• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Tampereen ympäristön reittejä?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja van seagal
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

van seagal

New member
Tarkoitus on viilettää viikonlopuksi Kuopiosta Tampereelle heinäkuun lopulla. Onkos siinä ympäristössä mitään erityisen maininnan arvoisia reittejä mitä vois päivällä käydä kurvailemassa?
 
No ainakin Kuopiosta Jyväskylän kautta tullessa kannattaa koittaa osua  Muroleen kanavan ja Kapeen mutkien kautta Viitapohjan syheröille linkki

Lempäälästä kun lähtee Vesilahden kautta kohti Tottijärveä ja kääntyy kohti Punkalaidunta, ja sieltä sitten kohti Vammalaa, niin sieltä löytyy kivoja pätkiä.

Kangasalla klassikkoja ovat Katriina Maunun tyttärentie Valkeakoskelle ja Sahalahti - Aitoo tie Sappeen hiihtokeskuksen ohi. Reittiä voi myös jatkaa kohti Luopioista ja suunnata siitä kohti Tuulosta. Paluumatkalla voi poiketa Vehoniemeen kahville ja munkille tai ajella vaikka Janakkalaan tai Hämeenlinnaan.

Länsipuolelta lähtee myös kivat mutkat Ylöjärveltä Luhalahden kautta Hämeenkyröön ja Haverissa voi imasta välikaffet kun lukee kartasta mitä kautta pääsee mutkittelemaan Nokialle.
 
Lempäälästä kun lähtee Vesilahden kautta kohti Tottijärveä ja kääntyy kohti Punkalaidunta, ja sieltä sitten kohti Vammalaa, niin sieltä löytyy kivoja pätkiä.
Täytyy oikein antaa erityismaininta tolle Punkalaidun - Vammala välille, taitaa olla tie 252. Tuli ajettua eilen.
Täydellistä asfalttia (ei kuoppia kivee hiekkaa töyssyjä uria), vasenta ja oikeeta mutkaa vuorotellen, jyrkemmistä kerrottu keltamustilla nuolilla (hyvä heittää pieni vaihdejarrutus ja kallistaa mutkaan
tounge.gif
), vähäinen liikenne eikä pahemmin liittymiä/asutusta lukuunottamatta paria pikku kylää.
Ja mutkat sen verran kireitä kuitenkin ettei tarvi mennä 200kmh fiiliksiin päästäkseen.
edit: ja levee tie
 
Kävin kurvailemassa äsken Tre-Säijä-Vesilahti-Punkalaidun-Vammala-Tre. Ihan ok pätkä tuo Punkalaidun-Vammala, sellasta satasen vauhtia kiva ajella
sport05.gif
. Punkalaitumelle voi ajaa Vesilahdesta tietä 2986, siinä oli hieman routapomppua mutta myös pitkä pätkä ihan tuoretta asvalttia. 80km/h vauhdille sopivaa kurvia. Takaisin Treelle joutui sitten ajamaan Vammalasta valtatietä 12, sivutiet näyttivät olevan soraa, joten vähän tylsä väli. Vammala-Tre pätkälle vielä joku hyvä vaihtoehto niin tuosta saa hienon 200km lenkin.

Niin ja .ORG morotuksia näkyi, joten joku muukin oli pätkää testaamassa?  
cool.gif
 
Vammalasta treen suuntaan ajaisin häijää-hämeenkyrö suuntaan, sieltä esim siuron kautta ylöjärvelle tai sit pari pidempää vaihtoehtoo,aikaisemmin mainittu haveri-luhalahti-tre tai miksi ei vaikka saman tien kuru-murole-ruovesi-tre...
 
Juu, tuo Vammala Hämeenkyrö väli tosin kannattaa ajaa mahdollisuuksien mukaan jotain muuta kuin sitä isoa tietä. Se on "liian hyvää tietä", eli mutkia ei ole juuri nimeksikään.
 
Ja Vammalan seudulla yksi mukava tie on Putajantie Vammalasta Putajalle. Ja Putajalta voi jatkaa vaikkapa Suodenniemen ja Mouhijärven kautta edelleen Siuron (kulovedentie) kautta Nokialle.
 
