Gore-Tex-puvun hankkimisen vaikeus

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja designet
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Onko käynyt mielessä, jos ostaisi tekstiilipuvun tuuletusaukoilla ja Goretex sadepuvun? Sillä pärjäisi jo kelissä kuin kelissä. Pintalaminoitu gore on lämpimillä keleillä auttamattoman kuuma.
 
Mulla vähän sama kaava Rukan Realer takki ja Energater housut. Realer housut ei sovi mun vartaloon alkuunkaan. Realerin untuvavuori on hyvä, hukkasin sähkötakin turhana.

Ei ne Realerin housut tähänkään kroppaan sopineet. Niissä on liian kaposat lahkeet. Kuten kirjoitit niin Rukkan untuvavuori on aivan loistava.
 
Heitän ajatuksella että ihan tavallinen kevyt muutaman kympin sadepuku varsinaisen ajopuvun päälle niitä harvoja ajoja varten kun sitä oikeasti tarvitsee. Mulla se tarve on tämän elämän aikana ollut alun neljättä kertaa vaikka Eurooppaakin on joskus kaluttu. Mikä tahansa kalvo olisi ollut turhuutta ja jatkuva haitta riesana. Jos leipä ei ole ajamisesta kiinni, niin voipi olla kaiken naittaminen samaan pukuun aika turhaa ja kallista, ja lopussa on kuitenkin itku kun vesi ei pysy ulkona. Kastuminen aina silloin tällöin kuuluu moottoripyöräilyyn siinä missä jatkuva ilmavirta, meteli ja naamaan kopsahtelevat öttiäiset. Näiden korjausta kutsutaan autoksi. Kaikki kuivaa ajamalla mikä kastuu ajamalla. Jos on kylmä niin windstopperia sun muuta alle. Jos sade näyttää lohduttomalle ja on pakko mennä, niin kevyt sadepuku ajopuvun päälle. Se varsinainen ajopuku voisi olla sellainen jossa on tuuletusräppänää sen verran ettei mene liian kuumaksi. On sitten nahkaa tai rättiä kunhan tykkää käyttää. Kylmästä yleensä pääsee eroon eikä ole vaarallista, kuumuus on vähän hankalampi juttu. YMMV.
 
Olen Gore-Tex tuotteita yrittänyt ostaa aina tarjouksista vuodesta 97 lähtien, jolloin oli Peakin kuvaston välissä Gore-tex laminaatista tehty kumihansikas. Ohjeena oli kastella käsi ja laittaa hansikas käteen sekä työntää käsi lämpimän veteen siten ettei suuaukosta härppää vesi sisään. Muutamassa kymmenessä sekunnissa käsi oli täysin kuiva. Sitten ohjeen mukaan sama muovipussilla ja lopputuloksen tiedättekin.
No pari hairahdusta tullut piheyden takia ja mm. HALVARSSONIN housut niiden omalla kalvolla oli ja on aivan hirveät. Irrotettavan kalvon kanssa hikoilu on jäätävää ja housut imivät munista vedet sisäänsä jo uutena.
Gore-tex kalvoa käyttävät firmat joutuvat todistamaan tuotteidensa laadun ennen kuin voivat käyttää kalvoa. Eli ei enää ikinä muita kalvoja tai kuten edelliset sanoivat kokonaan kalvottomana puku ja erillinen sadeasu!
 
Mietin tuota kalvotonta pukua vaihtoehtona ja sadeasu mukaan. Tälläkin hetkellä sadeasu pidemmillä reissuilla mukana, koska housuissa Dainesen d-dry pästää vedet läpi kunnon sateessa. Jää vain helposti laittamatta ajoissa päälle. Tykkään ajella pysähtelemättä, saatikaan sadeasun vääntäminen tien varressa päälle.

