Kummikuljettaja Tuomas Soininen 2022

PikkuSoikkeli

New member
Moro taas!
Kesän ekat kilometrit tuli tänäkin vuonna minisupermotolla Hyvinkään kartingradalla. Siellä on vauhti jo aika hyvin löytynyt vaikka pyörä on eri kuin viime kesänä. Kesän ekat pannutkin tuli otettua ensimmäisen ajopäivän loppuun, kun jo tehtaalta alla olleista Kendoista löyty limiitti😁.
Tänään oltiin sitten ajelemassa Orgin päivillä Ahvenistolla. Ekat pari settiä oli todella jäykkää, mutta sitten alkoi vanha tekeminen taas löytyä ja loppupäivästä mentiinkin vanhalla rouvalla sladissa ja keula pystyssä. Vielä jäätiin iskän enkasta muutama sekunti, mutta sillä on myös kilsoja tolle radalle tullutkin. Mutta kyllä se että me ees päästiin ajamaan oli jo puoli voittoa, koska pari päivää sitten molempien kuskien pyörät oli vielä ihan miljoonassa osassa.
Kaikin puolin onnistunut kauden avaus isoillekkin radoille ja oli kiva nähdä taas tuttuja.
 
Terve!
Kuuden päivän kisareissun jälkeen tunnelmat on vähän sekalaiset suurien tapahtumien jälkeen. Tiistaina mestoille kamat levälleen vähän ruokaa ja nukkumaan. Keskiviikko aamupäivästä radalle ja jumankauta oli siistiä tykittää Yamahalla pitkän talven jälkeen. Ja tietysti siinä uskossa että viime kesäiset vedetöljyssäjavituttaa sekoilut olisi ollut siinä. No ei ollu, nimittäin seuraavalla setillä kytkin alkoi luistamaan ja perus säätö alkoi. Sitä se sitten olikin koko loppureissu, vaikka kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot pelastaa tilanne, mutta ei.
Kun kaikki mahdollinen oli kokeiltu niin oli pakko vain hyväksyä tilanne ja ajaa vain kaikki pakollinen (eli aika-ajot ja kisat), joten reenit jäi vain kahteen settiin. Tässä kohtaa isot respectit faijalle kaikesta ittensä likoon laittamisesta mitä se harrastikin aika lailla koko reissun.
Aika-ajossa kolmas ruutu kahden sekunnin erolla kärkeen ja todella tyytyväinen tolla reenimäärällä. Kisa meni tasaisen hyvin kierrosaika kaksi sekuntia viime kesää paremmaksi, nyt vain puolentoista sekunnin päähän rataennätyksestä. Kolmantena maaliin ja taas uusi lippis ja pokaali messiin.
Sunnuntaina sai nukkua pitkään sillä en ajanut warmuppia kytkimen takia. Koko päivän jännitettiin minkälainen keli tulee ja noin puoli tuntia ennen starttia se oli jo aika varma wet race. Vähän hermostunein tunnelmin lähdettiin kisaan sillä en ole ajanut Yamahalla oikeastaan metriäkään sateella. Kolmen tutustumiskierroksen aikana ihan hyvä tuntuma päälle ja aivan timanttinen startti viivalta tuotti kakkossijan. Kuitenkin kilpakumppani pääsi pitkällä suoralla edelle ja vähän karkuun, mutta otin eroa hyvin kiinni loppua kohden. Sitten unelmat hopeisesta pokaalista romuttuivat kun kaaduin alamäkioikeassa ennen neulansilmää. Ihan siivosti lähti pito takaselta, mutta kun liuin nurmikolle vedin ainakin viisi lapajättiläistä ja olin aivan varma että nyt sattui ja pahasti. Onneksi selvittiin vain ruhjeilla ja mustelmilla eikä pyöräkään mitenkään mahdottomassa kunnossa ollut. Ja keli oli siis aivan läpimärkä ja kastui vain lisää kokoajan.
Varmaan puolet jäi kertomatta joten mekaanikko ja tallipäällikkö saa lisäillä jos jotain tulee mieleen. Ja aivan VALTAVA kiitos Esalle kärsivällisyydestä ropata Yamahan kytkintä ja auttaa mut viivalle kun iskä ja Santtu oli Mikkelissä tarkistuksessa Santun lipan takia.
 
