• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

1100XX (Blackbird)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja FixxaH
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Hmm,

voisiko noi RamAir-nokat vaan kerta kaikkiaan kerätä sitä vettä/ kosteutta
niin paljon että menee tukkoon? Kun imevät edestä alhaalta.
 
Hmm,

voisiko noi RamAir-nokat vaan kerta kaikkiaan kerätä sitä vettä/ kosteutta
niin paljon että menee tukkoon? Kun imevät edestä alhaalta.

Tätä itsekin mietin, mutta kaasarimallissa nuo nokat on alaviistoon sivuposkien alla, eikä suoraan keulalla olevien ritilöiden takana niinkun taitaa ruiskumalleissa olla. Avasin myös airboxin enkä löytänyt sieltä mitään jälkiä mikä olisi viitannut siihen että vesi olisi päässyt sinne sisälle.

Itsekin epäilen tuota jäätymistä kun siinä käsityksessä että yleisimmillään ongelma 0-5 asteen lämpötiloissa.

Pitää tänään vielä purkaa Cdi boksi esiin tuolta takahäkin välistä ja katsoa sieltä sähköjen kunto.
Harmittava ongelma kun selvää vikaa en ole löytänyt. Varsin ongelmallista jos meinaa pidempää reissua tehdä kuin omalla maakunnalla.

Tuleeko mieleen muita tarkatamisen arvoisia juttuja?

Ps mietin myös oisko päässyt vettä jotenkin tankin korkin ohi tankkiin mutta oli tankkilaukku siinä päällä joten ei ole mahdollista.
 
Hmm...jos ilmanputsari on vanha ja hyvin likainen niin voisiko mennä tukkoon märkänä. Aikanaan omaan kaasaribläkkäriin vaihdoin putsarin kun oli todella likainen. Pyörä piristyi huomattavasti. Toisaalta nuo oireet kuulostavat hieman myös siltä että lataus loppuu hyvin kosteissa olosuhteissa. Toisaalta kuulostaa taas ihan klassiselta bensan loppumiselta, mutta polttoainesysteemiin ei juuri sade pitäisi vaikuttaa.

Juuri tuo kertoo jotain, että pyörä käy huonosti röpeltäen kun sen sammumisen jälkeen saa taas käyntiin. Se huonosti röpeltäen käyminen voi johtua kahdesta asiasta periaatteessa. A. virta vähissä B. bensa vähissä. Jommmasta kummasta on sammumisen jälkeen pulaa jonkin aikaa, tai sitten se märkä vanha ilmanputsari ei oikein tahdo laskea ilmaa läpi. Kun seisot jonkin aikaa, niin se kuivuu hieman kuuman moottorin lähellä.
 
Viimeksi muokattu:

Hmm. Hyviä ideoita. Ilmanputsarin vaihdoin uuteen keväällä ja näytti olevan edelleen kuin uusi, eikä tuntunut kostealta mistään lamellejen välistä kun kokeilin.
Tuo lataus juttu kuulustaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Toisaalta taas jos virta olisi vähissä niin ei varmaan jaksaisi kunnolla starttia pyörittää uudelleen käynnistettäessä.

Miten näissä staattorit oireilee yleensä? Ja eikös kaasaripelin pitäs periaatteessa aika kauan pärjätä ilman virtaa kun järjestelmä käytännössä mekaaninen pl. Sytytys?

Anyway, purin äsken vielä cdi boksin pois takavalon luota ja siellä kyllä ainakin on vesi seisonut. Putsailin liittimet ja voitelin ne. Tuli mieleen että eilen kun tankin alta irroitin tps anturin liittimen niin se saattoi olla kostea? Se on ainut irrallinen liitin tuon maagisen sukka hässäkän ulkopuolella ja näkyykin sopivasti tankin ja katteen välistä.
Mutta eikös kaasaripyörän kuitenkin tulisi toimia joten kuten ilman tuotakin tietoa kun säätää sen avulla vaan sytkän ennakkoa?
 
Tuo lataus juttu kuulustaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Toisaalta taas jos virta olisi vähissä niin ei varmaan jaksaisi kunnolla starttia pyörittää uudelleen käynnistettäessä.

Ei välttämättä lataus, mutta kosteuden päästessä kiusaamaan sytkäkomponentteja, voi siitä aiheutua kipinän katoamista/heikentymistä. Ehkä mainitsemasi tps:n kastuminen voi myös aiheuttaa käyntihäiriöitä. Hetken huilattua lämmin kone haihduttaa kosteuden sieltä pois ja taas matka jatkuu.
 