En tiedä myöskään miten pärjään kalvottomalla takilla kylmillä keleillä. Nyt mulla on alle 10 asteen kelillä goretakki, vuoret, fleecetakki, windstopper-paita, pitkähihainen aluspaita ja t-paita. Jos kalvo jää tuosta pois, niin ei tuohon enää mitään lisää mahdu väliin :)

Onko ulkopintaan laminoitu gorekalvo kuumempi kuin ulkokuoren alla oleva, vaikka siinä on tuuletusaukotkin? Omassa on kalvo ihoa vasten ilman tuuletusaukkoja ja tosiaan pärjään hyvin vielä 30 asteen keleissä. Tätä lämpimämpää on vain Etelä-Euroopassa. Toki sinne jossain kohtaa olisi kiva mennä.
 
Kevyt ja kalvoton hengittävä ajoasu tekstiiliä tai nahkaa toimii melkein aina niin siihen kaveriksi Rukkan AquaAir Gore-tex -haalari kylmää ja sadekeliä varten. Parhaat puolet kaikista.
 
Halvalla tehtynä monesti noin onkin, mutta kuten tuo Stormin materiaaliopaskin sanoo, niin aidolla goretexilla molemmissakin voidaan päästä hyviin lukuihin. Toki onnistuu se kopiokalvoillakin jos tekijällä on halua, mutta se vaan maksaa. Itsellä on Haltin muutaman vuoden takainen drymax-laskettelutakki sieltä hintaskaalan yläpäästä (~yli 500e), niin siinä luvataan sekä vesipilariin että hengittävyyteen 20.000.

Totta, näin on. Oma sadepuku on Rukan haalari ja joskus muinaisuudessa tuli tutustuttua Gore-haalariin paremminkin työn puolesta. Oli se nautinnollinen paksun kumitetun puuvillan jälkeen pitää pidempäänkin päällä. Mutta nuo halvat ovat siis joko muovipusseja tai vesi tulee sisään. Sitä en tiedä miten gore sen tekee ja miksi halpavalmistajat eivät kykene samaan, kommentoikoot materiaalitekniikan DI:t sitä.
 
Onko käynyt mielessä, jos ostaisi tekstiilipuvun tuuletusaukoilla ja Goretex sadepuvun? Sillä pärjäisi jo kelissä kuin kelissä. Pintalaminoitu gore on lämpimillä keleillä auttamattoman kuuma.

Rukan mallistossahan on just tuollainen yhdistelmä, tarkoitettu nimenomaan matkantekoon. Itselläni sen sadapukuosa kun halvalla messuilta sai. 199 tölmöä ei ollut mielestäni paha hinta.
 
Tykkään ajella pysähtelemättä, saatikaan sadeasun vääntäminen tien varressa päälle.

Sitten et kunnolla suunniteltuun sadeasuun ole törmännyt jos se pitää vääntää päälle. Vaelluskäyttöön tehdään just sellaisia joista saa vetoketjuilla liki kaiken auki ja vain heitetään asu päälle ja vetskarit kiinni ja suojassa ollaan. Tuo Rukan gore sadehaalari on samanlainen, jos sen pukemisessa on ongelmaa, niin siihen auttaa fysioterapeutti tai hieroja, vaatevalmistajan keinot on kyllä käytetty hyvin.
 
Kevyt ja kalvoton hengittävä ajoasu tekstiiliä tai nahkaa toimii melkein aina niin siihen kaveriksi Rukkan AquaAir Gore-tex -haalari kylmää ja sadekeliä varten. Parhaat puolet kaikista.

Kerrospukeutuminen kannattaa yleensä aina:D.

Eihän nyt helvetissä kukaan muissakaan hommissa kulje aina "sadetakissa" vaikka se olisi kuinka hipokamaa:D.
 
