Pitkät päällä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TommiTL
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ajakaa ehdottomasti kirkkaassa päivänvalossa lyhyillä ja päivitelkää kilvan onnettomuuksia kun autoilija ei nähnyt ja kääntyi eteen.

Olen tänäkin vuonna, kuten vuosikaupalla, ajanut kirkkaalla päivänvalolla turvallisuussyistä pitkät päällä ja vuosisaldo vastaantulevien vilkutteluprotesteja on ollut kaudessa keskimäärin kaksi.

Lähes aina vilkuttelija on ollut syystä tai toisesta jakeluauton kuljettaja, mutta tänä vuonna poikkeuksen teki yksi ikälopun Hiacen kuljettaja.

Ainoastaan kerran en ole tullut nähdyksi pitkistä huolimatta ja silloin kyse oli kolmipyöräisellä sähkömopolla liikkkunut arviolta 90-vuotias herra. Ilmeisesti ainoastaan törmäys olisi saanut hänet huomiomaan mitään ympäristöstään.

PS jokaisen, joka tahallaan ajaa edes pienintäkään ylinopeutta tiellä, ei kannatasi vedota pitkillä ajan laittomuuteen.
 
No nyt meni vaikeeks... mitä mää teen?

Paras lienee laittaa valo välkkymään pitkien ja lyhkäisten välillä. Onko taajuutta suositella kellään?
 
Jopa niin paljon, että on luvallista korvata halogeenipolttimo sellaisella?
Joillain halogen-kantaisilla LED-polttimoilla on nykyisin jo ihan jopa E-hyväksyntäkin = ne ovat siis täysin lailliset vaihtaa sinne halogen-polttimon tilalle. Eli kyllä ne LED-polttimotkin siis ihan oikeasti kehittyy :bye:

Niissä kyllä keskellä palaa DLR aina kun on lyhyet erikseen päällä, bemarissa toki sensorilla yleensä vain DRL. Ei se siitä "keskeltä" sammu. Sama minun audissa neljällä pyörällä, DLR-ledit palaa ylälaitaa myöten aina.
Etteikö kuitenkin tuo DRL vaan himmenisi parkiksi kun ajovalot laitetaan päälle :right:

No ei sillä, onpahan tähän omaan iso-rosvoonikin joku ex. omistajista tuikannut lyhkäsen tilalle xenonin ja jättänyt pitkään wanhan halogenin => purkuun vain moinen viritelmä kun saisi tässä jossain kohtaa aikaiseksi. No tulevana talvena viimeistään kun on pikkasen muutakin ropaamista tuohon jo tiedossa. Pitkässä tuo xeno nyt vielä voisi ehkä mennäkin, mutta ihan turha sitä on lyhkäsillä vastaantulijoita häikiä. Lisätään mieluummin vaikka "äärivalot" tms. kahvojen päihin jos eteenpäin halutaan lisää erottuvuutta :no:
 
Pitkässä tuo xeno nyt vielä voisi ehkä mennäkin, mutta ihan turha sitä on lyhkäsillä vastaantulijoita häikiä.

Eiks tuollainen xenon ole aika huono pelkkänä pitkänä. Syttyy hitaasti :paikallatuulee:
 
Joillain halogen-kantaisilla LED-polttimoilla on nykyisin jo ihan jopa E-hyväksyntäkin = ne ovat siis täysin lailliset vaihtaa sinne halogen-polttimon tilalle. Eli kyllä ne LED-polttimotkin siis ihan oikeasti kehittyy :bye:

Mistä lie noita saa? Kaikki Motonetin virit on "ei tieliikennekäyttöön", kuten myös näiden tu(u)nareiden Kiina-ledit.
 
Eiks tuollainen xenon ole aika huono pelkkänä pitkänä. Syttyy hitaasti :paikallatuulee:
No juu, olihan noita joissain autoissakin ennen led-aikakautta niin että lyhkäset oli xenot ja pitkät oli halot juuri tuosta syystä. Tai olikohan noissa sitten sekä lyhyet että pitkät xenoja sillä varjon ohjauksella ja halot oli vain apukaukkareina? Vaan haittaako kuitenkaan se "hitaampi" täyteen kirkkauteen syttyminen kun keulalla joka tapauksessa palaa se lyhyt ja tuo pitkä tulee vain sen kaveriksi. Harvemmin sen pitkän syttymisellä nyt niin kiire kuitenkaan on ja syttyyhän tuokin per heti, mutta siinä täyden kirkkauden saavuttamisessa tosiaan menee se pieni hetki :paikallatuulee:

