• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Tutkijalautakunta suosittaa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja presto358
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

presto358

New member
Tuli taas luettua Moottorilehden kuolonkolarien 2008 syyskuun onnettomuuksien tutkijalautakunnan raportteja:

Fiksuimmasta päästä oli erään tapauksen kohdalla suositus harjoitteluradoista moottoripyörille.
43v. henkilö, jolla ei aikaisemmin ollut minkäänlaista ajokorttia, oli harjoitellut vain parkkipaikalla.  Ajo-opettajan ohjauksessa oli ensimmäisessä liittymässä panikoinut rekan alle.

Huvittavimmasta päästä oli vaatimus nopeudenrajoittimista myös moottoripyöriin.

Toivottavasti tuo ensimmäinen ehdotus kantautuu myös Tynkkyselle tiedoksi.

Jos noita ratoja olisi riittävästi, vetomiehillekkään ei tällöin tarvittaisi noita nopeudenrajoittimia.  
biggrin.gif
 
Silläkin uhalla, että keskustelu karkaa taas väärille urille: Useissa keskusteluissa, etenkin kun ne liittyvät moottoripyörillä ajettuihin ylinopeuksiin, toistuu kehoitus: "Menkää radalle kaahaamaan!".
Mikäpä siinä, mutta kun niitä ratoja ei tule! Viimeisiäkin viedään kokoajan kun 10 kilsan säteellä asuvat itkevät metelistä ja uusia ratahankkeita torpataan kokoajan. Jos PK-seudulla olisi kunnon rata missä saisi käydä räärättämässä sydämmensä kyllyydestä niin olisihan mukavata. Nykyisellään tyydyn vain hillitsemään kaasukättä ja puhisemaan kun ei ei huvita vetää kahvat tapissa maantiellä. Paitsi joskus kun kukaan ei näe.
 
Presto358 asenteessa vainajia kohtaan on kehitettävää. Mielestäni kaipaamasi asiat ovat oikeita, mutta aloitustyyli totaalisen virheellinen.
 
Itse paikkaa tuntematta, mutta eikös Hki-Vantaa lentokentän kupeessa ole joku moottoripuisto? Vai liekö vain tuo mesta pelkille hiekkapeleille ja/tai jokkis-autoille? Tai voisiko tuota mp:n hallintaa pienimuotoisesti harjoitella jopa Tattiksen mikroautoradalla?
nixweiss.gif
 
-TS-, tunnissa ajaa Ahvenistolle joten ratojen puute on vain tekosyy.
Toki niitä pitäisi saada lisää mutta lienee sen verran huono bisnes suomessa että rahoittajia ei liene jonoksi asti...

t: "Keimolan Kävijä".
 
Silläkin uhalla, että keskustelu karkaa taas väärille urille: Useissa keskusteluissa, etenkin kun ne liittyvät moottoripyörillä ajettuihin ylinopeuksiin, toistuu kehoitus: "Menkää radalle kaahaamaan!".
Mikäpä siinä, mutta kun niitä ratoja ei tule! Viimeisiäkin viedään kokoajan kun 10 kilsan säteellä asuvat itkevät metelistä ja uusia ratahankkeita torpataan kokoajan. Jos PK-seudulla olisi kunnon rata missä saisi käydä räärättämässä sydämmensä kyllyydestä niin olisihan mukavata. Nykyisellään tyydyn vain hillitsemään kaasukättä ja puhisemaan kun ei ei huvita vetää kahvat tapissa maantiellä. Paitsi joskus kun kukaan ei näe.
Ylivoimaisesti paras paikka kaahaamiseen on tosiaankin suljettu rata. Vaikkei niitä Suomessa joka kulmalla olekaan.

Toiseksi paras (mutta silti huomattavasti tuota 1-vaihtoehtoa huonompi - ja ensinnäkin laiton paikka) on syrjäinen maantie, jossa mieluiten ei ole ristin sielua näkyvissä, ei piilossa olevia risteyksiä, ei yllättäen kiristyviä mutkia, ei huonopintaista asfalttia, jne.

Ylivoimaisesti huonoin paikka kaahaamiseen taasen on liikennettä, risteyksiä, katvepaikkoja, suojateitä ja ihmisiä vilisevät taajama-alueet, sekä myös taajamien ulkopuolella alueet, joilla on paljon liikennettä ja suurehko mahdollisuus esimerkiksi siihen, että joku tulee sivutieltä eteen, tai tulee vastaan ja kääntyy vasemmalle. Silti näilläkin alueilla kaahaavia vaan tuntuu riittävän.

