• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

XX vs. VFR

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hiti
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Hiti

New member
Pyöräkuume pukkaa päälle ja seuraavanlaiset vehkeet kiinnostaisivat, -02 ja uudemmat 1100XX ja 800VFR. XX:n etukeno ajoasento mietityttää (varsinkin kun nyt olla on FJ1200)?? Käyttökokemukset VFR:stä olisivat paikallaan etenkin kaks-päällä reissatessa.
Vai onko se niin, että kuutiotuumia ei voita mikään
cool.gif

Tarkoitus on käydä kokeilemassa molempia, mutta lyhyellä koeajolla ja kovassa kuumeessa saattaa jäädä jotakin olennaista huomaamatta.
 
Itsellä XX jossa korotettu stonga, vfr ei ole tuttu kuin pienen koeajon kautta, hyvä pyörä liian pienellä moottorilla, makuasia tietysti, pienemmilläkin on ajeltu iät ja ajat. Uudemmasta vtec-versiosta mopolehdet moittivat n. 7ooorpm-kohdalla syntyvää nykäystä, muuten kehuvat.
 
Omistin viime kesänä tuoreen XX:n joten tiedän siitä ehkä vähän. Etukenon kulma riippuu paljolti omista välityksistäsi eli pituudesta ja käsien mitasta. Itselleni penkin ja tangon väli oli pari kolme senttiä liian pitkä, jolloin hartian joutuivat koville pidemmillä matkoilla.

Syy siihen miksi meille tuli XX eikä VFR oli lähinnä kuitenkin tila eli kahdelle keskimittaiselle henkilölle VFR tuntui ahtaalta. Yksin jos ajelet, niin kumpikin varmasti riittää.
 
Itsellä on VFR vm. 2001 eli vteciä edeltävä malli ja tyttöystävän kanssa ollaan 2 päällä ajeltu lyhyempää ja pidempää reissua. Tähän saakka ollaan kyllä ihan hyvin pärjätty vaikkei mitään pieniä ihmisiä ollakaan. Kuski on 190 pitkä ja kyytiläinenkin 175.

Vaikka VFR:ssä onkin aika paljon vähemmän tehoja kuin XX:ssä niin kyllä silti ollaan perillekin ehditty ja täydessä lastissakin ohitukset on onnistuneet. Ainoa ongelma on ollut se, että pelkkään takalaukkuun ja tankkilaukkuun ei meinaa viikon reissun kamat mahtua. Mutta silti onhan XX isompi pyörä. En ole koeajanut, saa nähä iskiskö vaihtokipinä jos pääsis kokeileen. Ehkä
smile_org.gif
 
Kinkkinen kysymys,  taitaa hyin pitkälle olla tottumus/maku asia noiden välillä, sillä kummatkin ovat aika lähellä toisiaan jos käytettävyyttä katsotaan.
XX on tosiaankin tehokkaampi ja ero onkin ajossa niin huomattava että se yllätti kohtuullisen paljon.
En nimittäin pityänyt VFR:n koneen luonteesta ollenkaan, ei  pahemmin jaksanut vääntää alakierroksilla ja vtec tuli muistaakseni vasta joskus 5000rpm paikkeilla jonka jälkeen motti toimikin ihan OK.
XX:ssä voi siis myös lasketella rauhassa alhasilla kierroksilla miettimättä sitä alkaako se pirun rukellus kuulumaan kun väänän kaasua  
wink.gif
 (kohta joku VFR fanaatikko liekittää mua)  
033102bebe_1_prv.gif


Ajoasento on VFR:ssä pystympi ja hieman hartioille rennompi joten näkisin ainakin itseni tekevän pidempiä matkoja Vifferin päällä kuin mustarastaan.
Katteet toimivat loistavasti kummassakin pyörässä.
Mutkapätkällä Vifferin runko toimii hyvin ja on helppo käsitellä.
Ulkonäössä VFR vetää pidemmän korren ja varsinkin keula on hyvän-näköinen

XX:ssä Moottori on loistava ja vääntävä  pientä kuoppaa  lukuunottamatta.
Kyytiläisen kanssa XX on todella mukava kapistus sillä voimaa tarvitaan kun pyörä on lastattu. XX:llä on  mukava ajella suomen teillä kuin ei tarvitse joka mäessä pykältää jos sattuu olemaan suurin vaihde tuvassa ja vauhtia vain 80/kmh, ohituksetkin ovat helppoja.
Huippunopeudessahan taas rastas on omassa liigassaan ja sillä taittaa näitä suljettuja suoria todella ripeästi
smile_org.gif




Loppupeleissä kummatkin pyörät ovat ihan toimivia kokoonpanoja jossa kokonaisuudessa XX on mielestäni toimivampi paketti mutta VFR tyylikkäämpi.
 