Pikku hiljaa kieltämättä ton Yamahan kytkimen purkaa ja kasaa vaikka silmät kiinni. Oli hieno viikonloppu ja molempien tähtikuljettajien kehitys on kyllä hienoa. Ja isosti nousee hattu Tuomakselle, että tuolla reenimäärällä ei oltu kaukana edes ykköspallin haastamisesta.
 
Onnittelut pokaalista! Kovan kuuloista suorittamista, kun tuollaista vauhtia päästelit menemään.

Ja suuri harmitus ja säikähdys, kun tuollaisessa kohdassa ajaa pihalle. Tietääkseni et ole ensimmäinen, joka tuossa kaatuu. Isommilla pyörillä kuulemma näppärä high-sider -paikka.
Onkohan takaiskari pohjannut ja sen takia takapyörältä on lähtenyt pito? Mikäli ei ole tämä, niin toivottavasti kaatoon on löytynyt oikea syy.

Mutta ens kerralla parempaa onnea ja molemmissa kisoissa ajo ruutulipulle :thumbup:
 
Moi!
Orgin järjestämä Alastaron viikonloppu ajettu tällä kertaa kusiaisella, koska Yamaha vielä palasina.
Lauantain ekat setit tuntui ihan hirveeltä, mutta en osannut oikeen selittää että miks, koska pyörä käänty huonosti (siis kolmesatkuun verrattuna), mutta oli silti jotenkin kiikkerä ajaa. No päätettiin nostaa keulaa reilusti ja kokeilla mitä tapahtuu. Ja siitä tuli ihan törkeesti parempi.
Sitten enää pientä naksuttelua alustaan ja klipareitten säätöä niin tuli hyvä.
Ajo kulki aika hyvin, iskää vajaa kolme sekuntia nopeemmin mistä kiitos kuuluu KVR:n koulutukselle johon osallistuin viikonloppuna.
Ja tietysti, koska se on Suzuki niin koko viikonloppu tapeltiin keittävien jarrujen kanssa jotka saatiin edes jotenkin pelaamaan.
Sunnuntaina ajo kulki entistä paremmin kunnes lipsautin kikkamutkan apexissa keulan alta. Syy löytyi helposti, aivan loppu oleva eturengas ja pieni ajolinjan leviäminen. Pyörään pieniä naarmuja ja kuski täysin kunnossa.
 
Kulku näyttää parantuvan ja kuittailutkin nasevoituvat näköjään.
 
