• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Ylinopeus vaarantaa itsesi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja khm
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Iltalehden artikkeli poliisin näkökulmasta ylinopeuksiin. Fysiikan lait toimivat, vaikka nopeuksia miten perustelee.

http://www.iltalehti.fi/autot/2015051219674126_au.shtml?_ga=1.51419562.2053437190.1437892178

Fysiikka toki toimii noin, mutta tää virallinen linja aina jotenkin olettaa, että noi nopeusrajoitukset ovat jotenkin taivaasta kerrottuja totuuksia ja vain ylinopeus on vaarallista.

Tuossa artikkelin esimerkissä pitäis vastaavasti muistaa, että jos ajaisikin vain 40km/h eikä rajoituksen mukaan 50km/h, niin sekunnin reaktioajan jälkeen jarrutus alkaisi aiemmin ja törmäysnopeus olisi pienempi, jopa nolla. Reaktioaika, renkaiden kitka ja jarrujen teho muodostavat siis liukuman akselilla, jossa jarrutusmatka kasvaa nopeuden funktiona. Tuolle akselille viranomainen määrää kutakuinkin mielivaltaisesti nopeusrajoituksen, joka saa luvattoman korkean aseman verrattuna siihen, mistä liikenneturvallisuus oikeasti koostuu.

Ongelma onkin se, että juurikin ne nopeusrajoitukset ovat usein perseestä ja onnettomuusriski riippuu huomattavan paljon siitä, missä se tie kulkee ja minkälainen se tie on. Jos kantakaupungissa ajaa 40km/h nopeusrajoituksen sijaan 50km/h, niin riski kolarointiin tai kevyeen liikenteeseen törmäämiseen kasvaa kyllä. Olen ihan samaa mieltä, että taajamassa ylinopeuteen pitäisi puuttua ankarasti ja nykyisiäkin nopeusrajoituksia alentaa siellä, missä kulkee jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Mutta jos otetaankin vaikka Leppävaaran tunneli, jossa kulkee neljä leveää kaistaa suuntaansa, jossa on 60km/h rajoitus ja jossa lähes luonnollisesti kaikki ajavat 80-90km/h, niin montako kolaria tai hengenmenoa tämä kerrassaan järkyttävä ylinopeus on siellä mahtanut aiheuttaa tähän mennessä? En tiedä, mutta olen aika varma, että peltikolarit voi laskea yhden käden sormilla ja kuolleita ei ole lainkaan.

Sama juttu, jos jossain kantatien suoralla hujauttaa rekasta ohi 130km/h, ettei tarvitse jäädä asumaan vastaantulevien kaistalle. Riski mihinkään vakavampaan on melko pieni. Mutta jos taas ohittaa mutkaisella tiellä henkilöauton eikä edes kovin suurella nopeuserolla, niin vastaavasti onnettomuusriski on paljon suurempi, vaikka ylinopeutta ei edes olisi.
 
Ylinopeuksiin liittyen on Kuhmon ja Nurmeksen rajapyykin kohdalla mielenkiintoinen tilanne: Kuhmossa saat täsmälleen samalla tiellä ajaa 100 km/h, mutta Nurmeksen puolella vain 70 km/h. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että halutaan säästää tierahoja, ts alempi nopeusrajoitus sallii halvemman kunnossapidon vaikka tie olisi täsmälleen sama.
Asialla ei ole mitään tekemistä reaktioaikojen tai fysiikanlakien kanssa.
 
Myös matematiikka toimii. Jos liikennevirran nopeus on esimerkiksi 45 km/h 90 km/h sijasta se tarkoittaa, että tien päällä on samaan aikaan kaksinkertainen määrä ajoneuvoja. Liikennetiheys puolestaan yleensä lisää onnettomuuksia.

Jos nopeusrajoitusta lasketaan niin ei ajoneuvomäärä yhtäkkiä kasva maagisesti. Sitten vaan ajetaan hitaampaa. Ja liikenneturvallisuuden kannalta käytännöllisin ajoneuvojen välin mittari on aika eikä matka. Ei sillä ajoneuvojen välisellä matkalla ole väliä, vaan ajalla mikä sitten menee reagoimiseen ja jarruttamiseen. Siis toki aika ja nopeus ovat kytköksissä matkaan, mutta jos turvaväli on vaikka se vakio 4 sekuntia niin ei menosta tule yhtään turvallisempaa jos nopeutta nostetaan, päinvastoin.

