Vuosisadan vitsi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Marshal
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Pohjolassa täyskasko ja liikennevakuutus FZ6 n. 850e vuosi. Kysyin Ifistä huvikseni kun on osa vakuutuksista siellä. Antoi alustavan arvion...1200e /5kk ajoajalla...kertoili, että voi tuosta vielä tinkasta tarjouksen. Eipä siinä voinut todeta kuin, että ei kiinnosta, jos et jaa tuota alustavaa arviota tarjouksessasi kahdella.

Viikon päästä siirsin autokauppojen tiimoilta myös uudemman nelipyöräisen menopelin Pohjolaan. Senkin vakuutus oli jonkin verran halvempi siellä kuin Ifissä.

Ainut miinus Pohjolassa on niiden jatkuva Osuuspankin tyrkyttäminen. Alkoi jo jossain välissä vähä tympiä.
Itse kävin hakemassa kans pohjolasta pyörään vakuutukset koska auto on ollut aina pohjolassa... kovin ne tosiaankin tyrkytti osuuspankkiin siirtymistä....

muuten pohjola on ihan hyvä vaikka ei olekkaan halvimmasta päästä mutta luotan siihen yhtiöön
062802moto_prv.gif
 
IF on näköjään siirtynyt aika voimakkaaseen asiakkaiden profilointiin.

Aivan eri tyyppistä vakuutusta alkukesästä kysellessäni myös minut heitettiin ulos, tässä tapauksessa Pohjolaan.

Ilmeisesti 16-vuotiaan uuden kuljettajan vuoksi 125 Varaderolle ehdotettiin 1400 € vakuutusmaksua. Tuo on koko vuoden taksa liikenne + täyskaskovakuutukselle, mutta ajokaudelle skaalattunakin jää noin 700 €.

On se aika paljon enemmän kuin Pohjolan 396 € samoilla ehdoilla ympärivuotisena vakuutuksena.

Oman Pannarin vakuutusmaksu ei sitten pudonnutkaan kuin satasella vuodessa.

Mutta IFin omistamalle Volvialle taas ei löydy mitään vaihtoehtoa Ruåtsalaistraktorien vakuutuksissa.
 
Myös minä sain aivan ihmeellisen tarjouksen Ifiltä. Vakuutusasiamies soitti ja tarjosi vakuutusta seisonta-ajalla, koska eivät kykene kilpailemaan ympärivuotisella vakuutuksella.
Jäi kuva, että sitten seisonta-ajalla vakuutus on edullinen. Tarjous oli kuitenkin tuplasti enemmän kuin nykyinen Tapiolassa oleva.
Asiamies soitti vielä kahdesti perään, mutta lujatahtoisena en taipunut.
smile_org.gif
 
685e kaskolla pohjolassa fzr 600 93- 60% kasko ja 20% liikenne

Edit: Ei seisonta-aikoja (tarkistan vielä nuo vakuutuslapuista)
 
Back
Ylös