Varadero XL 1000

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja motomies
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
No olen kuvitellut, että rikas seos ei pala täydellisesti ja paukahtaa siksi putkessa. Mutta tämä siis ihan vain mututietoa. Joka tapauksessa ruuvi auki ( ei mitään hajua mitä tai mihin vaikuttaa ) paukauttelee putkessa, ruuvi kiinni ei. Pitää vielä testailla noita välimuotoja, puolivälissä alkaa mennä huonompaan suuntaan. Tosin nyt kun olen ajanut ruuvi kiinni-asennossa niin tuntuu, että nytkyttää hidasajossa enemmän. Kyllä mää syksyllä käytän huollossa ja pyydän tutkimaan mikä se potikka on. Voihan olla, että se johto ei johda mihinkään ja vain itse kuvittelen muutoksen kun siihen aloin uskoa:p
 
Puhdistin ketjun lamppyöljyllä, kuivasin ja öljysin. Saatan kuvitella, mutta tuntui, että menee hidasta ajoakin nyt tasaisemmin. Ainakaan ei mitään häiritsevää nykimistä taajamassa tuntunut.
Kuuluuko noiden jarrusatuloiden vähän heilua, tai liikkua, antaa periksi kun niitä käsin heiluttaa? Kaikki satulat ( e kpl ) vähän liikkuvat. Kun painaa jarrua, ei tietenkään liiku. Onko ok?
 
Yksinpuhelua potikasta: Eilen kokeilin pitää kaasukahvan paikoillaan siten, että kierrokset oli tasan 2000. Kun tuota potikan ruuvia aukaisi, kierrokset nousi 2500 kieppeille ja kun väänsi kiinn niin tippuivat takaisin 2000 kieppeille. Arvelin, että menee laihemmalle kun kierokset nousee. Vai onko päinvastoin?
 
Tietääkö kukaan kannattaako etupäätä laskea, että siitä saisi vähän vakaamman? Ja tarviiko muuta kuin aukaista 4 pulttia molemmin puolin ja nostaa putkia ylöspäin. Jotenkin tuntuis, että sais keulalle tulla enemmän painoa.
 
Tuo laskee keulaa ja samalla jyrkentää ohjeusgeometriaa, joka tekee pyörästä epävakaamman. Voi olla että ei tuosta laitteesta vaarallista saa järjellisellä muutoksella, mutta vakaampis siitä ei tule.. :thumbup:
 
Tietääkö kukaan kannattaako etupäätä laskea, että siitä saisi vähän vakaamman? Ja tarviiko muuta kuin aukaista 4 pulttia molemmin puolin ja nostaa putkia ylöspäin. Jotenkin tuntuis, että sais keulalle tulla enemmän painoa.

Esijännitystä taakse lisää. Nostaa perää ja lisää painoa etuselle. Voi olla, että makaa liian alhaalla. Painuman mittaaminen (kuski kyydissä) auttaa hahmottamaan tilannetta.
 
No olen kuvitellut, että rikas seos ei pala täydellisesti ja paukahtaa siksi putkessa. Mutta tämä siis ihan vain mututietoa.

Sekä laiha että rikas seos tuuppaavat palamatonta bensaa rööriin. Laiha ei pala kunnolla ja palamaton bensa poistuu pakoputkeen. Rikas seos jää osin palamatta, kun ei ole tarpeeksi happea polttaa kaikkea bensaa sylinterissä.

Palaminen tietty vaatii happea, jota laihassa ja osin huonosti palaneessa seoksessa on sylinterin palotapahtuman jälkeen vielä jäljellä. Poks poks poks.

Rikkaassa seoksessa suurimman osan hapesta pitäisi palaa jo sylinterissä, jäljelle jää ylimääräinen bensa, jonka polttamiseen ei riittänyt happea - näin siis teoriassa. Tokihan se käytännössä on toisin ja rikkaankin seoksen mukana on jäännöshappea. Mutta liian rikas seos palaa sylinterissäkin tukkoisesti ja jos pakoputkeen pääsee riittävästi happea, niin poksuu se rikas seos sielläkin käytännössä hieman eri kuuloisesti kuin laiha.
 
Esijännitystä taakse lisää. Nostaa perää ja lisää painoa etuselle. Voi olla, että makaa liian alhaalla. Painuman mittaaminen (kuski kyydissä) auttaa hahmottamaan tilannetta.

Olen yksin ajaessa pitänyt esijännitystä aika löysällä, että yltää jalat kunnolla maahan. Tuohon pyörään laitettu geelipenkki näyttää hieman korkeamalta kuin alkuperäinen. Mutta voihan tuota kokeilla vähän kiristää.
 
5000 km Varrella täynnä. Etupään löysyys johtui pudonneista ilmanpaineista. Oli pudonnut 1,5 kiloon ja tuntui hitaasti laskevan kun laitoin ilmaa. Nyt ei pariin viikkoon ole vuotanut, venttiili varmaan päästi ilmaa ulos. Säädöt löytyneet niin alkaa olla hyvä ajettava. Takajousta tosiaan vähän kireämmälle kuin alkuun, niin on parempi ajaa. Voblaus loppui lähes kokonaan kun löysäsin tankopainoja, oli vedetty tosi kireälle. Kyllä tällä nyt muutama kesä mennään.
 
