• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Testaa parisuhteesi

smile_org.gif
Taidan edelleen luottaa navigaattoriin, sen kanssa ei tule riitaa
Voi kuulkaas. Kyllä voi ihan hyvin riidellä navin kanssa. Huudan autossa aina sille kun se ehdottaa älyttömiä reittejä tai ajattaa pihojen ja kävelyteiden läpi...
blush.gif


Että enkä käänny, enpäs, senkin *#%&§*!!
 
Nääh, suunnistakaa auringosta  
wink.gif
! Kartanlukijat on ihan turhia..  
biggrin.gif
No joo.. enpä kommentoi enempää  
033102bebe_1_prv.gif
Ei toi auringosta suunnistaminen ihan mettästä ole, parikymmentä vuotta sitten esim. Genovassa ei muuta tapaa ollut käytettävissäkään tai no Välimeri oli sitten toinen. Kaikkihan sen tietävät (paikalliset) mihin mennään, tieopasteet on ihan turhia.
Vuonna -95 suunnistin Budapestin läpi auringon mukaan. Meillä oli sen verran suurpiirteinen kartta, että kaupungin katuja ei näkynyt ollenkaan ja pohjoispuolella olevalle M1:lle piti päästä. Auringon mukaan keula vain pohjoiseen. Tie kapeni kapenemistaan aina risteyksen jälkeen ja lopulta oltiin kyllä niin kapeilla kujilla, että kaksi autoa ei olisi vastakkain mahtunut. Lopulta tie alkoi levetä taas ja aikanaan se motari olikin edessä. Kertaakaan ei tarvinnut uukkaria tehdä.
 
Suunnistuskarkelot käytiin viime viikonloppuna ja niinhän siinä kävi, että street-luokan voitto meni parina suunnistaneille. Eivätkä he käyttäneet edes kypäräpuhelinta. Nimimerkit kavanaki ja Ränkkä näyttivät närhen värkit kaikille muille.
img1452975.jpg
 
Back
Ylös