ZX-6R 2007 Etujarru nypyttää

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hades
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Nypyttävä etujarru on kyllä aika podiumilla "syö ihmistä- sarjassa":D.

Joku joskus voittaa arpomalla jotain, mutta eipä noissa yleensä auta muu kuin pedantisti
vaan käydä pitkää listaa alusta loppuun hartaasti läpi.

Tuo levyjen "haarukointi" tahtoo yllättävän monelta jäädä tekemättä, vaikka ei
ole edes vittumaisemmasta päästä.

Kerran jäi itsellä yksi ajettuna hankitun pyörän lievä nypytyshomma lopulta siihen haarukkaan,
että vasen levy jäi "käteen".

Suora oli, niitit OK, ei oikein kulunut/urillakaan ja "tekstuurikin" vaikutti tasaiselta:dunno:.
Kaikesta eri jumpasta ainoa mikä sitten jäi käteen, oli aavistuksenomaisesti jonkinnäköiseltä "sävy/kiiltoerolta"
vaikuttanut yksi kohta, jossa ei silmät kiinni hiplatessakaan tuntunut mitään eroa.

Tuohon se kuitenkin "tarrasi" sen verran, että vesilintua kohti lähti se limppu aika äkäisesti:D.

Jotain noissa tuppaa välillä olemaan, vaikka ei ihan ensisilmäyksellä mitään erityistä näyttäisi olevan.

Maksaahan ne uudet levyt aina jotain ja kovin usein viat löytyy toki muualtakin kuin
niiteistä tai itse levyistä.

Hyvin tekee kuitenkin "höpöä" joka kerta, kun hirveän jumpan jälkeen jarru ottaa nätisti ja tasaisesti:jippikaijee:
Eikä siinä loppujen lopuksi mikään tarkistettu ja tehty asia ole mennyt ihan hukkaan.
Vaikka sanotaan, että "tieto tuo tuskaa", niin tieto siitä että asiat on käyty läpi ja kunnossa, rauhoittaa silti
kummasti ihmisen mieltä:respect:.

Tuon tyyppisistä asioista myös rakentuu se "luotto" laitteeseen, kun tiedät itse ihan tasan tarkkaan
missä kunnossa mikäkin paikka on ja missä vaiheessa menossa.
Aika minimiin jää sitten moninaiset "yllätykset" ja huono tuuri.... josta aika moni kertoo kovin kärsivänsä :p.
 
Kaikesta eri jumpasta ainoa mikä sitten jäi käteen, oli aavistuksenomaisesti jonkinnäköiseltä "sävy/kiiltoerolta"
vaikuttanut yksi kohta, jossa ei silmät kiinni hiplatessakaan tuntunut mitään eroa.

Tuohon se kuitenkin "tarrasi" sen verran, että vesilintua kohti lähti se limppu aika äkäisesti:D.

Kannattaisikohan viimeisenä voiteluna hioa levyä hiekkapaperilla, jos materiaalimuutos on vain pinnallinen?
 
Kannattaisikohan viimeisenä voiteluna hioa levyä hiekkapaperilla, jos materiaalimuutos on vain pinnallinen?

Olishan tuon saanut pajalla ihan kunnollakin pyöräytettyä "hetkeä ennen":D.

Tuossa kohtaa ilmaantui kuitenkin laadukkaiksi todetuista levyistä
tarjous josta ei voinut kieltäytyä ja käsi meni taskuun nopeammin kuin Lindemanin lapsella.

Tavara vaihtoi omistajaa sellaiseen hintaan tuossa tilanteessa, että ratkaisun tekemättä jättäminen
olisi edellyttänyt pikaista liittymistä lähimmän SM-Clubin jäseneksi:grin:.
Kalliimmaksi tuo tie olisi tullut kaiken maailman nahkaisten.... muiden kuin mopovermeiden, hankkimisen
vuoksi:grin:.

Tiedä vaikka olisi vielä alkanut ajattamaan rautaperseitä.... tai jotain muuta hullua:p.
 
Jotain noissa tuppaa välillä olemaan, vaikka ei ihan ensisilmäyksellä mitään erityistä näyttäisi olevan.

Maksaahan ne uudet levyt aina jotain ja kovin usein viat löytyy toki muualtakin kuin
niiteistä tai itse levyistä.

