Öljyn virtaus ja kiihtyvyys

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ghostrider
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Nyt olisi tilannepäivitystä sen verran, että tuo Facetin sähkölupsutin löysi tiensä paluulinjaan. Koeajolla en vielä kerennyt käymään, mutta paikallaan käytellessä ei tilanne ainakaan huonontunut entiseen nähden, eli kai siellä öljy liikkuu oikeaan suuntaan. Välisäiliötä tai takaiskuventtiiliä ei tuohon kokoonpanoon mahtunut, pitää toivoa että toimii noinkin. Paluuliitos öljypohjassa on samassa kohtaa kuin ennenkin, eli aika lailla alimmassa kohtaa, pumpulla on siis koko ajan poistopuolella öljy vastassa.

Tänään yritän ehtiä koeajollekin, kerron sitten onko lopputuloksena juhlallinen onnistuminen, vaiko surkea epäonnistuminen.
 
Miten tässä kävi meneekö öljy sinne minne pitää ?
 
No niin, nyt olis käyty mopoa kokeilemassa, hyvin tuloksin. Eli enää ei savuttanut jarrutuksissa, tuli kokeiltua muutamia kertoja noin 150 vauhdista niin kovia jarrutuksia kuin uskallan ja osaan. Jonkun kerran takapyöräkin kävi ilmassa, eli tuskin paljon kovempaa jarrutan radallakaan. Vaikuttaisi siis että tämä ongelma on toistaiseksi hoidossa, mutta sen näkee sitten.

Kokoonpanona paluupuolella on siis 16mm letkua, jonka välissä Facetin Posi-Flow -pumppu 10mm letkukaroilla. Letkukaran päälle on survottu karan mitalta 8mm letkua, sen ulkohalkaisija on justiinsa sopiva tuonne 16-millisen sisään. Takaiskuventtiiliä ei ole missään kohtaa, ja pumppu on suoraan öljypohjan edessä, letkua on tuossa välissä muutama sentti. Melkonen nakuttaja tuo pumppu, mutta eipä tuota kuule kuin kone sammuksissa, kone käynnissä ei nakutus enää herkkiä korvia häiritse.

Katotaan millä tavalla mopo alkaa seuraavaksi vastustamaan. Tänään hajosi jo käytännössä uusi Maguran kytkinpääsylkkä, johan se parisataa kilometriä siinä paikoillaan olikin :D
 
Hyvä homma että onnistui noin pienellä,
Olikos testi lenkii miten
Pitkä kuitenkin niin pitkä että kaikki kuumeni kunnolla?

Sitten vielä tonen pummpu varaosaksi mukaan niin jos käytössä olevalle tulee tunnit täyteen kesken
Ajelun voi vaihataa saman tien matakan varrella
 
Testisuoralle oli matkaa kymmenkunta kilometriä, eli käyntilämmössä oli hyvinkin. Toki pakoputki oli vähän viileämpi kuin mitä tulee radalla olemaan, kun ei ihan täysiä päässyt koko matkaa syöttämään :grin: Vähän toi pumpun lämmönkesto tuolla koneen alla, muutaman sentin päässä pakoputkesta jännittää. Laitoin väliin alumiinilevyä lämpösuojaksi, ettei ihan suoraan putki pumppua pääse paahtamaan, josko tuo pumppu tuolla menestyisi. Pitää varmaan tuo varapumppu hommata, vaikka lennosta vaihtaminen onkin hitusen vittumaista, johtuen siitä sijainnista öljyn pinnan alapuolella. Josko sitä talvella sitten sen mekaanisen pumpun koittaisi saada rakenneltua, nyt kun tuo paluun ongelma pumpulla jo ratkesi.
 
