Mutkateillä ja kaupungissa voittaa helposti edellisen kilokyykyn ajettavuudessa, motarilla ei taas niin mukava orkkis katteella & rattailla.
TFT näyttö mainio mutta pienenä miinuksena bluetooth-puhelutoimintoa ei kuulemma saa näkyviin muille kuin applen luureihin tällä hetkellä.
Vaihdoin Zetaan huhtikuussa ja olen tykännyt kanssa kovasti. Kännykän tosin sain paritettua pyörän kanssa vain ensimmäisellä kerralla. Tuon kokeilun jälkeen eivät ole toisiaan löytäneet, mutta eipä siitä sovelluksesta taida juuri konkreettista hyötyä ollakaan?
Itselle kyllä tuulipleksi oli positiivinen yllätys. Etukäteen tuumin, että pitää uusi pleksi hankkia heti kättelyssä, mutta asia onkin ollut juuri päinvastoin. On ensimmäinen pyöräni, jota voisi ajaa jopa ilman korvatulppia ilman että pitäisi pelätä kuulovaurioita - toki mukavampaa ajo tälläkin on tulpat korvissa.
Ainoa asia, josta itsekään en tykännyt, olivat välitykset. Yleensä maantievauhtiin kiihdytettäessä aloinkin hyppimään kakkosen ja nelosen yli, koska erot vaihteiden välillä olivat aivan mitättömiä. Polttoaineenkulutuskaan ei ihan pieni ollut, vaikka litran alle tehtaan ilmoittaman lukeman pääsinkin.
Lisäksi vaihtaminen pehmeästi oli vaikeaa. Viimeinen niitti oli, kun heinäkuussa sain kunnian tarjota eräälle daamille elämän ensimmäiset kyydit. Vaikka kuinka yritin olla helläkätinen, niin nykiväähän meno oli, ja melkein jopa hävetti.
Löysin tämän viestiketjun:
https://www.z900forum.com/index.php?topic=2566.0 Kun kommentit olivat noin ylistäviä, päätin ruveta projektiin ja hain Stormilta uuden yhtä piikkiä isomman eturattaan. Motonetistäkin olisi saanut, mutta Stormilla myyvät myös kumivaimennettuja, ja itse ainakin tykkään enemmän ajella kumilla kuin ilman. Toiset sanovat, ettei ole eroa, en sitten tiedä, onko psykologista, mutta omasta mielestäni kumin kanssa on jotenkin pehmeämmän tuntuista menoa. Ja kun ei hintaeroa juuri ole, niin eipähän ainakaan tarvitse sitten vuosikausia kirota, että miksi piti silloin aikanaan yhtenä päivänä säästää muutama euro. Vaikkei kumpikaan myymäläketju jostain syystä ilmoita ko. ratasta Z900:aan sopivaksi, niin tuotenumero on JTF1537.16 ja perään RB, niin saa vaimennetun mallin.
Nyt kaikkia luonnollisesti kiinnostaa kuulla, olenko sittemmin onnistunut saamaan tuon naisen tulemaan. En - eipä tuo enää uutta kyytiä ole Kawan takasitsille tullut yrittämään

. Mutta välitykset ovat nyt viimeisen päälle

. Kaikkia vaihteita on mukava käyttää ja keskikulutuskin putosi ajotietokoneen mukaan 0,4-0,5l/100km. Eihän se tietty kuutosella enää niin räväkästi vedä kuin ennen, mutta enemmän kuin riittävästi kuitenkin, ja jos joskus tulisi eteen tilanne, ettei riitä, niin silloinhan voi tietty yksinkertaisesti potkaista viitoselle.