Tuntemukset

[POMPERI]

Tuossa kun luin tuntemuksista joita kohtaamaan joutuu kun kolarissa ollut tai muuten osallisena ollut ja joku psykiatrin apua tarvitsee.. en sitä lainkaan ihmettele..

Tänään nimittäin aamulla 10 jälkeen tyttäreni 9v kysyi saako mennä kaverinsa luo ja sanoin et 11 kotiin jotta kaupunkiin asioimaan päästään.. Noh likka lähti ja pari minuuttia ovikello soi ja ovi kävi ja tuttu mies tytär sylissä sisään tuli.. oli tyttö ajanut pyörällä auton eteen ja kolari tullut.. Tytöllä talapuoli veressä ja kävelemään pystyi. pesin tytön ja tämän jälkeen ilmoitti tyttö et väsyttää, jolloin päätin et lähemme terveyskeskukseen ja vaimolle soitin ja kerroin tapahtumasta.. Terkkariin ei likka enää pystynyt kävelemään vaan kantamaan jouduin.. oli jalka niin arka. Lääkäri saman tien tutki ja laittoi röntgeniin kummatkin jalat joista onneksi ei murtumia löytynyt.. toinen pakara oli ku hiekkapaperilla hiottu ja siihen siteet hoitajat laittoi.. Saatiin siinä sit odotella toista tuntia kun tyttöä seurasivat josko mitään muita oireita esiin tulee.. noh juuri kun kotiin laittamasaa huomattiin et oikea polvi oli turvonnut miehen nyrkin kokoiseksi.. noh siihen päälle kylmä kääre ja koholle. No siinä taas tunti vierähti ja lääkäri juttelemaan saapui ja sanoi ettei usko polvessa mitään vammaa olevan ja jos kipuja vielä sen jälkeen kun turvotus laskenut niin uudelleen arvioitavaksi.. No nyt on onnettomuudesta 10 tuntia ja nyt toisen jalan jalkapöytä niin arka ettei vieläkään tyttö kävelemään pysty.. aamuun katsellaan ja jos vieläkin arka mennään uudemman kerran lääkärin katsomaan josko siellä joku murtuma.. luulen ettei jalkapöytää kuvattu..

Mutta tuntemuksista voi sen verran sanoa että tälläinen raavas 100 kiloinen äijä vakavaksi menee ja kyyneleet valuttanut on kuten vaimokin joka vain puhelimella sai tietoa miten tyttö voi ja kyyneleet tuli tytön äidille kun pois terkkarista päästiin ja ajoin sen äidin nähtäväksi.. samoin autonkuljettaja on ollut yhteydessä moneen otteeseen illan ja päivän aikana kysellen tytön vointia.. sen vain voi kertoa et tuntemukset ovat aikmoisia ja tässä kuitenkaan ei ilmeisemmin hyvän tuurin johosta mitään vakavampaa ole tapahtunut. mutta kyyneleet monelta vierineet on.. Ja sekin suuri onni et ratissa oli pienien lasten isä eikä junnut jotka olisivat tuplavauhdilla ajaneet... Olen kiitollinen että perheessämme vielä tytär on...

En yhtään ihmettele , että joku tarvitsee ammattiauttajaa tälläisissä kriiseissä joissa on vakavista asioista kyse..

T:Reima (POMPERI) Tarkkonen

 

[Fabe]

Hyvä, että tyttö on hengissä!

 

[sam77]

tsemppiä ja paranemisia teille! Ja tytölle paljon

Jaksamista myös kuskille (ei varmaan tuu uni simmuun).

 

[tsj]

Kun itse jäin tuossa muutama vuosi sitten auton alle, niin kivut jatkuivat päiväkausia niissäkin paikoissa, joissa ei ollut turvotusta tai murtumia. Buranaa naamaan, jos ei riitä, niin vahvempaa ja lepoa.

Oliko tyttärelläsi muuten kypärä? Itse käytän kypärää Helsingissä polkupyöräillessä aina ja Oulussakin jos en ole menossa kaupungille. Ennen kolhua olin käyttänyt 6 vuotta aina fillarilla kypärää, muutamaan kertaan miettinyt turhaksikin. Vaan enpä ole tuon mällin jälkeen pitänyt turhana, kun kypärä meni kolmeen kuoren varassa yhdessä pysyneeseen osaan.

