Ducati 749 1100 2V projekti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja JM_78
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tuksu on kyllä hieno, ei siitä pääse mihinkään. Täsmälleen samojen "ongelmien" kanssa tässä on itsekin paininut. Ajamiseen ei vain yksinkertaisesti ole mitään mielenkiintoa ajan ollessa rajallinen, rassaaminen on hauskaa, mutta siihen puolestaan ei ole riittävän suuria lämpimiä tiloja. Pappa Tunturi on pihassa, sillä vai käydä silloin tällöin kylillä pyörähtämässä. Harrasteautoa olen monta kertaa miettinyt, sen pitäisi olla niin tuore=kallis, ettei jaksa.
 
54090644151_41e9dec154_z.jpg


Voi v*ttujen kevät tätä kommarimaata. Ei oo niin pientä tai suurta asiaa,etteikö sitä voitaisi verottaa kuntoon... Toi veron määrä on vielä ihan älytön. Tuskin käytettynä maahantuodun 749:n vero on edes tuota enempää.
 
Siellä on taas joku aivan liian virkaintoinen pykälärunkkari leimasimen varressa. Kyllähän toi menee veroluokasta toiseen, mutta aivan silkkaa vittuilua.

Lähtisin lähestymään sillä kulmalla, että se on uutena verotettu 18%:n verokannalla ja 756≤-kuutioisten verokanta on rekkauksen aikaan ollut 20% ja nyt se on 24,4%, että siitä sitten hakemaan sopivaa kannettavan veron määrää.

Kannattaa vielä tehostaa sanomaa muistuttamalla että "kortistossa sinäkin saatanan loinen tulisit veronmaksajille halvemmaksi ja saisit vähemmän tuhoa aikaan"
 
Siinä on kyllä helvetin kalliit kahdeksan kuutiota, kun ylin veroluokka alkaa 756 kuutiosta. Sympatiapisteet.

Muille lukijoille tietoon, selvitin mitä tuo jargon tarkoittaa, ilmeisesti jos autoveron peruste muuttuu ylöspäin, lämäistään autovero uusiksi ylemmän veroluokan mukaan. Kaikeksi onneksi ei kuitenkaan uuden ajoneuvon mukaisesti. Aiemmin maksettua matalampaa veroa ei pidetä minään.

506 - 755 cm3 22,0 %
756 cm3 tai enemmän 24,4 %

Jos haluaisin kaivaa oikein verta nenästäni aloittajan tapauksessa, yrittäisin selvittää mikä on oikeudellinen peruste, kun autoverolaki käyttää ilmaisua "kun ajoneuvo tulee lain soveltamisalaan sen rakenteen muutoksen takia.". Nimittäin olihan se jo soveltamisalassa. Mutta mä olenkin joskus hemmetin vaikea ihminen enkä mikään lakimies. Oikeudellisen perusteen pitäisi kuitenkin lukea päätöksessä, ja jos ei lue niin kai silläkin perusteella voisi jotain urputtaa.
 
Näin tähän nyt sitten vastattiin, saapa nähdä mitä sitten seuraavaksi tapahtuu.

Asia: Vaatimus autoveron määräämisestä luopumisesta lakiin perustumattomana.

Johdanto
Asia koskee vuonna 2004 ensirekisteröityä Ducati 749 -moottoripyörää (FA-739), joka on muutoskatsastettu 29.8.2024. Ajoneuvon moottorin iskutilavuutta on kasvatettu aiemmasta 748 cm³ nykyiseen 1078 cm³. Ajoneuvon vaihdettujen osien kokonaisprosentti on 30 %.

Autoverolain soveltuvuus asiaan
Autoverolain (2020/777) 3§ määrätään veron suorittamisvelvollisuudesta.

Ajoneuvo on ensirekisteröity jo vuonna 2004, joten verovelvollisuutta ei synny 3§ 1 mom. perusteella.

Ajoneuvo ei ole koskaan täyttänyt ajoneuvo Autoverolain 11 tai 23–26 §:ssä säädettyjä veronalennuksen, veronpalautuksen tai verovapauden edellytyksiä, joten siirtyminen pois näiden alaisuudesta ei veron perusteena tule kyseeseen. Ajoneuvo on myös kuulunut autoverolain soveltamisalaan jo ennen nyt ajoneuvoon tehtyjä muutoksia. Näin ollen velvollisuutta ei synny myöskään 3§ 2 mom. perusteella.