Vifferi on melkolailla kevyemmän tuntuinen käsitellä kuin xx joka on pirun painava, mutta kuten edellisessä kerrottiin, kaksi päällä+kamat ja kauas ja kovaa niin toimii.
 
Itsellä XX jossa korotettu stonga, vfr ei ole tuttu kuin pienen koeajon kautta, hyvä pyörä liian pienellä moottorilla, makuasia tietysti, pienemmilläkin on ajeltu iät ja ajat. Uudemmasta vtec-versiosta mopolehdet moittivat n. 7ooorpm-kohdalla syntyvää nykäystä, muuten kehuvat.
Mistä ostit ja paljon makso korotettu stonga, sais XX:ään vähän ajomukavuutta lisää, vai mitä olet pitänyt korotuksesta?
 
Tuota noin.

Joku teistä Honda-miehistä omistaa varmaan muutaman kuukauden ikäisen UK Biken. Yritin löytää omani, mutta taisi mennä kesäsiivouksen yhteydessä paperinkeräykseen... Miten vain. Siinähän oli henkilökuva paikallisesta MP-kuriirista, joka oli käyttänyt noita molempia. Ellen nyt väärin muista, kaveri taisi pitää XX:ä parempana. En nyt muista monesko XX sillä oli menossa, mutta olikohan se niin, että jollakin XX:llä se oli ajanut 400.000 mailia ennen kun pyörä meni vaihtoon. Tuosta taitaisi kuitenkin saada Hitille "aika perusteelliseen" kokemukseen perustuvaa näkemystä noiden kahden erosta. Noita kahta se ainakin vertasi keskenään ja sillä oli ollut molempia.
 
Itsellä XX jossa korotettu stonga, vfr ei ole tuttu kuin pienen koeajon kautta, hyvä pyörä liian pienellä moottorilla, makuasia tietysti, pienemmilläkin on ajeltu iät ja ajat. Uudemmasta vtec-versiosta mopolehdet moittivat n. 7ooorpm-kohdalla syntyvää nykäystä, muuten kehuvat.
Mistä ostit ja paljon makso korotettu stonga, sais XX:ään vähän ajomukavuutta lisää, vai mitä olet pitänyt korotuksesta?
Vaihdoin koko yläkolmion johon kiinni normi crossistonga, sakemannit erityisesti noita asentelee omiinsa,
googleta sanalla superbikelenker, kolmion hintaa en nyt muista, aika hintava, otan selvää kaoottisesta kirjanpidostani, ajoasento nousi hieman pystymmäksi, lopputulos miellyttää.
 
Kesäkuun "RIDE"-nimisessä brittilehdessä vertailussa XX, VFR, Sprint ST ja Bemun R 1200 ST.

Tämän testin perusteella jos noista kahdesta "Honusta" on valittava, niin XX. Toisaalta maailmassa on muitakin kuin Honda.
wink.gif
 
Mulla on ollut kaksi black Birdia, -97 ja -00. Noin 70tkm niillä ehdin ajaa. Nyt on VFR800Fi -99. Sen ostin viime elokuussa ja kilometrejä takana noin 10t. Mun mielestä kahdelle ihmiselle ja laukuille XX on ehdottomasti parempi valinta. Jos edellinen pyörä on vielä FJ, niin sitä vaan on tottunut väännön kanssa nautiskelemaan. Jos välttämättä haluaa kahden ihmisen kuormalle VFR:n, niin sitten suosiolla vaan vanhaa korimallia. Kävin koeajamassa neljä VFR:ää, kaksi vteciä ja kaksi 800Fi:tä. Ensin luulin, että eka vtec on rikki, mutta sen ei vain kuulu vetää alle 6800rpm. Yksin ajaen vtec menettelee vielä, mutta pidemmällä reissulla, isolla kuormalla alkaa olla tuskaista pykältää joka ohituksessa kolme edestakaisin. 800Fi vetää 3000rpm alkaen. XX vääntää vielä alempaa ja kaksi kertaa kovemmin. Aika paha kuoppa vakiona 5000rpm kohdalla kuten muissakin pyörissä, mutta PC:llä siitä pääsee tarvittaessa eroon, kuten muissakin pyörissä
tounge.gif
.
VFR:n takapenkistä, XX:ään tottunut vaimoke sanoi, että tämä on kuin kotiin tulisi. Eli luulisi olevan melko samanlaiset polvikulmat yms. Emäntäni on 174 pitkä ja hieman selkävaivainen, joten takapenkin olosuhteet on meille pyörävalinnassa iso kriteeri. Ensi viikonloppuna lähdetään VFR:llä ensimmäiseen oikein pitkään reissuun, joten vasta sen jälkeen pystyy kertomaan miten vanha VFR800 vetää vuoren rinnettä ylös kahden ihmisen ja neljän laukun kuormalla. Vm-00 XX ainakin teki sen hienosti. Molemmat ovat sentään ruiskuja, joten ohut ilma ei mitään isompia tepposia varmaan tee muuten kuin että tehot laskevat.
 
