• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

360km/h..

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja YLLE
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
MOVIE

Herätellääs taas kevään korvilla keskutelua  
biggrin.gif

Yllä pidempi video Ruotsin ihmeestä.

Napattu B. sivustolta.
kyllä huomaa taas että on ruottalaiset asialla kun sovitellaan pippeleitä ylitiukkoihin nahkahousuihin
tounge.gif
Jees, kyllä se hurrien maine on ansaittu, tämä on taas kerran todiste siitä. Mutta pyörä kulki helvetinmoista vauhtia, siitä ei pääse mihinkään.
Kyllä siinä mentiin pitkälti yli 300km/h, siltä se näytti.
 
taisi mennä motti? näytti paineet olevan alta 1baria muuten, mutta siinä 400 textikohdassa kävi 1.5 ja ylikin ja sitten se hajos.
 
Vertailun vuoksi.
Tuo uusi Bugatti, joka automaailmaa on kohauttanut viime aikoina, kiihtyy 0-300km/h 17 sekunnissa, ja 0-400km/h 55 sekunnissa. Toisinsanoen, paikaltaan kolmeensataan n. 1.5 km matkaa ja neljäänsataan n. 6km.
Sääli ettei VW päästä ihan herkästi ketä vaan kokeilemaan tuolle Ehra-Lessien radalleen. (kaksi 8km suoraa, yhdistettynä kaarretuilla mutkilla, joilta saa 240km/h alkuvauhdin suoralle)
Tarkoitatko tuolla uudella Bugatilla (EI DUCATILLA!
wink.gif
) tuota Bugatti veyronia?? Joskus tm:ssä oli juttua tuosta autosta, ja siinä kirjoitettiin jotenkin näin: Kiihtyvyysarvoksi ilmoitetaan 14sek. Tuo ei varmasti heti hetkauta, kunnes kuulee, että kyseessä on kiihtyvyys 0-300km/h. :P
Kyllä tuohon tahtiin tai jopa kovempaa kiihtyy muutama suomalainen katupyöräkin
wink.gif

Tero Kiiran Kawalle mitattu 0-200km/h 5.9s.. Kuitenkin kohtuu lähellä vakio 10R:ää, kertoo melko paljon myös kuskin taidoista. Ei taida Bugatticaan pysyä mukana.. Tosin alle 300km/h nopeuksissa monikin pyörä pöllyttää sen.
Silti Bugatti Veyronissa on enemmän munaa kuin missään moottoripyörässä.
 
BTW, eikös tuon super-pukatin tuotannossa ollut jotain onkelmia? Muistaakseni sen kaltaisia, ettei sitä ole vielä saatu edes tuotantoon? Eli noi pukatin suoritusarvot on toteutunut toistaiseksi vain paperilla.

Edit: Juu niin onkin, piti vähän kuuklettaa. Sen lisäksi, että tuotantoa on jouduttu lykkäämään, eivät luvatut suoritusarvot toteudu. Lainaus ultimatevw.com-sivuilta:

"Epämiellyttävänä uutisena tulee myös tieto, että Bugatti joutuu rajoittamaan 16.4 Veyron –superautonsa huippunopeutta, suurissa nopeuksissa ilmenevien auton tasapaino-ongelmien takia. Veyronin ennustettu huippunopeus 400 km/h tippuisi näin 350 km/h –nopeuteen. Ongelmat eivät rajoitu vielä tähän, vaan emoyhtiön Volkswagenin tiukkojen laatukriteerien täyttäminen luotettavuuden osalta on myös aiheuttanut päänvaivaa.

VW:n juuri julkaisema 2004 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos on osoittatunut pettymykseksi ja hurjiempien huhujen mukaan yhtiö olisi kokonaan hautaamassa Veyron-projektia. Jos tuotanto kuitenkin päätetään aloittaa, Veyroneita valmistuu 50 – 100 kappaletta vuodessa. Kokonaistuotanto rajoitetaan 300 autoon."
 
Mitä vuoden 2004 ensimmäisen neljänneksen tulos liittyy tähän päivään? Nyt eletään jo vuotta 2006. Elikäs mainitsemasi ongelmat ovat vuoden 2004 alusta.