Terve!
Kemoran kisoista selvitty ja kerrottavaa on jonkin verran.
Keskiviikkona pelipaikoille ja ihan jäätävän kokonen lentävä sirkus pystyyn. Loppuilta hengailua Esan ja Tiian kanssa.
Perjantaina kytkimen kanssa leikkimistä ja treenit jäi vain yhteen settiin.
Lauantaina aika-ajo ajettiin aivan läpimärässä säässä ja Motoparkin kaadon jäljiltä sadeajo oli aika ujoa, mutta silti viidenteen ruutuun kisaa varten. Kisakin ajettiin märällä ja paalupaikan kaveri kaatui sisäänmenokierroksella joten yksi ilmainen sijoitus ylöspäin. Sain hyvän startin ja nousin neljänneksi. Loppukisa kovaa kisailua neljännesta sijasta ja maaliin neljäntenä. Fiilikset oli ihan hyvät, se saatiin mitä lähdettiin hakemaan eli varmalla ajolla maaliin ja jos joutuu ajamaan kilpaa niin ei milliäkään periksi.
Sunnuntaina warm up jäi ajamatta epävarman sään takia. Kisaan ruudusta neljä ja hyvällä startilla kolmanneksi ykkösmutkaan ja edessämenevän pyörä hajosi ja meinasin ajaa sitä pärsiiseen. Pitkällä katsomosuoralla vielä yksi ohitus imusta ja olin kärjessä. Sit kauhee runttaaminen päälle ja sainhan mä site eroa noin kolme sekuntia revittyä kunnes se alkoi hupenemaan kun pussissa ollut nopea kaveri pääsi muista ohi ja alkoi ajamaan mua kiinni. Viimeinen kierros oli just alkamassa kun punaise liput alkoi heilua ja menin varikolle. Pikkusenko hyppäs sydän kurkkuun kun muut ajo vielä yhen kierroksen. Luulin siis että oli tullut liian aikaisin sisään, mutta onneksi ei. Faijalla oli taas vaihteeks hirvee huuto päällä kun se tuli mun luo mut se nyt on vähä sellanen.
Elikkäs yhteenvetona uran eka voitto plakkarissa, Yamaha ei vieläkään toimi, mutta tiimi toimii ja saadaan palautetta sekä Soininen racingiin saatiin epävirallinen uusi jäsen Tiia Seima.
Tähän saa taas lisäillä jos jotain jäi kertomatta.
 
Isot onnittelut ensimmäisen voiton johdosta !:jippikaijee:

Anna faijan meuhkata. Se on kuitenkin satsannut teidän harrastamiseen "ihan pikkuisen". Kyllä silloin kuuluu huutaa kun menestystä tulee. Ja sitähän tulee vielä paljon lisää :thumbup:
 
Terve!
Kemoran kisoista selvitty ja kerrottavaa on jonkin verran.
Keskiviikkona pelipaikoille ja ihan jäätävän kokonen lentävä sirkus pystyyn. Loppuilta hengailua Esan ja Tiian kanssa.
Perjantaina kytkimen kanssa leikkimistä ja treenit jäi vain yhteen settiin.
Lauantaina aika-ajo ajettiin aivan läpimärässä säässä ja Motoparkin kaadon jäljiltä sadeajo oli aika ujoa, mutta silti viidenteen ruutuun kisaa varten. Kisakin ajettiin märällä ja paalupaikan kaveri kaatui sisäänmenokierroksella joten yksi ilmainen sijoitus ylöspäin. Sain hyvän startin ja nousin neljänneksi. Loppukisa kovaa kisailua neljännesta sijasta ja maaliin neljäntenä. Fiilikset oli ihan hyvät, se saatiin mitä lähdettiin hakemaan eli varmalla ajolla maaliin ja jos joutuu ajamaan kilpaa niin ei milliäkään periksi.
Sunnuntaina warm up jäi ajamatta epävarman sään takia. Kisaan ruudusta neljä ja hyvällä startilla kolmanneksi ykkösmutkaan ja edessämenevän pyörä hajosi ja meinasin ajaa sitä pärsiiseen. Pitkällä katsomosuoralla vielä yksi ohitus imusta ja olin kärjessä. Sit kauhee runttaaminen päälle ja sainhan mä site eroa noin kolme sekuntia revittyä kunnes se alkoi hupenemaan kun pussissa ollut nopea kaveri pääsi muista ohi ja alkoi ajamaan mua kiinni. Viimeinen kierros oli just alkamassa kun punaise liput alkoi heilua ja menin varikolle. Pikkusenko hyppäs sydän kurkkuun kun muut ajo vielä yhen kierroksen. Luulin siis että oli tullut liian aikaisin sisään, mutta onneksi ei. Faijalla oli taas vaihteeks hirvee huuto päällä kun se tuli mun luo mut se nyt on vähä sellanen.
Elikkäs yhteenvetona uran eka voitto plakkarissa, Yamaha ei vieläkään toimi, mutta tiimi toimii ja saadaan palautetta sekä Soininen racingiin saatiin epävirallinen uusi jäsen Tiia Seima.
Tähän saa taas lisäillä jos jotain jäi kertomatta.

