Yhden kippauksen kokemuksella IFin liikennevakuutuksesta hyviä kokemuksia: korvausilmoitus henkilövahingosta chattibotille josta soittivat parin päivän päästä perään kysyen lukuisilla eri kysymyksillä liittyikö tapaturma mitenkään kilpailemiseen tai sen harjoitteluun ja liki perään päätös ja ohjeet jolla korvaavat työantajalle maksettavasta saikun ajan palkasta alkaen. Minusta korvasivat kattavammin mitä olisin voinut edes toivoa. En omasta pikku ajo virheestä sattuneesta vahingosta olisi edes ko. ilmoitusta tehnyt ellei julkisella puolella olisi hoidossa todettu että laskuttavat hoitokulut suoraan vakuutusyhtiöltä. Hetken kyllä maksaa mielellään veroja kun on saanut julkiselta parasta olemassa olevaa hoitoa ja liikennevakuutuksia kun selvästi on näin asiakkaan näkökulmasta reilusti isojakin summia tarvittaessa korvaava systeemi. En ole käynyt, mutta hetken pohtisin minkäänlaiseen kisaan osallistumista jos haluaisin enemmän harrastaa ilman sen puolen kalliimpia vakuutuksia.