Olen moottoripyöräilyn vuonna 1990 piikillä aloittanut, mutta sen välillä 16 vuodeksi hyllyttänyt 50 lonkkavikainen puolirampa äijä.
Hyllytys tapahtui kun ensimmäinen lapsi syntyi, mopo vaihtui farmariautoon, lastenrattaisiin ja säästötiliin jolle olen nuo vuodet kerännyt rahaa sitä päivää varten kun taas siirryn vastuullisen isän roolista puolivallattomaksi pärinäpojaksi.

Tänä keväänä se aika koitti....tai ainakin luulin niin.
Menin paikalliseen, oikeastaan vielä avaamattomaan, Raision BikeTeamiin ja istahdin 800 Bemun satulaan. Kauhukseni huomasi etten saanut jalkaa nousemaan tapille. Suhteellisen leveä istuma-asento koukistetuin jaloin olikin mahdottomuus kipeille lonkille. Hyvä ettei myyjä joutunut nostamaan pois pyörän päältä.
Ei kun jumppaamaan, kuntoutukseen ja venytykseen.
Toukokuussa luulin että homma oli hanskassa ja kun muutenkin olin hesan suunnilla menin katsomaan käytettyä 1300S bemaria siihen lentokentän kupeeseen.
Sain mopon koeajoksi noin 10 minuutiksi, liike oli menossa kiinni, enkä oikeastaan halunnut muuta kuin kokeilla istuma-asentoa. Jotenkin se sujui, mutta tiukkaa oli ja pirun kipeää.
Loppuviikosta kävin kysymässä pyörää pidempään koeajoon, ajatuksena että kyllä lonkat aukeaa, kun hiukan venytetään. Pyörä tankattiin ja sain lainaksi vielä ajovehkeetkin.

Ei ne lonkat auenneet, enkä uskaltanut ryhtyä kauppoihin. Itseäni hävetti, mutta myyjä suhtautui ihan OK. Toki minusta tuntui että kaveri taatusti ajatteli minun olleen vain huviajelulla.
Venyttely jatkui ja samalla pyörien mallailu lonkkien väliin. Raision Bike Teamiin oli tällä välin tullut K1300S jos toinenkin. Pari kertaa niitä siellä kävinkin puolisalaa katselemassa.
Viime viikolla olin tullut siihen tulokseen ettei lonkkavika ollut sellainen että se kokonaan estäisi moottoripyöräilyn. Venyttelemällä ne kyllä aukeaisivat.
Pari päivää hierottiin kauppaa sekä Raision Biketeamissä että muutaman muun kanssa.
Biketeamin hinta oli kilpailukelpoinen ja koska aina olen yrittänyt pitää kauppiaat niin lähellä että tiedän ketä kuristan jos homma kusee jotenkin, ostin pyörän BikeTeamista..
Minulle jäi liikkeestä, sekä Raisiosta että Vantaalta, ainakin tähän asti oikein hyvä kuva,vaikka itse olin myyjien silmissä varmasti aika epäilyttävä renkaan potkija.
Maanantaina pyörä menee BikeTeamiin ekaan huoltoon jossa kiinnitetään mm. jälkiasennukseen sovitut lisävarusteet. Katsotaan sitten mikä mieli on huollosta.
Pikkupojasta asti olen ollut saman huoltoliikkeen asiakas, mutta nyt nuo lisävarusteet vievät minut ainakin toistaiseksi BikeTeamiin.
Tänään toi UPS jenkeistä jalkatappien alennussarjan. Katsotaan mitä se vaikuttaa ajoasentoon ja ajamiseen.
JP