10 tkm tuolla tuli ajeltua tällä kaudella. Alkaa jo tuntua omalta. Isompi 36 tkm huoltokin tehtiin. Eiköhän vielä ainakin ensi kesä mennä Varrella.
 
Imuilmanlämpöanturien lukemien sotkemiseen myydään ihan rahallakin tuotteita. Voisin veikata että tuokin on sen kanssa sarjassa/rinnalla, riippuen miten päin anturin vastus vastaa lämpötilan muutokseen. Kylmemmäksi valehtelemalla saa rikkaamman hutun.

Varre kävi Pentti Asukkaalla 36 tkm huollossa. Pyysin katsomaan, mikä se potikka on. Johto menee imuilman lämpöanturille, joten tämä oli oikea veikkaus. ( tai tieto).
 
heippa 90% varren paukutteluista johtuu pois kuluneesta pakokäyrän tiivisteestä katso taaemmalta sylinteriltä lähtevää pakokäyrää missä on ensimmäinen liitos kun se yhtyy pakoputkistoon sieltä yleesä on palanut tiivisterengas hörii ilmaa putkeen sieltä ja paukkuu hankalassa paikassa mutta vaihdettavissa ihan himassa
 
No tuostahan se paukuttelu johtui. Laitettiin viime syksynä kuntoon.
 
Varre kävi Pentti Asukkaalla 36 tkm huollossa. Pyysin katsomaan, mikä se potikka on. Johto menee imuilman lämpöanturille, joten tämä oli oikea veikkaus. ( tai tieto).

Potikalla oli korvattu rikkinäinen lämpöanturi. Potikka on poistettu ja uusi anturi laitettu, ei enää tarvi arvailla miten vaikuttaa. Hyvin tuntuu toimivan nyt.
 
Mikäs Delvac tähän nyt olis se -The one and only- Pannarin rinnalle tuli hankittua suoraselkä versiokin ja täytyy koittaa tätä opiskella. Karsee meteli vaan Dominatorista häiritsee hieman, sais killerin postiin niin jospa se siittä. Ellei niin originaalia tilalle.
 
Takaiskari sanoi sopimuksensa irti. Uusi OEM-iskari tai ainakaan sen hintainen ei kiinnosta, mutta mikä ratkaisuksi?

Onko tuo alkuperäinen Showan takaiskari korjattavaa/huollettavaa mallia? Liikkeet sanovat vähän juuta ja jaata, kun kyselin.

YSS:iltä sais tarvikeiskarin reiluun kolmeen sataan, mikä ehkä olisi fiksuin veto esim. käytetyn sijaan (joka hajoaa kuitenkin pian). Tai sitten jonkun toisen pyörän iskari, jos pituus on sopiva ja pyörän speksit lähellä, että vaimennusteho on suunnilleen samalla tontilla.

Mitään pro-tason pumppua en sinne tarvi, olen ihan tyytyväinen ollut tuohon vanhaankin niin kauan kuin se vaan piti kaasut ja nesteet sisällään :)

Vanhassa rakkaassa pyörässä on vähän se, että siihen ei viitsi ihan silmät ummessa kaataa rahaa, mutta toisaalta ei siitä raaski luopuakaan, joten jotain siinä pitää aina uusia...
 
Laita sähköpostia http://www.mphuolto.fi/ Jarkko kyllä kertoo onnistuuko huolto.
 
YSS:iltä sais tarvikeiskarin reiluun kolmeen sataan, mikä ehkä olisi fiksuin veto esim. käytetyn sijaan (joka hajoaa kuitenkin pian).

Kahdessa puolipitkäjoustoisessa pyörässä on takana ollut vuosia YSS:t ja ovat olleet valovuoden edellä verrattuna ihan vähän ajettuihin orkkiskeppeihin.
En siis veraa loppuunajettuja alkuperäisiä YSS:n, vaan uudenkarheita.

Ei vuoto-ongelmia, kuten on ollut mm Öhlinsseissä ja Works Performancen kepeissä, eikä moitteen sijaa toiminnassa muutenkaan.

Toiseen fillariin tuli talvella YSS kalut keulaan ja ei voi kuin ihmetellä miten pienellä sijoituksella jousitusta voi parantaa merkittävästi.
 
Puolet pajoista sanoo, ettei voi korjata ja puolet sanoo pystyvänsä. Mutta hintaakin kuitenkin kertyy sen verran, että tuo YSS:in iskari alkais vaikuttaa ihan järkevältä sijoitukselta. Jos vaihtoehto olis NOS-orkkis tai joku tonnin kisaiskari, niin korjaamista ei tarvis miettiä hetkeäkään. Mutta hintaero YSSiin ei ole enää kovin suuri, etenkin kun korjaamisista ei ihan 100% voi sanoa, että meneekö arvion ylä- vai alapäähän tai jos tulee jotain vaikeuksia korjatessa.
 
Back
Ylös