Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kait sinne nyt muutkin pääsee yöksi, on tullut muutamia kertoja käytyä, sekä motoristina että ihan tavan ihmisenäKatso myös http://www.mt.ee/aleksandri/ on majoitusta pelkästään motoristeille!! En ole käynyt mutta kehuttu on paikkaa.
Ukuun kannattaa mennä silloin heti klo 07.00 ottamaan munaleivät, tuoremehu ja kahvi aamupalaksi. Samalla voi seurailla kuinka sedät poikkeavat työmatkalla ottamaan 150g vodkaa ja tuopin.Mutta hyvä paikka ja erityisesti se pikku naapuri kuppila, Uku kohvik, tosimiesten mesta. Aktiona joka aamu 0700 - 1800, ne kansan syvät rivit ja jne.
Juuri noin, itse tehty munavoileipä jossa on yön yli köllötellyt sprodit eli kilohaili. Ja kuppi raikasta aamukahvia elegantisti aamusnapsulla kyyditettynä aloittaa iloisen päivän (100 ml Lauaviinaa), siitä se aamu lähtee käyntiin ihan kuin itsestään. Samalla usein voi nauttia elävästä musiikista. Paikallinen tappajahanuristi soittaa mehtäkukkia juuret ylöspäin. Ympäristöarvot ja kestävä kehitys on toki otettu huomioon, tupakalle mennään nykyisin ulos.Ukuun kannattaa mennä silloin heti klo 07.00 ottamaan munaleivät, tuoremehu ja kahvi aamupalaksi. Samalla voi seurailla kuinka sedät poikkeavat työmatkalla ottamaan 150g vodkaa ja tuopin.Mutta hyvä paikka ja erityisesti se pikku naapuri kuppila, Uku kohvik, tosimiesten mesta. Aktiona joka aamu 0700 - 1800, ne kansan syvät rivit ja jne.
Siisti hotelli, ei valittamista.Tartossa on mielestäni hyvä ja siisti paikka Dorpat hotelli. Hinta noin 70€ 2 hengen huone ja pyörän saa respan eteen jos parantaa yöunia.
Siis miten tarkkailit laivavaihtoehtoja?Olisiko tietoa tallinnan liepeiltä hyvistä (edullisista)majoituspaikoista? Mielenrauhan kannalta mopo olisi hyvä saada lukkojen taakse tai valvottuun pihaan. Tarkkailin laivavaihtoehtoja ja eivät tarjoa mahdollisuutta yöpyä laivassa ajoneuvon kans. Siis tuun kuopiosta ja jatkan riikaan, olisi tuo tallinnan seutu hyvä välistoppi. Paluumatkalla katon kyllä ton aleksaderin pärnussa.