• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Androidilla navigointi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tuce
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jossain mainittiin tuosta hudista toisen sovelluksen yhteydessä, että ongelmia siinä että tuulilasissa useampi kalvo ja tulee kaksoiskuvia. Pitää varmaan testata jollain ennen kuin maksaa siitä ominaisuudesta.
 
Kellään kokemusta Tomtomin vastaavasta softasta?

Tomtomin iOS versiossa on ymmärtääkseni mahdollista valita mutkainen reitti kuten Rider malleissa, android-versiosta en tiedä.

Joskus vuosi, puolitoista sitten kokeilin jotain epämääräistä versiota Tomtomin android navista ja se oli erillislaitteen ohjelmistoon verrattuna aika kökkö.
 
No niinpäs onkin mutkatie optio iosille. Androidille ei näyttäisi ainakaan netistä löytyneen sovelluksen ohjeen mukaan löytyvän. Täytyy varmaan vaihtaa selkäpanssarin tilalle ipad että saa mahtumaan mukaan :D

On varmasti kökömpiä kuin erillislaitteet, maksaa vaan moottoripyörään sopivat mallit useamman satasen ja sovelluksen saa jo parilla kympillä. Käyttöä kun ei ole kovin paljon ja google maps todella huono. Kaipaisin välimallin ratkaisua, josta saisi hyvät ääniopasteet kypärään ja siihen tuntuu sopivan mallikkaasti.
 
Täällä hieman lisää mitä Nokian hereltä tulevaisuudessa odotettavissa:

http://360.here.com/

Heren versio Samsung laitteelle vielä Beta versiona.

Kiinteistä autonvalmistajien navigointijärjestelmistä jopa 80% perustuvat nokia heren systeemeihin.
 
Huomasin sygicin navissa sellaisen ongelman, että tien numero täytyy laittaa eri kenttään kuin tien nimi. Jos tie sattuu olemaan pitkä ja olemaan kahden kunnan alueella, on tiedettävä kummanko kunnan puolella numero on. Jos laittaa väärän kunnan puolella olevan numeron ei tunnista ja pitää hakea uudelleen. Joitakin tien numeroita en löytänyt kummankaan alueen puolelta. Onkohan Tomtomissa sama systeemi?

Täytyy tuota here appia kokeilla, kun on samsungin puhelin.

Edit. Alustavan testin perusteella Here apissa ei voi tehdä reittejä
 
Here appia testattu ja löytää kohteet todella helposti. Ongelma on vaan se että ääniopasteet tulee liian myöhään ja ehtii ajaa risteyksen ohi. Google maps taas sekoilee muuten ja jättää välillä ääniopasteet muuten väliin. Sygic taas hoitaa ääniopasteet todella tarkasti mutta erittäin vaikea hakea osoitetta kadun numeron mukaan. Joskos näitä sais yhdistettyä. Harmi ettei tuosta Tomtomista ole kokeiluversiota. Ei viitsisi maksaa 50 euroa, jos sekin on susi.
 
Saakos Herellä jo tehtyä valmiita reittejä/suunnitelmaa?

No ei tietenkään. Tai ainakaan en itse ole löytänyt keinoa.
Onkohan tuo oikeasti jokin mahdoton ohjelmointitehtävä saada waypointteja tahi muu reittisuunnittelun ominaisuus android-naveihin? :rant:
 
No niinpäs onkin mutkatie optio iosille.

On varmasti kökömpiä kuin erillislaitteet

Juu kyllä on mutkatiet mukana ios-versiossa, enkä tätä pidä yhtään kökömpänä kuin esim. Rideria, joka oli ennen käytössä. Ainoastaan reittipisteiden määrä on tässä rajoitetumpi, tästä miinusta. No, viidellä välietapilla kyllä pärjää. Nopeampi tämä ios-softa on kuin Rider, niin reitinlaskennassa kuin fixin löytämisessä.
 
Pystyykö Tomtomissa kirjoittamaan hakukenttään suoraan kadunnimen perään numeron vai pitääkö laittaa toiseen kenttään?
 
Eri kenttään. Kaupungin jälkeen kysytään katua, sen jälkeen vaihtoehtoisesti joko talonumeroa tai risteystä.
Jos ei tiedä missä kaupungissa kohde sijaitsee, lienee helpointa valita "osoita kohde kartalta" -toiminto.
 
