• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

ZZR 1400

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Darkkis
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Vähän väritin kertomaa, mutta omalle kohdalle on sattunut tällainen asvalttisoturi gyy, joka onnistui raapimaan auton puskuriin jäljet, kun kilpeä irroitti. Eipä mennyt heidän piikkiin kuulemma, kun oli niin ruosteessa ruuvit niiden muovinappien alla.
Kun soitin laitokselle, niin naureskelivat vaan. Aika hienoa käytöstä Suomen virkavallan asiakaspalvelulla. Asiakaspalveluhan se Poliisin virka on.

-Hessu-
 
Olikos nuo ne "täysin" lailliset E-leimoilla ja kattien kera kuten Akralta löytyy eri asia laittaako niitä sinne sisään ja paljonko kustansivat noin suunnilleen ?

Itse kahden vaiheilla hommaisko slip-onit, mutta tuntuis että hinnan saa vähintään tuplata jos lailliset meinaa joten tuntuu vaakakuppi kääntyvän siihen suuntaan , että koittelen onneani halvemmilla tuotteilla ilman leimoja jos päätän hommata ne.

Josko se poliisien putkien kyttääminen olis järkiintynyt ja keskittyisivät nimenomaan ääniin leimojen sijaan. :jpstyle:

Täysin lailliset e13 leimoilla mutta katit uupuu.Sitä en tiedä tulisko siitä ongelmaa vai ei.Saattaisi mennä läpi saastemittauksesta jos mitattaisiin.....ei kai niitä muuten saa tyyppihyväksytettyä ko. pyörään?579e oli All rightin hinta eli halvemmallakin varmasti saa mutta kun oli noitten laukkujen mahtumisesta niiden kanssa epäilys niin tilasin sieltä kun sain sovittua palautuksesta jos tulee ongelmia.Omasta mielestä hyvä hinta -laatu-suhde ja helppo asennus eli oikein mutkalle väännetyt.Persdynon tuntuman mukaan tuntuisi vääntö isolla vaihteella 3-6000rpm välillä parantuneen.....vai onko se vaan ajotauon aiheuttama tunne?Jostain netin slip on testistä luin että olisivat +5db vs. vakiot joka tapauksessa juuri sopivat murinat killereillä
 
Tuohan sitä soppaa sekottaakin jotta mahtaako kaikki valmistajat edes huolella perehtyä mitä E-leima oikeesti vaatii joka mopoon ainakin täällä Suomessa, tietty pitävän huolen, että äänet on sopivissa rajoissa, mutta mielestäni meitin mopoon vaatisi myös katit, vasta sitten olisivat täysin alkuperäistä vastaavat ja 100% varmasti kelpaisivat konttorilla? Omissa vakiopöntöissä merkintä E4, oliskos tuo se saastepykälä ..?

En tiedä olenko oikeassa , kuten sanottu on sellainen keitto kun olen kahlannu läpi esim.äänimölyt mitattu ketjua ja katsastusmiesten mielipiteitä sieltä ym. ettei elviskään tiedä miten homma menee :dunno:

Jos taas katsastus-setä ei vaadi katteja niin silloin voisi käydä hyväksyttään putkien melut leimoista viis .. tämähän on onnistunut pyöriin missä ei pöntöissä ole katteja ja esim. ne brittien BSAU merkitä putket ovat kelvanneet, mutta en ole kenenkään konttori kokemuksia kuullut kateilla varustettuihin pyöriin. :paikallatuulee:
 
Viimeksi muokattu:
Joo .. nyt olis jokuset kurvailut takana PCV+optimizer kapistuksien kanssa. Alkumappina PC sivuilta euro modeleihin 501. Väittäsin, että muutos on huomattavissa persdynolla ihan ajossa yleisesti käytettävillä kierroksilla. Jotenkin vahvemman oloisesti vastaa kaasuun, ei tuo läpät kiinni alle 3000 alue vieläkään täysin mieleinen ole, penkkisäätö tietty voisi auttaa lisää.

