Hitman
New member
Kuopion seudulla asfalttikoneet miehineen/naisineen tekevät pitkää päivää kunnostaessaan tienpintoja. Kenties kuitenkaan työn määrä ei vastaa laatuvaatimuksia. Nimittäin korjatessaan autonrenkaan aiheuttamia uria, uran päälle tehdään uusi "asfalttipatja" johon jää ikävät kynnykset reunoille (jopa muutaman sentin korkuinen).
En ole ainoa joka tämän on havainnut, keskustelimme tästä motoristikokoontumisessa porukalla. Eli yhdellä kaistalla on korjauksen jälkeen ikään kuin kaksi korotettua suikaletta, joidenka välissä kapea siivu alkuperäistä asfalttia. Siinä täytyy sitten pohtia, että miten tässä kannattaa ajaa: joko jommalla kummalla uuden asfaltin kaistaleella tai sitten taiteilla niiden välissä. Ajaessa pienellä kohtauskulmalla niihin kynnyksiin syntyy vaaratilanteita, se on sanomattakin selvää ja tähän yhdistettynä vielä liukas keli niin takuulla kaatumisia tulee
Länsi-Suomessa olen huomnnut paljon parempia urien korjauksia, sellaisia mihin ei edes huomaa ajavansa. Tienpintojen tulisi olla turvallisia kaikissa olosuhteissa kaikilla ajoneuvoilla, huolellisuutta!

Mutta eikös ne patsaat vielä pikkasen tiiviimmäks ja ehkä vuoden päästä ei noin paha ole enää.
Kovat ja lumiset talvet sielläkin. Teitä suolataan talvella, niinku täälläkin.
Sinne hävisi soirot. 