hra1150
New member
Kävi niin, että lähdimme vaimon kanssa Tampereelle ostamaan levysoitinta. (Sikäli, kun tai jos, joku miettii omastaan luopumista, niin haaveissa on ollut Rega rp6 ja Exact.) Piti vaan katsella, ja katseltiin kanssa.
Kotimatkalla poikettiin Biketeamissa, koska siellä on asiakasvessa.
Ostettiin rouvalle ajamaton 2014 Brooklands Green Thruxton, kun oli niin nätti, että ei ohikaan päästy. Kotimatkalla vaimo kysyi, että olekko ny vihanen? En ollu. Ainoastaan köyhempi tai oikeastaan velkaisempi.
Siellä Biketeamin Treen hallissa on kohta hemmetin hyvä lähes ajamaton puoli-ilmainen GSF600S, voin kertoa.
Niin siis asiaan. Normaalit sisäänajorituaalit hoidetaan tietysti ok. Mutta kannataako heti lähteä vaihtamaan ruiskukartaa rikkaampaan, vaikka ei avarampia putkia hankkisikaan? Kone on sama kuin Bonnessa. Stumppaako vakiona kiusallisesti? Saako saastemääräys aikaan ylimääräistä tointa? Kannattaako heti teettää muutakin kuin lukittava bensatankin korkki? Miten 2014-2015 äänipolitiikka? Ruisku Bonnen tai Ruxtonin omistajat kertokaapa. Koko kevät aikaa, mopo tulee pihaan plankattavaksi vasta, kun aika on kypsä.
ps. onko olemassa mitään asianmukaista ja tyyliin sopivaa kuljetusjärjestelmää? Muutakin kuin luottokortti saappaanvarteen.