Jos tuon viimemainitun saisi kitkettyä pois, niin tilanne olisi jo paljon parempi. Tulisi paljon vähemmän ikäviä otsikoita, lähtisi paljon harvemmalta läsy kuivumaan, ja myös onnettomuustilastot olisivat paljon valoisammat.

Joku tietenkin vielä senkin jälkeen menettäisi läsynsä tai henkensä korpitiellä kaahatessaan. Mutta parannusta nykytilanteeseen tulisi silti, ja aivan oleellisesti.

Mikähän hemmetti siinä oikein on, kun ei joillakin tunnu oma järki sanovan ei sitten yhtikäs mitään?

Nämä mistään piittaamattomat, keskustojen tai rivitaloalueiden halki miljoonaa luukuttavat, ovat koko porukan maineen pilaavia mätämunia, ja heidät joutaisi kyllä joka ikisen passittaa omakustanteisesti uudelleen autokouluun. Peruskoulussakin sitä jää luokalle, jos ei oppi ole lainkaan mennyt paksuun kalloon.
 
Tämän hetkisissä radoissa on vain se ongelma, että ovat varattuina lähes läpi kesän...

Ja se nopeusrajoitin nyt on lähinnä suuri vitsi. Eiköhän se 140-160 kuitenkin tapa samoin kuin ilman rajoitinta, jos sen tekee väärässä paikassa.
 
Tämän hetkisissä radoissa on vain se ongelma, että ovat varattuina lähes läpi kesän...
Aivan, ei sinne vaan mennä sillon kun tekee mieli. Vaikka Alastarolla illalla vapaata olisikin, täytyy töistä päästä lähtemään pari tuntia normaalia aikasemmin ehtiäkseen radalla vielä ajaakin.

PK-seudulla kun rata olisi niin ehtisi vapaille vaikka joka kerta. Silloin kun vapaana olisi. Veikkaan, että kalenteri olisi aika täyteen buukattu.
 
Markkinoita pk-seudun radalle varmasti olisi paljon, joten vähintäänkin muutamalle liikemiehelle on käynyt mielessä liikeidea.
Se nyt vaan hukkuu taas vihreiden puunhalaajien vastustamiseen ja muihin ympäristösyihin...
pftroest.gif
 
Ylivoimaisesti paras paikka...

Toiseksi paras...

Ylivoimaisesti huonoin paikka...
Harvoin olen ollut Pechan kanssa niin paljon yhtä mieltä kuin tästä.

Jos tavoitteena ei ole pelkästään kontrolloida ihmisten elämää vaan myös vähentää onnettomuuksia, niin silloin pitää aloittaa tutkimalla miksi ja miten niitä kolareita oikeasti tapahtuu.
 
Jos rajoittimet joskus tulee, niin se on kokonaan vain ja ainoastaan vetäjien omaa syytä ja aikaansaannosta.
Sinullehan se varmaan sopisi hyvin, koska nimimerkistä päätellen sinulla on jo oma ja kernaasti sellaisen muillekin haluaisit?

Mutta jos olet huolissasi onnettomuuskehityksestä, tiedät myös millä tavoin tyypilliset MP-kolarit toistuvat kuukaudesta toiseen. Näin ollen tiedät myös niiden pääasiallisesti aiheutuvan joko alokasmaisista virheistä ajamisessa tai tilannearvioissa sekä havaintovirheistä. Kumpaankaan onnettomuustyyppiin ei voi merkittävässä määrin vaikuttaa nopeudenrajoittimilla ellei sitä aseteta alle raskaan liikenteen 80 km/h.

Vaikka se tuntuisi kuinka katkeralta, niin täällä reaalimaailmassa ei hillittömien nopeuksien kitkemisellä vaikuteta kovinkaan moneen kolariin. Suhteellisen alhainen mutta jostain syystä tilanteeseen sopimaton nopeus on paljon yleisempi kuolinsyy.
 
Itse paikkaa tuntematta, mutta eikös Hki-Vantaa lentokentän kupeessa ole joku moottoripuisto? Vai liekö vain tuo mesta pelkille hiekkapeleille ja/tai jokkis-autoille? Tai voisiko tuota mp:n hallintaa pienimuotoisesti harjoitella jopa Tattiksen mikroautoradalla?
nixweiss.gif
Tattarisuon ratakin oli heti alusta asti suurissa vaikeuksissa melupäästöjen suhteen. Kaiken moisia sääntöjä oli ettei isommilla karting autoilla saanut ajaa kaikkina päivinä yms. taisi olla myös 100db raja joka tuotti hankaluuksia omassa Yamaha 100cc luokassa.

