• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Huolimatonta asfaltin kunnostusta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hitman
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Hitman

New member
Kuopion seudulla asfalttikoneet miehineen/naisineen tekevät pitkää päivää kunnostaessaan tienpintoja. Kenties kuitenkaan työn määrä ei vastaa laatuvaatimuksia. Nimittäin korjatessaan autonrenkaan aiheuttamia uria, uran päälle tehdään uusi "asfalttipatja" johon jää ikävät kynnykset reunoille (jopa muutaman sentin korkuinen).

En ole ainoa joka tämän on havainnut, keskustelimme tästä motoristikokoontumisessa porukalla. Eli yhdellä kaistalla on korjauksen jälkeen ikään kuin kaksi korotettua suikaletta, joidenka välissä kapea siivu alkuperäistä asfalttia. Siinä täytyy sitten pohtia, että miten tässä kannattaa ajaa: joko jommalla kummalla uuden asfaltin kaistaleella tai sitten taiteilla niiden välissä. Ajaessa pienellä kohtauskulmalla niihin kynnyksiin syntyy vaaratilanteita, se on sanomattakin selvää ja tähän yhdistettynä vielä liukas keli niin takuulla kaatumisia tulee:pissed:

Länsi-Suomessa olen huomnnut paljon parempia urien korjauksia, sellaisia mihin ei edes huomaa ajavansa. Tienpintojen tulisi olla turvallisia kaikissa olosuhteissa kaikilla ajoneuvoilla, huolellisuutta!
 
Sellaista se on kun halvin tarjous voittaa, hinta on määräävä ei se mitä sillä hinnalla saa. Suomi on rikkaampi kuin koskaan ja mihinkään ei ole varaa.
Kuvauksestasi päätellen tuo korjaus on tehty täysin asiallisesti, meilläpäin korjaukset tehdään näin http://www.vastavalo.fi/korjattu-paikattu-road-dark-bad-paikattu-tie-409745.html
 
Viimeksi muokattu:
Savossa tota kuvalinkin mukaista on harrastettu laajemminkin. Esim. 5 tieltä Hirvensalmelle mentäessä varokaa!
 
Joo Savossa on tuolla tavoin korjattuja teitä siellä täällä. Mukavia ylläreitä tulee, kun on reilu 20 astetta lämpöä ja kanttaat sellasen päällä. Tuntuupi aika liukkaalle...:sad:
 
Viimeksi muokattu:
Sellaista se on kun halvin tarjous voittaa, hinta on määräävä ei se mitä sillä hinnalla saa. Suomi on rikkaampi kuin koskaan ja mihinkään ei ole varaa.
Kuvauksestasi päätellen tuo korjaus on tehty täysin asiallisesti, meilläpäin korjaukset tehdään näin http://www.vastavalo.fi/korjattu-paikattu-road-dark-bad-paikattu-tie-409745.html

Vastaavan laisia soiroja täällä Kuopiossa on, ei ihan noin järkyttäviä vielä ole tullut vastaan..
 
Täällä Vantaallapäin ei reikiä vieläkään ole suuremmin korjailtu ja suuri kauhistus on mökkitieni Porvoo-Myrskylä. Kun ei ollut fyrkkaa tai halua sitä korjata, laitettiin 60:n rajoitus koko matkalle. Tie on sentään yksi parhaita mutkateitä mopoilijalle Ruuhka-Suomessa.
 
Tää nopeusrajoituksen pudotus tuntuu olevan yleistä kun ei ole rahaa tai haluja korjata tietä.
 
Itsekkin huomasin tämä kun kotia ajelin :rant: Mutta eikös ne patsaat vielä pikkasen tiiviimmäks ja ehkä vuoden päästä ei noin paha ole enää.
 
Hiekkateiksi kaikki vaan, niinhän ne on Afrikassakin. :D

Toivettasi on jo ryhdytty toteuttamaan http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288568881823.html. Lienee lähivuosina todellisuutta myös etelä-suomessa.

Autoliitto:
Teiden rappio pahenee

Torstai 9.8.2012 klo 10.41

Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden budjetiksi tienpidon osalta jatkaa tiestön kunnon alamäkeä, tiedottaa Autoliitto.

Teiden päällysteet olivat keväällä erittäin huonossa kunnossa eikä vaurioita ole saatu kesän aikana korjattua, kerrotaan Autoliitosta.

Valtiovarainministeriö arvioi omassa budjettiesityksessään huonokuntoisten tai erittäin huonokuntoisten teiden lisääntyvän ensi vuonna 700 kilometrillä. Huonokuntoisia tai erittäin huonokuntoisia teitä oli 3700 kilometriä vuonna 2011 ja ensi vuoden lopussa niitä on jo 5100 kilometriä. Sama ongelma koskee huonokuntoisia siltoja, joiden määrä pysyy erittäin suurena.

Hallitus on jo nostanut polttoaine- ja autoveroa, mutta Autoliiton mukaan tiestön ylläpitoon se ei osoita riittävästi varoja.

"Päällysteiden huono kunto johtaa pahempiin ongelmiin. Tien päällyste on kuin talon katto. Kun se vuotaa, rakenteet tuhoutuvat. Sateisen kesän jäljiltä ensi keväästä tulee todennäköisesti todella surkea päällysteiden osalta", Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen arvioi.
IL

Suomessa on yleisiä teitä noin 78 tkm eli lähes 10% niistä on joko huono- tai erittäin huonokuntoisia.

Mitä tähän nyt sitten sanoisi...
 
Viimeksi muokattu:
Hesasta vanhaa Porintietä lähtiessä on Konalan kohdilla myös tuollaiset soirot, joilla on täytetty kulumat. Noiden välillä on sitten sellainen 10 - 15 sentin "vanhan asfaltin" alue. Sateella on mukava arpoa missä kohdassa kannattaisi ajella ja kun tuohon "keskilaaksoon" ajaa, niin vängästi nuljauttaa kun sieltä taas märälle pikipaikalle kipuaa.
 
Koskenkylä - Myrskylä väli pilattu noilla pikinauhoilla joista osa uutta ja osa vanhempaa.
Koko ajan oltava tarkkana ja tähdättävä väleihin vanhalle asfaltille. En minä ainakaan uskalla vetää kantilla tuollaisen tuoreen pikinauhan yli.:rant:
 
Hesasta vanhaa Porintietä lähtiessä on Konalan kohdilla myös tuollaiset soirot, joilla on täytetty kulumat. Noiden välillä on sitten sellainen 10 - 15 sentin "vanhan asfaltin" alue. Sateella on mukava arpoa missä kohdassa kannattaisi ajella ja kun tuohon "keskilaaksoon" ajaa, niin vängästi nuljauttaa kun sieltä taas märälle pikipaikalle kipuaa.

Varmaan juuri sen takia siihen raapaistiin pysyväksi nopeuden pudotus 70->60 km/h :paikallatuulee:
 
Se on kumma, kun tuolla Itävallassa on näitä samanlaisia paikkauksia, siellä ei edes huomaa tuota saumaa.
Mistäköhän se johtuu. :kääk: Kovat ja lumiset talvet sielläkin. Teitä suolataan talvella, niinku täälläkin.

Jyrki
 
Joo savosta löytyy tuollaista soiroa. Melko mielenkiintoista tosiaan yrittää niissä pujotella. Mutta eipä mitään. Tänä kesänä olivat uusineet koko asvaltin 12 km matkalta :jippikaijee: Sinne hävisi soirot. :orgmp:
 
Back
Ylös