En tiedä myöskään miten pärjään kalvottomalla takilla kylmillä keleillä. Nyt mulla on alle 10 asteen kelillä goretakki, vuoret, fleecetakki, windstopper-paita, pitkähihainen aluspaita ja t-paita. Jos kalvo jää tuosta pois, niin ei tuohon enää mitään lisää mahdu väliin :)

Merinovillaa ja silkkiä oleva kerrasto alimmaksi ihoa vasten, sitten windstopperi (housut, paita, huppu) ja sen päällä normi ajotakki - kalvo ilmiselvästi hajalla, mutta tuulta pitää. Sen päällä heijastinliivi (taas tuo lämpöä ja vähän näkyvyyttäkin). Ja jos sadetta alkaa tulla, niin sadeasu. Tuollasella näytän itse pärjääväni aika hyvin. Alle +8 asteen keleissä jonkinasteinen aavistus viileydestä hiipi mukaan noin tunnin jälkeen ilman merinovillaa. Pitäisi päästä vielä testaamaan vähän viileämmässä ja sateessa merinovillalla. Joten toivotaan lähipäiviksi sadetta, tuulta ja kylmää ilmaa :p

Jos innostun pukua tässä kaiken piheyden keskellä joskus ostamaan, niin ostan kalvottoman. Sateella ajamista välttelen ja jos alkaa sataa, niin yksiosainen sadehaalari päälle. Kävin sitä jo opettelemassa kevyessä sateessa ja pari minsaa meni, että sain sen päälle. Kuivana säilyin. Nopeat vessareissut sitten muuttuvat vaikeiksi... tarvii ennakointia! :grin:

Se kiinnostaa, miten paljon tarvii vaatetta, jos ulkosalla on asteita peräti +1 ja satelee vettä. Sellaiseen keliin voi kesällä reissun päällä törmätä. Eli pitäiskö hommaa vielä ohuet villahousut ja paita? Gore Tex kaverit pääsee helpommalla, kunnes alkaa sauma vuotaa kesken matkan... Ei siinä takuukaan ailloin auta. :right:

Kerrospukeutumisessa on se hyvä puoli, että voi tilanteen mukaan vaihdella vaatetuksen paksuutta. haitta on tietysti se, että ylimääräiset vaatteet täytyy kuljettaa jossakin. Sitä vartenhan mulla tosin on pikkuruisen puoleiset satulalaukut. Ei mulla niihin mahdu kuin pyörän peite, sadeasu, varahanskat, paikkausvälineet ja termospullo. Kai sinne vielä jotain voi saada mahtumaan. Luottokortin?
 
^^ Itselläni on ainakin ulkoiluasut tuulen- ja vedenpitäviä vaikka harvemmin tarkoituksella lähtee sateella lenkille. En ole myöskään nähnyt kenenkään lenkkeilevän sadetakissa. Raksahommat tietty erikseen, mutta niistä ei onneksi kokemusta. Ei ajoasulla tule suuria liikuntasuorituksia tehtyä, joten en näe mitään haittaa gorekalvolle.

Kalvottomat kangasasut vaikuttavat lisäksi kovin kevyiltä. Tuskin tarjoavat parasta suojaa kontatessa.
 
Ostin viime syksyn reissulle Klim Latitude housut eikä tarvinnut pettyä. Pitävät vettä ja mahtuvat hyvin Sidi Adventure 2:sten päälle. Kuumassa en ole vielä ajanut joten tuuletusaukkojen toimivuudesta tai yleisestä kuumuudesta en osaa sanoa. Koon arvoin valmistajan sivujen kokoinfon ja revzillan videoiden avulla. Lahkeet ovat mulle hieman pitkät, olisin ottanut lyhyemmillä lahkeillä mutta fcmoto tarjousmyynnissä oli vain normimittaisia, eipä tuo tosin ole iso haitta.
 