---------------

Nopeusrajoitusten muutoksetkaan pitkällä tiellä eivät oikeasti vaikuttaisi liikenteen sujuvuuteen jos ihmiset ymmärtäisivät pitää sopivat välit muihin ajoneuvoihin eikä aina nopeusrajoitusten hidastuessa liimautua edellisen perään kiinni ja sitten myöhemmin jarrutella paniikissa kun se edessä oleva hidastaakin yllättäen, jolloin takana tulevienkin pitää hidastella, välit menevät sekaisin ja koko jono kärsii.

Nopeusrajoitusten kanssa kannattaa myös muistaa sellaiset asiat että 1) hitaampi nopeus vähentää reaktio- ja jarrutusmatkoja huomattavasti jolloin onnettomuustodennäköisyys laskee, 2) ihmiset ajavat keskimäärin aivan liian lyhyin turvavälein ja 3) keli ei ole aina optimi ja monet eivät oikeasti ymmärrä adjustoida ajamistaan kelin suhteen.

Itse olen sitä mieltä että liikenne on liikkumista varten, ei varsinaisesti hauskanpitoa varten. Minulle turvallisuus on ensisijaista. On se ajaminen silti hauskaa. Ja oikeasti ihan sama ajaako liikenteessä 80 km/h vai 90 km/h. Mutkat on kuitenkin niin loivia ettei niistä saa juuri lisähupia pikkaisen nopeutta nostamalla, vaikutus matka-aikaan on mitätön ja vauhtisokeuden takia melkein mikä vaan nopeus tuntuu tylsältä kun vähän aikaa ajaa.

Suoraan sanottuna vituttaa ihmiset jotka ottavat ajamisen itsestäänselvänä asiana eivätkä mieti turvallisuuteen liittyviä asioita aivoillaan. Tietty kolareita kuitenkin tapahtuu aika vähän, jolloin monet melko vaarallisestikin voivat hyvin ajaa vuosia ilman mälläystä, jolloin sellaiseen ei tajua varautuakaan. Juuri tuollaisen idiotismin takia tarvitaan niitä sääntöjä.

Ruotsissakin laitettiin parasetamoli ruokakauppoihin ja ylläri: maksavaurioiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Ihmiset eivät vaan jaksa lukea pakkausselosteita tai ymmärrä että lääkkeitä voi ottaa myös liikaa. Tsiisus. En minäkään puukota itseäni keittiöveitsellä siksi ettei veitsen pakkauksessa lue ettei niin kannata tehdä.

TL;DR:

Ihmiset (mukaan lukien minä ja sinä joka luet tätä tekstiä) ovat keskimäärin omasta ja toisten turvallisuudesta välinpitämättömiä idiootteja. Siksi tarvitaan sääntöjä, jotta edes useimmat säilyisivät hengissä. Ja tietysti ihmiset sitten kyseenalaistavat em. sääntöjä koska "mähän oon niin fiksu ja hyvä ettei mun tarvitse ajaa 100 km/h koska osaan ajaa tuon mutkan 150 km/h".
 
Kerrataan hieman matematiikan ala-asteen oppimäärää. Jorma ja Pena ajavat kumpikin omalla autollaan 100 km matkan nopeudella 100 km tunnissa siten, ettei tiellä ole muita autoilijoita.

Matkanteon alettua seuraavan kahden tunnin aikana tiellä on keskimäärin:

a) 1 auto
2) 2 autoa
3) ei yhtään autoa
4) joku muumi

Seuraavaksi Jorma ja Pena ajavat saman matkan nopeudella 50 km tunnissa.

Onko nyt tien päällä keskimäärin 1 vai 2 autoa? (vähensin vastausvaihtoehtoja, jotta olisi helpompi).
 