Viimeksi muokattu:
Ok, kiitoksia. Sen ominaisuuden kun vielä saisi Tomtomiin tai Sygiciin, niin ostaisin kyllä heti. Todella kätevä heittää tuossa Heressä tai Google mapissa kadunnimi ja numero ja painaa enter. Täytyy varmaan mennä vielä kahdella softalla.
 
No niinpäs onkin mutkatie optio iosille. Androidille ei näyttäisi ainakaan netistä löytyneen sovelluksen ohjeen mukaan löytyvän. Täytyy varmaan vaihtaa selkäpanssarin tilalle ipad että saa mahtumaan mukaan :D

On varmasti kökömpiä kuin erillislaitteet, maksaa vaan moottoripyörään sopivat mallit useamman satasen ja sovelluksen saa jo parilla kympillä. Käyttöä kun ei ole kovin paljon ja google maps todella huono. Kaipaisin välimallin ratkaisua, josta saisi hyvät ääniopasteet kypärään ja siihen tuntuu sopivan mallikkaasti.

Minä olen noilla IOS TomTomeilla suunnittelut jo vuosia.
Aivan navigoinnin huippua. Aina ajantasalla, ja päivitys ei enää voi vaivattomammaksi tulla.
Hyvä puheopastus, lisänä kaistaopastus.
Erinomainen kohdelöytyvyys. Hakee Facebook, Foursquare, tai TomTom kohteita.
Ja kyllä aikamoisiin retkiin on riittänyt välietapit.
Olen Euroopan kohteisiin tavannut tehdä reittipisteet jo valmiiksi kotona suosikkeihin. IPadin näytöltä on hyvä rauhassa katsella reitille sattuvia ruokapaikkoja jne.

Eikä oikeastaan kohtuuttoman kalliskaan, kun taloudessa useita IOS-laitteita, ja kaikkiin saa asennettua samalla hintaa.

Olen päätynyt pikkuhiljaa ostamaan niitä kolme versiota. Europe-versiota käytän iPadillä, Nordic-versiota talon pienimuistisimmissa iPhone4s:issä, ja Kreikka piti ostaa Kreikan matkailua varten erikseen.
 
Miksi ihmeessä olet kolme versiota ostanut? Eikö Tomtomissa voi europe-versiossa valita mitkä kartat lataa esim. 4s:ään?
 
Miksi ihmeessä olet kolme versiota ostanut? Eikö Tomtomissa voi europe-versiossa valita mitkä kartat lataa esim. 4s:ään?

Niin, tuo on Tomtomin IOS-sovellusten heikko lenkki. Olija se melkoinen pettymys ensimmäistä Kreikan matkaa suunnitellessa huomasin, että Euroopan kartasto ei pitänytkään sisällään Kreikkaa. Ja ei voi valita niin että esimerkiksi Euroopan kartastossa jättäisi osaan maista pois.

Minusta nuo eivät ole kuitenkaan kovin kalliita olleet ostaa ottaen huomioon, että meidän taloudessa on useita käyttäjiä joiden yhdeksässä IOS laitteissa kaikki appsit toimivat samalla rahalla.
Asia on tietysti aivan eri, jos vain yksi laite ja käyttäjä, silloin ei kolmea Appsia voi mitenkään järjellä perustella.
 
Viimeksi muokattu:
Tuleehan se vielä paljon halvemmaksi kuin edullisinkin moottoripyöränavi ja kännykkä kulkee aina mukana. Ehkä tuon katujen numeroiden laittamiseen eri kenttään täytyy vaan totutella ja ostaa joko Sygicin tai Tomtomin appi. Ilmeisesti tuo lisenssi ei kulje storen tilin mukana vaan täytyy ostaa aina uudelle puhelimelle uudestaan?
 
Itsellä droidiluurissa käytössä OsmAnd joka on ainakin tutustumisen arvoinen, todella monipuolinen ja lähes kaikkea voi säätää, tosin tästä johtuen sitä ei kovin helppokäyttöiseksi voi kehua. Hinta/laatu myös kohdallaan (ilmainen / 6,99 plus-versiosta). Karttoina OpenStreetMap jotka yleensä päivittyvät parin viikon välein. Reitit teen yleensä OSRM-sivustolla josta ne saa suoraan .gpx tiedostoon jonka voi siirtää sellaisenaan navi-softaan.
 
Back
Ylös