Aika paljon aikoinaan Banditilla ajaneena tulee mieleen, että fiiliksestä puhuttaessa kyseeseen voi tulla kaksi aivan eri asiaa.
Fiilis voi tulla siitä, että pyörä tuntuu hyvältä ajajan eniten käyttämässä ajoympäristössä, mutta myös siitä että kuljettajalla on tunne, että omalla pyörävalinnalla saa respektiä.
Suomalainen asfalttipintainen maantie, niin moottori- kuin pikkunen mutkatie ja kaikki siitä välistä, sopivat Banditille fiilistelyyn kuin nenä päähän, mutta nakkikioskilla tai mp-nettisaiteilla nenät eivät käänny Banditin puoleen, vaan lähinnä ylöspäin.
Joku viisas on aikoinaan tokaissut, että joillekin ei ole tärkeätä millä ajaa, vaan millä muut näkevät hänen ajavan.
Kyse tässäkin tietystä fiiliksestä.
Muistan kun eräs uusiomotoristi protestoi lähihuoltiksella reittisuunnitelmaa viidenkymmenen kilometrin päähän sanoilla : Miksi niin kauas?
Hänelle riitti, että vähäisesti äänenvaimennettuja kuutioita ja kromia on paljon, ajaminen oli sivuseikka.
PS suurehko kulutus yhdistettynä pienehköön tankkiin on maantiekurvailussa tympeä asia. Silloin ei haittaa, mikäli porukalla ajellaan huoltikselta toiselle ja takaisin.
nykyiset kaksi yli 14 vuotta tallissa, joo ja se kawa pitäis vihdoinkin kasata, ajokilsat viime kesänä alle 500 km eli tosi paha 
masennus ja perseaukisuus