Mistä lie noita saa? Kaikki Motonetin virit on "ei tieliikennekäyttöön", kuten myös näiden tu(u)nareiden Kiina-ledit.
En tiedä onko noita vielä kuluttajamyynnissä, mutta suurimmilta valmistajilta (esim. Philips ja Osram) tuollaiset on ainakin testeissä jo ollut. Siitä oli jossain (teknari/tuulilasi/autobild/...) jo juttukin :)
 
Vaan haittaako kuitenkaan se "hitaampi" täyteen kirkkauteen syttyminen kun keulalla joka tapauksessa palaa se lyhyt ja tuo pitkä tulee vain sen kaveriksi. Harvemmin sen pitkän syttymisellä nyt niin kiire kuitenkaan on ja syttyyhän tuokin per heti, mutta siinä täyden kirkkauden saavuttamisessa tosiaan menee se pieni hetki

Jaa, mun mielestäni on juurikin tärkeintä että se sokea hetki ajoneuvojen kohdatessa on mahdollisimman lyhyt.
 
Jaa, mun mielestäni on juurikin tärkeintä että se sokea hetki ajoneuvojen kohdatessa on mahdollisimman lyhyt.
Mikä ihmeen "sokea hetki" kun se lyhkänenhän palaa siellä jatkuvasti koko ajan? Wanhojen H4 aikaan tilanne oli toinen kun se lyhkänen sammutettiin ja näin sitä tosiaan oltiin pieni hetki pimeässä, mutta H7 aikaan kun sitä lyhkästä ei missään vaiheessa sammuteta sieltä keulalta pois, vaan se pitkä tosiaan syttyy vain sille kaveriksi = pitkillä keulalla palaa siis lyhkäset + pitkät molemmat samaan aikaan :paikallatuulee:
 
Ajakaa ehdottomasti kirkkaassa päivänvalossa lyhyillä ja päivitelkää kilvan onnettomuuksia kun autoilija ei nähnyt ja kääntyi eteen.

Olen tänäkin vuonna, kuten vuosikaupalla, ajanut kirkkaalla päivänvalolla turvallisuussyistä pitkät päällä ja vuosisaldo vastaantulevien vilkutteluprotesteja on ollut kaudessa keskimäärin kaksi.

Johtunee siitä ettei kukaan jaksa vaivautua. Tai sitten sun mopossa on niin huonot valot ettei ne häikäise ketään.

Mitä tässä nyt on kotilolla painanut pitkin suomea niin eipä sen pitkät päällä ajavan valopallon takaa näy edes turvaliivit :)-
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä ne pitkät minun mielestä huomaa:

b2d53fd7e90f54631b4143860c50d1b3.jpg

Delvac.
 
No juu, olihan noita joissain autoissakin ennen led-aikakautta niin että lyhkäset oli xenot ja pitkät oli halot juuri tuosta syystä.

Xenon tosiaan syttyy hieman "hitaasti". Autoissa, joissa lyhyet sekä pitkät xenoneilla on usein käytetty sellaista bi-xenon toteutusta, jossa yksi ja sama polttimo on molemmille valoille. Pitkän edessä on vain pitkien valokeilan varjostin, jonka sähkömoottori vetäisee nopsasti ylös, kun pitkät laitetaan päälle. Näin ei tule hetkeäkään hämärää, kun pitkät on heti päällä ja samalla myös palaa lyhyet. Tosin teini- ja muut tuunaajat on tämänkin onnistuneet pilaamaan käyttämällä väärän värilämpötilan xenoneita. Xenoneissa se 4300 vakiopolttimon värilämpö on parhaiten pimeässä valaiseva. Sinertävä 6000-8000k valaisee huonommin mutta on ilmeisesti viileän näköinen.

Minusta nykyisin kaikkein pahimmat häikäisijät nykyisin on pakettiautot ja satumaasturit, joissa kirkas (vakiona oleva) ledivalopatteristo on korkealla auton keulassa. Valokeila on niin korkealla, että häikäisee väkisinkin vaikka lyhyet vain päällä. Siis kun ajelee henkilöautolla.
 
Eiks tuollainen xenon ole aika huono pelkkänä pitkänä. Syttyy hitaasti :paikallatuulee:

Plus että ksenonin käyttöiälle ei tee hyvää jatkuva päälle pois rumppaaminen. Vanhemmissa autoissahan ksenonien hinta marmorilla oli jotain järkyttävän ja kauhistuttavan väliltä. Nyt ledeissä ja lasereissa ei tunnu enää miltään että umpio maksaa muutaman tonnin eikä sitä voi korjata.
 