Nopeusrajoitusten muutoksetkaan pitkällä tiellä eivät oikeasti vaikuttaisi liikenteen sujuvuuteen jos ihmiset ymmärtäisivät pitää sopivat välit muihin ajoneuvoihin eikä aina nopeusrajoitusten hidastuessa liimautua edellisen perään kiinni ja sitten myöhemmin jarrutella paniikissa kun se edessä oleva hidastaakin yllättäen, jolloin takana tulevienkin pitää hidastella, välit menevät sekaisin ja koko jono kärsii.
Nopeusrajoitusten kanssa kannattaa myös muistaa sellaiset asiat että 1) hitaampi nopeus vähentää reaktio- ja jarrutusmatkoja huomattavasti jolloin onnettomuustodennäköisyys laskee, 2) ihmiset ajavat keskimäärin aivan liian lyhyin turvavälein ja 3) keli ei ole aina optimi ja monet eivät oikeasti ymmärrä adjustoida ajamistaan kelin suhteen.
Jotkut ymmärtää jotkut ei...Tässäkin moni kun vain ajattelee sitä minä, minä, minä tai edes ajattele, mutta toiminta on minä, minä, minä vaikka siitä ei ole mitään haittaa itselle jos on "tiimi" pelaaja

Itse olen sitä mieltä että liikenne on liikkumista varten, ei varsinaisesti hauskanpitoa varten. Minulle turvallisuus on ensisijaista. On se ajaminen silti hauskaa. Ja oikeasti ihan sama ajaako liikenteessä 80 km/h vai 90 km/h. Mutkat on kuitenkin niin loivia ettei niistä saa juuri lisähupia pikkaisen nopeutta nostamalla, vaikutus matka-aikaan on mitätön ja vauhtisokeuden takia melkein mikä vaan nopeus tuntuu tylsältä kun vähän aikaa ajaa.
Tätä itsekkin ajattelen, ei sitä tarvii kaahata, että saa nautintoa ajamisesta..Löytyy muutama tuttu, jotka ajavat kuin viimeistä päivää tai no näin minusta tuntuu, siis ihan oikeasti tuntuu että mennään niin riskirajoilla että oksat pois, no kait se tuottaa jotain kiksejä..

Suoraan sanottuna vituttaa ihmiset jotka ottavat ajamisen itsestäänselvänä asiana eivätkä mieti turvallisuuteen liittyviä asioita aivoillaan. Tietty kolareita kuitenkin tapahtuu aika vähän, jolloin monet melko vaarallisestikin voivat hyvin ajaa vuosia ilman mälläystä, jolloin sellaiseen ei tajua varautuakaan. Juuri tuollaisen idiotismin takia tarvitaan niitä sääntöjä.
Tämä on sellainen juttu, mitä itsekkään ymmärrä...No toisilla on korkea itsuojeluvaisto toisilla ei.
Toiset ei edes opi kun jotain sattuu, pari 2kk ja sitten taas mennään

Ruotsissakin laitettiin parasetamoli ruokakauppoihin ja ylläri: maksavaurioiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Ihmiset eivät vaan jaksa lukea pakkausselosteita tai ymmärrä että lääkkeitä voi ottaa myös liikaa. Tsiisus. En minäkään puukota itseäni keittiöveitsellä siksi ettei veitsen pakkauksessa lue ettei niin kannata tehdä.

TL;DR:

Ihmiset (mukaan lukien minä ja sinä joka luet tätä tekstiä) ovat keskimäärin omasta ja toisten turvallisuudesta välinpitämättömiä idiootteja. Siksi tarvitaan sääntöjä, jotta edes useimmat säilyisivät hengissä. Ja tietysti ihmiset sitten kyseenalaistavat em. sääntöjä koska "mähän oon niin fiksu ja hyvä ettei mun tarvitse ajaa 100 km/h koska osaan ajaa tuon mutkan 150 km/h".
Tämä vika on kyllä hyvä:)-:)-

Mutta tuntuu että ihmiset on urpoja ihan oikeasti, tälläinen ilmiö.
Parkkipaikalla on omat "kaistat" missä kulkea jalan, niin ei, pitää kävellä keskellä parkkipaikkaa ja sitten katsoo hölmönä kun asiasta ilmaiseen omanmielipiteensä tai kun auto tulee kohti. Näissä tilanteissa en kyllä anna periksi, koska ei ihminen voi olla niin saatanan tyhmä ihan oikeasti. Kun osa tuntuu ymmärtävän missä mennään, toiset ei...
Nyt on alkanut kyllästyttää nämä jotka ei todellakaan tiedä miten ajaa, nopeus seilaa -12 tai+20 sallitun molemmin puolin, ihan ihmeellisiä liikkeitä jne. Poliisit kyllä pitäisi soittaa aina, tuskin ne kännissä on kun niitä näkee päivittäin. Tuohon on tähän mennässä ollut paras lääke, soittaa torvea, niin kuski herää, sama pätee kun ne roikkuvat puhelimessa, niin torvea jos ohi ei pääse, niin tuntuu että ihminen herää siellä penkin ja ratin välissä.
 