Iskä huutaa ja äiti itkee :jpstyle: Pääasia, että palautetta tulee ja tunteet näytetään. Niin ylpeä molemmista kuskeista :polonen: Ja todella kiitollinen toimivasta ja sitoutuneesta tiimistä :respect:
 
Todella kova suoritus!
Kiva seuraa näitä team Soikkelin edesottamuksia.
Mä luulen että Riku ei ole ikinä oppinut puhumaan vaan siirtyi suoraan huuteluun :grin:
 
Oli sitä ääntä sen verran siinä pilttuiden päässä, että vessoilla asti oltiin ihmetelty, että mitäs siellä nyt tapahtuu.

Olihan kyllä huikee viikonloppu ja melkosta seppäämistä tää viikko. Moottorin osathan siis saatiin tiivistepintojen oikasusta keskiviikkona iltapäivällä. Vika ei valitettavasti vieläkään poistunut, mutta tehtiin parhaamme, että tähtikuljettaja pääs tyrkkäämään edes ne pakolliset. Ja kyllähän tää oli tiimillekin ihan paras mahdollinen palkinto. On se kyllä kova ukko tyrkkäämään. Hattu päästä....edit. ...eiku letti. 🤣

Kiitokset koko porukalla hienosta meiningistä varikolla ja onnittelut hyvistä tuloksista molemmille veljeksille.
 
Morjesta taas pitkästä aikaa!
Nyt on lähiaikoina ollut aika reilusti sitä ja tätä joten tänne kirjottelut on jääny vähemmälle, mutta tässä pientä päivitystä meidän tiimin tilanteeseen.
Oltiin juhannus mökillä ja seuraava viikonloppu Imatranajoissa joten siitä tuli suoraan kaksi viikonloppua ajotaukoa ja arki oli aika kiireistä mun töiden, remontin ja Yamahan pajottamisen takia.
Yamahan uus kone tuli tossa pari viikkoo sitten ja se nostettiin paikalleen heti kun ehti ja vakio-osilla jotta päästään arkena Alastaroon kokeilemaan toimiiko se. Kaikkien yllätykseksi se toimi ja nopea pitstop kotona josta nokka kohti Kymiringiä. Ajelut meni ihan putkeen noilla reissuilla mitä nyt vauhtia puuttui vähäisten treenien takia. Paitsi että Kymillä alkoi taas luistamaan kytkin, mutta vika oli aika selkeä. Suterin luistokytkin ei kestä neljää vuotta ilman osien vaihtoa😁. Uudet osat tilaukseen ja vakiokytkin paikalleen jotta ehditään tiistain KVR-päiville.
KVR:n päivät reenattiin sitte välikaasua, mutta jo toisella setillä se sujui jo täydellisesti. Sitten kotiin ja kone irti jotta saadaan viriosat ja luistokytkin paikalleen.
Viikonloppu lepiä ja se tuli tarpeeseen. Sitten vielä viikko ilman ajohommia kunnes lähdettiin Botnialle. Pilvisessä säässä mestoille ja leiri pystyyn ja nukkumaan.
Aamulla satoi vettä ja sade jatkui puoleen päivään asti kunnes alkoi kuivua. Vielä muutama setti kuivaa ja järkkärit päätti venyttää päivää kahella tunnilla, joten mä vietin ne porttivahtina.
Sunnuntaina hyvä keli koko päivän ja ajohaluja ois ollu, mutta änkkä ja siihen tehdyt tee-se-itse korjaukset päätti räjähtää. Loppupäivä hengailua ja kävin huvikseen taas liputtamassa.

Eli viimeiset neljä viikkoa tiivistettynä:
Santtu ajaa kovaa
Mä en aja kovaa
YAMAHAN KONE TOIMII!!
Tokmannin hiilikuitu ja epoksi ei käy äänenvaimentimen korjaukseen
Ja muutenkin ollu aika sekavaa aikaa taas vaihteeks
 
Back
Ylös