Seuraava koitos taitaa olla sliparit ennen kun läppien poistoo koitan. Jotain luulisi alhaalle saavan niillä aikaiseksi. Jos mappeihin on uskomista niin kyllä virtaus jonninverta paranee juuri tuolla läppien ahdistamalla seudulla, koska vakioon nähden siellä on tehty miinus merkkistä korjausta slipari karttaan ja tuota 501 on taas aavistuksen rikastettu siellä.

Jenkkifoorumeilla valtaosa sitä mieltä, että Gen2 läppien poisto on tosiaan melko huomaamaton vaikutus, mutta silti jokuset sitämieltä, että hyvin huomaa operaation jos on PC ja oikea mappi.
 
Vie se penkkiin vaikka Samille, se kertoo virityksen onnistumisasteen....

En oo ainakaan vielä läppien kanssa ja normi putkella viemässä. Läppien poiston jälkeen ehkä, koska sellaista valmiskarttaa ei ole näihin Gen2 malleihin ladattavissa, mut saatan saada sellaisen tuolta maalimalta samanlaisen mopon omistajalta.
 
Olipa epäselvästi sanottu, ei pitäisi väsyneenä tänne kirjoitella :p

Eniveis, tuolla optimizerilla siis toimii hienosti. En noihin karttajuttuihin ota sen enempää kantaa. Nimim. Daxterilla on tuosta enemmän kokemusta (jos sattuu ketjua selailemaan).

Joo, hokasin vasta nyt että täällähän puhutaan asiaa. :)

Mulla on mopossa tosiaan PCV + O2 Optimizer, tää viimeksmainittu laitettiin Bikedoctorin toimesta kun pelkällä eliminaattorilla (se vastusmokkula joka PCV:n mukana tulee) aiheutti ryntäilyä ja muuta mukavaa efektiä, pykälässä olevan vaihteen perusteella ja vähän ilmeisesti senkin mukaan kuinka lämmin ilma oli. Satasen kieppeillä tuon Optimizerin hinta tais olla.

Pyörä on 08 malli, sliparit on LeoVincen, killerit kiinni ja tälle kombolle Tohtorilla säädetty. Kaakkeja tuli about 6 lisää ja käyrä tasoittu mukavasti. Yleisesti pirteämpi ajaa ja mitään ongelmia ei ole ollut.

Voisin koittaa imaista kartan ulos tosta ja laittaa jakoon tässä viikonlopun aikana.
 
Onko kellään henkilökohtaisia kokemuksia, että miten pyörän käytös muuttuu, jos takakumiksi laitetaan 190/55 50 tilalle?

Mun mielestä toi on helpoin ja ylivoimaisesti paras modaus minkä Zetoriin voi tehä. Pari kautta tullu ny 55-profiililla ajeltua, ei mitään ongelmia suuntavakauden tms. kanssa maantiellä eikä radalla.
 
Täysin lailliset e13 leimoilla mutta katit uupuu.Sitä en tiedä tulisko siitä ongelmaa vai ei.Saattaisi mennä läpi saastemittauksesta jos mitattaisiin.....ei kai niitä muuten saa tyyppihyväksytettyä ko. pyörään?

Tässähän oli kyse 08+ mallin pyörästä? Niissähän on kolme kattia: yks kummassakin pöntössä ja yks siellä jossain väliputkessa aiemmin. Leovincen slipareilla jää tuo viimenen vielä käyttöön, mikä ilmeisesti täyttää sitten lain vaatimukset.

Nehän tosiaan on tyyppihyväksyttyjä, todistuskin siitä tulee mukana.
 
No niin .. Leovincet ei käy keskituen kera.

Sitten olis nuo Mivvit, onko joku omistanu tai nähny niitä kiinni mopossa .. muita kokemuksia niistä ?

Vuosimalli haarukat ainakin pielessä heidän sivuillaan oman näkemykseni mukaan, 2009 malliin niitä havittelen ja jos sivuja uskon niin varmaan tulis putket väärään mopediin.

Toinen pikkujutska liittyy keskituen stoppariin, valokuvissa näyttäs se olevan, mutta tuosta schematic räjäytyskuvasta se ei osu silmään ?

