• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

R6R 2007 kolina lämpimänä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Maakos
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Saattaahan veivi venyä ja männän tappi taipua, josta seurauksena kontakti kannessa. Tarkalle on kyllä kasattu.

Vai olisko enemmän, että mäntä hieman keinuu. Isoissa sylintereissä tästä syystä isompi toleranssi skvissille.

Tai sitten yhteisvaikutus.
 
Vai olisko enemmän, että mäntä hieman keinuu. Isoissa sylintereissä tästä syystä isompi toleranssi skvissille.

Tai sitten yhteisvaikutus.

Mäntäkin tietty inan elää, mutta kyl se kiertari varsinkin isoilla kierroksilla männän painon vaikutuksesta venyy. Ja tietty paineen alla sitten vähän puristuu. Yläkuolokohdassa tuo männän kiihtyvyys on kuitenkin jo ihan kohtalainen.

Joskus jotain kilpamoottoria ihmeteltiin, jossa oli männän laen noeassa nätisti pikku kuva venttiileistä. Paikallaan pyörittäessä jäi välys, mutta isoilla kierroksilla just pääs kevyesti koskettamaan. Siinä oli vähän vahingossa optimoitu männän ja venttiilin välys just eikä melkein.
 
Siinä on hierottu motti jo aika tarkalle. :D

Mun veikkaus on, että alottajan ongelma löytyy kytkinkopan alta. Ei äkkiseltään tule mieleen mitään muuta kuin kytkin, joka tommosta resonoinnin omasta kolinaa sais aikaseks.

Kytkin on kokonaisuudessaan jo vaihdettu, kytkinkello/kruunu mukaanluettuna, ja sen väliin tuleva laakeri, eikä vaikuttanut.
Yhden klipin löysin missä oli videon välityksellä kuultuna aivan sama koputus, ja siellä oli nelosen kangessa reilusti sallittua isompaa välystä ja se oli syy tuohon. Täytyy tuo ketju tsekata ja purkaa kytkin, ja tsekata sieltä vielä tuo nelonen, josko viisastuisi ennen kokonaan avaamista.
 
Nyt ois tsekattu jako ja nelosen kanki.
Jako näyttäisi olevan kohdillaan, ja kireällä myös.

Nelosen kangessa jonnin verran sivuttaisvälystä, 0.250mm rakotulkkia mahtuu väliin nihkeästi, ja rajat taisi olla 0,160-0,250mm...

Pistän parit linkit yt klippeihin.

Kanki:
https://youtube.com/shorts/adKMmf7iUK8?si=BhUCOISmZGFWiRYg

Ketjun liikkeet:
https://youtube.com/shorts/PxBz5-tPiOk?si=l6R1sYeUl4tUNwFB

Jakomerkit:
https://youtu.be/uRrDEXZdsfQ?si=eiOWEtD6A3YMSrzq

Ajatuksia?
Varmaan tässä pudottelen sitten motin ja tutkitaan..

*Edit. Jakomerkit saa kohdalleen myös niin, että nokkien rattaiden merkit on ulospäin, eli nämä pitäisi olla ok.
 
Viimeksi muokattu:
En ota kantaa, mutta välikommenttina sellainen juttu, että eipä vähän hienoa, kun joku laittaa ääntä, kuvia ja videoo! Saa "vähän" erilaisen kuvan näistä, kun jos ollaan pelkän sanallisen tulkinnan varassa, siinä jää aika paljon mielikuvituksen varaan. Näkispä tällaista enemmänkin täällä!
 
Itseä ärsyttää monissa jeesaus pyynnöissä, että ei ole kuvia, saati videoita, minkä perusteella pystyisi auttamaan. Helpompi kaikille kun niitä on :D
Pidetään myös huoli, että paljastan mitä tuolta löytyy kun sinne asti päästään, nimittäin toinen itseä ärsyttävä tekijä noissa joidenkin pyynnöissä on, että eivät koskaan tule kertomaan että mitä sieltä löytyi. Tähän minunkin kolinaan, löytyy muutama samallainen tapaus, mistä on keskusteltu, mutta ikinä ei ole tultu kertomaan, että mistä johtuu :no:
 
Sen verran tarttis kysellä valmiiks, kun vaikka ei löytyis kangen laakereista mitään, niin vaihdellaan samalla kun on auki. Niin näissä 06-07 piti kampuran laakerit laittaa yhden koon pienemmät kun numeroiden mukaan tulisi, koskeeko se myös kankien laakereita? Vai pelkkiä kampuran?
 
Itse olen laittanut kampiakselin laakerit ohjeiden mukaan, toki 06-07 on eri ohje. Just tuli semmonen kone mihin oli laitettu 08- ohjeen mukaan laakerit ja oli se toiminut niinkin.

Kiertokangen laakerit on noissa uudemmissa ja vanhemmissa erilaiset, nekin olen laittanut ohjekirjan mukaan. Teoriassa välystä voisi vähän kasvattaa, mutta en ole noita kokenut tarpeelliseksi mittailla.

Laakereita en ole vaihtanut jos ne on visuaalisella tarkastuksella kunnossa. Makuasia tämäkin, mutta täys liukulaakerisetti taitaa olla sen liki 400€, niin harkintaa olen käyttänyt.
 
Joo, näihin 06-07 tuli ilmeisesti aika piakkoin julkaisun jälkeen tehtaalta ilmoitus, että kampuran laakerit astetta pienemmäksi kuin mitä numerot näyttää, öljynpaine probleemien takia.
Pari sataa näytti hinnat olevan kun tuossa valmiiksi tein ostoskoria, katsotaan mitä sieltä tulee vastaan, vai tuleeko mitään näkyvää..
 
Noniin, moottori avattu.

Kankien ja kampuran laakerit näyttää silmällä olevan kunnossa, ei jälkiä tms.

Vaihteistossa kolisee kun pyörittää ja rattaat heiluvat suhteellisen reilusti, tähän kaipaisi jeesiä, onko normaalia.

Pistän parit videon pätkät alle:

https://youtube.com/shorts/HL4M18d6Qgg?si=l_r0Qzqf3meVB_N2

https://youtube.com/shorts/_jIR3u759-U?si=0mjMDMTu5Q-Zv9VI

Ens viikonloppuna taas tallille, josko sitä viisastuisi netin välityksellä...
Kohta saa tän ketjun varmaan projekti puolelle siirtää.
 
En ainakaan noista videoista näe mitään poikkeavaa. Rattaat ovat joko liukulaakerilla tai hammastuksella kiinni akselissa ja pieni välys siinä kuuluukin olla. Akselien päädyt sen sijaan tukeutuu lohkoihin kuulalaakereilla, niissä ei oikein välystä saa olla, ei ulkokehällä, sisäkehällä eikä itse laakerissa.

Tuo kolina kuulostaisi kytkentähampaiden ääneltä kun pyöriminen ei ole tasaista, eli veto kytkeytyy päälle ja pois. Jos pyörität kytkinakselia vaihde päällä ja kevyesti jarrutat vetoakselia, niin kolinaa ei pitäisi kuulua.

Vaihteiston tarkastus pitää melkeinpä tehdä ottamalla akselit käteen ja purkamalla ne. Tuohon on olemassa yamahalta huoltosarja (mission maintenance set) joka sisältää kaikki lukkorenkaat, shimmit ja laakerit. Valitettavasti sitä myydään vain kolmen setin sarjana, mutta se on huomattavasti halvempi kuin osat yksitellen ostaessa. Myös siirtäjät, niiden akselit ja vaihderumpu kannattaa irroittaa ja tarkastaa visuaalisesti.

Yleensä kuluvat kohteet noissa on akselien päätylaakerit, rattaiden kytkentähampäät ja mahdollisesti siirtäjähaarukat jos viallisella vaihteistolla on ajettu pitkään.

Edit: eikös se ollut testattu, että alkuperäinen ääni kuuluu myös vaihde päällä kytkin pohjassa? Silloin vaihteisto ei pyöri, joten vika ei voi olla vaihteistossa? Toki laatikko kannattaa tarkastaa ja vaihtaa vähintään lukkorenkaat ja vetoakselin stefa kun kone on kerran auki.
 
Joo on testattu kaikki, vapaalla, vaihde päällä kytkin pohjassa ja moottorijarrulla. Saksasta näyttäis saavan hyvällä hinnalla puretun vaihteiston, niin katsotaan jos nyt nappaan sen tuonne myös, olisi helppo kun vanha vaan pois ja uusi tilalle. Kampuran ja kankien laakerit nyt vähintään vaihtuu. Katsotaan mitä tapahtuupi..
 