Hanaväliin vaihtoa ajtellen :)
pitemissä sälytykisäkin/kuljetellesa voisi olla myös
hyvä estämään öljyn kulkua väärään suunttaan,

läheläkin putken lämpöä niin mitenkäs letkut vai onko teflonia
 
Hanaa mietin itekin tohon väliin, mutta ei toivoakaan saada sitä tuonne mahtumaan :grin: Letkut ovat ihan kumia, ne ei ole itseensä ottaneet pakoputken lämmöstä. Toki letkut ovat jokusen sentin kauempana putkesta kuin pumpun jalat, eli letkujen suhteen välimatka taitaa olla riittävä. Uskoisin että kohtalaiset oltavat on tuolla pumpullakin, suojapelti varmaan blokkaa isoimman osan putken lämmöstä. Lisäksi tonne pumpulle on aika suora näkymä eturenkaan takaa, eli jossain määrin varmaan ilmaakin virtaa. Mutta joo, pitää se mekaaninen pumppu ottaa joka tapauksessa työn alle, siinä vapautuisi paljon tilaakin tonne koneen alle.
 
Sen verran tilannepäivitystä, että tänään kävin taas Alastarossa toteamassa että savuttaa vieläkin. Parinkymmenen kierroksen aikana oli öljyn taso tippunut ylärajalta alarajaan, eli aika paljon siellä öljyä häviää. Ei muuta kuin touhuamaan tuota uudestaan, seuraavassa versiossa vedän pumpun poiston öljyn pinnan yläpuolelle ihan reilusti. Kytkinkopassa olisi käyttöakselin reikä ylimääräisenä, siihen varmaan olisi helpointa tehdä. AN6-letku varmaan riittää pumpun poistopuolelle ihan huoletta, semmoisen varmaan saisi aika vähällä vaivalla siihen taikinoitua.
 
Mä mietinkin kun tempasit musta ohi, että savuava kymppiärrä.... että voi perse taitaa olla Ghosriderin turbo kyseessä...
 
Onko turbo varmasti syy savuttamiseen? Ton vois testata laittamalla erillisen säiliön paluu öljylle, kestää se säiliön tilavuudesta riippuen jonkun kierroksen ajella.
 
Pumppu kuitenkin toimii yhä kunnolla?
oletko mitanuut että riittäkö siinä tuotto turbolta kieroksilla pitmpään tulevalle öljylle,
(testi lenkihän taisi olla lyhyt)
entä piditkö sitä päällä hetken vielä aina kun kone ei käynnyt
linjan tyhjäksi niin että tulopuoleta vielä valuva öljy poistuu paluun kautta eikä tulvi turboon,

kannatta myös mitatta millainen paine kampikammiossa(öljypohjassa) on kun ahtoja on max määrä,
pumpulehan ilmoitavat max 0.28bar niin jos painen kampikammiossa on kovempi paine se hyydättä pumppun siirttehoa, vaikka öljykorkkin reikään sopivalla kiertellä oleva letkuliitin ja siitä letku mittarille mittari johnkin niin että voi katsoa sillonkun on täydet ahdot

Kieroksilla turbolta tuleva öljy voi olla yli puoliksi ilmaan sekaista Sekin voi pumpun toimintaa haitta

Öljyn tulvimisesta on semoinenkin haitta sotkun, savutksen, öljyn kulutuksen lisäksi että
öljy imuilman joukossa isompina määrinä herkistää nakutuksele ja sitä myöden koneen särkymiselle,

Mekanissa pumppuisa se ilmaantuminen/ilmaus(saada imemmän alkuun)
on joskus hermoja kysvää homma vaikka olisi semmoine että sen pitäis se itse tehdä
 
Jos noin meinaa testa niin pitää laittaa 2 säilötä toinen lisä tilavuudeksi moottori öljylle
ja se turbon "umpi" säilönkin pitänee olla kierosta (1min,20s-1min.30s kestänee) kohti toista litraa+vaahdole vartava tila siletähän kuitenkin pitäis tulla 1.5L-1.8L/min
 
