Ei ole kokemusta Bazzazista, mutta yhdessä mopossa tuosta DTC:stä. Jotenkin en osaa yhteismitallistaa kaasunasennosta ja moottorin/takarenkaan pyörintänopeudesta pääteltyä traction controlia noihin "oikeisiin".
S1000RR vertaa etu- ja takarenkaan pyörintänopeutta, kallistuskulmaa ja ainakin kaasunasentotietoa keskenään, josta sitten kalkuloidaan ulos annettavaa tehoa. En osaa sanoa onko lisäksi joku pituussuuntaista kiihtyvyystietoa tuottava anturi. Noilla tiedoilla eri ohjelmille sitten eri jyrkkyys, periaatteessa kai pitäisi toimia kuten MotoGP, läppä vedetään levälleen kun mutka aukeaa ja elektroniikka hoitaa loput. Oma pää on niin tottumaton etten osaa tätä Bemarissa hyödyntää. En ole vielä ehtinyt kunnolla lukea RaceDACilla toissaviikonloppuna tehtyä dataa, mutta huomasinpa että DTC näkyy sielläkin "särönä" avauskohtien käyrässä. Ryöstin tiedon RaceDACille ruiskurunkojen TPS:stä. Aion kuitenkin ihan omaksi ilokseni verrata sitä siihen TPS:ään joka tulee kahvasta, Bemu kun on fly by wire. Näkee paljonko omalla ajotyylillä ajaa kompuutteriin nojaten... Ainoa hyöty tietysti voisi olla että todistaa itselleen tarpeen päivittää ECU liimarenkaille, paljon on puhetta ettei Bemun orkkisohjelmat toimi hyvin esim D211 GP Dunlopeilla. Itse en huomannut mitään huonoa niissä, päinvastoin.
Astetta skeptisemmin luottaisin kuitenkin vain kaasunasennosta, ja pyörintänopeuden muutosta vertaavasta tiedosta laskettuun voimanannosteluun. Liian herkällä syö nopeesti tehot ulostuloista, ja oikein säädettynä kai vastaa tottunutta kaasukättä. Jeesaa siis eniten aivan vasta-alkajaa holtittomissa avauksissa mutta ei saavuttane "oikean" DTC:n luotettavuutta/ominaisuuksia missään tilanteessa. Renkaan kuluminen jokkista pidemmissä kisoissa toisi tähän oman mausteensa. Bemun järjestelmän huomasin kunnolla vain kun ajoin tietoisesti yhden softin loppuun, täysin revennyt ja luistava rengas kun oli, niin mopo ei kiihtynyt vaikka kuinka kahvasta käänteli. Samalla avaukset alkoi menemään leveeksi, kun perä ei kantanut ulostuloissa. Hämmentävä tunne.
Jannen ja jensin päätelmät tuntuu omaan maalaisjärkeen oikein loogisilta.