Samaan aikaan on meneillään viestiketju, mistä löytäisi taas ajokipinän. Siihen viitaten voin todeta aiheen liippaavan tätä keskustelua. Ei se moottoripyörän ajelu näillä suomen rajoituksilla muodostu erityiseksi nautinnoksi. Voisi omalta kohdaltani todeta, mikäli olisi mahdollista käyttää ainoastaan nopeusrajoituksen osoittamaa suurinta nopeutta, voisin myydä pyörän heti pois. Toisin sanoen, on rikottava rajoituksia, tai käytävä ajelemassa tuolla Keski Euroopan puolella. Vielä kun sattuu tällainen kesä, niin eipä paljoa hupia löydy.
 
Nopeusrajoitusten kanssa kannattaa myös muistaa sellaiset asiat että 1) hitaampi nopeus vähentää reaktio- ja jarrutusmatkoja huomattavasti jolloin onnettomuustodennäköisyys laskee,

Toi on kyllä roskapuhetta kauniisti sanottuna. Niinkuin suoraan jostain liikenneturvallisuusharmaapukuviraston virallinen-virastototuus-excel-taulukosta. Teoriassa kyllä, ja käytännössä jotain ihan muuta. Jos vaikka itse joutuisin ajamaan tunnin 60 km/h niin voin sanoa että mun reaktio- ja havaintonopeus alkaa romahtamaan. Se on vaan fakta. Kahdeksaakymppiäkin kun köröttelee kakskaistaisella ilman mitään virikettä tiellä puolikin tuntia, niin kyllä on ajatusmieli kypärän sisällä kuin pehmoisella kakkosnelosella olis lasautettu ottaan. Reippaampi vauhti jossa koko ajan katseella skannaat ja ennakoit uutta eteentulevaa visuaalista infoa, pitää täysin erilailla hereillä. Autolla tää ei mua niin hattaa, mutta MP:llä kyllä.
 
Kyllä itsekkin tulee joskus ajettua vähän reippaamminkin,mutta ei se kyllä ole mulla ajamisessa mikään itse tarkoitus. Ei niinkään sakkojen pelko vaan ihan terve itsesuojeluvaisto rajoittaa nopeutta aika hyvin. Voipi ajohalut tosiaan ollakkin aika hukassa jos ajamisen nautintoon tarvitaan aina se ylinopeutta ajaminen.
 
Sitten sotkeudutaan vielä asiaan ja otetaan esiin sellainen käsite kuin riskihomeostaasi, eli ihminen pyrkii pitämään arvioimansa riskitason vakiona joko tietoisesti (esim. ajamalla kovempaa) tai tiedostamattomasti (esim. ihan pakko katsoa mitä kaverit on pistäny faceen). Lisäksi asiaan kuuluu se että tylsäksi koettu tehtävä aiheuttaa sijaistoimintoja eli jos nopeutta pitää liian hitaana alkaa kaikenlainen asiaankuulumaton puhelimen/radion räplays jolla varmistetaan se että tilanteen tullessa eteen reaktioaika on pitkä ja sekoitetaan kuivia maaleja mutta onneksi vain tikkarinopeudella. Lisäksi muistelen (ei tule lähde mieleen) että suurin osa kuolonkolareista ajetaa ihan tikkarinopeudella tai sen alle.
 
Toihan se voikin olla, kun mopolla nimenomaan sitten ei voi tehdä mitään muuta, niin aivot ei tykkää. Autolla hissuttelu taas ei ole mikään ongelma, kun voi duunailla aika helposti kaikkea pientä, raapia nenää ja kaivaa korvakäytävää yms.
 
Kyllä itsekkin tulee joskus ajettua vähän reippaamminkin,mutta ei se kyllä ole mulla ajamisessa mikään itse tarkoitus. Ei niinkään sakkojen pelko vaan ihan terve itsesuojeluvaisto rajoittaa nopeutta aika hyvin. Voipi ajohalut tosiaan ollakkin aika hukassa jos ajamisen nautintoon tarvitaan aina se ylinopeutta ajaminen.