Pitkän edessä on vain pitkien valokeilan varjostin, jonka sähkömoottori vetäisee nopsasti ylös, kun pitkät laitetaan päälle.
No tuostahan jo omassa kommentissanikin mainitsin, kun olisit lukenut hiukka lainaamasi osaa pidemmälle. Vaan noin teknisesti onkohan tuo varjostin nyt kuitenkaan sen (linssi)umpion yläosassa? Eikös se ole alhaalla ja otetaan siis alas pois valon edestä ja näin on "pitkät" päällä :paikallatuulee:
https://en.wikipedia.org/wiki/Headlamp#/media/File:Headlight_projector_schematic.png

Minusta nykyisin kaikkein pahimmat häikäisijät nykyisin on pakettiautot ja satumaasturit, joissa kirkas (vakiona oleva) ledivalopatteristo on korkealla auton keulassa. Valokeila on niin korkealla, että häikäisee väkisinkin vaikka lyhyet vain päällä. Siis kun ajelee henkilöautolla.
Itselläkin tuossa ex. Qashqaissa oli FULL-LED -ajovalot ja siinähän ne on keulalla melko korkealla = todella harvoin tartti pitkiä edes käyttää kun nuo lyhkäsetkin näytti kirkasta latua ihan kiitettävästi :bye:
 
Mikä ihmeen "sokea hetki" kun se lyhkänenhän palaa siellä jatkuvasti koko ajan?

Sokealla hetkellä tarkoitan sitä, kun ajoneuvot kohtaavat. Vaikka kuinka katsot pitkälle eteen, näet vain pimeää. Lyhyiden kantama on maantievauhdeissa alle reaktioajan.

Itselläkin tuossa ex. Qashqaissa oli FULL-LED -ajovalot ja siinähän ne on keulalla melko korkealla = todella harvoin tartti pitkiä edes käyttää kun nuo lyhkäsetkin näytti kirkasta latua ihan kiitettävästi

Tuo Qashqai on siinä mielessä vähän huono esimerkki, lyhyet ovat suht hyvät, mutta kestotestaajatkaan eivät viitsineet käyttää pitkiä kun ne ovat surkeat.
 
Nuorisolla eli mopo/kevari sekaporukoilla näyttää olevan joku villitys ajaa kokonaan ilman valoja, jopa niin että valot on otettu kokonaan pois ja laitettu joku led-lisäpitkän näköinen valotanko ehkä pitkiä valoja korvaamaan.

Onko tuo joku tiktok-haaste vai yritetäänkö hämätä poliiseja? Viime vuonna yksi kaksikko jo pääsi hengestäänkin.
 
Lyhyiden kantama on maantievauhdeissa alle reaktioajan.
Ehkä melko yleisesti näin kyllä, mutta ei aina. Lähivalon kulma kun pitää olla sen 1% alaspäin = 1m korkealle asennettu valo saa kantaa max. 100m päähän ja näillä nykyisillä überledlasermatrixbeam -lähivaloilla ei ole epäilystäkään etteikö ne tuota matkaa kantaisi ihan helpostikin. Kyse onkin vain asennuskorkeudesta ja tehdasasetuksesta kuinka alas ne on suunnattu, joillain kun ne on oletuksena 1.5% alaspäin :paikallatuulee:

Sanoisinkin ettei kysymys ole niinkään noiden lyhkästen kantamasta siinä kohtaamisen hetkellä, kuin siitä vastapalloon loistavasta kirkkaasta valosta, joka estää sen näkemisen tuon "muurin" taakse. Tietty hyvin kirkkaat omat valot auttavat tuon murtamisessa ja näin sen vastaantulijan ohikin jo näkee edes jotain - jota nämä uudet matrix-valot kaiketi juuri tekevätkin, suuntaavat sitä valoa enempi tuon vastaantulijan ohi :peukutpystyyn:

Samankaltaiseen muuriin törmää myös jo itsekin polttamalla pimeällä kelillä sumareita, jotka oikein kirkastavat sen etualan ja näin estävät näkemästä kauas. Mutta kun sumarit valaisevat ne penkat, niin tästä tulee kuljettajalle harhakäsitys että ne parantaisivat sitä näkemistä pimeässä, mitä ne eivät siis tosiaankaan tee. Tässä mielessä kun on näitä kaikenlaisia nykymuodikkaita isoja näyttöjä autojenkin mittaristoissa, niin kovin toivoisi että niissäkin olisi tuo kaukonäkö otettu huomioon ja ne saisi pimennettyä, hämäränäköä syömästä, vaan kuinka monella on. Omassanikin sen keskikonsolin näytön kyllä saa pimeäksi, mutta mittariston näyttöjä ei :sad3:
 
