JMH
Orgin Keulahahmo
Alastaron FB-sivuilta tänään bongailtua liittyen kokoontumisrajoituksiin ja vapaaseen harjoitteluun alueella:
Koskien eilistä kokoontumisrajoitus päivitystä.
Äsken käytyjen neuvottelujen pohjalta, saamme pitää paikkaa auki, koska toiminta ei ole tapahtuman järjestämistä. Vaan jatkuvatoiminen. Eli rinnastetaan vaikkapa laskettelukeskus, rinne. Ja tiukemmat määräykset koskee vain sisätiloja.
Määräykset nyt, 26.4 asti.
Paikka saa olla auki, mutta kohtaamiset tulee välttää, estää. Eli ei saa kokoontua kuin max 6hlö. Vain oma ryhmä/kumppani jonka kanssa saavut. Teamit, kuljettajat eivät saa olla tekemisissä muiden kanssa. Sisätilat suljettu, ei saa kukaan käyttää, poislukien WC, ja sielläkin toivotaan vain 1 hlö kerrallaan. Ravintolat, kahvila suljettu. Paikalle ei saa missään nimessä tulla kipeänä tai jos olet altistunut, karanteeni. Myös pyydän, määrään, ettei paikalle saavu mukanasi koko suku/perhe, saavut yksin tai pakollisen avustajan kanssa. Hengitys-suojan käyttöä suositellaan kaikkialle. Samoin käsidesin käyttö.
Korttia ja käteistä emme käsittele, maksu tilisiirto, mukaan annettavan ohjeistuksen mukaan. Ja ns kokeilijoita ja satunnaista kävijää, ajajaa emme ota alueelle.
Ylimääräisiä ihmisiä ei saa alueelle tulla pyörimään, eli katsojat täysin kielletty.
Alueen omistajana olen näistä vastuussa ja oikeus poistaa alueelta. Samoin mikäli ohjeita ei noudateta, on poistettava alueelta välittömästi. Vastaavat määräykset ovat voimassa esim laskettelukeskukset.
Säännöt ovat tiukat ja ehdottomat!! Näin voimme jatkaa, ja toimia, mutta virheitä ja negatiivista toimintaa ei saa tulla. Samoin tartuntaa ja alistumista ei saa tapahtua.
Tällöin paikka suljetaan.
Pyydän, tai vaadin myös nyt jatkossa, seuraavat viikot, rajoitus aika, että ilmoitat, soitat etukäteen, jotta saamme seurantaan, kuinka paljon väkeä ja voimmeko ottaa. En kuitenkaan tule ottamaan kenttää täyteen kerralla, vaan jaamme väkeä eri päiville. Samoin haluan, että paikalla ei samanaikaisesti vielä nyt kevät autoja ja moottoripyöriä. Koska tämä lisää valvonnan tarvetta. Ja riskit kasvaa. Haluan toimia kuitenkin vastuullisesti ja ilman turhaa kuormaa ja lisäämättä taudin mahdollista leviämistä. Yksikin tartunta/altistuminen sulkee paikan välittömästi.
Hinnoittelu seuraava. 20.00 eur / h ja minimissään puolipäivää, eli 4h. Eli suomeksi 80eur/4h . sis alv:n. Pidämme nyt keväällä auki maksimissaan 11.00-19.00. Johtuen lämpötila. Saatamme sulkea myös aiemmin, mikäli paikalla ei ketään. Tietysti myös sää varaus. Tästä syystä etukäteen on syytä soittaa, jotta tiedät onko paikka auki ja mahdollista tulla.
Nämä ovat ehdot, ei pyynnöt ja kanssani ei näistä neuvotella. Toivon että tieto menee mahdollisimman monelle ja sääntöjä noudatetaan. Toinen vaihtoehto on se, ettei kukaan aja.
Ystävällisin terveisin,
Tero Tupala
Hyvä diili! Neljän tunnin vapailla ajaa kokonaisen viikonlopun kiekat, kun hyvin tilaa arkipäivänä sattuu.
Nyt vaan lämpöisiä päiviä, vaan kaipa valot ruuvattava laitteeseen, et pakollisen katutestauksen saa alta pois.



!