Edit: Niin jooh ja tsemppiä muille ja pikaista paranemista kolhun kokeneelle.

 

[ppk]

Tuossa kun luin tuntemuksista joita kohtaamaan joutuu kun kolarissa ollut tai muuten osallisena ollut ja joku psykiatrin apua tarvitsee.. en sitä lainkaan ihmettele..

Niin... Ei ole mitään kamalampaa kuin ottaa vastaan oma loukkaantunut tenava tai tieto siitä... Mielummin katkois vaikka omia varpaita tai sormia pihdeillä.

Omista kersoista yks veti polkupyörällä pahat lipat ojaan pari vuotta sitten. Ei kypärää (tietenkään, kun teini...), pää edellä ojaan etupyörän ns. haukattua pyörätielle noussutta soraa ja toinen käsi tietysti (saatanan) kännykässä. Itse vielä näin tilanteen sadan metrin päästä. Onneksi oli oma rakko tyhjä, sen verran veltoksi veti pariksi sekunniksi. Sitten en muista mitään ennen kuin Kata sanoi sylissäni, että ei käynyt mitenkään. Tärisin ja hytisin monta tuntia sen jälkeen, vaikka likka jo paineli ympäri kylää samalla pyörällä. Vissii ohjaustangon olin vääntänyt paikoilleen, mutta ei mitään muistikuvaa.

Jos (riippumatta mitä on tapahtunut) yhtään tärisyttää, mietityttää, unet menee, alkaa varomaan ihan kummallisia asioita tms., omalle itselle epätavallista käytöstä tai outoja tuntemuksia, niin heti yhteys paikalliseen tk:hon tai motoristina vaikka tämän foorumin helppariin:

http://www.moottoripyora.org/cgi-bin....t=18118

PPK

 

[ek@]

Ilmeisesti kuitenkaan loppujen lopuksi mitään vakavampaa vammaa ei asiasta jää. Velipojan 11-vuotias poika kuoli jäätyään auton alle ja maattuaan pari viikkoa koomassa. Kyllä sitä oman lapsen menettämisen tuskaa oli kamala katsella. Jaksamisia.

 

[Kawa600]

Ja sekin suuri onni et ratissa oli pienien lasten isä eikä junnut jotka olisivat tuplavauhdilla ajaneet...

Onneksi tyttäresi selvisi ilman pahempia vammoja ja säilyi hengissä!

mut pakko vaan tarttua tohon loppuun..

Siis eihän tuo nyt oikeasti mitään kerro ajotaidoista, kuinka monen lapsen isä tai vasta kortin saanut siellä ratin takana on. Tänään juuri katselin töihin mennessäni kahden aivan päättömän autoilijan menoa. Toinen oli nuori kundi ja toinen noin 40v mies..varmaan silläkin lapsia, mutta eipä näyttänyt ajokäyttäytymiseen vaikuttavan..

..meinas mutkin prkl teilata tien sivuun. Onneksi olin kotilolla liikenteessä. Perään teki mieli lähteä mutta eiköhän ne ulos toisensa saaneet teilattua kuitenkin..

 

[premier]

Ja sekin suuri onni et ratissa oli pienien lasten isä eikä junnut jotka olisivat tuplavauhdilla ajaneet...

Onneksi tyttäresi selvisi ilman pahempia vammoja ja säilyi hengissä!

mut pakko vaan tarttua tohon loppuun..

Siis eihän tuo nyt oikeasti mitään kerro ajotaidoista, kuinka monen lapsen isä tai vasta kortin saanut siellä ratin takana on.

Ehkä nyt tarkoitettiin, että pienen lapsen isä ajaa sopivalla tilannenopeudella lapset huomioon ottaen, kun taas joku nuori reikäpää olisi päästellyt menemään miten sattuu?

Mutta mukava kuulla, että tyttö on kunnossa!

Kyllä näitä aina vähän järkyttyneenä lukee, vaikkei omia lapsia olekaan.

