Victory Suomessa?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja JoeSixpack
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ei oo pitkäikäisiä nuo ameriikan herkut.
Ensin meni buell ja Victory konttaa perässä.
 
Tuossa puhuttiin alas ajosta, kai myyminenkin olisi yksi mahdollisuus 🤔
Perkeles, meinasin myydä oman Vicin mutta taidankin vetää sen pois. Sehän on kohta keräilyharvinaisuus!
 
Ei tainnut tosiaan Victory myydä niin hyvin, että Polariksen olisi kannattanut valmistaa kahta toistensa kanssa kilpailevaa pyörämerkkiä.

Ja kun 1901 perustettu Indian lienee vielä brändinä hieman eri tasolla 1997 perustettuun Victoryyn verrattuna, niin ei varmaan ollut kovin vaikeaa päättää kumman tuotanto sai kirvestä.

Harmi kyllä sinänsä, juuri pari päivää sitten selailin Victoryn mallistoa ja mietin, että pitäisköhän sitä käväistä tommonen Octane koeajamassa.
 
Victoryhan oli lähes täysin turha Indianin oston jälkeen. Kategorialtaan samoja pyöriä poislukien Empulse, jolle pitää taas keksiä uusi nimi. Varmaan toimisi hyvin Polariksen brändin alla.
 
Povasin näin käyvän sinä päivänä kun näin ensimmäisen Victoryn livenä silloisessa Espoon BW:ssä. Pelihän on varsin laadukkaasti valmistettu ja kaikin puolin ok mopo, jos kuka moisesta tyylistä tykkää. Mutta itse näin ongelmana heti alkuun sen että kustom mopoilun idea on juuri siinä että laite kustomoidaan omistajan toimesta, omistajan mielihalujen mukaiseksi uniikiksi kappaleeksi. Tätä filosofaa ei tue se että sellainen ostetaan valmiksi tehtynä, ja erityisesti se että samanlaisen voi ostaa valmiina tuhat muutakin kuluttajaa. Erikoismaalaus ei ole enää erikoinen, jos samanmoisia keikkuu jokaisen jälleenmyyjän akkunassa. "Köyhän miehen harrikka" stigmasta ei pääse eroon, ei sitten millään.

Toisekseen HooDee, jonka "kaatajaksi" mallisto luotiin, on krouvimpana valmisteena enemmän rakentajan mieleen. Ne jotka eivät rakenna vaan tyytyvät omistamaan vehkeen sellaisenaan, eivät etsi tusinamaalattua chopperia. Oma lukunsa on sitten kaupallisesti se että pienet markkinat eivät synnytä samanlaista erikoisosien jälkimarkkinateollisuutta kun mihin "se ainut aito" peli on vuosikymmenen saatossa yltänyt.

surullista erityisesti Victoryn ostaneille, koska halutuksi klassikoksi laite ei meidän elinaikana nouse ja jälleenmyyntiarvo ikävä kyllä ottaa aina kuokkaa kun valmistus lakkautetaan.

Korostan että ylläoleva on vain oma henkilökohtainen näkemykseni asiasta, joka perustuu konekaupan parissa vietettyjen vuosien tuomaan näppituntumaan.
 
Taitaa Victorylla olla perustekniikka kaikissa versioissa "kohdillaan," varsinkin
luotettavuuden ja ylläpidon suhteen.....

Mutta joka ainoa versio jättää viereensä "raapimaan".....
IHAN JEES.... MUTTA TÄSSÄ ON JOTAIN.... JOTAIN PAHASTI PIELESSÄ:blink:
Eikä asiasta saa oikein millään kunnon otetta.

Kun monta vuotta, ihan huvikseen, on mopokaupoissa pysähtynyt noiden viereen
tapailemaan sitä "pielessä olevaa".....
ja kerta toisensa jälkeen päätyy samaan:

Ihan kiva mutta..... Pitäis purkaa kaikki tuohon "ripustettu" helvettiin ja
aloittaa alusta ihan vaan "rullaavasta" rangosta.

Ei ole tuo GW:n "tutkielma" näin ollen ole mitenkään kaukana "ongelman ytimestä".
 
henkilökohtaisesti en oo kyl ikinä noista Victoryista tykänny ,jotenkin ne on väkisintehdyn näköisiä, mutta aina on huono juttu jos joku merkki loppuu tai katoaa...