Olin vaihtamassa melko tosissani VFR VTECiä uuteen XX:ään tuossa kuukausi sitten, kokemusta on VFR:stä nyt noin 25 000 km. Ekalla koeajokerralla tuntui siltä että VFR menee saman tien vaihtoon, toisen ajokerran jälkeen en ollut ihan varma ja kolmannen jälkeen homma alkoi jäädä sikseen.

Miksikö näin? Siksi, että XX:n kone on VFR:n myllyyn verrattuna niin ylivoimainen, että se alkuun peittää teokkaasti XX:n vähemmän hyvät piirteet VFR:ään verrattuna. Mun mielestä VFR on kaikissa muissa suhteissa parempi pyörä kuin XX, joten en ollut valmis tekemään tuota kompromissia. Erot ovat loppujen lopuksi pieniä mutta kiusallisia, ja kun niitä näkyy joka puolella, niin päätös alkoi tulla selväksi.

Mun ihannepyörä olisi nykyinen VFR, jossa olisi XX:n (kaltainen) kone. Saa nähdä mitä tuleva syksy tuo, VFR:n neljän vuoden uusimissykli tulee täyteen ja odotuksia olisi vähintään litraisen V4:n suuntaan.

Aiempiin kommentteihin voisin vastailla sen verran, että se VTECin nykäisy ei ole kyllä mikään maininnan arvoinen juttu, tai sitten yksilöiden välillä on suuri ero (PC3 tosin auttaa). VTECin todellisempi haitta reissuajossa on se, että kone on värinöiden osalta selvästi suunniteltu käymään 8:lla venttiilillä, ja kun loput 8 venaa tulee kehiin, ei koneen värinät ole aivan hallinnassa, vaan kahvat kutittaa käsiä enemmän kuin matkapyörältä voisi toivoa. Tämä onkin ilmeisesti ainoa mäntämoottori tällä hetkellä, jossa liikkuvien massojen määrä muttuu kierrosluvun mukaan.

Edit: Commanderin ja säätämisen myötä tämäkin "totuus" pääsi muuttumaan, eli ei se vibra sittenkään pelkästä muuttuvasta venttiilien määrästä johdu. Toisaalta pieni määrä uutta värinää tuli alemmaksi, mutta se ei tässä suuremmin haittaa.

VFR:n takatilat ja -kahvat ovat yksiselitteisesti XX:ää paremmat. Samoin VFR:n etutilat kaikissa suhteissa, tuulisuojaus, mittaristo, polttoainetalous ja koko paketti myllyä lukuun ottamatta. Ketteryys on melko samanlainen, mutta XX tuntuu jalat maassa hieman raskaammalle.

Toivottavasti Honda herää ja laittaa VFR:ään sellaisen moottorin minkä se ansaitsee, nykyisestä on aika mennyt ohi. Nykyinen tosin tekee työnsä kohtuu hyvin, pyörä kelaa huippua suunnilleen 250 km/h vaikka onkin perusluonteeltaan melko tasapaksu eikä aerodynamiikkaa ole taatusti optimoitu huippunopeuksia varten. Mutta matkapyörässä saisi olla se 50 % enemmän kääntöä varsinkin keskialueella, ja yhtään vähempi olisi pettymystä tulevan mallin kohdalla.

Nimim. edelleen VFR:llä tyytyväisenä ajava

P.S. Aiempia kokemuksia löytyy tästä foorumista
 
Mun ihannepyörä olisi nykyinen VFR, jossa olisi XX:n (kaltainen) kone. Saa nähdä mitä tuleva syksy tuo, VFR:n neljän vuoden uusimissykli tulee täyteen ja odotuksia olisi vähintään litraisen V4:n suuntaan.

Nimim. edelleen VFR:llä tyytyväisenä ajava
Hyvin sanottu. Tällä hetkellä markkinoilla ei ole yhtään ainutta pyörää johon voisin tämän (Kuva )vaihtaa.

Jos jossakin vaiheessa tulee yhtä paljon silmää ja ajomukavuutta lähentelevä VFR väännökkäämmällä koneella niin sitten todennäköisesti menee vaihtoon. Toistaiseksi kuitenkin tyytyväisenä tällä ajelen.

Plussat: ulkonäkö, ajomukavuus yksin ja 2-päällä, äänet  
inlove.gif
, käsiteltävyys, sopii itselle kaikista kokeilluista parhaiten. Eikä näitä tule jokapäivä vastaan toisin kuin XX...

