• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Tänään ajelemassa

Suosittelen windstopper kalsareita , on hyvät
Myös noista teknisistä alusasuista on erikseen sellaiset tuultapitävät versiot. Näissä siis tuohon etupuolelle on lisätty joku kerros tuulipukukankaasta tms. No tuo tixtex puku pitää jo itsessään tuulta ihan hienosti ja siellä alla sitten jotain kuohkeaa, ilmakerroksen lisäävää villaa tms. niin jo tarkenee vielä :cruising:
 
Muistan kun käytettiin sunnuntain hesaria tuossa etupuolella :grin:
 
Muistan kun käytettiin sunnuntain hesaria tuossa etupuolella :grin:
Onhan tuota tullut aikanaan viriteltyä kaikenlaista muovipusseista lähtien. Vaan on tuo tekstiilitekniikka edennyt jo sen verran hienosti, jotta melkoisia vesipatsaita ja tuulenpitäviä, mutta kuitenkin hengittäviä kankaita on olemassa mm. retkeilypuolella, eikä nyt puhuta mistään goreista.
 
Myös noista teknisistä alusasuista on erikseen sellaiset tuultapitävät versiot. Näissä siis tuohon etupuolelle on lisätty joku kerros tuulipukukankaasta tms. No tuo tixtex puku pitää jo itsessään tuulta ihan hienosti ja siellä alla sitten jotain kuohkeaa, ilmakerroksen lisäävää villaa tms. niin jo tarkenee vielä :cruising:

Miksi pitää kärsiä kylymästä, kun penkkiin- kuin penkkiin DIY-miäs asentaa kätevästi lämmityselementit, ja pukee päällensä thuliliivit....ei ymmärrä? Jos aikoo harrastaa pyäräilyä, niin harrastaa sitten kunnolla, eikä puolivaloilla..
:blink:'

...eikähä missään viälä ees oo ollu kylymä...!
 
Miksi pitää kärsiä kylymästä, kun penkkiin- kuin penkkiin DIY-miäs asentaa kätevästi lämmityselementit, ja pukee päällensä thuliliivit....ei ymmärrä? Jos aikoo harrastaa pyäräilyä, niin harrastaa sitten kunnolla, eikä puolivaloilla..
Nää, menee ihan turhaksi neiteilyksi jos ei vehkeet kylmety, näpit kohmeloidu ja parta jäädy :;):

No ei sillä, tämän nykypyörän seuraajaksi on tässä jo tähtäilty sellaista, jossa olisi myös ahterigrillit, sähkösäätöinen tuulilasi, kaffalämppärit, cruise... kaikki ihan jo vakiona :)-
 
ylöjärvellä oli vielä viikonloppuna pari mp poliisia liikkeellä. aika hyvin kun aamun lämpötila oli +4 about
 
Näitä muutaman kympin lenkkejä tulee näemmä vielä, kun mutkapätät on märkiä ja suoraan on niin pirun vaikeaa ajaa.

Ainakin täällä meillä saa olla tosi varovainen vähemmän liikennöidyillä teillä puusta pudonneiden lehtien takia.
Kun mutka on lehdistä keltainen, niin se on myös liukas...
 
150 kilsaa tänään upeassa säässä Vihti - Marttila - Loukku - Porras - Letku - Somero - Marttila - Vihti .Lämpöä auringossa mukavasti +8 eli kolme astetta enemmän kuin eilen illalla kotiin ajaessa Lahnajärveltä.
 
Vielä tuli kiepattua Säijän lenkki öljynvaihdon kunniaksi. Varmaan lähiaikoina täytyy viedä mopo talliin.
 
256km lenkki Jämsä-Halli-Mänttä-Keuruu-Koskenpää-Tikkala-Jkl. Oli lämpimämpää kuin tavallisesti juhannuksena.

Suurimmassa osassa pienempien teiden vastantulijoita oli oranssin leirin miehiä (KTM?) liikkeellä, mutta kaikki kotiloilla. Sitten hokasin että nythän on hirvenmetsästysaika.
 
Kuules. Hyvään trollaukseen kuuluu myös dynamiikka. Tiiäks. Ku välillä sterkat on hiljemmalla, ja sitten vääntää volat kaakkoon, niin johan tuntuu. Jos koko ajan pauhaa, niin tulee vain kuuroksi.
 
Talvimoottoripyöräilyä opettelemassa Raahessa. Melkoisesti pyörä luikertelee jäisissä urissa, mutta pikkuhiljaa siihen alkaa tottua.
 
Liitetiedostot

  • DSC_1189.jpg
    DSC_1189.jpg
    96 KB · Katselut: 122
Oli loistava keli tänään enskailuun. Peilijäätä oli paljon, mutta välillä oli syvemmät montut sulia. Lumettomia paikkoja löytyi sieltä täältä, enpä muista vastaavaa tammikuulta.
Polarin sykekello oli ranteessa ja 2t18min keskisyke oli 126, maksimi 160.

https://photos.app.goo.gl/MYCAqDZmNL6H98YZA
 
Kolome urheaa ulukomuan henkilöö oli lähtenyt sivuvaunuilemaan liukkaille. Valitettavasti en saanut kilivistä selelee, että minkäkö muan.
Ajeltiin 5-tien rännissä 50-55km/h, kun keskikaiteen takia autot ei päässet ohi kuin ohituskaistaosuudella.
Sen verran siinä takana seurasin, että etummaisella (vanhempi wingi) takarengas lipsahteli vähän väliä. Liekkö ollut nastoja ollenkaan.
4c77dd6e-22b4-4170-b8b8-18570efc3d59.jpg
2dad4a58-a4bc-4b78-b05d-bcc7f52ab7c8.jpg
 
Back
Ylös