Mä mietinkin kun tempasit musta ohi, että savuava kymppiärrä.... että voi perse taitaa olla Ghosriderin turbo kyseessä...
Nämemmä savuttavasta rytökasasta on tullut ihan mun tavaramerkki :D

Onko turbo varmasti syy savuttamiseen? Ton vois testata laittamalla erillisen säiliön paluu öljylle, kestää se säiliön tilavuudesta riippuen jonkun kierroksen ajella.
Täysin varma tuosta savuttamisen syystä en ole, mutta tuo fööni on mun mielestä kaikkein todennäköisin vaihtoehto. Erillistä säiliötä paluuöljylle tonne ei saa tehtyä, tilaa ei vaan kerta kaikkiaan ole. Lisäksi kaikki öljy siellä on koneesta pois, eli vähän riski bisnes lähteä tuolleen sitä kokeilemaan.

Pumppu kuitenkin toimii yhä kunnolla?
oletko mitanuut että riittäkö siinä tuotto turbolta kieroksilla pitmpään tulevalle öljylle,
(testi lenkihän taisi olla lyhyt)
entä piditkö sitä päällä hetken vielä aina kun kone ei käynnyt
linjan tyhjäksi niin että tulopuoleta vielä valuva öljy poistuu paluun kautta eikä tulvi turboon,

kannatta myös mitatta millainen paine kampikammiossa(öljypohjassa) on kun ahtoja on max määrä,
pumpulehan ilmoitavat max 0.28bar niin jos painen kampikammiossa on kovempi paine se hyydättä pumppun siirttehoa, vaikka öljykorkkin reikään sopivalla kiertellä oleva letkuliitin ja siitä letku mittarille mittari johnkin niin että voi katsoa sillonkun on täydet ahdot

Kieroksilla turbolta tuleva öljy voi olla yli puoliksi ilmaan sekaista Sekin voi pumpun toimintaa haitta

Öljyn tulvimisesta on semoinenkin haitta sotkun, savutksen, öljyn kulutuksen lisäksi että
öljy imuilman joukossa isompina määrinä herkistää nakutuksele ja sitä myöden koneen särkymiselle,

Mekanissa pumppuisa se ilmaantuminen/ilmaus(saada imemmän alkuun)
on joskus hermoja kysvää homma vaikka olisi semmoine että sen pitäis se itse tehdä
Pumppu pitää samanlaista ääntä kuin tähänkin mennessä, eli oletan sen toimivan. Mutta varmuutta siitä ei ole, ei pääse oikein letkua irrottamaan ja kurkistamaan. Pumpun tuoton olettaisin riittävän, koska noita on käytetty paljon liukulaakeriahtimienkin kanssa, niissä öljyn määrä on paljon isompi. Vaikuttaa kuitenkin plauu öljypinnan yläpuolelle olevan yleisempi tapa. Mun pitää koittaa muuttaa toi silleen, silloin saisi ainakin eliminoitua tuon öljypohjasta eteen päin puskevan öljyn pois vaihtoehdoista. Ja pitänee käyttää tulppia ja painekoteloa irti, katsoa löytyykö kummastakaan merkkejä öljystä. Jos painekotelossa ei ole, mutta tulpissa on, niin silloin taas vikapaikka olisi pytyissä.

Pumppua en pitänyt käynnissä koneen sammuttamisen jälkeen, en nähnyt tuota tarpeelliseksi. Käynnistäessä tuo ei pölläytä, eikä ajossa vissiin muutenkaan kuin jarrutuksissa. Tuossa savuttamisessa olen toki täysin toisen käden tiedon varassa, ei riitä meikäläisellä vielä kädet kurkkia taakse päin ihan niin paljoa :D
 
