Moottorirata Iittiin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja madagi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Noi kustannukset alkaa menemään niin naurettaviksi että ratojen tulisi yksissä tuumin pistää boikotti pystyyn ja sanoa että näillä summilla ei kukaan rata halua F1 sarjaan.

Sit olis päättäjillä kaks vaihtoehtoa. Alentaa summia tai sarja kuolis. Toki tuollaisen boikotin aikaansaaminen on lähestulkoon mahdotonta realistisesti, mutta kuitenkin....
 
Markkinatalouden ehdoillahan noissa mennään. Aina jostakin löytyy joku, joka haluaa maksaa pyydetyn hinnan ja katsoo sen arvoiseksi. Eihän siinä muusta ole kyse.
 
Taas hajatellaan.
Suomessa on totuttu pieneen ja täällä 4 mijoonaa euroa on iso summa kerättäväksi esim. yhteistyökumppaneilta ja yhteiskunnalta johonkin tarkoitukseen.
Kun taas jossain Valenciassa tai Assenissa voi verrokkisumma olla vaikkapa 20 miljoonaa euroa.
Siinä on AIKA ISO ERO.

Yritä sitten näillä realiteeteilla lähteä samalta viivalta...
 
Markkinatalouden ehdoillahan noissa mennään. Aina jostakin löytyy joku, joka haluaa maksaa pyydetyn hinnan ja katsoo sen arvoiseksi. Eihän siinä muusta ole kyse.

Keskenään kilpailevat arabisheikit Qatar / Abu Dhabi jne pitävät kyllä huolen siitä, että sarjalle löytyy nettomaksajia.
 
https://yle.fi/uutiset/3-11089514
"Asukkaat haluaisivat rakentaa 70 metriä pitkän riippusillan joen yli – kunnan mielestä se pilaa maiseman"

Voi vittu! Noin fiksuille kuntapäättäjille kannattaa sillan kylkiäisiksi myydä erityisiä laseja, joilla maisema pysyy koko ajan stabiilina.

glasses-for-blind-icon-simple-style-vector-9137916.jpg
 
Iitin Kausalassa sijaitsevalle KymiRingin radalle kaavailtiin ensi kesäksi Suomen MM-rallin erikoiskoetta, mutta nyt tämä suunnitelma on Ilta-Sanomien tietojen mukaan haudattu.

KymiRing oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilä kertoi elokuussa, että yhtä Suomen MM-rallin pikataipaleista suunnitellaan kesäksi 2020 KymiRingille Kymenlaaksoon.

Suomen MM-rallin ensi vuoden reitti julkistetaan virallisesti helmi-maaliskuun vaihteessa. Suomen MM-rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kuitenkin vahvistaa jo nyt IS:lle, ettei KymiRingillä ajettavaa erikoiskoetta ensi kesän reitiltä löydy.

– Näin se on. Tässä on kyse lähinnä logistiikasta. KymiRing on kuitenkin niin kaukana. Tuollainen pitkä siirtymä on vähän hankalasti istutettavissa ralliviikonlopun ohjelmaan, Tarkiainen sanoo.

https://www.is.fi/ralli/art-2000006324890.html
 
Nyt sitten kaikki ostamaan lippu, niin pääsee ihan paikan päälle katsomaan kuinka: [SARKASMI] rata ei ole valmis, fasiliteetit ei ole kunnossa, järjestelyt on pielessä, parkkipaikkoja ei tarpeeksi tai ainakin ne on liian kaukana, hotellit on täynnä tai niitä on ainakin liian vähän, kaikki on liian kallista ja Kummola pilaa MotoGP:n [/SARKASMI] ja mitä muuta kaikkea sitä onkaan mainostettu.

https://finnishmotogp.fi/
 
Etusivun mainokseen olisi voinut rossin tilalle laittaa vinalesin ja aleixin tilalle vaikka fabion :D kukas siinä ktmllä viilettää ei oikein saa selvää :D
 
Ja hinnat: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006325862.html

Moottoripyörien kuninkuusluokan MotoGP:n Suomen MM-osakilpailun liput Kymiringille tulevat myyntiin ensi tiistaina, tapahtumajärjestäjä Lahti Events tiedottaa. Lippuja myydään Lippu.fi:ssä ja MotoGP:n Suomen kisan verkkosivuilla.

Kymiringillä ajetaan 10.–12. heinäkuuta 2020 MotoGP:n lisäksi Moto2:n ja Moto3:n osakilpailut. MotoE-sarja vahvistetaan myöhemmin, tiedotteessa todetaan.

Kisapäivät jakautuvat siten, että perjantaina on harjoitusajot, lauantaina kaikkien luokkien aika-ajot ja sunnuntaina kilpaillaan MM-pisteistä.

”Odotamme paikalle suomalaisten MotoGP-fanien lisäksi kisaturisteja erityisesti Venäjältä, Baltiasta sekä tietysti myös Pohjoismaista”, Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki toteaa tiedotteessa.

Aikuisten lippujen hinnat vaihtelevat 25,50 eurosta 256,50 euroon. Edullisimmalla lipulla pääsee katsomaan perjantain harjoituksia seisomakatsomoon, niin sanottuun metsäkatsomoon. Kalleimmalla pääsee kaikiksi kolmeksi päiväksi varikkosuoralle istumakatsomoon.

Seisomakatsomon kolmen päivän lippu maksaa 98,50 euroa.

Sunnuntain kisapäivän lipuista esimerkiksi seisomapaikkalippu maksaa 59,50 euroa, takasuoran istumapaikkalippu 131,50 euroa ja varikkosuoran istumapaikka 152,50 euroa.

Kymiringillä on kaikkiaan 30 000 istumapaikkaa ja 35 000 seisomapaikkaa eli yhteensä alueelle mahtuu 65 000 katsojaa.
 
Äkkiä suunnittelemaan hiilikuituputkesta rakennettua, kannettavaa hirvitornia. Pari metriä korkeammalta näkisi jo mukavan pätkän rataa. Saakohan minnekään radan läheisyyteen autoa parkkiin? Kaiteilla varustettu kattoteline pakettiautossa antaa myös hyvät näkymät. Noin isoissa tilaisuuksissa logistiikka taitaa mennä niin, että auto jätetään helvetin kalliille pysäköintipaikalle 10 km päähän ja sieltä bussilla alueelle?
 
Ei kyllä mitkään pahat hinnat noilla lipuilla. Alta satkulla saa aluelipun viikonlopuksi, eikö istumapaikatkaan mahdottomia maksa. Nyt kun vaan vielä saatas se huhuiltu PM -osakilpailu gp:n yhteyteen niin ai että...kylä kelpais.
 
Back
Ylös