 

[Kaboomm]

Joo, tästä on aikaa 5,5 vuotta ja vieläkin kadun etten mennyt päälääkärille kun mieheni jäi auton alle. (Olin itse paikalla, nuoret klopit ajoivat vähän kilpaa taajamassa ja kävi likeltä ettei itteen osunu). Sitä ei usko miten helkkarin sekaisin siinä menee pää ihan silkasta huolesta kun näkee miten toinen ajetaan romuksi. Sama juttu se on pienemmissäkin jutuissa, jos leikkaan itteäni vaik veittellä sormeen niin takuulla se liikuttaa itteä vähemmän kuin sitä sivustaseuraajaa. Toisen kipua (suurta tai pientä, jota ei itse koe) ei vaan kestä katsoa.
Ja koko ajan vakuuttelin että ei täs mitään, eihän muhun ees osunu, mä mitään lääkäriä tartte ja on niin kiirekin järjestää asioita ja kaikkihan on hyvin. Ukkokin selviää ja on tajuissaan koko ajan ja apua tulee. Ai miten niin shokissa? Shokkiahan en myöntänyt koska en kuitenkaan menettänyt toimintakykyäni vaan soitin ite ambulanssin paikalle ennenku kukaan osallisista/silminnäkijöistä sai mitään aikaiseksi.

Muistan että kuumetta kuitenkin mittasin iteltäni kaksi viikkoa (kuljin vaan ympyrää ja tärisin ja puhe oli melkoista puuroa, ikinä en oo pimeää pelännyt mut nyt nukuin valot päällä kelloa ja puhelinta kytäten).
Täytyy sanoa että siinä on pisin kaksituntinen mitä on ollut kun odotin ensiavussa tietoa mitä kaikkea on rikki, en saanut väliaikatietoja muuta kuin että leikkaukseen on menossa ja pussillisen verisiä päältäleikattuja vaatteita ynnä maallisen omaisuuden. Tuntui kun ois oikeesti ollu jättämässä ukkoa sille tielleen.

Sentään pääsin morjestamaan morfiinista hilpeää miestä ennen leikkausta, oisin kyllä kaivannut vähän samaa turrutetta omaankin suoneen.

Elämäni pisin puoltoista minuuttia taas tuli kun olin valvonut koko yön ja viimein kahdelta tjsp. oli arvioitu aika että mies vois olla heräämössä ja sinne saa soittaa. No mie sitten työtä käskettyä määrätyllä kellonlyömällä, heräämöstä kyselen nimellä. Mainittu pisin puolitoistaminuuttinen alkaa lauseesta:
"Ei täällä ole ketään sennimistä, odotas kun kysyn vielä... Niin juu hän on se joka siirrettiin teho-osastolle. Pieni hetki yhdistän..." -tuut-tuut... (ilman mitään väliaikatietoa miksi oli siirretty, arvatkaa sainko halvauksen)

Voin vaan kuvitella millaista ois jos ois lapsia.

Vieläkin välillä kun on suojatiellä ja kuulee jossain lähellä auton joka kiihdyttää/kierrättää kovasti (riippumatta auton nopeudesta), tulee helvetin kylmä ja karseita fläsäreitä. Ja taas kuulee sen miten luut rutisee katkeillessaan ja näkee sen miten oma rakas sinkoutuu penkalle 30m lennon jälkeen. Ai milloin musta tuli korkeimman luokan kukkahattutäti?

Oikeesti noiden omien läheltä-piti-tilanteiden ja läheisten onnettomuuksien jälkeen kannattaa mennä päälääkärille. Ystävien apu ei aina riitä vaikka sillä hetkellä siltä tuntuukin että kenelle tahansa puhuminen jeesaa. Ukko on ollu kuosissa jo pitkään mutta tuntuu että ite tais jäädä vähän hajalle.

Tsemiä aloittajalle ja terveisiä urhealle pikkutytölle. Lapset on usein aivan sairaan vahvoja niin henkisesti kuin fyysisestikin, selviävät ihan ihme jutuista.

 

[CBF600S]

Onneksi tyttäresi selvisi pienillä vammoilla...