Plus että ksenonin käyttöiälle ei tee hyvää jatkuva päälle pois rumppaaminen. Vanhemmissa autoissahan ksenonien hinta marmorilla oli jotain järkyttävän ja kauhistuttavan väliltä. Nyt ledeissä ja lasereissa ei tunnu enää miltään että umpio maksaa muutaman tonnin eikä sitä voi korjata.

Joo, xenonit ei toimi pitkissä. Viive syttymisessä ja jatkuva räpsyminen ei tee hyvää.
Lyhyissä menee hyvin kun pyörän käynnistää kytkimellä niin valo syttyy vasta kun pyörä käy.
 
No tuostahan jo omassa kommentissanikin mainitsin, kun olisit lukenut hiukka lainaamasi osaa pidemmälle. Vaan noin teknisesti onkohan tuo varjostin nyt kuitenkaan sen (linssi)umpion yläosassa? Eikös se ole alhaalla ja otetaan siis alas pois valon edestä ja näin on "pitkät" päällä
https://en.wikipedia.org/wiki/Headla..._schematic.png

Pilkun viilausta. Pointti oli se, että xenonin edessä on varjostin joka vedetään pois edestä, kun pitkät valot "sytytetään".


Itselläkin tuossa ex. Qashqaissa oli FULL-LED -ajovalot ja siinähän ne on keulalla melko korkealla = todella harvoin tartti pitkiä edes käyttää kun nuo lyhkäsetkin näytti kirkasta latua ihan kiitettävästi

Ja samalla häikäiset vastaantulijit. Tämä oli se mun pointti. Näissä satumaastureissa pitäisi oikeasti olla lyhyet valot enemmän alas suunnattuina. Mutta jos menevät tuollaisinaan tyyppihyväksynnästä läpi niin minkäs teet. Hyvät valot auton kuskille mutta huonot muille tien käyttäjille.
 
Mutta jos menevät tuollaisinaan tyyppihyväksynnästä läpi niin minkäs teet.
No nuo QQ:n valothan oli kuitenkin vielä melko maltilliset, vaikkakin lm irtosi sen verran että pesurit olikin pakolliset. Meinaan se ajovalon linssi/pintamuovi oli kuitenkin about pystysuora, jolloin sen likaantuminen ei nyt kovin suuria vielä aiheuttanut. Vaan kun on noita led-ajovaloja myös kovinkin "makaavina" noiden joidenkin autojen keulalla ja siihen pientä raamua tms. linssiin, niin... :kääk:

DSC_0320b.jpg
 
Sanoisinkin ettei kysymys ole niinkään noiden lyhkästen kantamasta siinä kohtaamisen hetkellä, kuin siitä vastapalloon loistavasta kirkkaasta valosta, joka estää sen näkemisen tuon "muurin" taakse. Tietty hyvin kirkkaat omat valot auttavat tuon murtamisessa ja näin sen vastaantulijan ohikin jo näkee edes jotain - jota nämä uudet matrix-valot kaiketi juuri tekevätkin, suuntaavat sitä valoa enempi tuon vastaantulijan ohi :peukutpystyyn:
Automaagivalot oli kyl yks parhaista varusteista edellisessä kulkupelissä. Xenonit keulalla ja aktiiviset varjostimet, jotka heitti varjon vastaantulevan tahi edellä ajavan auton kohdalle. Pirun näppärä, kun ei valojen vaihtelusta tarvinnut ressata yhtään.

Samankaltaiseen muuriin törmää myös jo itsekin polttamalla pimeällä kelillä sumareita, jotka oikein kirkastavat sen etualan ja näin estävät näkemästä kauas. Mutta kun sumarit valaisevat ne penkat, niin tästä tulee kuljettajalle harhakäsitys että ne parantaisivat sitä näkemistä pimeässä, mitä ne eivät siis tosiaankaan tee.

Tuo on hyvin yleinen harhaluulo, joka on testeissä todettu vääräksi. Lisää valoa keulalle ja kuski näkee esim. jalankulkijan aiemmin kuin ilman lisävaloja. Oli kyseessä sit sumuvalot tai jotkut muut lisäkäikäleet.
 
Back
Ylös