En tiedä radan tämän hetkistä tilannetta mutta jo 7 vuotta sitten oli puhetta, että millon rata suljetaan kokonaan.
 
Tämän hetkisissä radoissa on vain se ongelma, että ovat varattuina lähes läpi kesän...
Pienellä etukäteissuunnittelulla radalla kerkiää kyllä kesän aikana ajamaan ihan riittävästi.

Mulla on 2 rataa 200 kilometrin säteellä ja olen tähän tilanteeseen ihan tyytyväinen. Vielä kun pysyisi tuo Motopark jotenkuten toimintakuntoisena, niin kyllä tässä kelpaa ajella.

Rahaa ja aikaa harrastus vaatii, mutta niinhän ne kaikki.

Täytyy varmaan jatkossakin suunnitella noita lomareissuja ulkomaille vähän sillä periaatteella, että siihen lomaan voi yhdistää ratareissun jollakin ulkomaisella radalla.

Pyörän suhteen täytyy toki silloin tehdä kompromissi, mutta matkailu avartaa tässäkin suhteessa.
 
Jos rajoittimet joskus tulee, niin se on kokonaan vain ja ainoastaan vetäjien omaa syytä ja aikaansaannosta.
Sinullehan se varmaan sopisi hyvin, koska nimimerkistä päätellen sinulla on jo oma ja kernaasti sellaisen muillekin haluaisit?
Dynon mukaan maksimit on 171 km/h ja käytännössä sellainen vauhti väsyttäisi aika nopeasti, eli tosiaan tuohon pyörään ei rajoitinta tarvita.

Muille en ole haluamassa mitään, totesin vain sen kiistämättömän faktan että vetäjät ovat itse kaahaamisellaan saaneet aikaan sen että päättäjät miettivät rajoittimia. Tosin en odota sitä että tyypillinen vetäjä olisi pystyväinen käsittelemään syy-seuraussuhteita.
 
oisko tuo 160 ? km/h sitte sopiva vauhti esim. taajamiin?

ja joteski ois kyllä eroja nois pyörissäkin..

osalle pyöristäkin tuo rajoitettu nopeus ois aivan liian paljon..
 
Olkaa ihan huoleti toverit, nopeudenrajoittimet on tulossa autoihin ja pyöriin, moottorinohjausboksiin integroituna gps-pohjaisena sovelluksena. Muutama vuosi siinä varmasti vielä menee, sekä jokunen lisää, ennen kuin vanhempaa teknologiaa edustavat kaasutinpelit määrätään museoon. Kiitos näiden isolla riskillä tyhmissä paikoissa luukuttajien ja huvikseen poliiseja karkuun ajelevien, tulemme ´saamaan´ ne pakollisina käyttöön.

Omiin harrastuksiini kun eivät moiset tempaukset ole koskaan kuuluneet, niin sieppaa lähinnä se, että kiitos näiden toheloijien, pääsemme kaikki maksamaan tämän teknologian lisänä ajoneuvojen hinnassa. Sehän on aivan selvä, että maksajina on loppukäyttäjät.

Sitten voidaan itkeä tihertää tätä isovelivalvoo-mentaliteettia, ja uhota katkerina netissä, kuinka varmasti poistetaan kaikki tuollaiset ilkeät systeemit. Niin varmaan.

En itsekään tykkää kaikkialle ulottuvasta valvonnasta. Mutta jotain positiivisia puoliakin silti näen: kynnys yrittää pakoon ajoneuvolla, joka ei suostu kulkemaan 40 alueella kuin 40, tai 120 alueella 120, saattaa hieman nousta, sillä virkavallan ajoneuvot tuskin tulevat olemaan rajoitettuja. Tieto pakenemisen vaikeudesta ehkä saisi harvemman lähtemään vaikkapa kännissä rattiin.

Samoin olisi huomattavasti entistä vaikeampaa ajaa jotain aivan poskettomia nopeuksia ihan typerissä paikoissa. Eli esim. taparattijuoppojen, huumehörhöjen ja selväpäisten mutta erittäin huonon harkintakyvyn omaavien aiheuttamat monenlaiset murhenäytelmät todennäköisesti vähenisivät selvästi.

Voitte olla huoletta, poliittista tahtoa tällaisen systeemin käyttöön saamiseksi löytyy aivan varmasti. Tänäkin kesänä on sitä paitsi ´lobbaustyötä´ saman asian eteen tehty, pääsemällä usein otsikoihin milloin mistäkin töpeksimisistä.
 
Back
Ylös