onko kaikki kunnossa?
No, tirehtööri otti "silmille taktiikan"
biggrin.gif
.
Alkoi syyttämään ahdistelusta, kyseli nimeä ja työnantajaa...

Totesin siinä hymyssä suin, että eiköhän tilata sitte sellaset kaverit paikalle, joilla on henkseleitä tollasia kysellä... ja vähän muutakin... ja aloin tilaamaan orkesteria paikalle.

Kun siinä huomasi, että matka ei jatku ihan tosta vaan, kiipesi autosta ja lähti käpyttelemään... huutaen mennessään, ettei tämä jää tähän.... No... totesin, että tuskin tosiaan jää
biggrin.gif
.

"Tatti ja Töppö" tulikin yllättävän nopeasti paikalle, tarkastivat
että auto oli "lämmin" ja lumijälki tuore.
Katsoivat auton tiedot ja kuski asuikin ihan kävelymatkassa.
Eikun perään
biggrin.gif
.
Poimivat kyytiin ja toivat näytille.

Sitkee paskiainen oli... tämä ihan kohtalaisen "isoksi tapiksi"
sitten paljastunut kaveri. Oli vielä esittänyt "jälkinautintaväitteenkin"
tounge.gif
.

Eihän siinä mitään... "oikeus voitti" ja uni tuli kuitenkin....
periaatteellisen vastenmielisen teon, käräyttämisen jälkeenkin.
On sen verran paljon tullut nähtyä noiden kännikuskien aikaansaannoksia, että noissa asioissa on vaan pakko
pyörtää muuten pyhät periaatteensa.
 
Back
Ylös