ei noita Viccejä kyl jenkkireissulla osunut kohdalle ensimmäistäkään ,et ei se sielläkään mikään menestys ole ollut ja aika vähän näkyi muitakaan , joskin jokunen inkkari sentään :thumbup:

zy74EsWgY6zAnD6vXdXGJVAdthTheVqjD2DrZQcJJEJp2OJqnRFd-Q3TnOm6ucJg3qDYBBJF57r0QHME3liiind-sR9_OcdddF9GsLMgmFbJmHbQNvZfDE-4Ms2rOSxWdpuOjGKuYG1cqm3Z54PLZcUtULERBiT0f9beHKH9mYgJP4YBLfZnojyonH6qx-uwgtTJWdsDDdhI6_lWxRRorUiTyx6M8w7Z9eFHOh5fSIvCqPhb-jYvMrJuG463t5KXfIz-6EJzwKORCDg0QnN51F9zMAKI4DWgWGCzm7OISXa7cTlToFsl69NJsMyLNxg3QttGCNUlxHuYMG4sQ-OVnkbmdofWWNYDLM5QeKW9t6IFXKlkDV0gwD5AZNbrhi9Bbgn2yhbnw7w4rL0esy7sdjttNe8YQ8vEkfYgAGMUXSJlJ2XzpwwfnAmmHp5BfxIDlc_QydrEdyM_5aGKUMjj4zcb0GTG7XU1uFq4kuUc-7QMXL8OTGfXULHqVNlEHakO4Re8TNHVYCskK9KHcsHkDUh_KVd5Dp5KdnGeA9UMHOc0TuCfaioja34H_OtOuemzu4U1BqjrMZdvF1WZ3Qll4JzJtedIOUn8HT4ODY-8yTpkXwoOZjNueg=w1082-h811-no


vaikka onhan noissakin omat erikoisuutensa, toiset tykkää, toiset ei..
 
Vähän odottelinkin milloin näitä "miehän sanoin ettei kauaa kestä" kommentteja alkaa tulemaan 😁

Mjoo, ei tuo omaakaan silmää ihan vakiona täysin miellyttänyt, samanlainen rakennuspyörä kun HD:kin. Ainoana erona että tähän pyörään ei ole olemassa New Yorkin puhelinluottelon paksuista raamattua josta saa tilattua valmista osaa ja tehdä omasta pyörästään "uniikin" bolt on-osilla 🙄. Plus on hankintahinnaltaan noin kymppitonnin halvempia kuin Harrikat. Molempia merkkejä löytyy tallista...
Perustekniikka näissä on kuosissa, huollettavuudeltaan helppoja, ajoltaan mukavia. Tai no, suurin kokemus mulla on Hammerista, muita malleja vaan koe-ajanut, eipä niissäkään mitään ihmeellistä ilmennyt.
Huvittaa nämä kommentit ettei koskaan ole mua miellyttänyt, en miekään muovimopoista tykkää mutten ole niistä huutelemassa Honda-keskusteluissa 😁
 
Vähän odottelinkin milloin näitä "miehän sanoin ettei kauaa kestä" kommentteja alkaa tulemaan 

Mjoo, ei tuo omaakaan silmää ihan vakiona täysin miellyttänyt, samanlainen rakennuspyörä kun HD:kin. Ainoana erona että tähän pyörään ei ole olemassa New Yorkin puhelinluottelon paksuista raamattua josta saa tilattua valmista osaa ja tehdä omasta pyörästään "uniikin" bolt on-osilla . Plus on hankintahinnaltaan noin kymppitonnin halvempia kuin Harrikat. Molempia merkkejä löytyy tallista...
Perustekniikka näissä on kuosissa, huollettavuudeltaan helppoja, ajoltaan mukavia. Tai no, suurin kokemus mulla on Hammerista, muita malleja vaan koe-ajanut, eipä niissäkään mitään ihmeellistä ilmennyt.
Huvittaa nämä kommentit ettei koskaan ole mua miellyttänyt, en miekään muovimopoista tykkää mutten ole niistä huutelemassa Honda-keskusteluissa 

Taitaa useimmat kuitenkin näissä hommissa "toivoa menestystä" uusille yrityksille.

Realiteetit ei kuitenkaan katoa vaikka minkä väristä lasia päähän ruuvaa ja kuinka tiukkaan tahansa.

Kuluttajat/motoristit ovat puhuneet (UGH!) lompakoillaan ja sen takaa löytyy perusteet.
Toiset näkee aina paremmin ja ennemmin kuin muut, mutta sehän vasta seppä on,
kun ei näe millään.... koskaan mitään.... ja vaikka näkis, ei halua uskoa... mutta uskoo siihen mitä ei näe.....
eikä ole pariin tuhanteen vuoteen nähnyt kukaan:;):.
 
Oho, sehän kolahti😁

Kyllähän tuo on ihmetystä aiheuttanut ettei ollut enemppä yhteistyötä Indianin kanssa, vaikkakin Octane lienee tehty Inkkarin moottorilla, vannomaan en kyllä mene.

Tuolla ison maailman puolella on ihmetelty miksei Vicciä ole mainostettu enempää, yksikin kaveri Ausseista kertoi ettei ole ollut missään esillä, ihmekös tuo jos myynti sakkaa jos ei ihmiset edes tiedä merkin olemassa olosta. Suomessa wi poiketa linjasta sen suhteen..
Niitä realiteetteja ja faktoja voi sitten jokainen hakea myös Suomen ulkopuolelta, riippumatta niistä lasien väreistä ja uskonnosta..
 
