• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Teltta vai hotelli

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jussiboy
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Teltta ehdottomasti mukana, jos vaan pyörä sen sallii. Reippaasti seikkailuhenkeä messiin, niin tulee kokeneeksi semmoisia elämyksiä mitä gästhaus ---> lähin kuppila tyyppinen reissaaminen ei tarjoa mitenkään.

Kaikki kokemukset ei tietysti juuri sillä hetkellä tunnu mukavilta, mutta niitä jälkeenpäin tulee eniten mietittyä. Tulee ensimmäisenä mieleen etelä-Saksassa hirveessä myrskyssä pilkkopimeässä etsittiin puoleen yöhön asti leirintäaluetta. Lopulta päästiin pystyttämään telttaa... Oli muuten kiinni pitelemistä ennenkuin naulat maassa.

Noh lopulta putkiteltta pystyssä ja märät kamat saatiin 2 kerrosteltan lattiattomaan eteiseen kuivamaan... kerrasto päälle ja kuivaan lokoisaan telttaan goijaamaan :-) Tuntui muuten hyvälle ja uni maistui.

Asiaa helpottaa paljon, kun laukkusarjasta päällimmäiseen suunnittelee leirin oikeaan järjestykseen (Vasara päällimmäisenä!), niin pystytykseen menee 10min hyvässä säässä. Ja parin kerran jälkeen se menee hetkessä takaisinkin.
 
Oltiin just pariviikkoa reissussa Euroopassa. Prkl. yks vaivainen yö teltassa. Aina löytyi tekosyitä mennä hotelliin. Campingki kamat lohkaisi puolet pyörän koko laukkutilasta, jonka olis voinu täyttää vaikka Limoncellilla tai Moselin viineillä. parhaat muistot saa kyllä juuri noista teltta yöpymisistä.
Oon vähän pettynyt itseeni, musta on tullu kermaperse... ... ens kesänä olen aivan varmasti teltassa vaikka satais Jawalla ajavia wahjoha mummoja taatana.
 
Matkapyörällä ei tarvi telttaa, asutuilla seuduilla kuitenkin mennään ja aika lailla joka puolella on tarjontaa. Paitsi Suomessa joutuu joskus ajamaan seuraavaksi isompaan kylään kun vanhat tienvarsihotellit on kipattu. Ehkä Lapissa pöristellessä voisi ottaa mukaan kevyen majoitteen, jos huvittaa pitää tauko muuten vaan mukavassa paikassa.

Kurapyörällä ei ole vaihtoehtoja - paitsi se että onko laavu, teltta vai kuusenalunen ko. reissun valinta.
 
Alku kesän Italian reissulla suurin osa öistä (16) nukuttiin teltassa. Nyt Ollaan lähdössä Tromssaan ja Haukiputaalta löytyi hostelli 40€/huone, Ylläkseltä mökki nettimökin kautta 30€/yö ja Tromssassa on tuttuja, joten nyt ei viitsi teltaa ottaa mukaan. Tosin ei siitä teltan kuskauksesta ole muuta vaivaa kun kiinnitysnauhojen sitominen, että kestää reissussa mukana.
 
Kuinkas myöhään noihin saksan/itävallan hotellit/motelli/gästhaus mitälie pääsee vielä kirjautumaan?
Ensimmäinen mopo-euroopan turnee alkaa ensi tiistaina ja pitäisi tietää kuinka myöhään tosiaan voi painaa menemään, että saa vielä katon pään päälle?

Teltat on varuiksi kyllä mukana, mutta ne on vain TODELLA "hätätapausta" varten.
 
Me on käyty useampana vuotena 5-6 hyvän kaverin kanssa katsomassa nesterallia ja viimeisenä kahtenavuonna on ollu "hotelli" majoitus ja täytyy sanoa että silloin alussa kun oli teltta majoitus... reissuissa oli aina sitä jotain enemmän joten tänävuonna on taas teltan vuoro
thumbs-up.gif
 
Kuinkas myöhään...
Huomiona vain se, että 'kirjautumisaika' ja 'saa vielä katon pään päälle' eivät välttämättä ole ollenkaan sama asia... Loma-aikaan tuolla voi paikasta riippuen olla aika lailla ryysistäkin ja petipaikkaa kannattanee alkaa sen vuoksi katsomaan ajoissa. Mitään kaikenkattavaa ja pätevää kellonaikaa on paha sanoa, riippuu niin monesta seikasta.
 
No mutta oletetaan että tilaa olisi ja katto tarkoittaa samaa kuin hotelli/motelli/majatalo...ja sama toisinpäin.
 
Kuinkas myöhään noihin saksan/itävallan hotellit/motelli/gästhaus mitälie pääsee vielä kirjautumaan?
Ensimmäinen mopo-euroopan turnee alkaa ensi tiistaina ja pitäisi tietää kuinka myöhään tosiaan voi painaa menemään, että saa vielä katon pään päälle?