Joku väittää löytäneensä syyn:

I discovered that the airbox rubbers were slightly raised - particularly the two on the right side.
Once lifted there is movement which in turn means a gap, which presents a way for air/spray to gain access to carbs and cause a cough.

I noticed if putting the tank on in a rush it dislodged the airbox, so took extra care installing the tank.
 
Tämän saman kommentin huomasin itsekkin tänään! Nyt kun kasailin pyörää niin kävin kaikki klemmarit ym läpi kaasareiden juuresta ja kaikki pitäisi olla kireällä. Toki on mahdollista että airboxin ja imukurkun välinen liitos on ollut löysällä keväisen tulpan vaihdon jälkeen, mutta en tätä tullut ottaneeni huomioon kun purin pyörää.

Mutta nyt kiristelin tosiaan nuo kaikki ainakin tasaisesti napakkaan kireyteen joten saa nähdä.

Lisäys; luulotauti vielä iski tuon suhteen ja kävin purkamassa uudelleen ja tutkin kaiken.
Airboxin ja kaasareiden väliset kumit ok ja klemmarit tiukalla.
Käytin vielä airboxin irti ja otin tulpanhatut pois ja kuvasin puhelimella tulppien poterot, jos olisi ruostetta ilmaantunut niin vettä olisi päässyt tulpille. Kaikki näiden osalta ok.

Oikean puoleisen ram putken päältä löysin pienen reiän kooltaan n 3mm. Tuskin vaikutusta mutta laitoin sen umpeen kaiken varalta kun oli vielä yläpuolella tuota putkea.

Tuli myös samalla tarkastettua tankin huohotus että letku on varmasti auki.
 
Viimeksi muokattu:
Jos jollain tarvetta niin olisi joutavana CBR 1100XX:ään.

- Galfer teräspunos takajarruletku (sopivuus ´97-03). Käyttämätön, sisältää banjot ja tiivisteet. Letkun väri musta. Galfer osanumero FK103C323R.

Tekstarilla tavoittaa parhaiten: nolla nel nel 5 77 64 64. Nouto Hgin Maunulasta tai Vantaan Tuupakasta kuinka sovitaan.
H. 20 eur. Käteismaksu.
 
Viimeksi muokattu:
Nipottajaa kun särähtää korvaan, niin imukaula/kurkku on kannen ja ruiskurungon/kaasarien välinen kanava. Ilmaboksi on sitten kiinni ruiskurungossa tai kaasarissa, ei kurkussa... :baahaahaa: :right:

Mutta asiaakin, niin noita kumisia imukurkkuja ja ilmaboksien klemmareita ei tule kiristämällä kiristää, yleensä riittää kun sen verran että ruuvi tiukentuu, sitten vähän päälle sopivasti, ettei ala itsestään aukeamaan. .
 
Öhhöh,

viikonlopun ratoksi ratkomaan bläkkärin FI-vikavalo-mysteeriota,
eli ns "Loom fix". Ja siis puoli pyörää purkuun, ja akun/tankin välillä
pääjohtosarjassa möykky teippauksen sisällä, josta löytyi oheisen
kuvan mukainen liitin, puoliksi sulanut. Ja ulospäin ei näy mitään.
Vissiin joku huoltoliitin, kaikki johtimet oli ainakin yhteen vedetty
liittimen sisällä.

Piuhat poikki ja yhteen, niin jo loppui vikavalotus.

Mutta aika homma muutaman sentin paskan liittimen takia...
 
Liitetiedostot

  • IMG_20231029_181413_copy_648x487.jpg
    IMG_20231029_181413_copy_648x487.jpg
    36,4 KB · Katselut: 53
Öhhöh,

viikonlopun ratoksi ratkomaan bläkkärin FI-vikavalo-mysteeriota,
eli ns "Loom fix". Ja siis puoli pyörää purkuun, ja akun/tankin välillä
pääjohtosarjassa möykky teippauksen sisällä, josta löytyi oheisen
kuvan mukainen liitin, puoliksi sulanut. Ja ulospäin ei näy mitään.
Vissiin joku huoltoliitin, kaikki johtimet oli ainakin yhteen vedetty
liittimen sisällä.

Piuhat poikki ja yhteen, niin jo loppui vikavalotus.

Mutta aika homma muutaman sentin paskan liittimen takia...

Tuo on jonkin sortin keskusmaadoituspiste, vastaava murheenkryyni taisi ulkomuistista sanoen löytyä myös pikku-vfr:stä. Vähän erikoinen ratkaisu tehtaalta, mutta vaikea sanoa mikä liitostapa johtosarjan valmistuksen helppouden ja kestoiän suhteen olisi varmuudella parempi
 
Niin,
ja tämän maadoitusongelman aiemmin totesin jännitteensäätimen yhdessä maapiuhassa, johtuikin luultavasti akun latausongelmat tästä samasta syystä.:doh:
 
Moi!