Ajoneuvo on aikaisemmin verotettu Suomessa, mutta siitä ei ole vaihdettu vähintään 50 % osista, siinä ei ole itsekantavaa koria, jota vaihtaa, ajoneuvon ensirekisteröintivuoden päättymisestä on aikaa reilusti yli neljä vuotta (ottamatta kantaa EY- tai EU-tyyppihyväksyntänumeron muutostarpeeseen), eikä autoveroa ole määrätty 28 §:ssä tarkoitetulla tavalla eikä ajoneuvosta ole myönnetty 29 §:ssä tarkoitettua palautusta tai 31 §:ssä tarkoitettua vähennystä. Näin ollen velvollisuutta ei synny myöskään 3§ 3 mom. perusteella.

Yhteenveto edellä sanotusta on, että autoverolle ei ole perustetta. Ratkaisussa mainittu iskutilavuuden lisäys vastaa totuutta, mutta se ei itsessään ole laissa tarkoitettu peruste veron suorittamisvelvollisuudelle.

Kohtuullisuus ja suhteellisuus
Autoveron määrääminen on kohtuutonta huomioiden moottoripyörän ikä ja tehdyt muutokset. Moottoripyörän kone on kiistatta vaihdettu isompaan, mutta moottorin teho ja sen päästöt ovat laskeneet, vaihdetun koneen ollessa vuodelta 2013 (alkuperäinen 2004).

On myös suhteetonta verotuksellisesti rinnastaa yksinkertainen koneen vaihto kaksikymmentä vuotta Suomessa rekisterissä olleeseen pyörään uuden pyörän maahantuontiin. Kyseinen pyörä on tuotu maahan uutena ja siitä on maksettu aikanaan autovero (18 %, isomman sisarmallin 999 vero oli 20 %). Rekisteröinnistä on kulunut 20 vuotta ja nykyisessä arvossa autoveroa on jäljellä lähinnä mitätön osa moottoripyörän arvosta.

Lopuksi
Edellä sanotuin perustein katson, että autoveron määräämisestä tulee luopua. Autovero olisi sekä lakiin perustumaton että kohtuullisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden vastainen.
 
Tää meni hyvin maaliin. Eilen tuli lappu kotiin, että trafi ei maksuunpane ajoneuvoveroa. Tämänkin paperin päätöksen perusteet oli vanhaa tuttua copypastea finlexistä. Siihen oli vaan vedelty copy/pastella pykäliä, milloin vero täytyy maksaa. Olis edes lukenut, että on tulkittu lakia väärin ja peruutetaan prosessi, mutta ei. No pääasia, ettei tää edennyt laskuun asti. Ihan jäätävää touhua tälleen veronmaksajan näkövinkkelistä.
 
Onnittelut taistelun voitosta! Paljonko veroa jäi lopulta maksettavaksi?
 
Tää meni hyvin maaliin. Eilen tuli lappu kotiin, että trafi ei maksuunpane ajoneuvoveroa. Tämänkin paperin päätöksen perusteet oli vanhaa tuttua copypastea finlexistä. Siihen oli vaan vedelty copy/pastella pykäliä, milloin vero täytyy maksaa. Olis edes lukenut, että on tulkittu lakia väärin ja peruutetaan prosessi, mutta ei. No pääasia, ettei tää edennyt laskuun asti. Ihan jäätävää touhua tälleen veronmaksajan näkövinkkelistä.

Prosessi meni perseelleen mutta onneksi lopputulos on oikea! Hyvä että veit asian maaliin saakka.
 
Nostan kypärää täälläkin. Paljonkohan on tuohon trafin asiantuntemattomuuden takia tärvääntynyt työaikaa...tosin tietysti yksityisen henkilön aikahan on "ilmaista" ja trafin henkilöstö nostaa liksaa teki ne jotain tai ei, joten ei kai sekään sitten mitään maksa....
 