Kampikammion tuuletus saattaa myös aiheuttaa savuttamista, vakionahan se on avustettu suodatinkotelon alipaineella, mutta turbossa se täytyy ylipaineen vuoksi laittaa joko vapaasti ilmaan tai reitittää kompurapuolen ja ilmasuodattimen väliin.
Mulla wanhassa i/ö turbossa vapaana ilmassa oleva tuuletus ei riittäny vaan se roiski öljypisaroita koneen pinnalle ja taisi myös savuttaa hieman, joten vedin sen kompuran ja ilmansuodattimen väliputkeen. Ajoin pyörällä myös rataa ja erään kerran se alkoi voidella takana tulleita öljypisaroilla, tämä taas johtui huonosti tuetusta tuuletusputkesta, joka taipui lämmön vaikutuksesta tukkoon.
Öljyn poistoa turbolta en saanut toimimaan painovoimaisena kunnolla, koska turbo oli hieman liian alhaalla. Laitoin siihen Bilteman 12v hammasrataspumpun joka toimi ihan ok.
 
Täytyy varmaan tuohon huohotukseenkin paneutua sitten reilummin, tuokin hikoilee venakopan välistä öljyä. Määrä ei ole kovin kummoinen, mutta eipä tuolta uuden tiivisteen välistä pitäisi tulla yhtään. Melkeinpä tekisi mieli toteuttaa huohotus pakoputkeen, sillä sais imua aikaan, eikä öljyä olisi imuilman seassa sotkemassa. Nykyään on keruusäiliön ja huohotussuodattimen kautta tuo huohotus, ei ilmeisesti sitten riitä.

Näytti näkyvän meikäläinenkin ihan videolla ajamassa, ei tuo ihan Proto-Sisu pakkasaamuna -tasoinen savuttaja sentään onneksi ole

Nämemmä savuttavasta rytökasasta on tullut ihan mun tavaramerkki :D

Täysin varma tuosta savuttamisen syystä en ole, mutta tuo fööni on mun mielestä kaikkein todennäköisin vaihtoehto. Erillistä säiliötä paluuöljylle tonne ei saa tehtyä, tilaa ei vaan kerta kaikkiaan ole. Lisäksi kaikki öljy siellä on koneesta pois, eli vähän riski bisnes lähteä tuolleen sitä kokeilemaan.

Pumppu pitää samanlaista ääntä kuin tähänkin mennessä, eli oletan sen toimivan. Mutta varmuutta siitä ei ole, ei pääse oikein letkua irrottamaan ja kurkistamaan. Pumpun tuoton olettaisin riittävän, koska noita on käytetty paljon liukulaakeriahtimienkin kanssa, niissä öljyn määrä on paljon isompi. Vaikuttaa kuitenkin plauu öljypinnan yläpuolelle olevan yleisempi tapa. Mun pitää koittaa muuttaa toi silleen, silloin saisi ainakin eliminoitua tuon öljypohjasta eteen päin puskevan öljyn pois vaihtoehdoista. Ja pitänee käyttää tulppia ja painekoteloa irti, katsoa löytyykö kummastakaan merkkejä öljystä. Jos painekotelossa ei ole, mutta tulpissa on, niin silloin taas vikapaikka olisi pytyissä.

Pumppua en pitänyt käynnissä koneen sammuttamisen jälkeen, en nähnyt tuota tarpeelliseksi. Käynnistäessä tuo ei pölläytä, eikä ajossa vissiin muutenkaan kuin jarrutuksissa. Tuossa savuttamisessa olen toki täysin toisen käden tiedon varassa, ei riitä meikäläisellä vielä kädet kurkkia taakse päin ihan niin paljoa :D

Sekin siinä öljyn pinnan yläpuolle purkamisessa on
että purkaa kevyemmin kun ei tarvitse sirtää sitä purku reiän edessä olevaa öljyä sen pumpatavan lisäksi,

keräily säilö(semmoinen mistä öljy pumpaatan takaisin ei siis koekäytöön ehdotettu umpi keräjää)
turbon alla on ajatuksena hyvä vaikka se ei olisi kovinkaan isolla pudotuskorkeudella muutam sentiikin /tilavuudella oleva saostus
kaivo, auttaa erotelemaan vahtoa öljystä ja antaa hiukan puskuria tuotto vaihteluun, imu liitos pohjalle tuuletus liitos yläreunaan ja siitä letku joneekin ylös, ja öljyn täytössä huomio sen lisä tilavuuden, mutta tuon toteutuksesta tosiaan tekee hankalla tilan puute,
joku poikkileikaukselta v tai u toimisi pienessä tilassa ehkä parhaiten,

huohotus juttua on tosieen helppo tutkailla painemittarilla testi kierokselle vaikka puhelin sitä kuvaaman,
semmoinen tuli mieleen että moottori jarrutuksessa männänrenkaat painuu uurinsa ja öljyä pääsee helpommin niiden ohi samoin sen alussa paine sylinteristä kampikammionpäin, eli öljyä voi poistua sieltä ja kampikammion vastapaine hetkelisesti kasvaa

onkos minkä laiset männät ja välykset sekä renkaitten katkojen välykset

tuota videota katsoessa ei kyllä huomannut mitään savukonetta
 
Kampikammion tuuletus saattaa myös aiheuttaa savuttamista, vakionahan se on avustettu suodatinkotelon alipaineella, mutta turbossa se täytyy ylipaineen vuoksi laittaa joko vapaasti ilmaan tai reitittää kompurapuolen ja ilmasuodattimen väliin.
Mulla wanhassa i/ö turbossa vapaana ilmassa oleva tuuletus ei riittäny vaan se roiski öljypisaroita koneen pinnalle ja taisi myös savuttaa hieman, joten vedin sen kompuran ja ilmansuodattimen väliputkeen. Ajoin pyörällä myös rataa ja erään kerran se alkoi voidella takana tulleita öljypisaroilla, tämä taas johtui huonosti tuetusta tuuletusputkesta, joka taipui lämmön vaikutuksesta tukkoon.
Öljyn poistoa turbolta en saanut toimimaan painovoimaisena kunnolla, koska turbo oli hieman liian alhaalla. Laitoin siihen Bilteman 12v hammasrataspumpun joka toimi ihan ok.

Mulla oli yksinkertaisena turbon keräilysäiliönä koneen alla hehkutettua kupariputkea parille kiepille vedettynä, rauhotti öljyn mahdolllista vaahtoamista ja jäähdytti pikkasen samalla.
 
Sekin siinä öljyn pinnan yläpuolle purkamisessa on
että purkaa kevyemmin kun ei tarvitse sirtää sitä purku reiän edessä olevaa öljyä sen pumpatavan lisäksi,

keräily säilö(semmoinen mistä öljy pumpaatan takaisin ei siis koekäytöön ehdotettu umpi keräjää)
turbon alla on ajatuksena hyvä vaikka se ei olisi kovinkaan isolla pudotuskorkeudella muutam sentiikin /tilavuudella oleva saostus
kaivo, auttaa erotelemaan vahtoa öljystä ja antaa hiukan puskuria tuotto vaihteluun, imu liitos pohjalle tuuletus liitos yläreunaan ja siitä letku joneekin ylös, ja öljyn täytössä huomio sen lisä tilavuuden, mutta tuon toteutuksesta tosiaan tekee hankalla tilan puute,
joku poikkileikaukselta v tai u toimisi pienessä tilassa ehkä parhaiten,

huohotus juttua on tosieen helppo tutkailla painemittarilla testi kierokselle vaikka puhelin sitä kuvaaman,
semmoinen tuli mieleen että moottori jarrutuksessa männänrenkaat painuu uurinsa ja öljyä pääsee helpommin niiden ohi samoin sen alussa paine sylinteristä kampikammionpäin, eli öljyä voi poistua sieltä ja kampikammion vastapaine hetkelisesti kasvaa

onkos minkä laiset männät ja välykset sekä renkaitten katkojen välykset

tuota videota katsoessa ei kyllä huomannut mitään savukonetta
Joo, toi keruusäiliö olisi varmasti hyvä. Pitää katsoa saako sellaista toteutettua mitenkään, vai onko mentävä nykyisen kaltaisella setupilla. Purku vapaaseen tilaan tosiaan tuo öljyn virtaamiseen aika tavalla helpotusta, lienee kaikkein fiksuinta tehdä niin, nyt kun on tuo pumppu tuolla kuitenkin.

