Hauskasti elintason nousu näkyy kaikessa. Venäläiset on ahkeria telttailijoita ja syövät mielellään omia eväitään p-paikoilla. mut sama ilmiö oli Suomessakin aikoinaan. Nykyään syödään ABC:llä ja nukutaan lakanoiden välissä.
Täytyy sanoa että vaikka KUNNON teltassa ei aamulla tiedä muusta kuin sateen ropinasta että sataa niin pitkällä reissulla se joka iltainen teltan kasaus, puhallettavien patjojen puhallus ja tavaroiden purkaminen telttaan ja aamulla sama toisinpäin alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää.
Kaikki miljoona kaveria ketkä valittaa että teltassa on kylmä, märkä jne... eivät ole ostaneet kunnon telttaa. Eräskin tuttavapariskunta pitkään mietti, säästi ja osti sitten halvan Haltin ja samana juhannuksena kuivattelivat makuupussejaan sitten päivisin kun teltan pohja vuoti. Meillä oli vielä pahemmin lammikossa mut tippaakaan ei tullu sisään. Näillä muutamilla huonoilla kokemuksilla juhannuksilta ja festareilta saadaan suurimman osan suhtautuminen telttailuun negatiiviseksi. Kerran paleltuaan ei uskalleta enää koskaan kokeilla telttailua. Toki kunnon makuualustat ja makuupussit vaikuttaa kokemukseen myös paljon.
Mopokäytössä tärkeetä on myös riittävän suuri absidi jossa mahtuu säilyttämään tavarat ja jossa mahtuu pukemaan ajovarusteet. Lisäks yks tärkee seikka on tarpeeksi korkeutta jotta teltassa mahtuu olemaan vaikka polvillaan. Jos kaikki pitää tehdä makuuasennossa niin se käy jossain vaiheessa vituttamaan.
Jos "uskaltaa" telttailla ihan missä vaan eli leirintäalueiden ulkopuolella niin tokihan telttailussa säästää paljonkin. Itse vetänyt linjalla että 1-2 yötä teltassa ja säästyneillä rahoilla voi sitten kolmannen yön viettää vähän laadukkaammassakin majoituksessa. Yleensä ne jotka paheksuu telttaa on näitä mopomatkailijoita jotka tekee kerran kesässä parin viikon reissun ja se on siinä. Itsellä tuli aktiivivuosina kaksi pitkää reissua kesässä ja varmaan 5-6 pitkän viikonlopun matkaa jonnekin päin ulkomaille. Lisäks kaikki talvireissut, kelkkareissut, laskettelut, eräretket, jne... niin jos oikeesti suurin osa vuoden viikonlopuista vietetään muualla kuin kotona niin on pakko vähän katsoa missä voi reissussa säästää. En kuitenkaan ole kokenut että tää majoituksessa säästäminen olis vieny lomalta yhtään laatua pois.
Mut jos näin rehellisesti mietitään telttailun haittoja niin itse näkisin ensinnä teltan kasaamisen ja purkamisen vaivan sekä saman sateessa. Sateessakin tosin homma onnistuu helposti kun kasatessa on goretexit päällä ja purkaessa vetää goret päälle ennen teltasta poistumista.
Toinen ikävä juttu on tavaroiden säilytyksen turvallisuus. Jos kohteessa lähtee jalkaisin päiväretkelle niin kamat pitää jättää telttaan ja varas voi vierailla. Näin ei oo ikinä käyny itselle mut aina se mietityttää. Toisaalta onhan hotelleistakin varastettu. Kolmas asia on aamupala mut itse yleensä (jos ei ole keittovehkeitä mukana) lähden tien päälle ja parin tunnin ajon jälkeen tauolla sitten vetäsen kahvit ja aamupalaa. Mopomatkalla ollaan mopomatkalla ja ne hotellireissut tehdään sitten talvikaudella jonnekin etelän kohteisiin.
Molemmissa - hotelleissa ja telttailussa - on omat puolensa ja tietty yksi asia näin "vapaana" matkailijana tulee mieleen on vapaus. Muutaman kerran on ajettu pitkä päivä ja lopulta ei oo pimeyden lähestyessä enää löytynyt mistään majoitusta. Joten teltta pystyyn johonkin lammen rantaan ja unille.
Ei kannata tyrmätä telttailua kuitenkaan täysin vaikka ne omat festarikokemukset huonoilla varusteilla on olleetkin mieltä järkyttävä kokemus jonka muistaa eläkeikään saakka