Lempäälästä kun lähtee Vesilahden kautta kohti Tottijärveä....
Tällä välillä, Vesilahden kirkonkylä - Narva, on muutama kilometri sorapinnalla, liikennevaloja yms. ikävää tietyöaluetta... Nopeusrajoitus huima 30 km/h
033102ass_1_prv.gif
.
Nyt oli tullut nyrkin kokoista teräväsärmästä kivimursketta tuonne. Noin kolmasosa tietyöpätkästä oli peitetty sellasella ja näemmä tuli viiltoja eturenkaaseen. Ei puhjennut mutta mutkissa tuntui epämääräiseltä ja niinpä siellä vaan oli viiltoja tasaisesti koko renkaan ympäri  
033102ass_1_prv.gif
 
Uutena foorumin ihmettelijänä täytyypä listata oma suosikki:

lauantain iltapäivälenkki:
Nokia (Pitkäniemen kautta motarin rinnalla Pirkkalaan, Säijän risteykseen) josta Anian rantatietä (3022) Lempäälään.
Edelleen Valkeakosken tietä (3041) V-koskelle ja Pirkanmaalaisten mototistien suosikkireittiä eli Kaarina Maununtyttären tietä (310) Kangasalle ja lopulta Teiskontie-Rantatie takas Nokialle.

Valkeakoskelta olisi tietty voinut jatkaa Pälkäneelle (307) -> Kuhmalahdelle (322) -> Orivedelle (3260) -> Viitapohjaan (3241) MUTTA SIINÄ on 7 km SORAA

Tietty vielä voi kiertää Näsijärvi Terälahti - Kapee - Kuru, pätkä 65sta ja Kyrönlahden ST1lta oikealle Kyrönlahdentielle ja sieltä Viljakkala - Kyröskoski ja kruunannut sen Jumesniemen pätkällä kohti Nokia.

Tuohon ei sitten ihan iltapäivä enää riitäkään...
Kaiken kaikkiaan ~325 km
 
Onko joku käynyt ajelemassa Pulesjärvellä ja Muroleella? Sillä vaan, että missä kunnossa tiet on?
 
Perjantaina kävin Muroleen kanavalla. Kurun kautta Muroleen kanavalle ja sieltä Treelle. Kuoppasta oli kyllä mutta puhtaat tiet. Pahimmat ratkeammat onneksi tien reunassa, ei ajolinjoilla. Kapeen mutkia en ajanut.
 
Tuli eilen vappuaattona kierrettyä eteläinen lenkki eli Nokia - Tottijärvi - Vesilahti - Lempäälä - Valkeakoski - Kangasala - Nokia

Koko reitti yllättävän hyvässä kunnossa, vain 310 (Kaarina Maununtyttärentie) oli paikkapaikoin hiekkaa tms.

Samalla Vesilahdeltä löytyi aivan mahtava taukopaikka!!!!
Suosittelemme lämpimästi ottamaan etapiksi tämän pizzeria/kahvilan Makujen Makasiini.
Vaikea löytää, mutta hakemisen arvoinen paikka. Isommalla ryhmällä kannattaa varoittaa etukäteen (toiveen esitti kuppilan pitäjä).
 
Toi Kapeen pätkä oli aika karmee, kun tänään läpi ajettiin.
Edelleen, ihan köröttelemällä menee, varokaa kun ajatte... Itte olisin tilastoissa jos auto olis tullu mutkassa missä väistelin kiinaan ulottuvaa rotkoa.
 
Kangasala - Valkeakoski pätkä on ihan ok kunnossa samoin Lempäälä - Säijä - Pirkkala pätkä muutamia 60km/h alueen monttuja lukuunottamatta.
Viitapohjanlenkillä on kuulemma vieläkin pahoja routaheittoja.
 
Tänään ajettu viitapohjan lenkki. Pulesjärven tie aika kamalaa pattia ja paakkua, mutta viitapohjan tie oli jo ihan siedettävässä kunnossa. Muutama railo, ei sen kummempia.
 
Tuli eilen vappuaattona kierrettyä eteläinen lenkki eli Nokia - Tottijärvi - Vesilahti - Lempäälä - Valkeakoski - Kangasala - Nokia

Koko reitti yllättävän hyvässä kunnossa, vain 310 (Kaarina Maununtyttärentie) oli paikkapaikoin hiekkaa tms.

Samalla Vesilahdeltä löytyi aivan mahtava taukopaikka!!!!
Suosittelemme lämpimästi ottamaan etapiksi tämän pizzeria/kahvilan Makujen Makasiini.
Vaikea löytää, mutta hakemisen arvoinen paikka. Isommalla ryhmällä kannattaa varoittaa etukäteen (toiveen esitti kuppilan pitäjä).
Taukopaikoistakin on hyvä saada tietoa. Jos taukoja vain on malttanut pitää.
 
Jokohan joku ehdotti tätä reittiä ( kun en jaksanut lukea kaikkia täysin läpi )

Tre - pälkäne (voi ajaa vehoniemen kautta vanhaa tietä Pälkäneen kirkolle) - aitoo - luopioinen - kuhmalahti - eräjärvi - orivesi - kangasala ja takas treelle. Viitoitus teillä helppolukuista, ei voi eksyä. Ajoin reitin 8.6.11 ja oli hyvässä kunnossa paria monttua lukuunottamatta kuhmalahden ja eräjärven välillä.
 
Back
Ylös