Jotain on joo. Teoriani on, että joissain levyissä on pinnassa työstöön tai koostumukseen liittyvää vaihtelua sen verran, että kitkamateriaalia tarttuu yhteen kohtaan tavallista enemmän, ja sitten se kohta alkaa kerätä jatkossakin kitkamateriaalia enemmän kuin muut kohdat ja kohta nypyttää. Saman efektin saa jollain todennäköisyydellä hyvilläkin levyillä aikaan, jos jarruttaa jarrut kuumaksi ja pysähtyy sen jälkeen paikalleen ja antaa palojen rauhassa keittää levyä.

Tein talvella täyden jarrurempan ja kun lähdin uusilla levyillä koeajolle, niin muutaman kymmenen kilometrin sisään huomasin, että etujarru nypyttää. Lähinnä testailin vastailmattujen jarrujen tuntumaa ja ajanut paloja sisään ja vaikka toki tein jarrutuskokeita ajaessa, välttelin kovia jarrutuksia, etteivät palat ja levy kuumene liikaa ja epätasaisesti. Silti tuo katala nypytys iski ja luulen, että syy oli siinä, että levyt oli halvemmasta päästä ja tästä syystä sattui käteen vähän huonommasta satsista nuo yksilöt.

Heittoa vähäiset 0.0x millimetriä jarrulevyn kehällä ja ihan siistiltä näyttävät muutenkin. Eivät ole "palaneet" mistään kohtaa. Vanhat levyt kuitenkin toimivat uusillakin paloilla 100% tasaisesti. Hioin hiekkapaperilla uutta levyä, ei auttanut. Koska homma alkoi näyttää lost caselta, laitoin poraan metalliharjan ja hioin levyt kirkkaiksi, jos vaikka pinnalta lähtisi jokin kerros pois. Ei auttanut. Nypyttää ihan samalla tavalla kerran kierroksessa. Sorvailla noita ei oikein kannata, kun jos 4,5 mm levyistä sorvaa 0,5 mm kummaltakin puolelta pois, niin levyt on vaihtokunnossa.

Toi hiomalaikka jarrupalojen alle -kikka kuulostaa niin hauskalta, että sitä on pakko vielä kokeilla... :pissed:

Autossakin on tullut kerran vastaan tuollainen halpislevyn kanssa. Nypytys kevyessä jarrutuksessa ilmestyi ilman sen kummempaa jarrujen rääkkäämistä. Vaihdoin laatulevyjen maineessa olevat läpyskät alle ja nypytys hävisi eikä ole tullut takaisin. Totutusajoa saa harrastaa mielellään pidemmän matkaa kuin lyhyemmin. Tasaisia, mutta jämäköitä jarrutuksia ja aina siten, ettei jarrutus päädy äkkipysähdykseen. Toinen vaihtoehto on tehdä tietoinen "bedding in" -totutusajo, eli kunhan palat ovat jonkun verran jo urautuneet levyihin, niin tehdään järjestelmällisiä tasaisen kovia jarrutuksia tietty sarja, jotta saadaan kitkamateriaalia tarttumaan levyyn tasaisesti. Mulle on riittänyt tuo normaalin ajon yhteydessä tehty tietoinen toistuva jarrutus ihan normi liikennetilanteissa, vähän vaan ennakkoa, ettei tule äkkipysähdyksiä tai liian kovia kertajarrutuksia.
 
Laakeriin ei ole paneuduttu, sillä eikö silloin tärisyttäisi ajaessa. Vika ilmenee ainoastaan jarruttaessa jolloin tuntee selvästi, että jarruteho vaihtelee renkaan pyörähtäessä.
Kyllä mulla gixxeri nypytti keulaa jarrussa kun ohjauslaakeri oli kirimisen tarpeessa. Ajossa puuperse mitään muuten huomannu.
 
Liekö samansukuista etujarrua ollut minulla Kawa Versys 650 vm.2008. Aivan identtiset oireet kuin ketjun aloittaja kuvailee, lääke oli elävöittää etulevyjen niitit.
Sopivan kokoinen pultti prikoilla ja ruuvilla niittiin lukiten, sitten porakoneella pyöritystä ja varovasti liukkaria väliin operaation aikana.
 
Kyllä mulla gixxeri nypytti keulaa jarrussa kun ohjauslaakeri oli kirimisen tarpeessa. Ajossa puuperse mitään muuten huomannu.

Onhan näissä murheissa helvetin monta tarkistettavaa juttua/mahdollisuutta,
mutta jos ollaan jo niin pitkälle selviydytty, että JARRUJEN, EI KEULAN nypytys on
kädessä niin.... "alustaremontit" on sitten ihan oma lukunsa :D.
 