On homma hieman edennyt, vaihteiston laakerit tuottaa pään vaivaa. Alle kuva, millä tuon holkin saa irti, vanha akseli purettu osiin ja ulosvetäjää sekä ruuvipenkki/vasara yhdistelmää, eikä inahdakaan..
https://ibb.co/NrcLCqK

Ja sitten nuo lohkossa kiinni olevat, ne varmaan lähtenee kun toholla antaa lämpöä, kokeilin nyt vain kuumailmapuhaltimella, eikä inahtanutkaan.
 
Lohkossa oleva laakeri lähtee helpoiten liukuvasaralla. Joskus hommasin semmoisen missä on laajenevia erikokoisia päitä. Ei tarvi edes lämmittää kun semmosella nyppäisee.

Joskus olen vaihtanut ton vetoakselin laakerin, muistaakseni toi stefan holkki lähti ihan lämmöllä ja ulosvetimellä. Harvemmin tuota vetoakselin laakeria tarvii kyl vaihtaa, ehkä sit jos ketju on ollut liian kireällä. Ennemmin se toisen pään laakeri takkuaa, on aika paljon pienempi ja heikommalla voitelulla.
 
Joo liukuvasara itelläkin käytössä, niillä laajenevilla päillä, ja ei liikahdakaan.
Ei varmaan tarvii vaihtaa tuota, mutta itte mieluummin laitan kaikki kun nyt on kerran auki ja osatkin jo tilattu.
Käyn tuossa viereisellä pajalla josko saisivat siellä auki, ite pääsen pääasiassa vaan viikonloppuna tekemään, ja en taho että tää laakeri osuus vie yhtään enempää aikaa, kevät jo lähellä :D
 
Noniin, olis lohkot liimattu yhteen, ja heräsi kyssäri ennenkuin jatkan pidemmälle ensi viikonloppuna.

Eli kuinka tarkka tuo että vaihderumpu on kohdistettu niin, että osuu vapaan pykälään? Vai riittääkö että on siinä holleilla? Millä varmistan että on vapaalla? Vaihteisto kyllä pyörii jne. Oli sen verran heikosti selitetty service manuaalissa, että eka kertalaisella meinaa rupee jännittää ja ei viittis kasata moottoria pyörään kiinni asti todetakseen, että ei toimi vaihteet..

Kiitoksia etukäteen.
 
Ei kai tuossa voi pieleen mennä jos kaikki osat on lohkon sisällä oikeissa paikoissa. Siirtäjät seuraa rumpua ja rumpu lukittuu sillä (lohkon ulkopuolella olevalla) jousella viritettävällä varrella, mikä seuraan rummun "tähteä". Eli rumpu pääsee vain seitsemään eri asentoon.

Lohkoja kasatessa ei ole periaatteessa väliä missä asennossa rumpu on, eli mikä vaihde siellä on päällä. Ite oon lohkojen liimauksen jälkeen laittanut ne vaihteensiirto-osat paikalleen ja testannut, että vaihteet toimii.
 
Joo seuraavalla kerralla olikin tarkoitus lyödä nuo vaihteensiirto-osat paikalleen. Tuossa vaan kun kaivelin niin joillain oli sitten käynyt niin että meneekin useampi vaihde alaspäin jne. Niin täytyy varmistaa ettei nyt vaan joutuis uudestaan availemaan.

Eli vaihteensiirto osat paikalleen, ja kylmän raakasti käy vaihteet läpi? Mitenkä oot vaihteet vaihtannu, vai laittanut myös sen vaihdevivun paikalleen?
 
Hankala niitä vaihteita on vaihdella ilman sitä lohkon läpi menevää akselia, kun se jousikuormitteinen vipu on paikoillaan. Itellä on siihen pooriin sopiva vipu, millä pystyy testaamaan. Mut periaatteessa millä vaan siitä akselin poorista pystyy kääntämään (rikkomatta sitä). Samalla pyörittelee kytkinakselista vaihteistoa kun vaihtaa vaihteita. Kun ottaa kaverin jarruttamaan vetoakselia, niin ei jää kytkentähampaat kanittamaan vaihdossa, toki eipä siitä haittaakaan ole, mutta voi äkkiseltään tuntua, että olisi jotain vialla.
 
Joo sen hiffasin että se pitää olla paikoilla, mietin just tuota et millä oot käännelly, mutta joo täytyy joku keksii millä sais rikkomatta. Kiitoksia!
 
Back
Ylös