Eilisessä Top Gearissa ajelivat kyseisellä autolla ja hyvin kuulemma pelitti. Huiput olivat 250 mailia, eli karvan yli 400 km/h. Toimittajaa ainoastaan harmitti, että tietää koko loppuelämänsä ajan kyseisen auton olemassaolosta, mutta hänellä ei ole mahdollisuutta hankkia sitä.
 
400km/h raja taitaa ylittyä helpoiten/halvimmalla hankkimalla Bussin turbosatsilla
wink.gif

Clarksoni pitäis viedä Maxtoniin kattomaan, kun jätkät vetää 420km/h mailin kiihdytyksellä kilvellisellä pyörällä.. Siinä kohtaa Veyronit ja muut volkkarit olis pisteenä taustapeileissä, jos sitäkään
cool.gif

Taitais ottaa koville, kun kaveri ei tunnetusti ole ihan mopojen ylimpiä ystäviä

Tämä on näitä ideologisia keskusteluja, joten eiköhän anneta asian jäädä tähän. Jotkut nauttivat enemmän mopoilusta ja toiset taas autolla ajamisesta. Jotkut nauttivat suoraan kiihdyttämisestä toiset taas mutkista.
 
Niin, ja jotkut nauttii jopa kaikista mainitsemistasi
wink.gif
 
Clarksoni pitäis viedä Maxtoniin kattomaan, kun jätkät vetää 420km/h mailin kiihdytyksellä kilvellisellä pyörällä.. Siinä kohtaa Veyronit ja muut volkkarit olis pisteenä taustapeileissä, jos sitäkään
cool.gif

Taitais ottaa koville, kun kaveri ei tunnetusti ole ihan mopojen ylimpiä ystäviä
tounge.gif

Minulla on tallessa PB: n tai FB:n numero, jossa Clarkson ottaa pataan Subaru Impreza turbolla sekä Honda CB500:lta että Gixxer-1000:lta. Uho on kaverilla kova, mutta numerot ovat lahjomattomia.

Itsellä kanssa joskus ollut kyseinen lehti tai olen jostain lukenut artikkelin (ei vanha enää muista kun muisti pätkii
biggrin.gif
Voitti pyörät ainoastaan jarrutustestissä.

Pyörät oli kaupan hyllyltä otettuja, vakiovarusteissa olevia pelejä. Subaru oli jonkun brittiläisen autoja rakentelevan firman vielä virittämä/tehostettu malli.

Muistaakseni Clarksoni jotain oli valitellut lopuksi että antakaa mulle formula niin näytän pyörille. Juttu sitten päätettiinkin jotenkin tyyliin että parin miljoonan punnan F1 McLaren vs 10 000 punnan sarjavalmisteinen pyörä  
biggrin.gif
 
Clarkson on muutenkin motoristien hampaissa saarivaltakunnassa. Hänen sanomisiaan on "I'm not scared of bikers. If they crash into my car, they crumple and I go home" ja "One day I will silence them by stretching a piece of cheese wire across the road." eli ajatusmaailma käynee selväksi, jonka perusteella nuo hänen testit kannattaa lukea.

Hänen ajatuksiaan voi käydä lukemassa tästä linkistä.
 
...Näitä Clarksonin tapaisia "basket case"-tyyppejä v*tuttaa äärettömästi kun halvat 1000-kuutioiset "Yamasukit"...
Mennään nyt sitten metsään ja off-topicciin kunnolla...
smile_org.gif

En tiedä kuka toi Clarkson on, mutta "Top Gear" telkkariohjelman katsomisen lopetin aikoinaan kerrasta: joku lurppaposkinen, "ei-sixpackiä-vatsassa" -kurppa koeajoi Mesen E-sarjaista AMG-versiona ja kauhisteli sadekelillä ajaessaan, miten kaasun pohjaan painaminen aikaansai välittömän sutimiseneston merkkivalon syttymisen. Piti sitä osoituksena auton järjettömyydestä. Liikaa jotain tms.

Jos olisin lehden toimituspäällikkö, en lähettäisi kasvissyöjää arvostelemaan pihviravintolaa. Ilmeisesti briteissä asiat ovat toisin.
 
Back
Ylös