Taas on viikonloppu Botniaa takana. Rengashuolilla lauantai toki alkoi. Repeily SC1sen osalta meni suorastaan mahdottomaksi. Yritin ajaa pitkän setin siten etten koske kaasuun täyskallistuksessa kunnolla ja avaan toooooosi pehmeästi. Mutta ei siivoonnu Pirelli ei. Se mitä fiksuunnuin oli että renkaassa tuntui merkittävää tärinää. Laitoin sen tasapainotuspukkiin ennen vaihtoa ja olikin reilusti epätasapainossa. Hassua, sillä rengas ei ollut pyörähtänyt vanteella ja laittamani painotkin paikoillaan. Ja melko pieetillä se oli tullut puntitettua sekä oli varmasti puntitushetkellä noussut kunnolla vanteelle. Oli miten oli, taas uutta rengasta alle.
Slicksiversio SC1 tällä kertaa. Huolellinen puntitus ja silti heti ekassa setissä pikku repeämää. Ei perkele. Ja kun toi rata on niin tasainen, niin perse ei kerro yhtään mikä alustassa on vialla. Aloin tällä kertaa pehmentämään vaimennuksia. Se alkoikin olla oikea suunta ja repeämä väheni, sunnuntaina rengas jopa siivoutui. Samalla alkoi tulla kääntymisongelmaa kun perä alkoi ilmeisesti painumaan ja kiristin esijännitystä kompensaatioksi. Oikeampi tapa olisi varmasti ollut lisätä iskariin pituutta, vaan eipä sattunut mukaan sen kokoisia lenkkiavaimia.
Muutoin ajo alkoi sujumaan ajoittain paremmin, aina kun sai takalenkin osumaan, sain ajettua 1.43 alkuisen. Mutta heti kun se meni vähänkin pileen, aika oli tyypillisesti 1.45-1.46. Sunnuntaina yritin ajaa 42-alkuista, mutta ei siitä mitään tullut. Pukkas jonkun kerran tilannetta takasen alkaessa luistaa. Yhden kerran nopeessa vasurissa irtosi perä niin vauhdilla, että oikein ihmettelin jälkikäteen miten elektroniikka sai sen siivottua. Itse en ehtinyt edes säikähtää. Tapahtui loppupäässä jossa oli jo läpät levällään, joten vauhtia varmaankin n 210kmh. Olis saattanut mennä mopo rikki jos siitä vauhdista sen olisi heittänyt nurmikolle pomppimaan

Lisäksi kallistusvarat alkaa olla käytetty ja alkaa änkkäristä 2mm ulkona olevat pultinkannat hioutumaan:
https://drive.google.com/file/d/0B-j_oKL3tntvc1YyU2FVTWdCQUU/view?usp=sharing
https://drive.google.com/file/d/0B-j_oKL3tntvS0RENU95cGlOdkk/view?usp=sharing
Sunnuntaina pitikin ajaa jo aika maltilla, kun alkoi olemaan renkaat loppu. Neljässä päivässä viisi takarengasta, ihanan kallista. Mutta nyt onneksi sai vähän tajua miksi ne repeytyi. Ja ehkä ongelman ratkottua. Botnialla tekisi mieleni ajaa lisää, on se vaan niin makea rata nyt.
Myös parantelu jatkui. Sain vaihdettua korkeamman racepleksin. Kuva vähän heikko, kun muistin ottaa sen vasta eilen reissusta palattuani. Radalla minusta todella hyvä, lyhyellä katuajolenkillä ehkäpä lisäsi turbulenssia = ääntä kypärään. Olisi varmaan ollut päällikköpleksi HST-reissulla.
https://drive.google.com/file/d/0B-j_oKL3tntvTEQwSnRoXzcxUVU/view?usp=sharing
Lisäksi Bolaracen Juhalta tuli joku aika sitten haettua raakatapit. Testasin aiemmin kiinantappisarjan, mutta vakiot tuntuivat paremmilta ja ennen kaikkea keveämmiltä. Vaikka ne ovat merkittävästi paremmat kuin mitä Ducatin vakiotapit ovat yleensä olleet, niin silti pitoa saisi olla enemmän. Dremelöin raakatapeista sellaiset, että ne asentuvat kiinteiksi orkkiskolmiopaloihin. Nyt nää on hyvät:
https://drive.google.com/file/d/0B-j_oKL3tntvMGRrVmhMZDNja2M/view?usp=sharing
EDIT: Unohtui kirjoittaa jarrupaloista. Niin hyvän tuntuiset kuin Brembon SC-palat onkin, niiden n 2 ajotunnin elinikä hieman kipristelee kun eivät Carpimotoltakaan tilattuna ihan ilmaisia ole. Tilasin Motovilleltä setin EBC GPFAX-paloja. Aiemmin S1000RR:ssä GPFA-versio oli erinomainen ja ajattelin kokeilla josko tämä uudempi äksällä lisätty versio olisi yhtä hyvä ja toimisi Panissa. Toimikin. Pitoa vähintään sama määrä kuin SC-palassa ja kuluminen nähtävästi paljon hitaampaa. Motoville arveli että Brembonkin RC-kisapala saattaisi kestää jopa paremmin, kun tossa kyydissä raskaalla katupyörällä (ja raskaalla kuskilla) kuitenkin lämpöä varmaan saavat melko hyvin. Täytyy toi RC testata ensi kesänä viimeistään, mutta GPFAX tuntui sekin erinomaiselta.