Kyllä aina kannattaa jutella jonkun ammattiauttajan kanssa jos siltä tuntuu. Tosin sitä ei itse tunnusta tarvitsevansa apua, joten läheistenkin kannattaisi patistaa "hoitoon" jos näkee jonkun selvästi pyörittelevän liikaa asioita omassa päässään.

Itse kirjoittelinkin aiemmin omista kokemuksistani joutuessani sattumalta onnettomuuspaikalle. Onnettomuuden jälkeen en hakeutunut ammattiauttajan puheille, vaikka olisi kyllä pitänyt. Vieläkin kun tuota onnettomuutta ajattelen niin tulee tippa linssiin. Onnettomuuspaikalla ei asioita juuri ehtinyt ajatella kun piti toimia, mutta kun pääsi takaisin omaan autoon niin silloin se iski...

Olen itse tullut ensimmäisten joukossa onnettomuuspaikalle, jossa auton takaripustus oli pettänyt ja auto lentänyt parin voltin kautta ainoaan helvetin isoon kiveen katolleen. Pysähdyin paikalle ja kävin katsomassa tilanteen. Tulin takaisin autolle ja sanoin vaimolle että sun ei tartte tulla tonne. Otin ensiapulaukun autosta ja menin auttamaan. Auto oli niin huonossa kunnossa, etten edes tunnistanut mikä se oli. Aikuiset etupenkiltä olivat jo ulkona ja siinä aluksi yritin rauhoittaa heitä. Isä hoki kokoajan "se on kuollut, se on kuollut"... Porukkaa alkoi lapata paikalle pällistelemään ja määräsin sitten pari tyyppiä vahtimaan näitä vanhempia, ettei lähde seikkailemaan yksinään minnekkään shokissa... No auto oli katollan, valui bensaa ja virrat päällä, niitä ei saanut avaimesta pois... Lapset vielä takapenkillä joten oli pakko nostaa ne pois, jos auto syttyy palamaan... Vanhempi lapsi (~10v) saatiin ulos nätisti, muutaman jampan kanssa nostettiin se ulos autosta ja itse tuin lapsen niskaa koko noston ajan. Käskin pari jamppaa pysymään lapsen vierellä ja juttelemaan hänelle, myös niskaa oli tuettava kokoajan.. Siiryimme nostamaan pienempää (~5v) lasta ulos autosta ja itse taas tuin niskaa. No kun nostimme lasta huomasin, että hän oli ihan eloton. Samalla kun tuin niskaa tunsin kuin lapsen kallo oli ihan palasina. Laskimme lapsen maahan ja näin lapsen lasittuneen katseen. Katsoin suuhun ja yritin ottaa suusta "mömmöä" pois joka tukki hengitystiet. Totesin, että hänelle emme voi tehdä mitään. Samalla paikalle tuli pelastushenkilökunta ja totesi saman. Vanhempi lapsi lennätettiin sairaalaan ja hänellä oli vakavia sisäisiä verenvuotoja yms. Tästä onnettomuudesta on jo muutama vuosi, mutta edelleen asia vaivaa minua. Tippa lississä tätäkin kirjoitan... Asia olisi ollut ehkä toinen, jos onnettomuudessa menehtynyt olisi ollut aikuinen. Vpk:ssakin on kaikkea tullut nähtyä, mutta asia on ihan eri kun joutuu paikalle yllättäen, ei pysty ollenkaan valmistautua henkisesti. Kauan meni ennenkuin sain nukuttua kunnolla. Sitten kun sain nukuttua näin painajaisia. Pitkään näin tuon katseen ja tunsin murskautuneen kallon käsissäni, ne tuntui niin todellisilta, jopa kuukausia onnettomuuden jälkeen.