Ymmärsit tahallaan väärin. Ei ylinopeus ole itsetarkoitus, vaan mukava matkanopeus. Nykypyörällä 80 on silkkaa köröttelyä.
Aivan turhahan tänne on hankkia mitään superautoakaan, eihän sen parhaimpia ominaisuuksia pääse missään käyttämään.
 
Joo kyllähän se on aika paljon kalustostakin kiinni että mikä on mukava matkanopeus. Joku kyykkypyörä mikä on suunniteltu tehoiltaan ja alustaltaan rata-ajoon niin voi olla tuskaa ajella kadulla iisisti.
 
No oikeesti, aika kohtuullisilla nopeuksilla sitä pääsääntöisesti tulee ajeltua, ihan jo oman laiskuudenkin vuoksi. Vaan kyllä pohjoiseen reissatessa tulee mieleen, kun saisi vääntää oikein kunnolla. Niin kyllä tuo ZZR parhaimmillaan on hiukan reippaammassa ajossa.
 
Kieltämättä myös moottoriteillä tulee ihmeteltyä rajoituksia muiden rauhallisten tieosuuksien lisäksi. Suomen kaistaleveyksiin sopisi kevyesti kahden kaistan sijaan kolmekin samaan suuntaan menevää kaistaa (vrt vaikka saksan motarit) jolloin ei enää rekkojen ohittelu toisistaan haittaisi. Kymmenkunta kertaa on nyt tullut edestakaisin hinkattua tuota hki-tre väliä kesän aikana ja yhdellä aamuyön retkellä ainakin 180 tuntui autolla ihan turvalliselta vauhdilta.
Silti nopeusvalvontaa kannatan kunhan vaan kohde olisi turvallisuutta palveleva. Ei ne ohituskaistan loppupäät vaan mieluummin koulut, näkyvyydeltään epäilyttävät paikat, paikat missä on tullut onnettomuuksia jne.
 
Allekirjoitan kaiken tuon. Meillä on menty hakoteille turvallisuuden suhteen. Ainut lääke tuntuu olevan, alennetaan nopeutta. Rajoituksen tulee olla järkevä, niin että se on oikeassa suhteessa olosuhteisiin. Kohtuuttomat rajoitukset vain murentavat rajoitusten noudattamista. Seurauksena on myös aivan ajotaidottomien lisääntyminen liikenteessä, köröttely on luonut meille suuren joukon kuljettajia, jotka näkevät vain itsensä.
Vaikka tuo Italian liikenne äkkiseltään näyttää kaaokselta, se pahus toimii. Entä Saksan motarit, kukaan ei jää köröttelemään nopeimmalle kaistalle, paitsi ruuhkissa. Entäs Suomessa, tie nro 1, vasemmalla kaistalla usein köröttelee useasti joku joka katsoo, ettei ole tarvetta siirtyä takaisin sille oikean puolimaisella. Aika useasti tulee ohiteltua sitä ns. hitaanpaa kaistaa pitkin, kiitos prätkän resurssien.
Huh,tulihan vuodatus.
 
Tilastoja pöytään muistinvaraisesti:

Reilu 200 ihmistä kuolee vuosittain liikenteessä.
Näistä noin 25%:iin on osallisena rattijuoppo.
Noin 25 henkilöä tappaa itsensä liikenteessä.
Motoristeja kuolee vuosittain noin 20.

Noin 900 ihmistä tappaa itsensä vuosittain tavalla tai toisella.
Noin 10000 ihmistä kuolee vuosittain sydäninfarktiin ja toiset 10000 aivoinfarktiin. Iso osa työikäisiä ja syynä elämäntavat.

Niin että paljonko niitä ylinopeuksissa kuolleita on?
 
Ei se moottoripyörän ajelu näillä suomen rajoituksilla muodostu erityiseksi nautinnoksi. Voisi omalta kohdaltani todeta, mikäli olisi mahdollista käyttää ainoastaan nopeusrajoituksen osoittamaa suurinta nopeutta, voisin myydä pyörän heti pois. Toisin sanoen, on rikottava rajoituksia, tai käytävä ajelemassa tuolla Keski Euroopan puolella. Vielä kun sattuu tällainen kesä, niin eipä paljoa hupia löydy.

Täysin samaa mieltä!
 
Back
Ylös