• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Z h2

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jim Goose
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Yamahan Sidewinder turbokelkassa oli joku systeemi, jolla pidettiin ahtopainetta yllä, jotta turboviive oli pienempi. Mulla oli semmoinen 1000 cc 225 hv kitillä. Oli kyllä hyvä moottori.
H2:ssa mulla on Brocksilta ostettu ehkä H2R:n ECU ja powercommander. On voimaa, mutta alhaalla käytös on huonointa näistä H2 moottoriversioista. H2 SX:ään saatiin 50 hv lisää kun otettiin kuristukset pois. Sellainen moottori olisi kyllä sopinut Z H2:eenkin, mutta minusta Z H2 moottori on hienostunein. Voimakin tuntuu riittävän kun keulii niin herkästi. H2:lla en ole virityksen jälkeen uskaltanut ajaa ilman luiston tai oikeastaan keulimisen estoa.
Miksihän Z H2 imuilma sitten lämpenee liikaa, että on jouduttu rajoittamaan kaasuläppiä? Liikaa puristusta? Onko siinä välijäähdytintä? Jotainhan sille voisi tehdä ja viime kädessä vesimetanoliruiskua. Ajan kysymyshän se on, että joku ohjelmoi ECUn uusiksi.
 
Uskalin videossa oli 200 hv niin se varmaan oli korjattu konetehoksi eikä renkaalta?

Konetehoahan tuo näyttää olevan, mutta on kyllä yllättävän suuri lukema kun ottaa huomioon että kyseessä on Vittaniemen penkki, joka on tunnetusti tiukka.
Muutamia testejä joita on näkynyt niin niissä on yleensä moottoritehoksi saatu reilua 190 heppaa.
Mitähän tuo punanen teksti mahtaa tarkoittaa "Losses added -> 9.00%" - onko tuo joku korjauskerroin joka parantaa tulosta?
ZH2_dyno.jpg
 
Onkohan tuo 9% sitten laskettu voimalinjan häviöksi eli kun on muutettu konetehoksi. Yleensä on käytetty varmaan 13%. Tuossa pyörässähän oli H2:n Akra vaimennin ilman killeriä. Kyllä se jotain lisää. Mulla on tuo sama H2:ssa ja Z H2:ssa. Minusta just sopivat äänet ilman killeriä.
 
Vedon lopuks kaasu ja kytkin kiinni ja laskee vastuksen ku rullaa. Saa tehon kytkimeltä?

Vertailukelpoisempi luku.

Vittaniemen penkin tiukkuudesta: Ainakin Dynosipin Halikon penkki oli hepan kymmenyksien sisällä Vittaniemen penkistä omalla mopolla.
 
^^ Löytyyhän noita asiakasystävällisiä dynoja, joissa takisehot on samalla levelillä kuin vaikkapa Vittaniemen penkin konetehot :D
 
Yamahan Sidewinder turbokelkassa oli joku systeemi, jolla pidettiin ahtopainetta yllä, jotta turboviive oli pienempi. Mulla oli semmoinen 1000 cc 225 hv kitillä. Oli kyllä hyvä moottori.
H2:ssa mulla on Brocksilta ostettu ehkä H2R:n ECU ja powercommander. On voimaa, mutta alhaalla käytös on huonointa näistä H2 moottoriversioista. H2 SX:ään saatiin 50 hv lisää kun otettiin kuristukset pois. Sellainen moottori olisi kyllä sopinut Z H2:eenkin, mutta minusta Z H2 moottori on hienostunein. Voimakin tuntuu riittävän kun keulii niin herkästi. H2:lla en ole virityksen jälkeen uskaltanut ajaa ilman luiston tai oikeastaan keulimisen estoa.
Miksihän Z H2 imuilma sitten lämpenee liikaa, että on jouduttu rajoittamaan kaasuläppiä? Liikaa puristusta? Onko siinä välijäähdytintä? Jotainhan sille voisi tehdä ja viime kädessä vesimetanoliruiskua. Ajan kysymyshän se on, että joku ohjelmoi ECUn uusiksi.