Ja s-postilla jo heiltä asioita tiedustelin ja hiljasta ollu vastausten suhteen .. siksi tänne näpyttelen :)

http://www.mivv.it/en/prodotti_apri.asp?cl=1&cs=986&codice_moto=700&codice_marca=2
 
Keskiseisontatuen laitto aiheuttaa tietääkseni aina alakatteen poiston....pilaa ulkonäön :hanuria:.Aika möhkön näköiset on nuo MIVVit vs. Leovincet joihin muuten saa halutessaan katit 99,00e kpl
 
Keskiseisontatuen laitto aiheuttaa tietääkseni aina alakatteen poiston....pilaa ulkonäön :hanuria:.Aika möhkön näköiset on nuo MIVVit vs. Leovincet joihin muuten saa halutessaan katit 99,00e kpl

Jep Alakatteesta joutuu luopuun, mutta en osaa ilman keskitukea tulla toimeen sevverta kätevä kapistus .. hommasin sen heti alkajaisiksi tuohon mopoon. XX:llä ajelin melkein 10v ja siinähän se oli vakiona.

Leovincen sivuilla lukee noin .. Fitting this exhaust, it is not possible to instal the Kawasaki central main stand.

eli varmaan putken taivutus menee niin , että se on keskituen tiellä joten pelkkä alakatteesta luopuminen ei auta asiaa.
 
Nollaseiskaan keskituki sattui Vincen putkien kanssa.
Mitä tulee ulkonäköongelmaan, se lienee oleellisempi allekirjoittaneen kohdalla.
Helpottaa tuntuvasti ketju, yms muita huoltotoimia; siis pyörän :orgmp:
 
Nollaseiskaan keskituki sattui Vincen putkien kanssa.
Mitä tulee ulkonäköongelmaan, se lienee oleellisempi allekirjoittaneen kohdalla.
Helpottaa tuntuvasti ketju, yms muita huoltotoimia; siis pyörän :orgmp:

Äkkiä katsoen niillä ei enää edes ole listalla putkia 06-07 malleihin ja 08-11 lukee tosiaan noin kun kerroin .. menee mielenkiintoiseksi, mutta luulis nyt paikkansa pitävän kun noin väittävät. :dunno:
 
On alkanut yhä enemmän kiinnostamaan rasvarin asentaminen pyörään, joten onko kenelläkään kokemusta Scottoilerin (vSystem) asentamisesta Zetoriin?
Scotin sivuiltahan löytyy ihan hyvät ohjeet, mutta jos jollakin on säiliölle parempi paikka tiedossa niin mielelläni otan mallia :)

Entä sitten putkien veto: mistä on parasta viedä putket hammasrattaan luo. Scotoilerhan suosittelee säiliön asentamista pyörän oikealla puolelle, mutta tuli mieleen, että löytyisköhän sopivaa paikkaa vasemmalta puolen niin rasvaputkia ei tarvisi vetää niin pitkästä (mm. takahaarukkaa/linkkua pitkin).
 
Mun mielestä toi on helpoin ja ylivoimaisesti paras modaus minkä Zetoriin voi tehä. Pari kautta tullu ny 55-profiililla ajeltua, ei mitään ongelmia suuntavakauden tms. kanssa maantiellä eikä radalla.

Kerkesin tosiaan tilaamaan jo 190/50 kumin, eli vakion, joten sillä ajellaan seuraavaksi. Mielenkiinnolla odotan, että tulee huomattavaa muutosta ajotuntumaan.
 
Keeskituki on homosooohva touhuu!
Zetku on silti edelleen sporttimatkapöörä.

Hyvää wappua kaikki

-Hessu-
 
Joo, hokasin vasta nyt että täällähän puhutaan asiaa. :)

Voisin koittaa imaista kartan ulos tosta ja laittaa jakoon tässä viikonlopun aikana.

Paiskaa vaikka meilillä kun olet imaissut. niin ja muutenkin se kannattaa uppia sieltä heti (ellet saanut sitä mukaan tohtorilta) talteen ettei tarvi mahdollisen laiterikon takia viedä uudestaan penkkiin. :;):
 
Back
Ylös