Niin... sillä viittasin tuohon puuperseeseen...
kun ei omassa ainakaan riitä oikein erottelukyky tunnistaa mistä etupään nypytys johtuu kun +200 vauhdista perä kepeänä pudottaa vauhtia...
Ilmeisesti ketjun aloittajalla on huomattavasti tarkempi hanuri...
kun on ihan varma että nypytys johtuu jarrutehon vaihtelusta eikä jostain muusta...:;):
Ohjauslaakerin tarkistuskin oli skipattu... kun on tehty jo niin tarkka anaalilyysi aiheesta...
Mutta sit mikään ei kuitenkaan tunnu auttavan... vaikka sitä jo tiedossa olevaa vikaa kuinka fiksaa...:grin:
 
Harvoin ne molemmat nyhtää. Ne pari kertaa kun olen tuommoisen kanssa paininut, olen ottanut vuoron perään toisen satulan irti, jotain palojen väliin, satula kiinni jonnekkin missä se ei päädy puolien väliin ja testilenkille. Näin saa haarukoitua syyllisen.
Levyn olen kerran vaihtanut, toisella kertaa jouduin mökkiolosuhteissa keksimään kenttähiontamenetelmän jota tulen käyttämään jatkossakin. Tuollapa oikein havinnollistavan kuvan kera. http://www.moottoripyora.org/keskus...en-hankintaa?p=6500788&highlight=#post6500788

Huikea ratkaisu, vaikuttaa ainakin toimivalta putsata levyt. Soitin juuri paikalliseen liikkeeseen ja pähkäilimme ongelmaani. Yksi vaihtoehto on kuulemma hioa levyjä puhtaammiksi. Taisit suorittaa kyseisen toimenpiteen tuolloin. Täytyy putsata levyt ja palat ja palata asiaan:thumbup:
 
Kyllä mulla gixxeri nypytti keulaa jarrussa kun ohjauslaakeri oli kirimisen tarpeessa. Ajossa puuperse mitään muuten huomannu.

Otsikosta poiketen pyörä ei siis nypytä, vaan esimerkiksi 5kmh vauhdista äärimmäisen kevyesti ja tasaisesti jarrutettaessa tuntee, kuinka palat ottavat epätasaisesti kiinni levyyn.
 
Liekö samansukuista etujarrua ollut minulla Kawa Versys 650 vm.2008. Aivan identtiset oireet kuin ketjun aloittaja kuvailee, lääke oli elävöittää etulevyjen niitit.
Sopivan kokoinen pultti prikoilla ja ruuvilla niittiin lukiten, sitten porakoneella pyöritystä ja varovasti liukkaria väliin operaation aikana.

Eilen tosiaan suoritin kyseisen operaation, ja ainoa ero oli että aluksi oireet tuntuivat nopeissakin vauhdeissa. Tämä kuitenkin tasaantui ja nyt vika on entisellään ja huomattavana ainoastaan hitaassa ajossa ja kevyissä jarrutuksissa.
 
Jos levyt on satavarmasti suorat (lainaa kaverilta samanlaiset levyt ja koita?) niin sitten vanne on kiero tai kumi huonosti vanteella???
 
Niin... sillä viittasin tuohon puuperseeseen...
kun ei omassa ainakaan riitä oikein erottelukyky tunnistaa mistä etupään nypytys johtuu kun +200 vauhdista perä kepeänä pudottaa vauhtia...
Ilmeisesti ketjun aloittajalla on huomattavasti tarkempi hanuri...
kun on ihan varma että nypytys johtuu jarrutehon vaihtelusta eikä jostain muusta...:;):
Ohjauslaakerin tarkistuskin oli skipattu... kun on tehty jo niin tarkka anaalilyysi aiheesta...
Mutta sit mikään ei kuitenkaan tunnu auttavan... vaikka sitä jo tiedossa olevaa vikaa kuinka fiksaa...:grin:

Ei se tarkkaa hanuria vaadi, että huomaa liikennevaloihin tultaessa etujarrun ottavan epätasaisesti kiinni aina tietyssä pyörähdyskohdassa. Lähinnä kyse on siitä, onko kuskilla tuntoaistia lainkaan. Vink vink vain hienosta kommentoinnista ja kolmoispisteistä :thumbup:
 
No miten tässä oikein meni?
Niitit pyöriteltiin etteivät olleet jumissa?
Jumittuneet niitit tekee just kyseistä ongelmaa.
 
Back
Ylös