Pitäisi olla ihan samat koneet ZH2 ja SXH2:ssa - nokkien ajoituksissa ja putkistoissa voi olla pieniä eroja.
Tuosta videosta näkyy että myöskin H2 SX:n kaasuläppien avautumista on rajoitettu todella rajusti:
https://www.youtube.com/watch?v=rGQyykkgMUE

Vitosvaihteella läpät on täysin auki vain 9000rpm, mutta kierrosalueen lopussa ainoastaan 35% - että eipä ole ihme jos flässäämällä tehot hiukan nousee :D
 
Muistaakseni erot ovat nokissa, pakoputkistossa, ruiskuläppien koossa 38 mm vs. 40 mm ja suuttimissa. Puristussuhde taisi olla molemmissa sama 11.2:1 kun se on H2:ssa 8.5:1. Ahtimen rattaista en tiedä mitä kokoa ovat. Missään ei ole intercooleria mikä on outoa. Sikäli voisi olettaa, että Z H2 saisi piristettyä melkein yhtä paljon kuin H2 SX:ääkin kun rajoittimet ottaa pois.
H2 moottori keveni H2 SX versioon 3 kg.
 
Konetehoahan tuo näyttää olevan, mutta on kyllä yllättävän suuri lukema kun ottaa huomioon että kyseessä on Vittaniemen penkki, joka on tunnetusti tiukka.
Muutamia testejä joita on näkynyt niin niissä on yleensä moottoritehoksi saatu reilua 190 heppaa.
Mitähän tuo punanen teksti mahtaa tarkoittaa "Losses added -> 9.00%" - onko tuo joku korjauskerroin joka parantaa tulosta?
Click image for larger version.

Name: ZH2_dyno.jpg
Views: 12
Size: 77,0 Kt
ID: 22671

Tehokäyrän muodosta välillä 8000-12000rpm näkee selvästi, että kone on ohjelmallisesti rampautettu :)
 
Muistaakseni erot ovat nokissa, pakoputkistossa, ruiskuläppien koossa 38 mm vs. 40 mm ja suuttimissa. Puristussuhde taisi olla molemmissa sama 11.2:1 kun se on H2:ssa 8.5:1. Ahtimen rattaista en tiedä mitä kokoa ovat. Missään ei ole intercooleria mikä on outoa. Sikäli voisi olettaa, että Z H2 saisi piristettyä melkein yhtä paljon kuin H2 SX:ääkin kun rajoittimet ottaa pois.
H2 moottori keveni H2 SX versioon 3 kg.

Alkuun oli ristiriitaista tietoa ruiskurunkojen koosta, mutta nykytiedon perusteella näyttäisi olevan molemmissa samaa kokoa:

ZH2_data.jpg
 
Onkohan tuo 9% sitten laskettu voimalinjan häviöksi eli kun on muutettu konetehoksi. Yleensä on käytetty varmaan 13%. Tuossa pyörässähän oli H2:n Akra vaimennin ilman killeriä. Kyllä se jotain lisää. Mulla on tuo sama H2:ssa ja Z H2:ssa. Minusta just sopivat äänet ilman killeriä.

Sopiva penkki antaa voimalinjan häviön erikseen mittaamalla. Esimerkiksi ajetaan ensin normaalisti jollekin kierroksille (esim huipputeho)ja irroitetaan veto kytkimellä. Tällöin pelkästään voimalinjan häviöt jarruttavat rullan hidastumista ja niille saadaan lukema ko kierroksilla. Aina ei siis häviöt ole samat pyörästä riippumatta.
 