 

[mimmu]

kaikkien em.asioiden vuoksi on nämä kriisiryhmät yms.juuri perustettukin että meillä on niitä mahdollisuus tarvittaessa käyttää, ei ole joka maassa.
Ystäväni työskentelee juuri yhdessä ryhmässä ja tiedän ettei niin pientä asiaa ja tapahtumaa olekaan johon eivät suhtautuisi samalla asenteella kuin suurempaakin koska meillä ihmisillä myös on erilainen kynnys käsitellä asioita. Tiedän että tekevät aivan mahdottoman hienoa työtä ja itsekin saanut kolarin jälkeen ns.kotiapua asian tiimoilta kun en silloin heti edes käsittänyt sitä tarvitsevanikaan. vaikka asiasta olisi kauankin niin voit ottaa yhteyttä, sillä silloinhan sitä apua tarvitaan jos se mukana kulkee koko ajan. aina ne mieliin jäävät ja toisaalta niistähän me tässä elämässä myös opitaan, mutta jos ne ovat usein mukana painajaisina yms.niin juttelemaan vaan sitä varten nämä ammattilaiset itseään koko ajan kouluttavat ja tekevät tätä työtä.
Oman lapseni kohdalla jo parikin kertaa olen onneksi saanut turvautua tähän ystävääni ja mikäli häntä ei olisi ollut läsnä niin olisin varmasti ottanut yhteyttä jonnekin, ei mikään ole niin kamalaa kuin se että omalle lapselle sattuu. Onneksi tuo oma vilkas poikani on nyt täysi-ikäiseksi saanut kasvaa kaikista kolhuista huolimatta ja olen saanut hänen myötään myös ihanan miniäehdokkaan

 

[Elazi]

Juu, ei sitä tarvii edes käydä pahasti, kun toista sattuu kahta kauheemmin.

Ajoin pyörällä "hyppyristä" ja lensin naamalleni öljysoralle, ylähuulesta lähti vekki pois. Iskä tuli kattomaan, ja soitti sitten äitille vielä et tuuppa kattoo mitä tälle pitää tehdä. Ei äiti uskaltanu tulla kattomaan. Sen verran se pelkäs ku omalle pojalle sattu. Vaikka on seki ollu kotisairaanhoitaja ja varmasti nähny paljon pahempiakin tapauksia.

Toinen tapaus, missä omalla tavallaan on kanssa näitä tuntemuksia.
Sisko alko haluta mopon, ja sattu voittamaan sellasen kesäksi käyttöön. No siinä tuli vähän nähtyä kun se ajeli, ja pienemmillä teillä se pärjäs oikeen mallikkaasti.

Mutta sitten se alko haluta piikkiä. Alussa mietin että no ookoo.. Mutta mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän mä aloin pelkäämään siskon puolesta. Ei se mopolla ajokaan niin turvalliselta näyttänyt. Pihalla yksi "hätätilanne" joka mua sävähdytti hiukan. Se käänty melko ahtaassa paikassa hitaalla vauhdilla, kunnes huomas että se on ajamassa päin betonirengasta. Sisko hätäänty siitä eikä älynny painaa jarrua, mopo meni päin betonirengasta, sisko päästi kytkimestä irti ja väänsi kaasua minkä kerkesi, eikä pystynyt mitään tekemään. mopokin oli lähellä kaatua.

Siitä asti mietin, mitä tapahtuu kun siskolle tulee pieni vaaratilanne liikenteessä. En antanu siskon hankkia itelle piikkiä. Eikä sillä nyt ole edes korttia... Oon onnellinen. Siskostani en tiiä, kyllä se välillä sitä korttia halus.

e. Ei sitä tarvi ku lukea näitä juttuja, kävellä hautausmaalla ja miettiä asioita, nähdä jonkun itkevän kun tekee itelläkin kipeetä..

 

[Prätkis]

Muutama vuosi sitten lähdin kapealla alppitiellä ohittamaan bussia. Vastaan tuli kurvin takaa henkilöauto, kuvittelin ehtiväni bussin ohi ennen henkilöautoa. Joten painoin vain kaasua, mutta en ehtinyt ennen autoa bussin ohi, joten tähtäsin väliin. Pyöräni moottorin vasen puoli meni vastaan tulevan auton muovipuskurin läpi ja osui auton eturenkaaseen, jonka jälkeen paiskauduin bussia, autoa ja bussia vasten, jonka jälkeen auto oli mennyt ohi ja kaaduin vasemmalle kyljelleni. Ihmeekseni minulle ei tullut kuin mustelma pohkeeseen ja hauikseen.

