• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Tänään ajelemassa

Tulihan tuo työmatka tänäänkin ajettua, tämän viikon olen mennyt töihin prätkällä kun alkoi tuo julkisten käyttö tuntua uhkarohkealta. Kauden aloitin 7.3 jos ei 26.1 ajettua huoltohommiin liittynyttä lämmitysajoa lasketa.
 
Huomenna ajattelin marssia itsevarmasti talliin, painaa napista ja herättää koneen talviunilta. Keskustelu jatkunee "kiukuttelu&vittuilu"-osiossa.
 
Huomenna, huomenna. Meinasin tuossa jo lähteä, mutta tankki oli niin tyhjä, etten uskaltanu edes huoltikselle yrittää. Hain kyllä bensaa huomista varten.

Tässä viimekesäisen teeman mukaisesti ajattelin, että pystyskö sitä alottaan heti ekalla retkellä Alastarolle. Mutta näyttäs, että kalenteri alkaa vasta ens kuun alusta?

Ei muuten ole mitään ohjelmaa merkattuna Pääsiäisenäkään. Ettei tuolloin onnistuis vapaavuoroa paikalle ilmestyville. Lupaa tosin kylmempää taas tän viikon jälkeen. Mutta, mutta. Kevät!
 
Ensimmäinen tankillinen ajettu, toki sisäänajomoodissa ja rpm rajoitettu 4000.

Ajoasento ja ergonomia passaa minun makuuni ja tottumuksiini erinomaisesti, hyvin lähellä entisten vehkeiden asentoa ja istuintuntumaa. Alusta on kova ja jäykkä kuten pitääkin. Hallintalaitteet todella jouhevia käyttää ja pikkupyörittelyssä pyörä on ketterä, paljon pienemmän oloinen mitä kuva- ja videomateriaalista on päässyt käsitykseen. Tallissa tuossa museopeli ZXR750 rinnalla näyttää olevan mitoiltaan ihan samaa luokkaa - ainakin n. suurinpiirtein.

Viimeistelyn ja yksityiskohtien taso on tyrmäävä. Insinööri- ja metallityöstön taidonnäyte! Kauneus on tietysti katsojan silmissä, mutta itse olen tätä himoinnut siitä asti kun Gen. 1 H2 esiteltiin runsaat 5 vuotta sitten.
Ajokeli oli eilen hyvä, tänään jatketaan. Ensihuoltokin tuli jo varattua...sitten pääsee paremmin ottamaan tuntumaa tuohon voimalinjaan.
 
Liitetiedostot

  • H2 left (2).jpg
    H2 left (2).jpg
    103,2 KB · Katselut: 124
Päivää

Ajokausi tuli startattua jo 15.01 kun sattui kuivaa ja 6c lämmintä. Siitä eteenpäin aina kun ollut mahdollisuuksia.

Nyt kuitenkin kuluneella viikolla tullut yli 800km pyörittyä noin 50km säteellä kotoa.
Ajokuume on ollut valtava.

20200223_163534.jpg
 
Re: Tänään ajelemassa

Oulusa +8°, ensi viikolla sataa taas lunta.
a7c073a2a0db720dc09cf780784b7eb2.jpg
 
^Tehtaan ohjeen mukaan ensimmäiset muutamat sadat kilometrit ajetaan <4000rpm. Sitten nosto <7000rpm. Tämän jälkeen huolto, yleiset tarkistukset, öljy, suodatin ja sitten tutkitaan ahtimen välys. Sehän pyörii jotain >100 000 rpm:kääk:
Jos nyt noudattaisi noita. Ameriikan pojat pistää suoraan dynoon ja kurit pois...jokainen tyylillään:thumbup:
 
Mikä ahdin kawassa on?
Keskipakoahdin pyörii jopa 200 000 kierrosta minuutissa, kun taas Roots-ahdin 2000 kierrosta minuutissa.
Ruuviahtimen pyörintänopeus on jotain siltä väliltä, mutta lähempänä 2000 kierrosta kuin 200 000 kierrosta.
 
Siis onko tuo 4000rpm tosiaan maksimi mitä kone saa kiertää, vai vältettävä jatkuvaa yli 4000rpm?
 
'Tutkitaan ahtimen välys'. Ihan oikeastiko tuolla lailla menee ohjeistus?

Vaihdoin eukon autoon hehkutulppia ml 215.000 km. Tsekkasin ahtimen välyksen - ei ollut sitten yhtään.
 
Mikä ahdin kawassa on?
Keskipakoahdin pyörii jopa 200 000 kierrosta minuutissa, kun taas Roots-ahdin 2000 kierrosta minuutissa.
Ruuviahtimen pyörintänopeus on jotain siltä väliltä, mutta lähempänä 2000 kierrosta kuin 200 000 kierrosta.

2-nopeuksinen keskipakoahdin. 130 000 rpm kiertää.
 
Piti tänään kokeilla josko tuon '85 Bemarin saisi jotenkin ylös talvisäilönä toimivasta kellarista ja sehän tuli rampin ylös ihan ajamalla. Starttasikin mokoma ekalla yrittämällä ja pitihän se käydä lenkki heittämässä :orgmp:

Mahdottoman hyvä soundi ja alavääntö tommosessa melko vapaasti hengittävässä bokserissa, mutta joku siinä vaan ajaessa tuntuu väärältä. Venttiilikoneiston kilke voi olla yksi syy, pitää laittaa sylinterien päälle katteet :grin:
 
Pojan r3 oli ensiapu ajo kiimaan. Olipa mukava pikku lenkki ja pari pyörää tuli vastaankin. Harvinaisen myöhään meni kauden avaus. Oma pyörä taitaa olla vielä Italian pojilla kokoamislinjalla

595ABDD7-8AFA-47F2-9282-4D151A87611F.jpg
 
Noniin kävin kaverin kanssa vähän availemassa kautta 120km lenkki tuli heitettyä, oli kyllä hyvä keli, huomen uudestaan.
 
Säilöstä kotia hakemisen jälkeen eka "oikea" lenkki tehty, sopivan lämmintä oli ainakin täällä Jväskylän ympäristössä. Tiet oli yllättävän puhtaat, hiekkaa hieman siellä täällä ja pölyä riittävästi, pito riitti hyvin välillä availla, mutkat varman päälle. Ja kun stoppaa niin suosittelen katsetta maahan mitä siellä tassun ja pinnan välissä on ettei mene ihan halimiseksi kuuman vehkeen kanssa :grin:

Ja aika täpärän liikkeen teki joku kevari/pienehkökoneinen supermotardin näköinen kun ei tainnut huomata että edessä mennyt auto veti vilkun ja jarrut ihan ok vasemmalle ja mopotin jatkoi siinä kontin takana keskellä, sai sitten huomattuaan ainakin takanakin piirtämään muutaman metrin ja onneksi käännettyä oikealta ohi (josta olisi mahtunut muutenkin ihan vauhdillakin). Ja tuon jälkeen heti +20 ylinopeutta eteenpäin :right: Toivottovasti maltaa pysyä empyilemässä.
 
Back
Ylös