Vähän odottelinkin milloin näitä "miehän sanoin ettei kauaa kestä" kommentteja alkaa tulemaan 

Sen verran täsmennän että mielestäni laite ei ollut mitenkään huono laadultaan, pikemminkin päinvastoin. Yhdellä sijaismopolla viikonlopun kurvailleena. Mutta se ei myöskään tarjoa yhtään mitään sellaista mitä ei saisi jo olemassa olevilta tarjokkailta, astetta persoonallisemmin. Eli en moiti laitetta mutta en myöskään nähnyt sille mitään kaupallista sisältöä missään kohtaa. Syy miksi sellaisen sain alleni aikanaan, oli juurikin siinä että sanoin tämän myös myyjälle ääneen :D
 
Oho, sehän kolahti
.

Kolahti se siinä mielessä, että tarinan jatkumisen myötä olisi olemattoman vähän
ajettua, vanhempaa ja sopivan hintaista peliä ollut tarjolla, eikä varaosien kanssa
pitkän päälle miettimistä.

"Sopivan hintaista" siitä näkökulmasta, että laite pitäisi tosiaan riisua täysin "luilleen" ja
aloittaa siitä.

Osaa ne "kiinanpoijaatkin" toteuttaa tuon Viki-syndrooman:D.

Suikan M1800R on siitä loistoesimerkki:blink:.

On jumalauta hirveempi kuin joku vanha "Lambretta", mutta tekniikka ja toimivuus genressä kohdillaan.

Sama homma..... Riisuttava aivan "luilleen" ja aloitettava "moottoripyörän tekeminen" :p.

Tuolla maailmalla on sekä Vikistä että Suikasta tullut vastaan pari veret seisauttavan maukasta teosta
"Bobberoituna" ihan alkutekijöistä alkaen.

Että "pohjat" on, mutta muuten on tehtaalta tyyli kun lähiökapakan toppahousu/tuulipukuosastolla:D.
 
Tässä segmentissä haluttua on että pyörä näyttäisi siltä kuin se olisi suoraan tullut aikakapselista 40-luvulta. Harrikallehan tämä on helppoa kun yleiskuvaa ja detaljien muotoilua voi suoraan ottaa omista vanhoista malleista. Victory puolestaan ei 90-luvulla perustettuna merkkinä oikein uskottavasti voinut tehdä samaa. Niinpä alkuvaiheen mallinsa (joita ei tuotu Eurooppaan) olivat varsin geneerisen, etten sanoisi japsikustomin näköisiä. Sittemmin muotoilua viety persoonallisempaan, jopa hieman erikoiseen suuntaan. Jossa ei ajatuksena mun mielestä ole mitään vikaa, jollakinhan markkinoilla on erotuttava. Mutta kun Polaris sitten osti Indian-nimen, niin sen historiaa pystyi hyödyntämään kivasti sekä markkinoinnissa että muotoilussa. Eli vaikka Victory käsittääkseni pystyi tekemään kohtuullista tulosta ja pyörien myynti kait kasvusuunnassa, niin 20 vuotta tehty merkin rakennustyö kuitenkin hävisi 50-luvulla (käytännössä) toimintansa lopettaneen legendaarisen merkin imagolle /brandille.

Jenkkifoorumeilla ovat surkuteellet että Victory olis voinu olla ameriikalaisvalmisteinen vaihtoehto heille jotka eivät haluu cruiserpyörää, hukattu mahdollisuus. Mut taas toisaalta kun jenkkimarkkinat 95%:sti ovat cruisereita niin vaihtoehtopyörien valmistus ei kaupallisesti niin houkuttelevaa.
 
Viimeksi muokattu:
En ole edes ajatellut jonkun verran rakennetun Boardwalkini vaihtamista. Noita on kaikenlaisia ollut ja nyt tuntuu siltä, että tässä on riittävästi eri vuosilukuja ulkonäössä ja ajettavuutta sakkorajalle asti
 
Indianin tuotemerkin oston kautta tuli varmaa liikaa rinnakkaismalleja ja kun ihminen on "ns. merkkkien " perään ja maksaa mitä vaan kun vain saa. Indianin hinnat varmaan nousee.
Victory oli luotettava pyörä. Viisi vuotta ajelin ja selvisin ilman varaosien tarvetta. Mönkkärissä oli sama öljynsuodatin ja maksoi lähes 9 ekua. Tuskin varaosien saannissakaan ongelmia esiintyy seuraavan 10 vuoden aikana.

Mr
 
Victoryn muotokieli oli erikoista, jopa varsin lennokasta välillä.
Sääli ettei sillä ollut perinteitä, historiaa, tarinaa yms.

Indianin ongelma on se, ettei perusjamppa ymmärrä viittausta inkkariin, vaan miettii sen tarkoittavan intialaista.
Laadullisesti sekin olisi ollut ehkä parempi.
 
footer-logo.png

Kyllähän tuo logo vähän viittaa intiaaneihin enemmän kuin Intiaan, omasta mielestäni. Se, miten intiaanit liittyvät moottoripyöriin, onkin sitten itseltäni hämärän peitossa.
 
Back
Ylös