Joo, on tullut ajettua rankkasateessa ja helteessä. Probleema on ollut enämpi tuo helle. Tähän kanssamotoristi antoi hyvän vinkin. Pysähdyttiin jossain euroopassa lähimmälle huoltoasemalle ja kasteltiin toisemme vedellä. Oli mukava ajella aikas pitkään. Tossa pitää vain varoa ettei saappaiden sisään sitä vettä pääse, muuten on aikas mellevät tuoksut seuraavassa yöpaikassa :p
 
Mä olen aina vierastanut sadehaalaria ehkä syystä että sen pukeminen tuntuu hankalalta. Samoin sadehousujen. Kun alkaa sataa niin pompi siinä sitten yhdellä jalalla bussipysäkillä. Ratkaisin asian siten että ajohousut on pintalaminoitua Gore-Texiä ja takkina kalvoton (vaan ei kelvoton, hehe) kangastakki tai nahkatakki ja peräkontissa kunnollinen prätkäsadetakki. Kun se harmaa sadeseinä tulee eteen niin minuutissa on päällä. Hellekelit on vielä testaamatta jostain syystä. Kamat on Scottin valmistamia koska useimmissa asumalleissa on D -mitoitus saatavilla.
 
Edellisen mainitsemalla konseptilla olen mäkin mennyt, varsinkin Skotlannissa oli tosi kätevää kun sää vaihteli paljon. Eli jalassa Gore-Tex pro shell laminoidut nahkahousut (Alpinestars 365) ja päällä kalvoton alpparin nahkatakki, jossa sopivasti tuuletusta rinnassa ja kainalopaneeleissa. Pisaroiden ilmestyessä sadetakin sai puettua pyörän päältä nousematta, kun takki oli takalaukun kyljessä mustekalan alla, ja siihen sen sai helposti takaisin taas auringon ilmestyessä.

Melko kuumaan keliin mulla on alppari+revit mesh-tekstiilisetti, joka jää valovuoden konttauskestävyydessä, mutta esim. Mallorcan helteissä oli paljon norminahkoja mukavampi. Toki rahamies ostaisi setin rei'itettyä nahkaa.
Kehon viilennyksessä auttaa kosteana pidettävä buffi, joka kastellaan aina uudelleen vesipullosta (myös kuskin nesteytyksestä pitää huolehtia). Haihtuva vesi viilentää kaulan sivuilla kulkevia isoja verisuonia, ja auttaa laskemaan kehon lämpöä. Kaupasta saa myös ihan viilennysliivejä, joilla samalla mekanismilla saa koko torsoa viilennettyä.

Tosi kuumassa, kun ilman lämpö ylittää ihon pintalämpötilan 34°C, kaikki tuuletus vain pahentaa tilannetta ja kuumentaa kehoa. Silloin pitää taas eristää ja käyttää näitä aktiivisia viilennyskeinoja (tai kurvata tauolle ja jatkaa matkaa pahimman paahteen laannuttua).
 
Mulla on ollu Rukan Lancelot jo monta vuotta. Sehän on rei'itetty ja nakulla vähän liiankin vilpoinen. Alla on pitkähihainen merinovilla tai tekninen alusasu joka eristää jonkin verran, eikä hiki oitis tärvele ajoasua.

Italian helteissä olen todennut että toi 32-34 astetta on raja jonka yläpuolella iho tuntuu kostealta kaiken aikaa kun normaalisti se kuivuu ajossa. Rei'ityksen ansiosta haihtumista pääsee kuitenkin tapahtumaan eikä olo ole pakahduttava. Pärjäsin ihan kohtuullisesti vaikka pahimmillaan lämpömittari on näyttänyt 44. Vettä täytyy kuskin kyllä kipata enemmän kun tuntuisi tarpeelliselta. Asua en ole tullut kastelleeksi, olisi varmaan hyvä idea. Ajoviima kuitenkin haihduttaa kosteutta ja puku viilenee.

Monissa Rukan puvuissa on myös pintakäsittely joka heijastaa lämpösäteilyä. Sitä en osaa sanoa onko siitä enää mitään jäljellä, mutta ainakin uutena se tuntui toimivan yllättävän hyvin. Huomasi siitä kun yritti lämmitellä auringonpaisteessa viileämmällä kelillä.

Näillä mennään. Itsekään ei aio erillistä sadekortonkia hankkia. Rymättyläläinen on kyllä kaapissa kalareissuja varten.
 
Back
Ylös