Männät on Wössnerit, koneistamolla hoonauksen yhteydessä mittasivat välykset, ne oli justiinsa Wössnerin antamassa speksissä. Katkosvälykset mittasin kaikista renkaista, ne osuivat kaikki Kawan spekseihin suoraan viilaamatta. Wössner ei muistaakseni ilmoittanut katkosvälyksiä, ajattelin että niissä sitten saa Kawan välykset kelvata. Eli niiltä osin pitäisi kanssa olla kaikki kondiksessa. Toki tolla koneella ei ole vielä ajettu kuin muutama sata kilometriä, eli renkaat varmasti vielä hakevat muotoaan ja voivat vähän vielä läpi laskea.

Mulla oli yksinkertaisena turbon keräilysäiliönä koneen alla hehkutettua kupariputkea parille kiepille vedettynä, rauhotti öljyn mahdolllista vaahtoamista ja jäähdytti pikkasen samalla.
Toi voisi olla ihan toteutuskelpoinen vaihtoehto tähänkin. Vissiin kesti tuo kupari ihan hyvin tuossa? Amerikanjenkkimiehet aina varoittelevat toisiaan tekemästä polttoainelinjoja kuparista, koska taitaa olla herkkää murtumaan tärinästä. Mutta onkohan ikinä yksikään kupariputki sitten oikeasti murtunut sen tärinän takia?
 
Joo, toi keruusäiliö olisi varmasti hyvä. Pitää katsoa saako sellaista toteutettua mitenkään, vai onko mentävä nykyisen kaltaisella setupilla. Purku vapaaseen tilaan tosiaan tuo öljyn virtaamiseen aika tavalla helpotusta, lienee kaikkein fiksuinta tehdä niin, nyt kun on tuo pumppu tuolla kuitenkin.

Männät on Wössnerit, koneistamolla hoonauksen yhteydessä mittasivat välykset, ne oli justiinsa Wössnerin antamassa speksissä. Katkosvälykset mittasin kaikista renkaista, ne osuivat kaikki Kawan spekseihin suoraan viilaamatta. Wössner ei muistaakseni ilmoittanut katkosvälyksiä, ajattelin että niissä sitten saa Kawan välykset kelvata. Eli niiltä osin pitäisi kanssa olla kaikki kondiksessa. Toki tolla koneella ei ole vielä ajettu kuin muutama sata kilometriä, eli renkaat varmasti vielä hakevat muotoaan ja voivat vähän vielä läpi laskea.

Toi voisi olla ihan toteutuskelpoinen vaihtoehto tähänkin. Vissiin kesti tuo kupari ihan hyvin tuossa? Amerikanjenkkimiehet aina varoittelevat toisiaan tekemästä polttoainelinjoja kuparista, koska taitaa olla herkkää murtumaan tärinästä. Mutta onkohan ikinä yksikään kupariputki sitten oikeasti murtunut sen tärinän takia?

Kuoari kyllä kestää kun laittaa sen lisäksi pätkät letkua ja
Kunnolla kiinni, muuten murtuu liitimen juuresta
Muutaman katkeneen öljyn tulon nähnnyt,

Kerääjä säiliöön jos selaista tekee jonkun moinen loiske levy
Koittaa siihen tehdä ja se sen ilman letku tosiaan
vaikka jonnekkin tankin alke tms ylös, imu siitä v:een alapäästä

Parashan olisi jos nykyisen systeemin muutos siihen
Että purkaa pinnan ylä puolelle riittäisi
 
Back
Ylös