Viikonloppu radalla!
Todella mukava viikonloppu Alastarossa Motorg ry.:n ratapäivillä takana. Väsynyt mutta onnellinen

Ihan niinkuin ois ollu radalla! Sää suosi meitä ja pisaraakaan ei ajaessa vettä saatu. Aurinkoa senkin edestä.
Aloittelin lauantain keskinopeassa eli ns. lanssiryhmässä, ajelin päivän mittaan 5 sessiota ja hoidin liputtajan tehtäviä välillä. Ennakkoon peloteltiin, että lippuja on myyty liikaa kun laajennusosaa ei saatukaan ottaa käyttöön, mutta kaikki sujui erittäin hienosti, eikä mitään ruuhkaa ainakaan meidän ryhmässä ollut. Sain ajella ihan omaa ajoani suurimman osan ajasta.
Parannusta kierrosaikaan tietysti tultiin hakemaan. On noi sekunnit tiukassa! Koko viime kesän jahtasin 1:30 alitusta ja se jäi 2022 muutaman kymmenyksen päähän. Tänä vuonna sitten alitus tuli ihan iisisti toukokuun eka Alastaro-päivillä. Nyt lähdin hakemaan 1:28,xx tai sen alle.
Lauantain keskinopeassa ajelin ensin Kymillä uutena “sulanutta” Metzelerin TD Mediumia valmiimmaksi. 94 kierrosta sillä oli ajettu ja nyt ajoin 21 kierrosta lisää (=115 kierrosta). Kumi oli aivan finaalissa ja liukkaan tuntuinen jo heti aamusta. Näillä olen yleensä ajanut vähintään kaksinkertaisen kierrosmäärän. Kaivoin kärrystä vuoden tai kaksi vanhan mutta täysin samanlaisen kumin, käännetty ympäri kun oli kulunut niin toispuoleisesti, ajettu n. 200 kierrosta. Tämä rengas toimi aivan eri tavalla ja kellokin tykkäsi - ja varsinkin pilotin itseluottamus.
Toisen vanteen vein Supremebike’n rekalle ja lappukumia päälle. On muuten loistava homma että meillä on varaosa- ja rengasmyynti radalla ajopäivinä! Ihan superia - c'est supreme. [emoji106]
Tämä ajamaton rengas jäi sitten vielä reserviin kun vanhassa käännetyssä riitti pitoa ja pintaa.
Alla linkki lauantain viimeiseen settiin - lanssiryhmän töhöilyä parhaimmillaan

Muita kuskeja näkyy varsinkin alussa hyvin. Sitten melko lopussa näkyy kun minut aiemmin ohittanut kuski juuttuu hitaamman perään hetkeksi - ajautuu kolmosessa kanttareille ja vissiin radalta ulos. En jäänyt ihmettelemään vaan vedin molemmista ohi. Sitten heti perään näkyy kun joku töräyttää vauhtivasurista pellolle - komea hiekkapilvi nousee - ja niin nousee myös punalippu salkoihin.
https://youtu.be/jVCVdT8QiMw
Lauantaina en saanut aivan parasta atakkia päälle. Mutta oppia ikä kaikki - melko monesti Palmas jo onnistui niin ettei vauhti stumppaa ihan kokonaan ja Kahvilanmutkakin sentään edes muutaman kerran. Kun koittaa suora- ja mutkavauhteja lisätä niin niinhän siinä käy että mutkia menee sitten leveäksi, ei vaan saa käännettyä pulkkaa oikein.
Muitakin ns. vanhoja virheitä tuli lähes joka setillä: vaihtovirheitä (isompi ei mene sisään/liian pieni sisään), sitten jarrussa mopon perä lähtee pompottaan ja siksi taitto/jarrutushetki/rytmi häiriintyy (ei luistokytkintä), kaasu-jarrukäsi “jumittaa” eikä ehdi ajoissa kaasulta jarrulle (--> kurvista suoraan pellolle). Ja sitten tietysti se, mikä eniten nykyään vituttaa, on toi riittämätön fyysinen kondis - session vanhentuessa virheiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Jätinkin monta sessiota kesken ja vedin päivien aikana 11….4 kierrosta/sessio - mutta kaikki niin kovaa kuin (lähes 0-riskillä) saattoi päästä.
Sunnuntaina päätin kokeilla nopeata ryhmää. Aikojen puolesta sinne kyllä mahdun - kaikilla radoilla missä olen tänä kesänä käynyt. Monet on sinne mua jo aiemmin yllyttäneet, mutta olen ajatellut vauhtierojen olevan liian kovia. Mutta nyt taisi olla kaikista kovimmat vetomiehet kesälaitumilla ja tuntui, että hyvin siellä perässä pysyy, varsinkin mutkaosuuksilla. Suorilla sitten vähän yksinäisempää tuolla pikkupurtilolla….Toki joku Tirkkosen Esa kävi vetämässä ohi niin että puntit heilahti, mut sekään ei tullut yllätyksenä, R1:n crossplane jyskytti takaa kuuluville niin tiesi mitä sieltä on kohta tulossa.
Hyviä vetoapuja sain! Kiitos Lokitekille (ZX-10RR), Teemulle (R6) ja Jussille (R6) sekä kaikille muillekin ketä hetken sain peesattua ja linjoja apinoitua. Ehkä tuo peesatessa saatavilla olevat paremmat linjat ja yleinen atakki on se oleellisin ero keskinopeaan. Noi mun vetoapuna olleet kuskit veti sellaisia 1:24…1:26 aikoja…
No mut paljon turvallisemman tuntuista oli radalla olo tässä ryhmässä, tilanteita ei ollut mitään, korkeintaan ne mitä omilla virheilläni itselleni aiheutin. No, olipa yksi 10R tulla mun hanuriin kun pääsuoralla ei mennyt pykälä laatikkoon. Ajelin päivän sessiot (5 sessioo) pääsääntöisesti hyvin tasaisia aikoja, kaikki kierrokset lähellä toisiaan ja alle 1:30 suureksi osaksi. 1:29,xx aikoja tuli vaikka kuinka, viikonlopun parhaaksi jäi 1:29,23. Se 1:28 -alkuinen jäi sitten tulematta - tiukassa on parannukset!
Tossa alla linkki, sunnuntain sessioista sellainen koonti, kokosin muutaman rainan pötköön niin että näkyisi vähän muitakin pilotteja ruudussa eikä vaan tyhjää rataa.
https://www.youtube.com/watch?v=h7f8pcEz7U4
Sit pitäisi taas keksiä jotain jännää/uutta huvitusta ettei tarvis noita vehkeitä alkaa hävittään. Harmiksi Hallin loppukesän mailin veto on peruttu, sitä ois voinu Kawalla koittaa. Onneksi tulee MM-fudista runsaasti töllöstä ja torstaina HJK - Qarabag FK Töölössä - Forza HJK [emoji106]
(Ratakuvat by Timo Holtsu Holländer)