Muistakaa veljet Kawan tapa ilmoittaa hepat patopaineen kans. Näissä kiloisissa ahdetuissa se on +13HP penkkitehoon.
Esson baarissa rispektiä lisää:thumbup:
 
Miksihän Z H2 imuilma sitten lämpenee liikaa, että on jouduttu rajoittamaan kaasuläppiä? Liikaa puristusta? Onko siinä välijäähdytintä? Jotainhan sille voisi tehdä ja viime kädessä vesimetanoliruiskua. Ajan kysymyshän se on, että joku ohjelmoi ECUn uusiksi.

Ahtoilmahan lämpenee ihan kaavan mukaan kun ilmaa puristetaan kokoon ja jaetaan ahtimen hyötysuhteella. En usko, että tuossa kaasuläppien rajoittamisessa on kyse lämpötiloista, sillä ahtimen jälkeen kuristamalla lämpö vain nousee lisää.

Ilmeisesti tuo läppien sulkeminen tehdään ihan vain huipputehon rajoittamiseksi ja vääntökäyrän muokkaamiseksi suht normaalille tasolle. Keskipakoahtimella on samanlainen ominaiskäyrä kuten turbollakin ja se antaa parhaan hyötysuhteen suht kapealla kierroslukualueella. Mekaanisella käytöllähän ahdin pyörii 0-100 kierrosluvun mukaan, mutta turbo säätyy kuorman mukaan automaattisesti. Varmasti perinteisin menetelmin todella vaikea saada tehtyä tuollaista kaupallista kaupassa myytävää moottoria, joka vetää riittävästi kaikilla alueilla, mutta ei liikaa tai liian vähän jossakin toisaalla. Ride by wire- kaasulla helpoin ohjelmoida veto sopivaksi joka tilanteeseen. Tehdään mekaanisesti vähän "liian tehokas" ja sitä sitten kuristetaan kaasulla halutunlaiseksi.

Selvästi on haluttu tehdä tasan 200hv moottori, joka vetää normaalia litraista paremmin keskialueella. Ahtoahan tuollainen ei paljoakaan vaadi perinteisessä mielessä, mutta silloin keskialueella vetää liikaa tai ahtimen hyötysuhde menee perseelleen jossakin ja lämmöt karkaavat, ahdin sakkaa tms.

Pitäisi nähdä tuon koneen väääntökäyrä vaparina ja ahtimen ominaiskäyrä niin niistä voisi jotain päätellä mitä Kawasaki hakenut.
 
Viimeksi muokattu:
Sopiva penkki antaa voimalinjan häviön erikseen mittaamalla. Esimerkiksi ajetaan ensin normaalisti jollekin kierroksille (esim huipputeho)ja irroitetaan veto kytkimellä. Tällöin pelkästään voimalinjan häviöt jarruttavat rullan hidastumista ja niille saadaan lukema ko kierroksilla. Aina ei siis häviöt ole samat pyörästä riippumatta.

Saksassa TUV katsastuksessa mitattiin tehohäviöt penkissä ja lukema ilmoitettiin sen perusteella konetehona.
 
Ahtimen rattaista en tiedä mitä kokoa ovat. Missään ei ole intercooleria mikä on outoa. Sikäli voisi olettaa, että Z H2 saisi piristettyä melkein yhtä paljon kuin H2 SX:ääkin kun rajoittimet ottaa pois.
Kannattaa laittaa aikaisemmin postaamani Extreme Creations Benin videot seurantaan. Siellä on Z H2:seen vaihdettu H2 ahtimen rattaat (stage 3) jne..
Voin myös näin suomeksi sen verta paljastaa että seuraava dynovideo tulee välijäähyllä. :;):
 
Näyttää Ausseista ZH2 välijäähdytin tulevan lähipäivinä, Extreme Creations'nilta.

Aiemmin tuli samalta verstaalta karvalakkimallin H2:n vastaava kitti. Ei edes pahan hintainen. Kun sais jonkun viisaamman kertoon oisko tommonen tarpeen ja hyvä, niin vois ostaakin. Mut tarinat esim. Jenkkifoorumeilla on monesti melkoista scheissea. Sama kun kysyis Penalta Vermoossa.
 
Back
Ylös