En tiedä kuuluisiko tämä tekniikkaosioon, mutta toivottavasti täältäkin vastauksen saan.

Ajelen -02 tupla x:llä, mittarissa 28tkm. Kiinni akran kokoputkisto ja pc. Moottori helistää oikealta puolelta, ihan kuin monissa thredeissä kuvailtu nokkaketjun kiristimen väsähtäminen. Outoa kyllä näillä kilsoilla, jollei ajan hammas myös vaikuta asiaan.

Osaisitteko suositella jotain tiettyä tuotetta kiristimeksi jos sen päädyn vaihtamaan? Tai tuleeko mieleen jotain muuta, joka äänen voisi aiheuttaa? Myös pientä tärinää moottorilta ilmenee n. 3500rpm eteenpäin, ja joka ilmeni viime kauden lopussa.

Kiitos
 
Omassa ex kaasari bläkärissä alkoi resonoimaan juurikin noin 3-4t rpm tienoilla. Tuli sillon laitettua alkuperäinen Hondan kiristin, hintaa suomessa noin 65€. Jos et mekaaniseen meinaa siirtyä niin suosittelen ainostaan alkuperäistä.
Tuo on muuten kyllä värinätön moottori mutta tuo väsähtänyt kiristin teki itsellä kyllä selvää resonointia, niin että tangossa tuntui. Voithan kokeilla ottaa nykyisen kiristimen irti ja ruuvata se sisään ruuvimeisselillä, lukitset pienellä peltiliuskalla ja laitat takaisin ja vapautat. Saattaa hetkeksi asettua jos ei aivan väljä ole.
 
Öhhöh,

viikonlopun ratoksi ratkomaan bläkkärin FI-vikavalo-mysteeriota,
eli ns "Loom fix". Ja siis puoli pyörää purkuun, ja akun/tankin välillä
pääjohtosarjassa möykky teippauksen sisällä, josta löytyi oheisen
kuvan mukainen liitin, puoliksi sulanut. Ja ulospäin ei näy mitään.
Vissiin joku huoltoliitin, kaikki johtimet oli ainakin yhteen vedetty
liittimen sisällä.

Piuhat poikki ja yhteen, niin jo loppui vikavalotus.

Mutta aika homma muutaman sentin paskan liittimen takia...

Täällä samaa vikaa FI-valon kanssa. Palaa välillä aika ajoin. Kylmänä ei pala ollenkaan mutta hetken ajamisen jälkeen syttyy taas. "Loom FIX" putsattu toissapäivänä eikä se ollut hapettunut tai muutenkaan ottanut osumaa. Noita FI-valon vilkkumisia en ole vielä laskenut mutta täytyy tehdä se seuraavaksi. Muuten pyörä toimii moitteettomasti vaikka valo palaa täysillä tai välillä todella himmeästi.
 
Kattoppas pyörän vasemmalta puolelta satulan/sivumuovin alta staattorilta tuleva liitin, joka saattaa olla osittain mustunut/sulanut/kärähtänyt. Yleinen vika XX:ssä ja etenkin OEM staattoreilla ja jännitteensäätimillä kun niissä kuulemma usein huonot (löysät) liittimet.
 
Moikka!

Ostin tuossa vm2005 Tupla X:n Tilasin sliparit siihen dominaattorilta,jotta sais vähän paremman näköseksi,Ja enemmän ääntä niinku mielestäni pyörässä pitää olla. Kuitenkin jäin miettimään kun vaihdan Ne,että mahtaakohan Tuon ikänen ruiskupeli vaatia jotain ohjelmointia/säädätystä. Joku asiantunteva voisi kertoa jos osaa. Kiitos jo etukäteen *asiallisista* vastauksista!
 
Hmm,

enpä tiedä onko XXn ECUa mahdollista suoraan säätää,
ainakaan ei ole Woolichin listoilla.

Saattaa vaatia PowerCommanderin, jos kovasti seokset muuttuu.

Omassa 05-XXssä Akra + PC3, jotta voi seoskarttaa räpellellä USB piuhalla.
 
Ja vielä,

mahdolliseen PCn säätöön tarviit jostakin dynokäppyrät uusilla slipareilla,
eri kaasun asennoilla, jotta tiedät mihin lisätä/vähentää syöttöä.

Voi olla pelkällä perstuntumalla melko hankalaa säätö...

Esim. Prätkäpajalta saa moiset ajot/laput alle satkulla.

Mutta siis puuhaa voi olla uusissa slipareissa:cruising:
 
Back
Ylös