Bone
New member
Nypyttävä etujarru on kyllä aika podiumilla "syö ihmistä- sarjassa"
.
Joku joskus voittaa arpomalla jotain, mutta eipä noissa yleensä auta muu kuin pedantisti
vaan käydä pitkää listaa alusta loppuun hartaasti läpi.
Tuo levyjen "haarukointi" tahtoo yllättävän monelta jäädä tekemättä, vaikka ei
ole edes vittumaisemmasta päästä.
Kerran jäi itsellä yksi ajettuna hankitun pyörän lievä nypytyshomma lopulta siihen haarukkaan,
että vasen levy jäi "käteen".
Suora oli, niitit OK, ei oikein kulunut/urillakaan ja "tekstuurikin" vaikutti tasaiselta
.
Kaikesta eri jumpasta ainoa mikä sitten jäi käteen, oli aavistuksenomaisesti jonkinnäköiseltä "sävy/kiiltoerolta"
vaikuttanut yksi kohta, jossa ei silmät kiinni hiplatessakaan tuntunut mitään eroa.
Tuohon se kuitenkin "tarrasi" sen verran, että vesilintua kohti lähti se limppu aika äkäisesti
.
Jotain noissa tuppaa välillä olemaan, vaikka ei ihan ensisilmäyksellä mitään erityistä näyttäisi olevan.
Maksaahan ne uudet levyt aina jotain ja kovin usein viat löytyy toki muualtakin kuin
niiteistä tai itse levyistä.
Hyvin tekee kuitenkin "höpöä" joka kerta, kun hirveän jumpan jälkeen jarru ottaa nätisti ja tasaisesti
Eikä siinä loppujen lopuksi mikään tarkistettu ja tehty asia ole mennyt ihan hukkaan.
Vaikka sanotaan, että "tieto tuo tuskaa", niin tieto siitä että asiat on käyty läpi ja kunnossa, rauhoittaa silti
kummasti ihmisen mieltä
.
Tuon tyyppisistä asioista myös rakentuu se "luotto" laitteeseen, kun tiedät itse ihan tasan tarkkaan
missä kunnossa mikäkin paikka on ja missä vaiheessa menossa.
Aika minimiin jää sitten moninaiset "yllätykset" ja huono tuuri.... josta aika moni kertoo kovin kärsivänsä
.
Joku joskus voittaa arpomalla jotain, mutta eipä noissa yleensä auta muu kuin pedantisti
vaan käydä pitkää listaa alusta loppuun hartaasti läpi.
Tuo levyjen "haarukointi" tahtoo yllättävän monelta jäädä tekemättä, vaikka ei
ole edes vittumaisemmasta päästä.
Kerran jäi itsellä yksi ajettuna hankitun pyörän lievä nypytyshomma lopulta siihen haarukkaan,
että vasen levy jäi "käteen".
Suora oli, niitit OK, ei oikein kulunut/urillakaan ja "tekstuurikin" vaikutti tasaiselta
.Kaikesta eri jumpasta ainoa mikä sitten jäi käteen, oli aavistuksenomaisesti jonkinnäköiseltä "sävy/kiiltoerolta"
vaikuttanut yksi kohta, jossa ei silmät kiinni hiplatessakaan tuntunut mitään eroa.
Tuohon se kuitenkin "tarrasi" sen verran, että vesilintua kohti lähti se limppu aika äkäisesti
Jotain noissa tuppaa välillä olemaan, vaikka ei ihan ensisilmäyksellä mitään erityistä näyttäisi olevan.
Maksaahan ne uudet levyt aina jotain ja kovin usein viat löytyy toki muualtakin kuin
niiteistä tai itse levyistä.
Hyvin tekee kuitenkin "höpöä" joka kerta, kun hirveän jumpan jälkeen jarru ottaa nätisti ja tasaisesti

Eikä siinä loppujen lopuksi mikään tarkistettu ja tehty asia ole mennyt ihan hukkaan.
Vaikka sanotaan, että "tieto tuo tuskaa", niin tieto siitä että asiat on käyty läpi ja kunnossa, rauhoittaa silti
kummasti ihmisen mieltä
. Tuon tyyppisistä asioista myös rakentuu se "luotto" laitteeseen, kun tiedät itse ihan tasan tarkkaan