Olin todella vihainen itselleni. Ihan täysin oma moka noiduin itsekseni ja "kaverini" syyttävä katse tuomitsi syystäkin toimintani. Meni aikaa kun toinen kaverini tuli paikalle kun meitä ei näkynyt. Laittoi kätensä olkapäälle ja sanoi "Onneksi olet hengissä". Silloin tuli kyllä tippa silmään.

Yllättävän paljon sitä ehtii lyhyessä ajassa ajatella, kun tiukka paikka tulee. Kun tilanne oli päällä ajattelin
- ehdin mennä ohi reilusti, kaasua vaan
- en taidakkaan ehtiä mennä ohi.
- nyt on hengen lähtö lähellä.
- yritetään mennä välistä
ja sitten box.

Olen lukenut usein siitä, että pyörä menee sinne minne katse on suunnattu, pitää paikkansa. Onneksi en katsonut vastaan tulevan auton keulaan vaan siihen väliin.

Olen ajanut pyörällä sen jälkeenkin n.15 tkm, mutta aina joskus tulee dejavuu ja jää auto ohittamatta erityisesti jos on vähänkään mutkaa vasemmalle, eikä näkyvyys ole 100%.

Tuntui, että selvisin siitä henkisesti kohtuu hyvin, eikä ollut kauheasti tarvetta psykiatrille, koska koko homma oli oma moka.

PS. Vastaan tulevan auton kuskilta murtui käsi, kun ratti pyörähti kolarin johdosta.

 

[Kawa600]

Ehkä nyt tarkoitettiin, että pienen lapsen isä ajaa sopivalla tilannenopeudella lapset huomioon ottaen, kun taas joku nuori reikäpää olisi päästellyt menemään miten sattuu?

Niin juuri tarkoitettiin....ja siihen kirjoitukseni viittasikin...

..ja edelleen...ei niissä ajotavoissa paljoa eroa ole.... toki jos otetaan väestöstä otanta niin ainakin toivottavasti ihmisten varttuessa myös järki varttuu...

 

[teutori]

Hienoa että tyttärellesi ei käynyt pahemmin.

Koulut ovat kohta alkamassa ja matkoihin liittyvää valistusta ei ole koskaan liikaa.Suurin työ on saada asia autoilijoiden kaaliin.Ei voi ymmärtää joidenkin kotilokuskien käytäytymistä esim. suojateiden kohdilla.Ajetaan siten ,kuin muita ei olisikaan.

 

[PrivateeR]

Hyvä että oli tuuri matkassa! Toivottavasti ei murtumia paljastu myöhemminkää... ei oo kivaa 9-vuotiaana ruveta murtumia hoitamaan ku ei se ole kivaa aikuisellekaa, joka sentään kestää kipua huomattavasti paremmin.

Kyllä ne tunteet helposti pintaan tulee kun läheiselle jotain sattuu. Muistan kyllä kuinka isältäki valahti kyyneleet silmistä kun 8-vuotiaana vedin lipat suoraan naama pyörätelineeseen ja nenänvarsi ammollaan auki silmäkulmasta nenänpäähän... Onnex ei nenäluu murtunut vaikka se paljaana olikin koko matkalta...

Ite vastaavasti purskahtanu kyyneleet silmään ku kuulin että systeri joutunu moottoripyöräkolariin. Oli mersu ajanu punasia päin suoraan eteen. Systerin mies jysähti munat tankkia vasten ja sisko lensi yhellä voltilla suoraan mersun tuulilasista sisään... Ku pääsin sairaalaan ja näin systerin siinä siteissä sängyllä ni tippa tuli silmään saman tien vaikka lääkäri sanoikin ettei mitää muuta käyny ku ruhjeita vain... kyllä sitä iso mieskin itkeä saa.

Pikaista paranemista muksullesi!!!

 

[POMPERI]

Nyt muutama päivä mennyt ja jo tyttö astelee jalaoillaan mukavasti. Takapuoleen nahka kun vielä saadaan niin kaikki on hyvin..

Säikähdyksellä selvittiin tästä ja onnellisia siitä ollaa.