Miinukset: Saisi olla väännökkäämpi motti, tosin tälläkin ehtii paremmin kuin hyvin tuolla "normiajossa". Kallis...
 
Mun ihannepyörä olisi nykyinen VFR, jossa olisi XX:n (kaltainen) kone. Saa nähdä mitä tuleva syksy tuo, VFR:n neljän vuoden uusimissykli tulee täyteen ja odotuksia olisi vähintään litraisen V4:n suuntaan.

Nimim. edelleen VFR:llä tyytyväisenä ajava
Hyvin sanottu. Tällä hetkellä markkinoilla ei ole yhtään ainutta pyörää johon voisin tämän (Kuva )vaihtaa.

Jos jossakin vaiheessa tulee yhtä paljon silmää ja ajomukavuutta lähentelevä VFR väännökkäämmällä koneella niin sitten todennäköisesti menee vaihtoon. Toistaiseksi kuitenkin tyytyväisenä tällä ajelen.

Plussat: ulkonäkö, ajomukavuus yksin ja 2-päällä, äänet
inlove.gif
, käsiteltävyys, sopii itselle kaikista kokeilluista parhaiten...

Miinukset: Saisi olla väännökkäämpi motti, tosin tälläkin ehtii paremmin kuin hyvin tuolla "normiajossa".
On siis hei hiukka hiano! Toivottavasti löytyy sopiva, omalla kohdalla suuri kuutiotilavuus ja sen mukanaan tuoma vääntö aikoinaan ratkaisi , mutta on sitä v. 85 käyty tuutti Hondallakin välimerellä , että siihen verrattuna nykyään ei huonoja pyöriä taida enää oll tarjolla.
 
Nyt on VTEC kokeiltu, eikä säväyttänyt
confused_orig.gif
.

FJ:llä kun vääntää kaasun auki vitosella 1500rpm:stä, n.40km/h, niin mopo vaan lähtee kiihtyymään nykimättä ja tokimatta. Samaa ei voine sanoa VTEC:stä. (taitaa kyllä olla laitteen väärinkäyttöä)

Alkaa vaikuttamaan (taas kerran) siltä että alkuperäiselle budjetille täytyy näyttää
033102ass_1_prv.gif
ja pitänee pysyä merkkiuskollisena. Eli mallimerkintään taitaa tulla vain kirjain lisää ja moottoritilavuus kasvaa desillä...
Sen jälkeen ainoat voideltavat ketjut ovat enää moposahassa
baaa.gif
 
no tuota mitäs luulet? Jos moottorin koko on 781cm3 tai 1200-1300cm3 ?

Tottakai niissä on alhaalla enemmän vääntöä. Juuri tuo moottorin koko onkin VFR:n heikoin puoli ja siihen toivotaankin parannusta tulevina vuosina ;)3000rpm ylöspäin menee jo ihan kivasti ja punaraja tuleekin jossakin 12trpm kohdilla...
 
Niin, lisätään nyt vähän lisää koeajo kokemuksia. Ajoltaan (runko, jousitus) todella pätevä laite, etenkin ns. yleiskäyttöön. FJ:ssä tosin ehkä jonkin verran isompi ja suojaavampi kate. Ja VFR:n jarrut, (ABS-versio) ehdottomasti parasta mihin olen (toistaiseksi) pyörissä törmännyt. Eikä se 7000 tehopiikki nyt niin mahdoton ollut.

Hinnasta vaan jäi jonku satasen riitaa, joten ehkäpä
confused_orig.gif
?
 
Justiin tuo tosi alhaalta veto on luvattoman kökköä VFR:ssä, ja mm. sitä on tarkoitus korjata PC3:lla ja starter valven synkkauksella (enemmän tai vähemmän tyyppivika VTECissä) kunhan loput osat saapuu maahan. Ilmeisesti kakistelun syy on happianturien ja ruiskuboxin yhteistoiminnassa, eli boxi pyrkii käyttämään konetta niin laihalla kuin mahdollista ja menee siinä suhteessa överiksi (edit: tai sitten ei, O2-eliminaattorit + PC3 ei poistanut ongelmaa kokonaan, mutta paransi tilannetta aika kivasti). VFR on kuulemma vähäpäästöisin pyörä mitä rahalla saa, ja se titteli ei tietenkään tyhjästä tule.

Jos kiinnostaa ennen ostopäätöstä kokeilla kevyesti modattua VTECiä, niin laita privaa tai soittele. Valmistumisaikataulu on dynotuksen suhteen vielä pikkaisen auki o2-kitin osia odotellessa. Veikataan, että ensi viikolla loputkin työt on tehty.
 
Back
Ylös