Teltat on varuiksi kyllä mukana, mutta ne on vain TODELLA "hätätapausta" varten.
Jovvain..
sport05.gif

Ihan riippuu tapauksista nuo ajat mutta muistutuksena että huomio ja muista "ruhetag", elikkäs keskellä viikkoa saattaa mesta ólla suljettuna ja jos se oli se kylän ainoa niin...
crazy.gif

..no yleensä niitä kyllä riittää....jatkat vaan eespäin
sport05.gif
 
Gastahaus, bed and breakfast, hotelli, teltta - tässä järjestyksessä tilanteen mukaan.
 
Olen kuumeisesti miettinyt, otammeko teltan mukaan kuunvaihteessa tapahtuvalle norjan reissulle. Kilpisjärvi-Narvik-Rana >>ruotsiin Stourmaniin ja siitä Umeå. Netissä surffattuani näyttäisi reitillä olevan mökkimajoitusta leirintäalueissa. Voikohan luottaa niiden saatavuuteen, vaiko käykö siten, että telttaa ja alusia ei tule purettua koko matkalla?
Kaikki tämä läjä pitäisi kiinnittää toppiboksin päälle, eli aika torni siitä tulisi.
nixweiss.gif
 
kun keski- ja etelä-euroopassa kiertelin 90-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina, niin majoituksena oli 1. teltta, 2. gasthaus, bb ym., 3. hostelli tai vastaava ja lopuksi jos ei muuta osunut, niin teltta johonkin kohtuulliseen paikkaan ja unille. kuitenkin joka toinen tai kolmas yö oli mukava mennä sisämajoitukseen ja käydä suihkussa tai ainakin sadekelillä kuivatella vetimiä edes jonkin verran.

norskeissa ja sweduissa on ollut ne mökit tai teltta. enimmäkseen teltta, mutta norskeissa on melko mukavia mökkejäkin kun haluaa välillä vähän asettua ja patikoida tai kalastella tms.

suomessa on ollut teltta useimmin ja monesti kavereidenkin luona kun on ollut tarvista huoltaa kamoja tai itseä.

nykyään teltta on mukana, mutta usein tulee yövyttyä ns. pikkuasuntovaunussa em. lisäksi, paitsi jos kaverisisämajoitusta on tarjolla, niin sellainen yleensä kelpaa. silti teltassa on tullut oltua ihan tunnelmankin vuoksi jokunen yö kesässä ainakin poutasäällä.
 
joka toinen tai kolmas yö mukava mennä sisämajoitukseen ja käydä suihkussa tai ainakin sadekelillä kuivatella vetimiä edes jonkin verran.

norskeissa ja sweduissa on ollut ne mökit tai teltta. enimmäkseen teltta, mutta norskeissa on melko mukavia mökkejäkin kun haluaa välillä vähän asettua ja patikoida tai kalastella tms.
Tolta linjalta se omakin juttu löytyy.
Jos keli on kohdallaan ja napsahtaa tajuttoman hieno
telttapaikka-maisema kohdalleen hiemankin tieltä sivussa,
ei sen parempaa ole.
Mökkeihin ja hotelleihin ym. pääsee aina.... noin yleisesti ottaen. Hienoja paikkoja niissäkin puitteissa, mutta ne on taas
ihan oma juttunsa.
Kaikkea pitää olla, siinä se suola.
 
Osan öistä voi nukkua säästösyistä teltassa. Ja onhan se hyvä hätävara, ettei taivasalle jää, jos sattuu olemaan kaikki majapaikat täynnä
smile_org.gif
.
 
Olen kuumeisesti miettinyt, otammeko teltan mukaan kuunvaihteessa tapahtuvalle norjan reissulle. Kilpisjärvi-Narvik-Rana >>ruotsiin Stourmaniin ja siitä Umeå. Netissä surffattuani näyttäisi reitillä olevan mökkimajoitusta leirintäalueissa. Voikohan luottaa niiden saatavuuteen, vaiko käykö siten, että telttaa ja alusia ei tule purettua koko matkalla?
Kaikki tämä läjä pitäisi kiinnittää toppiboksin päälle, eli aika torni siitä tulisi.
nixweiss.gif
Kesällä olisi tarkoitus tehdä joku samantapainen reissu Suomi ylös-Norjan rannikkoa länteen ja Ruotsin poikki jostain välistä. Varmaankin osa öistä teltassa ja osa jossain mökeissä tai vastaavissa. Saako/voiko pohjoisessa Norjassa ja Ruotsissa iskeä teltan pystyyn yöksi jos on vähän sivummalla ?
 
Mekin ollaan lähdössä Pohjoisen reissulle (mun eka pitkä reissu - jeee!!) ja tarkoitus on kyllä etsiä mökkimajoitusta. Mulla on telttafobia. Jos mun ollessani sisällä teltassa sen vetoketjun vetää kiinni kokonaan, niin alan hyperventiloimaan ja singahtelemaan pitkin teltan kangasseiniä, niin että telttakepit kaatuilee. Näen sieluni silmin olevani telttaretkellä Bodominjärvellä ja jo aavistan kuinka kohta puukko iskeytyy telttakankaan läpi...!! On mulla muitakin fobioita, mutta niistä sitten lisää joskus toiste... (tai ehkä ei)
Mutta siis joo, mökkejä varatessa...
biggrin.gif
 
Back
Ylös