Mulla oli apuna kaveri, joka on kyvykäs laatimaan näitä dokumentteja. Tehtiin yhdessä tuo ja paperi ei maksanut mulle mitään. Tosiasiassa olisin voinut joutua hankkimaan lakimiehen avuksi kirjoittamaan tuon lapun 300e/h ja siitä en sitten tietenkään saisi mitään takaisin. Loppu hyvin kaiki melkein hyvin, mutta kyllä tästä aika paska maku jäi suuhun...
 
Mulla oli apuna kaveri, joka on kyvykäs laatimaan näitä dokumentteja. Tehtiin yhdessä tuo ja paperi ei maksanut mulle mitään. Tosiasiassa olisin voinut joutua hankkimaan lakimiehen avuksi kirjoittamaan tuon lapun 300e/h ja siitä en sitten tietenkään saisi mitään takaisin. Loppu hyvin kaiki melkein hyvin, mutta kyllä tästä aika paska maku jäi suuhun...

Tämä. Virkavitunmies voi vaatia kansalaista todistelemaan omalla kustannuksellaan ihan mitä sattuu mieleen juolahtamaan. Noilla loisilla pitäisi olla joku vastuu jos vaativat ihan puuta heinää. Esim tässä kohtaa itse laittaisin vittuillessani verottajalle laskun muutaman tunnin selvitystyöstä
 
Tämä. Virkavitunmies voi vaatia kansalaista todistelemaan omalla kustannuksellaan ihan mitä sattuu mieleen juolahtamaan. Noilla loisilla pitäisi olla joku vastuu jos vaativat ihan puuta heinää. Esim tässä kohtaa itse laittaisin vittuillessani verottajalle laskun muutaman tunnin selvitystyöstä

Olen lukevinani rivien välistä, ettet arvosta suomalaista virkakyöstiä.

#polttopullot
 
Hienosti hoidettu ei voi muuta sanoa:thumbup:

Mieleen tuli sellainen, että saisikohan Smotolta jotain apuja tällaisissa tilanteissa? Vaikka ite kuulunkin Smoton `alaiseen` jäsenkerhoon niin en kyllä tiedä millaisia asioita hoitavat.
 
Hienosti hoidettu ei voi muuta sanoa:thumbup:

Mieleen tuli sellainen, että saisikohan Smotolta jotain apuja tällaisissa tilanteissa? Vaikka ite kuulunkin Smoton `alaiseen` jäsenkerhoon niin en kyllä tiedä millaisia asioita hoitavat.


SMOTOlle ja ehkä MMAF:lle olisi hyvä infota tästä prosessista. Uskon että on muitakin jotka joutuvat samanlaisen virhepäätöksen kohteeksi!
 
Kun tämä edelleen löytyy katoksesta oikein ajokuntoisena, niin pitihän sille jotain tehdä, että sillä ei voisi ajaa ainakaan hetkeen. Talven jälkeen toi eka jätepaloista nikkaroitu putkisto alkoi ärsyttää verkkokalvoa sen verran, että piti hakea Marteliukselta piecutteja. On muuten hämmentävää, miten jouheita noista kurveista tulee, vaikka ovatkin vain suorasta putkesta vinoon leikattuja kappaleita. Jäätävän iso plussa väkäsistä, joilla noita rinkuloita saa asemoitua paikoilleen sovitusvaiheessa. Ilman niitä homma olis ollut 10x hankalampaa.
54477824996_a1690147b0_z.jpg


Ahdasta on taas niinku kuuluukin Tuohon samaan koloon pitäis vielä sovitella kollektorilta vaimentimelle tuleva 51mm Putki. Kyllä se siihen mahtuu, mutta ylimääräistä tilaa ei oo kyllä yhtään.
54478177110_c5e0340d43_z.jpg


Edit:
54480249111_2725876002_z.jpg

Eiköhän ne kaikki putket tonne mahdu...
54480249116_9b6757fbca_z.jpg

Täytyy säädellä toi vielä niin, ettei ketju pääse ottamaan kii, vaikka se oliskin vähän liian löysällä.
54480525278_ae5728303f_z.jpg

Lievästi on kyllä aikaa vievää touhua, mut vitsi noilla piecuteilla saa kyllä putken menemään just niin ku haluaa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös