Morjens. Uus tällä foorumilla joten kannetaan heti korsi kekoon näin alkajaisiksi. Ihmiset ovat täällä kertoneet käynnissä olevista projekteistaan. Tässä voisin hieman valaista omaa projektiani.
Kaikki alkoi kesäkuussa kun mopokärpänen puraisi pahemman kerran, vaikka on ollut häiriköimässä jon tovin aikaa. Rohkaistuneena aloin silmäilemään pyöriä ja sattuikin eteeni mielenkiintoinen kapistus, Kawasaki ZX10R. Kuullut hurjia tarinoita tonnisista, mutta rohkaisin mieleni ja hommasin sellaisen. Vuosimalli oli vielä silmää miellyttävä 2005. Ei voi kyllä katua ostosta. Miltei alkumetreiltä pyörä tuntui kuin se olisi ollut integroituna hanuriini jo kauan aikaa. Tämmöinen laite siis oli kyseessä:
Hieno pyörä kaikinpuolin kunnes huomasin eräänä päivänä fotoja nappaillessa, että tuo rekisterikilven telinehän on kaikessa toimivuudessaan aika muhkea ja suorastaan hirvityksen näköinen.
Siispä pässiä narusta kiinni, tässä tapauksessa mittanauhasta ja hiirestä. Ei muuta kuin mittoja kilvestä, kiinnityspisteistä ja muista tarvittavista. Sitten CADillä piirtämään vain muotoja. Samaan syssyyn tilasin minivilkut, jotta ne koristaisivat uutta tulevaa telinettä. Kun piirros oli valmis, mallailin pahvista raakamallin ja se näytti natsaavan. Siten uskaltauduin teettämään kilven laserleikattuna 1,5mm rosterista ja kantattuna juuri oikeista kohdista oikeisiin kulmiin. Hieman meisselöintiä ja ruuvailua, vanha pois ja uusi näppärästi istuen tilalle. Vau, ensimmäinen tuunaus oli valmis ja näytti oikein hyvälle omaan silmään.
Tällähän tulikin sitten päristeltyä loppukesä fiilistellen. Mittariin pärähti miltei 6500km kesässä, kohtuullisesti.
Vaikka pyörä olikin nätti titaanin sävyisenä, mieli teki jotain muuta. Väri. Vaihdan väriä. Niimpä alkoi värikarttojen silmäily etsien sitä upeaa ja sopivaa sävyä. Tunteja meni Photoshopin kimpussa erilaisia värimaailmoja sommitellen. Sitten töissä törmäsin upeaan siniseen, metallihohtoinen night blue. Vaikutti hyvälle. Normaalisti ihmiset varmaankin suuntaavat tässä vaiheessa Värisilmään tai muuhun maalikauppaan. Minä päätin olla erilainen nuori aikuinen. Minä menin tarrakauppaan, tai no puhelimella hoitelin itseasiassa hommat. Soitto Vinkille ja parin viikon päästä minulla olikin tarvittavat välineet pyörän saattamiseksi uuteen kuosiin. Katteet pois viuh vauh sukkelaan ja niiden paloittelu niin pieniin osiin kuin mahdollista. Sitten pääsin aloittelemaan urakkaa.
Kyseessähän tulisi siis olemaan pyörän yliteippaus. Teipiksi valikoitui Oracalin 970 RA sarjan vinyyli sen ainoan hyvän värinsä ansiosta. 3M 1080 sarjasta ei löytynyt silmää miellyttävää väriä joten se sai jäädä, vaikka helpommin asennettavaa olisikin. Tässäkin lajissa lämpöpuhallin ja puhtaus on avainsanat. Huolella puhdistettuani osat liasta ja rasvasta ei kuin teippirulla auki, lämppäri vierelle ja taiteilemaan. Ensimmäiset pikkuosat antoivat osviittaa tulevasta urakasta. Ei helppoa, mutta ei vaikeatakaan.
Sitä mukaa kun osat valmistuivat kasailin niitä valmiiksi vielä kun muisti toimi. Fiilikset nousi kun teipattavien osien määrä väheni, mutta myös hermot tuntuivat olevan tiukemmalla. Kyllä tästä vielä hyvä tulee...
Vaikeimman osan jätin tietenkin viimeiseksi. Kawan tankki näytti erittäin mielenkiintoiselta teippauksen näkökulmasta. On sinne ja tänne kaartuvaa pintaa, jyrkkää ja loivaa, kuperaa ja koveraa. Mutta rohkeasti vain kimppuun ja parin tunnin työstämisen jälkeen sekin palanen näytti hyvältä. Tässä vaiheessa extra käsipari oli enemmän kuin tervetullut. Tankin teippaamisen jälkeen kaikki loppu olisi kuin lasten leikkiä.
Kyseisestä hommasta löytyy myös pikku videonpätkä
http://www.youtube.com/watch?v=RcCTR0ZCjd0&list=FL1AKjk2Jmakt6fH9Or4PIwg&feature=mh_lolz
Tässä vaiheessa selasin ebayta ja äkkäsin kirkkaat vilkunlasit eteen, check. Halvalla kun saa nii voi vähän pidempään odotella saapumista, mutta saapuivat kuitenkin. Samaan hengenvetoon ajattelin että kirkas tuulilasi ei vain sovi tulevaan siniseen ulkoasuun. Siispä jälleen selaamista ja bingo. Tyylikäs iridium- lasi tyylikkääseen 22€ hintaan postikuluineen, tämäkin Kiinasta. Tuli nopeasti perille ja oli tosi hieno. Ja jottei leikki tähän loppuisi niin sinkkupenkkikin tuli hommattua, kun tuo parempi puolisko hommasi kans itselleen pyörän. Ja jälleen Kiinan kaverit olivat ystävällisiä ja reiluja. Sitten kun vain muistaisi miten kaikki palaset saa takaisin runkoon kiinni. Yhtään ruuvia ei onneksi kuitenkaan jäänyt yli ja tuulilasikin istui kuin se kuuluisa nyrkki silmään. Halusin vähän originellia lookia pyörään joten tarratekstit tuli kuten alkuperäisessä kuuluukin olla. Jarrunesteiden vaihto katteiden ruuvauksen ohessa ja pyörä jäi odottelemaan kevään lämpösiä kelejä.
Kokonaisuudessaan hyvää ajankäyttöä, jos sattuu suinkaan luppoaikaa olemaan. Ja teippauksella säästää pitkän pennin verrattuna maalamiseen. Yhtään kuplaa ei teippiin jäänyt. Suurimmat epätasaisuudet fiksasin katteista lasikuitukitillä ja hiomapaperilla. Keväällä vain pieni vahaus pintaan ja pyörä on valmis baanalle. Tässä kun kirjoittelee juttua niin koko ajan miettii että mitähän seuraavaksi....niin mitähän olisi tulossa...
P.S. En suosittele vastaavaa teippausurakkaa alottelijoille
